Parlamenttikirjasto

perjantai 13. tammikuuta 2017

Kirjasto vuonna 2016

Eduskunnan kirjasto laatii vuosittain eduskunnalle kertomuksen toiminnastaan. Virallisena valtiopäiväasiakirjana kirjaston kertomuksen sisällysluettelo on pysynyt samankaltaisena vuosia. Verrannollisuuden vuoksi tämä on toki hyvä asia, mutta voi olla, ettei kirjaston kertomus ole enää niin luettu julkaisu kuin se oli esim. 1960-luvulla.

Tuula H. Laaksoviran toimiessa kirjaston johtajana kirjasto laati vuosina 1995-2003 virallisen vuosikertomuksen lisäksi tiettyyn teemaan keskittyvän vuosikertomuksen. Näiden ja vuodenvaihteen innoittamana ryhdyin käymään läpi kirjaston vuotta 2016 tuodakseni esiin virallisesta vuosikertomuksesta poikkeavia asioita tai tuodakseni niitä esiin toisella tavalla.


Poimintoja kirjaston vuodesta 2016

Eduskunnan puhemies Maria Lohela kävi vuoden alussa tutustumassa kirjaston palveluihin, henkilökuntaan ja tiloihin. Eduskunnan puhemiehet ovat toki ennenkin käyneet kirjastossa, mutta heidän vierailunsa ovat liittyneet kirjaston järjestämiin tilaisuuksiin, kuten näyttelyjen avajasiin tai glögeihin.


Kuva: Hanne Salonen


Vuoden 2016 halutuin kirja oli Antero Jyrängin ja Jaakko Husan Valtiosääntöoikeus vuodelta 2012. Teokseen oli 24 varausta ja se lainattiin 18 kertaa. Kokoelmissa siitä on 5 lainakappaletta ja 1 lukusalikappale!

Kirjaston Twitter-tilillä EdariFi oli vuoden 2016 lopussa 2790 seuraajaa, noin 1000 seuraajaa enemmän kuin vuoden 2015 lopussa.

Kirjaston Facebook-tilillä kaksi päivitystä sai muita päivityksiä huomattavasti suuremmen suosion. Näkökulmasta riippuen kumpikin on ykkönen. Suurimman huomion sai 31.5. tehty päivitys "Naisten äänioikeus 110 vuotta -tietopaketti". Se tavoitti 14 718 henkilöä ja se jaettiin 99 kertaa. Kirjaston seinällä päivitys ei saanut kommentteja, mutta jaoissa sitä kommentoitiin 46 kertaa.



Tykätyin päivityksemme Facebookissa oli kuitenkin 26.10. kuva varpuspöllöstä, joka pyrki kirjaston asiakkaaksi. Myös tämä päivitys tavoitti huikean määrän ihmisiä, lähes 12 000. Kirjaston Facebook-sivulla tykkäyksiä oli 311 ja päivtyksen jaoissa niitä oli 601. Kirjaston Facebook-päivityksiä kommentoidaan harvoin. Varpuspöllökuva sai kuitenkin 6 kommenttia, joihin tuli 2 vastausta.

Kirjaston avoimista koulutuksista eniten osallistujia keräsi valtiopäiväasiaoiden haku -koulutus, joka järjestettiin sekä keväällä että syksyllä 2 kertaa.

Blogissamme Parlamenttikirjasto julkaisimme 32 juttua. Kirjoitukset käsittelivät mm. Eduskuntatalon remonttia, työskentelyä Eduskunnan kirjastossa, verovinkkejä, tiedonhakua ja kirjastolakia. Vuoden luetuin juttu "Kysy vaimoltasi neuvoa!" - välihuudot eduskunnassa julkaistiin 26.2. Tähän mennessä se on luettu 362 kertaa.

Kirjastossa järjestetyistä näyttelyistä suurimman huomion sai Viimeiseen mieheen - Till siste man -näyttely, YLEn ja MTV3:n uutisia myöten. Tällainen huomio sai ihmiset kiinnostumaan näyttelystä ja moni kävi siihen tutustumassa kirjastossa. Myös näyttelyä varten kuvatut sotaveteraanit Kaunialan sairaalasta kävivät tutustumassa näyttelyyn.



Kuva: Arja Bellinger

Kirjaston tutkijapaikalla työskenteleviä tutkijoita haastateltiin ja videoitiin kevään mittaan. Nämä ja 21.10. julkaistu Eduskunnan kirjaston viittomakielinen esittelyvideo ovat katsottavissa kirjaston YouTube-kanavalla.

Kirjastossa oli avoinna kaksi määräaikaista virkaa. Johtavan tietoasiantuntijan määräaikainen virka on täytetty, mutta tutkijan määräaikaisen viran täyttö on vielä kesken. Keväällä täytettiin jo syksyllä 2015 haettavaksi julistettu palvelujohtajan virka.

Opiskelijat olivat edelleen kirjaston suurin ja aktiivisin asiakasryhmä.



Päivi Erkkilä

Ei kommentteja: