Du får veta hut!

Suomalainen vaikenee sujuvasti kahdella kielellä, sanottiin ennen. Nykyään kiistellään siitä tarvitseeko sitä toista edes yrittää puhua ja miten saa suomeksi sanoa. Ensin mainitusta kirjoitetaan nettipalstoille kommentteja, joista monesta tulee mieleen, että ei taidettu oppia koulussa sitä suomeakaan.

Peruskoulun kahdeksannella luokalla ruotsi oli suosikkini. Kaikki muuttui, kun opettaja vaihtui ja motivaatio laski. Osaamiseen astui ikävä epävarmuus. Tuota epävarmuutta sitten vanhempana koetin paikata. Nuorisokielellä: Sit mä luin jonku random kirjan ruatsiks. Ainakin passiivinen sanavarasto kasvoi. Puhereeniä kun on vähemmän.

Pohjoismaisten parlamenttikirjastojen työntekijät tapaavat pienellä porukalla muutaman vuoden välein. Pääsin kerran tällaiseen tapaamiseen, ja sain ensikosketuksen skandinaaviskaan. Se oli mielenkiintoista, joskin päätä särkevää.

Havaitsimme että samankin kielen puhujien kesken on suuria eroja. Islantilainen armahti meitä kaikkia puhumalla englantia. Me finskit käytimme sekä ruotsia että englantia. Norjalaisilla oli kolme eri tyyliä, asteikolla shokki–ymmärrettävä. Tanskalainen isäntämme oli oma itsensä. Jos taas en ymmärtänyt mitä toinen tanskalainen sanoi, hän sanoi saman uudestaan, mutta kovempaa. Vähän kuin Lemmy Kilmister vitsissä ”Kuinka kysytään kuurolta haluatko ostaa sammakon?”

Kolmas tanskalainen poikkesi näistä kahdesta muusta hyvin paljon. Puhe oli rauhallista ja selkeää. Kysyinkin häneltä mistä päin Tanskaa hän tulee, kun hän puhuu erilailla kuin kollegansa. Hän nauroi heleästi ja antoi esimerkin siitä, kuinka hän tavallisesti puhuu. Selkeä puhe olikin kohteliaisuutta, huomaavaisesti hän siis puhui meille selkotanskaa!

Skandinaaviska vaati kieltämättä keskittymistä. Hartioita alkoi juilia ja päätä vihloa. Paitsi silloin kun ruotsalaiset puhuivat. Tunne oli hyvin voimakas: rentouttavaa, lempeä kesätuuli talven keskellä. Aah, kuin laiva saapuisi kotisatamaan. Otsan pinkeys hellitti, koska he puhuivat sitä meidänkin omaa kieltämme. Ja heidän asenteensa oli todella positiivinen; seurueen vanhin otti meidät kuin hanhiemo siipiensä alle.

Haluaisin lukea kirjoja ruotsiksi enemmän, kun vain olisi tuota aikaa ja jaksua. Yllättäen ruotsiksi lukeminen onkin avannut minulle suomenkieltä, antanut ahaa-elämyksiä, kun käyttämiemme sanojen tai sanontojen alkuperä paljastuu. Kuten: ”Nu ska du få veta hut!” eli nyt saat tietää huutia. Ja mitäs se huuti nyt sitten olikaan… Jätän sen lukijan selvitettäväksi!

Ottakaa lunkisti eli mukavaa ja rentouttavaa kesää!
Ha en trevlig sommar i lugn och ro! 

Raija Hietala