Takinkääntämisestä

Takinkääntäminen on erityisesti politiikasta tuttu, yleensä negatiivinen käsite. Se on poliittista selkärangattomuutta, äänestäjien pettämistä ja sielunsa myymistä – mahdollisesti jopa lehmänkauppaa, josta vastapelurit piikittevät pitkään.

”Paavo Arhinmäellä ei ole enää takkia mitä kääntää, Paavolta puuttuu paitakin.”
(Timo Soinin ploki, 18.5.2011)

”Arhinmäki käänsi takkinsa provokatiivisesti samaan aikaan tv-haastattelua antaneen ulkoministeri Timo Soinin (PS) takana.”
(MTV 18.9.2015)

Takinkääntäminen on poliittiseen peliin kuuluvaa retoriikkaa. Me elämme siinä uskossa, että poliitikkojen tulee pysyä aatteellisissa poteroissaan. Meille äänestäjille on tärkeää, että puolueet ja poliitikot käyttäytyvät ennalta-arvattavasti heidän arvomaailmansa mukaisesti.  Linjauksista ja lupauksista tulee pitää kiinni.

”[…]Näin näyttää muuttuvan miehen mieli. Lapissa tuli kirjoitettua yhtä ja etelään siirryttyä tulee näköjään puhuttua ihan toista. Kovin vakavasti tämmöistä takinkääntäjää ei pysty ottamaan.”
(Edustaja Tennilä kollegastaan Markku Laukkasesta eduskunnan täysistunnossa 9.4.1992.)

”Edustaja Tennilälle ensin totean, että en ole muuttanut mielipidettäni.[…]”
(Edustaja Laukkasen vastauspuheenvuoro 9.4.1992.)

Poliitikkojen lisäksi takkia voivat kääntää muutkin julkisuuden henkilöt, jopa kokonaiset virastot.

”Heikki Salo on kääntänyt takkinsa monta kertaa.”
(Surkkari.fi, Suur-Jyväskylän lehti 2.7.2015)

”Carunan hintapiikin tausta: Energiavirasto käänsi takkia”
(Taloussanomat 3.2.2016)

Meillä on pidetty myös takinkääntöpäivää ja löytyy myös futisjoukkue AC Takinkääntäjät.

Yksi näkökulma takinkäännön vaikeuteen henkilökohtaisella tasolla selitetään Tetlockin ja Gardnerin kirjassa Superforecasting – the artand science of prediction. Siinä he esittävät, että ihmisillä on luontainen psykologinen taipumus tehdä tiettyyn aiheeseen liittyviä olettamuksia ja arvioita sitä voimakkaammin mitä enemmän niihin sijoittuu oman persoonan ”rakennuspalikoita”. Toisin sanoen, mitä enemmän näkemys on osa omaa persoonaani, sitä tiukemmin pidän siitä kiinni. Tetlock nimittää tätä termillä ”ego investment”.

On helppo uskoa, että teoria pätee poliitikkoihin ja takinkääntöretoriikkaan. Yksittäinen poliitikko on kenties lapsesta asti kasvanut tietyssä poliittisessa perheessä, toiminut puolueen nuorisojärjestössä ja myöhemmin puolueessa. Poliitikon persoonan rakennuspalikat on marinoitu perusteellisesti aatteen tai oman ryhmänsä mukaisiin mielipiteisiin. Takinkääntö on tuossa kontekstissa vaikea teko.

Nykyään puhutaan paljon poliittisen päätöksenteon pohjautumisesta tutkittuun tietoon. Se on ideaalitilanne, missä tutkittua tietoa kyettäisiin optimaalisesti soveltamaan yhteiskunnallisia päätöksiä tehtäessä. Valitettavasti tieteellinen ja vankasti tutkittu tieto ei välttämättä aina riitä murtamaan päättäjän persoonan rakennuspalikoita.

Tämä ilmiö on sisäänrakennettuna meissä kaikissa, ei vain poliitikoissa.

On henkisesti raskasta, jos uusi (faktapohjainen) tieto horjuttaa oman persoonan rakennuspalikoita tai vähintäänkin pakottaa uudelleenarvioimaan oman näkemyksensä järkevyyttä. Tästä syystä pitäydymme helposti totutuissa konservatiivisissa uskomuksissamme, mahdollisesti jopa välttelemme joutumasta sellaisen informaation äärelle, joka heiluttaisi omaa korttitaloamme. Duunipaikan asiantuntija on koko työuransa keskittynyt omaan tehtäväänsä ja sen nyansseihin. Hän ei ehkä kykene tunnustamaan mahdollisia omia virheitään tai ajattelussaan olevia vinoutumia. Asiantuntijuuden rakennuspalikoita on vuosien saatossa pinottu päällekkäin useita kerroksia ja yhden alimmaisen palikan poistaminen voi sortaa asiantuntijan ammatti-identiteetin, kuten Jenga-pelin tornin. Uuden oppiminen on vaikeaa, jos ahdistumme tai ärsyynnymme sellaisen tiedon äärellä, joka haastaa totuttuja ajatusmallejamme.

Tässä myös minä, keski-ikäinen asiantuntija, istun toimistohuoneessani ja kirjoitan tätä juttua. Minullakin on omat rakennuspalikkani ja jumiutuneet kantani tietyistä työasioista. Saatan olla asiasta jotain mieltä ja perustella näkemykseni samalla vanhalla, ehkä jo kumotulla, tiedonjyväsellä. Toisaalta argumenttina on usein vain se kuuluisa asiantuntijan mutu tai muu näppituntuma, ilman mitään vankkoja perusteluja.

Mitä itse teen kun törmään uuteen tietoon, joka haastaa aiemman vankan näkemykseni jostain asiasta? Ahdistunko ja suljen silmäni koko aiheelta? Pystyisinkö kuitenkin kriittisesti arvioimaan uutta tietoa ja vähintäänkin oppimaan uutta? Pystynkö kääntämään takkini tyylikkäästi?

Kykenen kyllä uudistumaan.Olen häilyväinen

Otan takkini.

Jani Stenvall