Usein voi mediasta lukea tai kuulla, että jokin asiakirja löytyi arkistosta. Ikään kuin kyseinen asiakirja olisi ollut oikeasti hukassa. Usein asiakirja on kuitenkin kiltisti provenienssinsa osoittamassa paikassa. Aidosti uusien asiakirjojen löytyminen on harvinaista. Voisiko Keskisarjalla kuitenkin olla vielä oikeasti toivoa uusien lähteiden löytymisestä?
ICA:n vuosiseminaarissa Reykjavikissä Gisli Gudjonsson esitelmöi arkistoidun tiedon merkityksestä korjattaessa tuomioistuinten antamia vääriä tuomioita. Gudjonsson on oikeuspsykiatrian emeritusprofessori, joka toimi uransa alkuvaiheessa myös etsivänä Islannin poliisissa. Gudjonsson on ollut uransa aikana vapauttamassa useita väärinperustein tuomittuja henkilöitä. Väärien tuomioiden taustalla on ollut yleensä poliisin ja syyttäjän toiminta. Gudjonsson on onnistunut vapauttamaan myös henkilöitä, jotka ovat tunnustaneet rikokset ja saanet siten pitkiä vankeustuomioita. Tuomioiden kumoaminen ei onnistuisi ilman asiakirjoja, joita ei, useasta eri syystä, ole käytetty alkuperäisissä oikeudenkäynneissä todisteina. Gudjonssonin tunnetuimpia tapauksia ovat Six and Guildford Four, joissa IRA:n jäseniä tuomittiin syyttöminä vankilaan ja myöhemmin kohun saattelemina vapautettiin. 1970-luvulla Gudjonsson tutki etsivänä kahta murhaa, jotka tunnettiin nimellä ”Reykjavik murders”. Tässä tapauksessa tuomittiin 6 henkilöä murhista, jotka he tunnistivat, mutta joista he eivät kyenneet kertomaan mitään.
Miksi ihminen tunnustaa tekoja, joita ei ole tehnyt? Henry Lee Lucas väitti tehneensä tuhansia murhia ja tunnustikin yli 100 murhaa. Gudjonsson on haastatellut Lucasta ja mukaan syyksi yksinkertaisesti riitti Lucasin poliiseilta ja medialta saama huomio sekä poliisilta saadut hampurilaiset, joita hän ei taatusti olisi saanut muutoin. Kukaan ei todellisuudessa tiedä kuinka monta ihmistä Lucas oikeasti murhasi. Tunnustusten syynä voi olla myös ” false memory syndrome” eli valemuistisyndrooma. Reykjavikin tapauksessa syytettyjä pidettiin pisimmillään jopa kaksi vuotta eristettyinä ja heille esitettiin tapahtumaskenaarioita. Lopulta syytetyt alkoivat uskoa poliisin heille tarjoamiin kuvauksiin tapahtumista ja tunnustivat teot.
Yli kaksi vuotta eristyksessä ollut henkilö piti ajastaan päiväkirjaa. Päiväkirjoja kertyi noin tusinan verran ja syytettyä uskonut pappi salakuljetti päiväkirjat ulos vankilasta. Pappi palautti päiväkirjat niiden laatijalle, kun tämä vapautui vankilasta. Vuosia myöhemmin päiväkirjojen laatija hävitti päiväkirjat yrityksenään unohtaa menneisyys. Hänen tyttärensä oli kuitenkin piilottanut kolme päiväkirjaa, jotka säilyivät. Tytär luovutti päiväkirjat toimittajalle, joka heti ymmärsi niiden arvon. Yhdessä tyttären kanssa toimittaja vei päiväkirjat Gudjonssonille. Päiväkirjoista selvisi kuinka ihmisen mieli hajoaa eristyksessä, poliisin painostaessa ja lääkityksellä, joka voi aiheuttaa muistinmenetystä. Päiväkirjojen löytyminen käynnisti yhtenä osatekijänä ketjun, joka johti ”totuuskomission” asettamiseen ja sen lähes 500 sivua pitkään raporttiin. Raportin johtopäätös oli, että tunnustukset olivat valheellisia eikä todisteita tuomittujen osuudesta murhiin oikeastaan ole. Islannin syyttäjälaitos pohtii tällä hetkellä pitäisikö juttu viedä korkeimpaan oikeuteen tuomioiden kumoamiseksi.
Uusia asiakirjoja voi löytyä pitkän ajan jälkeen. Kenties Keskisarjallakin käy vielä Gudjohnssonin kaltainen onni. Toivo Koljonen ei tiettävästi ollut kynämiehiä, mutta ehkäpä Arnold Östmanin päiväkirja odottaa vielä jossakin löytäjäänsä. Ja se paljastaisi tien ”joukkomurhatyöntekijän” sielun sopukoihin.
Arkistoikaa tietonne ja asiakirjanne huolella!
Linkit:
Kirves: Toivo Harald Koljosen rikos ja rangaistus / Teemu Keskisarja. Helsinki, Siltala, 2015.
Reykjavik Murders
Jari Suutari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti