Eduskunnan kirjastotilojen historiaa

Eduskunnan kirjasto on 142-vuotisen toimintansa aikana käynyt läpi monenlaisia vaiheita ja toiminut erilaisissa tiloissa. Nykyisiin tiloihin kirjasto muutti eduskunnan ensimmäisen lisärakennuksen valmistuttua 1978. Arkkitehtitoimisto Pitkänen-Laiho-Raunio suunnitteli ehdotuksen nimeltään ”Ne 200”, jonka mukaan lisärakennus pääpiirteissään toteutettiin. 


Säädyt perustivat arkiston ja kirjaston vuonna 1872, mutta vasta 1891 kirjasto sai ensimmäiset omat tilansa muuttaessaan Säätytaloon. Sitä ennen se oli toiminut useissa tilapäisesti vuokratuissa tiloissa. Säätyjen kirjastosta kehittyi vaiheittain julkinen kirjasto, jonka kokoelmat ovat kaikkien käytettävissä.



Eduskunnan kirjasto muutti vuonna 1931 Säätytalosta uusiin tiloihin, jotka sijaisivat vastavalmistuneen eduskuntatalon ensimmäisen kerroksen takajulkisivun päätykulmassa. Se palveli eduskuntaa, mutta toimi myös julkisena kirjastona erikoisaloinaan oikeustiede ja valtiotieteet. Kansanedustajille oli oma 24-paikkainen lukusali ja muille kirjastonkäyttäjille järjestettiin 32-paikkainen tutkijainsali. Kirjasto käsitti myös lainaussalin ja kirjavaraston, joka sijaitsi kahdella parvella lainaussalin vieressä. Vaikka kirjasto oli tuohon aikaan kooltaan vielä vaatimaton laitos, tilat olivat niukat kokoelmien säilytykseen ja kirjasto saikin käyttöönsä varastotiloja eduskuntatalon ullakolta, jonne onneksi oli hissiyhteys.

 Eduskunnan toiminnan kasvaessa ja monipuolistuessa kasvoi myös tilantarve, 1960-luvulla runsaan kolmen vuosikymmenen toiminnan jälkeen eduskuntatalo kävi ahtaaksi. Niukoissa tiloissa kirjasto ei pystynyt huolehtimaan kaikista tehtävistään tyydyttävällä tavalla eikä voinut kehittää toimintaansa toivotulla tavalla. Kirjaton tehtäväkenttä laajeni entisestään, kun siitä vuonna 1947 tuli yleinen oikeus- ja yhteiskuntatieteellinen keskuskirjasto.

Eduskunta oli tilanpuutteen takia joutunut vuokraamaan tiloja ulkopuolelta ja siksi 1970-luvun alussa alettiin suunnitella laajennusta, joka olisi toiminnallinen jatke päärakennukselle. Lisätilat päätettiin sijoittaa päätalon sivuille ja takana olevalle kaistalemaiselle tontille. Jo eduskuntatalon suunnitelleen arkkitehdin, professori J. S. Sirénin ajatuksena oli ollut kaarevan nelikerroksisen rakennuksen sijoittaminen eduskuntatalon taakse.

Eduskuntatalo ja lisärakennus Aurorankadun puolelta (piirros: Eduskunnan arkisto)


Vuonna 1970 järjestetyn suunnittelukilpailun voittivat arkkitehdit Pekka Pitkänen, Ola Laiho ja Ilpo Raunio avustajineen. Laajennus suunniteltiin nelikerroksiseksi ja muodoltaan kaarevaksi J. S. Sirénin näkemyksen mukaan. Rakennus toimii laajennuksena, josta on sisäiset yhteydet päärakennukseen. Toteutus osoitti olevan olemassa eleettömiä arkkitehtonisia keinoja, joilla saatiin oma ilme tummasävyiselle messinkilevyllä päällystetylle lisärakennukselle. J. S. Sirénin aikainen muoto- ja värimaailma näkyy erityisesti rakennuksen sisätilojen suunnittelussa ja sisustuksessa, ne ovat hengeltään funktionalistisia. Myös eduskuntatalon interiöörissä näkyvät funktionalismin piirteet. Ahtaaksi käynyt kirjasto päätettiin siirtää uuteen lisärakennukseen, josta se sai tilat kolmesta alimmasta kerroksesta, ylemmissä kerroksissa on eduskunnan virastotiloja.

Eija Kajava

Lähteet:
Hakala-Zilliacus, L.-M. (2002). Suomen eduskuntatalo: kokonaistaideteos, itsenäisyysmonumentti ja kansallisen sovinnon representaatio. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Rautalin, M.-L. (1972). Satavuotiaan ruorissa. Kirjastolehti 65 (9), 304-305

Suhonen, P. (1990). Eduskuntatalon laajennus ja peruskorjaus. Teoksessa Liisa-Maria Hakala & Pekka Suhonen (toim.) Suomen eduskunta: tausta, toiminta, rakennus. Helsinki: Eduskunta.

Suomen Eduskunta: tausta, toiminta, rakennus 1990.