Kävin tänään eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan "Tehokkuudesta jakamiseen – tietoyhteiskunnan uusi vaihe" kirjan julkaistamistilaisuudessa. Kirja pohjautuu tulevaisuusvaliokunnan tietoyhteiskunta-akatemian antiin, jota Demos Helsinki – ajatushautomo on peilannut kansainväliseen tietoyhteiskuntakeskusteluun.
Julkistamistilaisuudessa puhunut Demoksen Roope Mokka esitteli ajatuksia tehokkuuden tietoyhteiskunnan muuttumisesta jakamisen tietoyhteiskunnaksi, jossa yhdistyy jotkin hyvin vanhaa ja jotakin hyvin uutta. Jakamisen tietoyhteiskunnassa vanhaa talkooperinnettä muistuttaen puhalletaan yhteiseen hiileen ja lopuksi juhlitaan saavutuksia. Jakamisen tietoyhteiskunnassa edetään kohti ihmiskeskeisiä organisaatioita, avointa johtajuutta, asiantuntemusta ja osaamista jakaviksi yhteisöiksi, yhdessä työskentelyä, tavoitteiden ja ihanteiden rehellisyyttä.
Eduskunnan kirjastossa on alettu pikkuhiljaa herätellä ajatuksia kirjaston uudenlaisesta strategiasta ja heitetty esiin ajatuksia myös uudelleenorganisoinnista kirjaston sisällä. Jakamisen tietoyhteiskunnan ihmiskeskeinen organisaatiomalli vaikuttaa kiinnostavalta ja sillä voi olla merkitystä myös siinä, miten kirjasto pystyy olemaan organisaationa osa jakamisen tietoyhteiskuntaa ja menestymään luotettavan ja laadullisen sekä ihmisiä koskettavan tiedon ja elämyksellisen aineiston välittäjänä ja esilletuojana. Kirjastothan ovat aina olleet jakamassa hyvää, tietoa, kulttuuria, elämyksiä, oppia yhteiskunnasta, tietoa kansalaisten oikeuksista ja velvollisuuksista, miksi emme jakaisi hyvää myös uusilla keinoilla. Jaettu ilo on vähintään kaksinkertainen ilo!
Sari Pajula
Parlamenttikirjasto
tiistai 13. lokakuuta 2009
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Kortistolaatikoiden houkutus
Ensimmäisen kerran kävin Eduskunnan kirjastossa historian opintoihin liittyvän excursion yhteydessä lähes kolmekymmentä vuotta sitten. Siihen aikaan opiskelijat vietiin tutustumiskäynnillä myös kirjavarastoon: esittelystä jäivät mieleeni vain liukuhyllyt.
Seuraavan kerran kävin Eduskunnan kirjastossa kesällä 1986 tutustumassa sisareni työpaikkaan. Se ei ollut niin helppoa kuin olin luullut. Ensin nousin Eduskuntatalon rappuset. Vaivanpalkaksi sain kuulla, että minun täytyy kiertää talo päästäkseni kirjastoon. En uskonut ohjetta vaan nousin toiset portaat ylös Puhemiehen aukiolle. Pyöriskelin aukiolla ja ihmettelin, miten ihmeessä sinne Eduskunnan kirjastoon oikein päästään. Laskeuduin portaat alas, jatkoin kiertämistä ja löysin Eduskunnan kirjaston.
Olin ilmeisesti aikaisemmalla käynnillä kulkenut silmät kiinni, sillä katselin Eduskunnan kirjastoa kuin ensimmäistä kertaa. Avara tuloaula, joka suoraan jatkui palvelutiskin kautta kirjaston ytimeen: viidessä rivissä oleviin kortistolaatikoihin. Ihastellen katselin näkemääni ja ajattelin: tältä näyttää oikea ja hyvä kirjasto.
Kirjastoalan opinnoista huolimatta en ollut ajatellut kirjastouraa. Tammikuun alussa 1987 kuulin sisareltani, että kirjastoon haetaan yhtä hakijaa. Olin juuri muuttanut Helsinkiin eikä minulla ollut töitä. Seuraavana päivänä soitin Inkeri Niemiselle ja kerroin olevani kiinnostunut tilapäisen kirjastoapulaisen tehtävistä. Minut kutsuttiin haastatteluun, jossa ylikirjastonhoitaja Eeva-Maija Tammekannin johdolla minua tentattiin monenlaisista asioista.
Aloitin työt Eduskunnan kirjastossa19.1.1987, Heikin päivänä. Ulkona oli kolmisenkymmentä astetta pakkasta, mutta Eduskunnan kirjastossa oli lämmin.
Päivi Erkkilä
Seuraavan kerran kävin Eduskunnan kirjastossa kesällä 1986 tutustumassa sisareni työpaikkaan. Se ei ollut niin helppoa kuin olin luullut. Ensin nousin Eduskuntatalon rappuset. Vaivanpalkaksi sain kuulla, että minun täytyy kiertää talo päästäkseni kirjastoon. En uskonut ohjetta vaan nousin toiset portaat ylös Puhemiehen aukiolle. Pyöriskelin aukiolla ja ihmettelin, miten ihmeessä sinne Eduskunnan kirjastoon oikein päästään. Laskeuduin portaat alas, jatkoin kiertämistä ja löysin Eduskunnan kirjaston.
Olin ilmeisesti aikaisemmalla käynnillä kulkenut silmät kiinni, sillä katselin Eduskunnan kirjastoa kuin ensimmäistä kertaa. Avara tuloaula, joka suoraan jatkui palvelutiskin kautta kirjaston ytimeen: viidessä rivissä oleviin kortistolaatikoihin. Ihastellen katselin näkemääni ja ajattelin: tältä näyttää oikea ja hyvä kirjasto.
Kirjastoalan opinnoista huolimatta en ollut ajatellut kirjastouraa. Tammikuun alussa 1987 kuulin sisareltani, että kirjastoon haetaan yhtä hakijaa. Olin juuri muuttanut Helsinkiin eikä minulla ollut töitä. Seuraavana päivänä soitin Inkeri Niemiselle ja kerroin olevani kiinnostunut tilapäisen kirjastoapulaisen tehtävistä. Minut kutsuttiin haastatteluun, jossa ylikirjastonhoitaja Eeva-Maija Tammekannin johdolla minua tentattiin monenlaisista asioista.
Aloitin työt Eduskunnan kirjastossa19.1.1987, Heikin päivänä. Ulkona oli kolmisenkymmentä astetta pakkasta, mutta Eduskunnan kirjastossa oli lämmin.
Päivi Erkkilä
perjantai 2. lokakuuta 2009
Tietoteknisiä muistelmia kolmelta vuosikymmeneltä
Viime viikolla tuli pohdittua mitä tulevaisuus tuo tullessaan kirjastoille. Ja kas kummaa tulevaisuus sai ajatukseni palaamaan menneisyyteen. Siis siihen miten paljon tiedon ja tekniikan maailma kolmessakymmenessä vuodessa onkaan muuttunut. Tekniikan kehitys on ollut huimaa, niin välineiden, yhteyksien kuin sähköisten hakutapojenkin osalla. Myös tiedon kuvailu on kehittynyt.
Ensimmäiset omakohtaiset kokemukseni sähköisestä tiedonhausta ovat Helsingin kauppakorkeakoulusta 1970- ja 1980-lukujen vaihteesta. 'Tyhmällä' päätteellä oltiin yhteydessä jo silloin olemassa oleviin ao. kirjaston tietokantoihin (niiden pohjalta lienee nykyinen Helecon-tietokokonaisuus syntynyt). Ensikontaktia lohdutti se tieto, että yhdellä napin painalluksella ei voi tuhota mitään. 1980 sain töissä käyttööni Rank Xeroxin tekstinkäsittelylaitteen, jossa "kuulemma on tarvittavat ominaisuudet tietopankkiyhteyksiin eli tyhmänä päätteenä toimimiseen". Kukaan vain ei tiennyt miten se toimii, eikä se edes kiinnostanut ATK-yksikköä. Muutamia testailuja kyllä tarvitsin ennen kuin sain rakkineen toimimaan. Kenenkään muun en tosin ole kuullut moista aparaattia tietopankkiyhteyksiin käyttäneen!
1984 olivat jo PC:t yleistymässä ja sain silloin ensimmäisen PC:ni. Ison työpaikkani ATK-yksikkö kantoi työpöydälleni kasan IBM:n laatikoita todeten "Toss on sun konees, me ei ymmärretä siitä mitään, Kasaa itse". ATK-ihmisten mielestä PC:t oli jotain ihan muuta kuin heidän reviiriään. Tulipahan perehdyttyä PC-maailmaan perusteellisesti heti alussa, kun kasasin koneen toimintakuntoon yksikseni. Taas sain tuntea onnistumisen iloa, kun onnistuin pääsemään tietokantoihin käsiksi ja käyttämään konetta kaikkeen muuhunkin. Koneeni oli työpaikkani viides PC, pari vuotta myöhemmin niitä oli talossa jo yli 200 – ja toisin kuin minun koneeni tapauksessa ATK-puoli jo hyväksyi kilpailijat isoille tietokoneille ja oli mukana niiden kokoamisessa ja käyttöön opastamisessa.
Työpaikkojeni vaihdot ovat tutustuttaneet minut lukuisiin eri alojen tietokantoihin ja erilaisiin komentokieliin. Tietopankkien käyttö oli 1980-luvulla kallista datapak-yhteyksillä ja tietopankkien huimilla minuuttiveloituksilla ja tulostemaksuilla. Datapak-yhteydet olivat äärimmäisen hitaita, maksoivat markan minuutti ja lisäksi maksettiin välitettyjen merkkien mukaan 42 mk/Ksegmentti (satuin törmäämään vanhaan paperiini). Langattomia verkkoja ja mokkuloita ei osattu edes kuvitella.
Tietoliikenneyhteysmaksujen lisäksi maksettiin sitten vielä tietopankeille 300- 500 mk yhteysajasta sekä tulostekohtaisia maksuja. Olikin tärkeää osata komentokielien erot, missä hakukomento oli find, missä search ja missä piti muistaa kirjoittaa pari pistettä ennen komentoa jotta kone ymmärsi saavansa komennon (!). Esimerkiksi Eurobases –tietopankissa taas piti kaikki komennot aloittaa aina osalla m: esimerkiksi tietokantaa valittaessa piti aloittaa m:ba bas- tekstillä ja vasta loppuun kirjoittaa haluamansa tietokanta. Ihan vastaava oli kirjo kaikkien muidenkin komentojen kohdalla eri tietokannoissa. Ei ihme, että silloin syntyi erillisiä tietopalveluyksiköitä. Silloin haaveena taisi olla, että "olispa edes samanlainen
komento/hakukieli kaikissa".
Niistä ajoista pelkästään muutos googlehakuihin on huima – sana vain koneeseen ja sillä selvä. 'Helpot' haut eivät enää vaadi tietopalveluihmistä, kuka tahansa voi tehdä ne itse ja missä tahansa mokkuloiden pienten kannettavien kanssa tai puhelimella.
Mutta tulevaisuus – sitä on aina ollut vaikea ennustaa. Henkilökohtaisen sähköisen työpöydän tarjoamista mahdollisuuksista osaamme jo jotain kuvitella. Ainakin lupauksen vielä paremmista mahdollisuuksista haluan siinä nähdä. Vaikeaa sitä vastoin on ennakoida mitä tulevaisuuden vielä tunnistamattomat muutokset tarkoittavat kirjastoissa ja niiden palveluille.
Tulevaisuus se on siis ihan toinen juttu!
Virpi Johansson
Ensimmäiset omakohtaiset kokemukseni sähköisestä tiedonhausta ovat Helsingin kauppakorkeakoulusta 1970- ja 1980-lukujen vaihteesta. 'Tyhmällä' päätteellä oltiin yhteydessä jo silloin olemassa oleviin ao. kirjaston tietokantoihin (niiden pohjalta lienee nykyinen Helecon-tietokokonaisuus syntynyt). Ensikontaktia lohdutti se tieto, että yhdellä napin painalluksella ei voi tuhota mitään. 1980 sain töissä käyttööni Rank Xeroxin tekstinkäsittelylaitteen, jossa "kuulemma on tarvittavat ominaisuudet tietopankkiyhteyksiin eli tyhmänä päätteenä toimimiseen". Kukaan vain ei tiennyt miten se toimii, eikä se edes kiinnostanut ATK-yksikköä. Muutamia testailuja kyllä tarvitsin ennen kuin sain rakkineen toimimaan. Kenenkään muun en tosin ole kuullut moista aparaattia tietopankkiyhteyksiin käyttäneen!
1984 olivat jo PC:t yleistymässä ja sain silloin ensimmäisen PC:ni. Ison työpaikkani ATK-yksikkö kantoi työpöydälleni kasan IBM:n laatikoita todeten "Toss on sun konees, me ei ymmärretä siitä mitään, Kasaa itse". ATK-ihmisten mielestä PC:t oli jotain ihan muuta kuin heidän reviiriään. Tulipahan perehdyttyä PC-maailmaan perusteellisesti heti alussa, kun kasasin koneen toimintakuntoon yksikseni. Taas sain tuntea onnistumisen iloa, kun onnistuin pääsemään tietokantoihin käsiksi ja käyttämään konetta kaikkeen muuhunkin. Koneeni oli työpaikkani viides PC, pari vuotta myöhemmin niitä oli talossa jo yli 200 – ja toisin kuin minun koneeni tapauksessa ATK-puoli jo hyväksyi kilpailijat isoille tietokoneille ja oli mukana niiden kokoamisessa ja käyttöön opastamisessa.
Työpaikkojeni vaihdot ovat tutustuttaneet minut lukuisiin eri alojen tietokantoihin ja erilaisiin komentokieliin. Tietopankkien käyttö oli 1980-luvulla kallista datapak-yhteyksillä ja tietopankkien huimilla minuuttiveloituksilla ja tulostemaksuilla. Datapak-yhteydet olivat äärimmäisen hitaita, maksoivat markan minuutti ja lisäksi maksettiin välitettyjen merkkien mukaan 42 mk/Ksegmentti (satuin törmäämään vanhaan paperiini). Langattomia verkkoja ja mokkuloita ei osattu edes kuvitella.
Tietoliikenneyhteysmaksujen lisäksi maksettiin sitten vielä tietopankeille 300- 500 mk yhteysajasta sekä tulostekohtaisia maksuja. Olikin tärkeää osata komentokielien erot, missä hakukomento oli find, missä search ja missä piti muistaa kirjoittaa pari pistettä ennen komentoa jotta kone ymmärsi saavansa komennon (!). Esimerkiksi Eurobases –tietopankissa taas piti kaikki komennot aloittaa aina osalla m: esimerkiksi tietokantaa valittaessa piti aloittaa m:ba bas- tekstillä ja vasta loppuun kirjoittaa haluamansa tietokanta. Ihan vastaava oli kirjo kaikkien muidenkin komentojen kohdalla eri tietokannoissa. Ei ihme, että silloin syntyi erillisiä tietopalveluyksiköitä. Silloin haaveena taisi olla, että "olispa edes samanlainen
komento/hakukieli kaikissa".
Niistä ajoista pelkästään muutos googlehakuihin on huima – sana vain koneeseen ja sillä selvä. 'Helpot' haut eivät enää vaadi tietopalveluihmistä, kuka tahansa voi tehdä ne itse ja missä tahansa mokkuloiden pienten kannettavien kanssa tai puhelimella.
Mutta tulevaisuus – sitä on aina ollut vaikea ennustaa. Henkilökohtaisen sähköisen työpöydän tarjoamista mahdollisuuksista osaamme jo jotain kuvitella. Ainakin lupauksen vielä paremmista mahdollisuuksista haluan siinä nähdä. Vaikeaa sitä vastoin on ennakoida mitä tulevaisuuden vielä tunnistamattomat muutokset tarkoittavat kirjastoissa ja niiden palveluille.
Tulevaisuus se on siis ihan toinen juttu!
Virpi Johansson
maanantai 28. syyskuuta 2009
Tiedätkö, mistä avaruus alkaa?
Kesällä käydessäni mökkipaikkakuntani lähikaupungissa huomasin kadun varressa julisteen, jossa kysyttiin: Mistä avaruus alkaa? Ajoimme juuri silloin kaupunginkirjaston ohi. Ajattelin, että kylläpä paikallinen kirjasto on keksinyt kivan tavan mainostaa itseään ja tuoda esille tietoa, jota löytyy kirjaston kokoelmista.
Palattuani takaisin Helsinkiin pettymyksekseni huomasin, että samoja julisteita löytyy useilta bussipysäkeiltä, eivätkä ne mainostakaan kirjastoa vaan langatonta laajakaistayhteyttä ja sen tarjoamia palveluja. Jäin miettimään, kuinka kirjasto voisi tuoda paremmin esille kokoelmistaan löytyvää tietoa? Jos laajakaistan päästä löytyvää tietoa voidaan mainostaa, miksi ei myös kirjastosta löytyvää tietoa? Miten kokoelmiin sisältyvää arvokasta tietoa voisi hyödyntää kirjaston markkinoinnissa?
Vuosia sitten, kun laadimme ensimmäisiä luonnoksia Eduskunnan kirjaston uusiksi verkkosivuiksi, suunnittelimme sivulle Tiesitkö-kysymystä. Laadimme malliksi muutamia kysymyksiä, kuten: Tiesitkö, kuinka Eduskunnan kirjasto voi palvella sinua? tai Tiesitkö, kuinka uusit lainasi? Verkkosivujen tuotantoprosessi venähti useamman vuoden pituiseksi ja monet alkuperäisistä ideoistamme karsiintuivat matkan varrella, mutta idea Tiesitkö-kysymyksestä säilyi ja löysi paikkansa uudistetuilta verkkosivuiltamme.
Eduskunnan kirjaston verkkosivujen etusivun oikean palstan alareunassa on julkaistu viikoittain vaihtuva Tiesitkö, että -kysymys yli kahden ja puolen vuoden ajan. Julkaistuja kysymyksiä on pian jo 150 kpl. Olemme kutsuneet Tiesitkö, että -kysymystä myös viikon faktaksi. Ajatuksena on ollut, että kysymys toisi esille tietoa, jota kirjastostamme löytyy tai jota meiltä kysytään. Tiesitkö, että -kysymyksemme liittyvät yleensä aihepiiriltään Eduskunnan kirjastoon, kirjaston kokoelmiin tai palveluihin, eduskuntaan tai ovat muuten ajankohtaisia.
Olemme kysyneet mm.
• Tiesitkö, että kirjaston Arkadia-kokoelmaan on koottu kansanedustajien kirjoittamia julkaisuja?
• Tiesitkö, että eduskunnan syysistuntokausi alkaa tiistaina 8.9.?
• Tiesitkö, että Eduskunnan kirjastossa on tietoa kansainvälisistä järjestöistä?
• Tiesitkö, että nyt on Euroopan luovuuden ja innovoinnin teemavuosi?
• Tiesitkö, että valiokuntien asiantuntijalausunnot ovat arkistossa?
• Tiesitkö, että Eduskunnan kirjastossa on käytettävissäsi langaton verkko?
Kirjaston etusivulla näkyvää kysymystä klikkaamalla saa esille sivun, jolla kerrotaan tarkemmin aiheesta. Yleensä annetaan myös lisätietolinkkejä. Kaikki julkaistut Tiesitkö, että -kysymykset löytyvät Tiesitkö, että -arkistosta. Kysymykset selityksineen tuottaa kirjaston tietopalvelu. Kysymysten laadinnan vastuuhenkilö vaihtuu noin puolen vuoden välein.
Otavan Iso Fokus tietosanakirjan (8. p., 1975) mukaan avaruuden voi katsoa alkavan noin 80 km:n korkeudelta, johon asti ilmakehän koostumus pysyy samanlaisena. Wikipediassa kerrotaan, että tarkkaa rajaa maapallon ilmakehän loppumisen ja avaruuden alkamisen välille ei voida asettaa, mutta avaruuden voidaan katsoa alkavan avaruusalusten näkökulmasta 100–240 km:n korkeudesta. Myös Wikipedian etusivun oikeassa alakulmassa on Tiesitkö, että -osio.
Leena Karjalainen
Palattuani takaisin Helsinkiin pettymyksekseni huomasin, että samoja julisteita löytyy useilta bussipysäkeiltä, eivätkä ne mainostakaan kirjastoa vaan langatonta laajakaistayhteyttä ja sen tarjoamia palveluja. Jäin miettimään, kuinka kirjasto voisi tuoda paremmin esille kokoelmistaan löytyvää tietoa? Jos laajakaistan päästä löytyvää tietoa voidaan mainostaa, miksi ei myös kirjastosta löytyvää tietoa? Miten kokoelmiin sisältyvää arvokasta tietoa voisi hyödyntää kirjaston markkinoinnissa?
Vuosia sitten, kun laadimme ensimmäisiä luonnoksia Eduskunnan kirjaston uusiksi verkkosivuiksi, suunnittelimme sivulle Tiesitkö-kysymystä. Laadimme malliksi muutamia kysymyksiä, kuten: Tiesitkö, kuinka Eduskunnan kirjasto voi palvella sinua? tai Tiesitkö, kuinka uusit lainasi? Verkkosivujen tuotantoprosessi venähti useamman vuoden pituiseksi ja monet alkuperäisistä ideoistamme karsiintuivat matkan varrella, mutta idea Tiesitkö-kysymyksestä säilyi ja löysi paikkansa uudistetuilta verkkosivuiltamme.
Eduskunnan kirjaston verkkosivujen etusivun oikean palstan alareunassa on julkaistu viikoittain vaihtuva Tiesitkö, että -kysymys yli kahden ja puolen vuoden ajan. Julkaistuja kysymyksiä on pian jo 150 kpl. Olemme kutsuneet Tiesitkö, että -kysymystä myös viikon faktaksi. Ajatuksena on ollut, että kysymys toisi esille tietoa, jota kirjastostamme löytyy tai jota meiltä kysytään. Tiesitkö, että -kysymyksemme liittyvät yleensä aihepiiriltään Eduskunnan kirjastoon, kirjaston kokoelmiin tai palveluihin, eduskuntaan tai ovat muuten ajankohtaisia.
Olemme kysyneet mm.
• Tiesitkö, että kirjaston Arkadia-kokoelmaan on koottu kansanedustajien kirjoittamia julkaisuja?
• Tiesitkö, että eduskunnan syysistuntokausi alkaa tiistaina 8.9.?
• Tiesitkö, että Eduskunnan kirjastossa on tietoa kansainvälisistä järjestöistä?
• Tiesitkö, että nyt on Euroopan luovuuden ja innovoinnin teemavuosi?
• Tiesitkö, että valiokuntien asiantuntijalausunnot ovat arkistossa?
• Tiesitkö, että Eduskunnan kirjastossa on käytettävissäsi langaton verkko?
Kirjaston etusivulla näkyvää kysymystä klikkaamalla saa esille sivun, jolla kerrotaan tarkemmin aiheesta. Yleensä annetaan myös lisätietolinkkejä. Kaikki julkaistut Tiesitkö, että -kysymykset löytyvät Tiesitkö, että -arkistosta. Kysymykset selityksineen tuottaa kirjaston tietopalvelu. Kysymysten laadinnan vastuuhenkilö vaihtuu noin puolen vuoden välein.
Otavan Iso Fokus tietosanakirjan (8. p., 1975) mukaan avaruuden voi katsoa alkavan noin 80 km:n korkeudelta, johon asti ilmakehän koostumus pysyy samanlaisena. Wikipediassa kerrotaan, että tarkkaa rajaa maapallon ilmakehän loppumisen ja avaruuden alkamisen välille ei voida asettaa, mutta avaruuden voidaan katsoa alkavan avaruusalusten näkökulmasta 100–240 km:n korkeudesta. Myös Wikipedian etusivun oikeassa alakulmassa on Tiesitkö, että -osio.
Leena Karjalainen
tiistai 15. syyskuuta 2009
Kirjastot demokratian tukena
Osallistuin syyskuussa parlamenttikirjastojen ja tutkimuspalvelujen vuosittaiseen konferenssiin Roomassa. Italian parlamentin kahden kamarin kirjastot alkoivat muutama vuosi sitten tehdä entistä tiiviimpää yhteistyötä niin parlamentin kuin suuren yleisön palvelemisessa. On huomattava, että nämä kirjastot ovat avanneet ovensa parlamentin ulkopuolisille käyttäjille vasta vuosituhannen vaihteen tienoilla. Parlamenttikirjastojen avaaminen kaikelle kansalle on yleistymässä muuallakin maailmassa. Suomessa on oltu tässä edelläkävijöiden rinnalla: Eduskunnan kirjasto on ollut julkinen kirjasto pian 100 vuotta. Useissa maissa käydään vilkasta keskustelua myös parlamentille tuotetun tutkimus- ja selvitysaineiston julkisuudesta.
Konferenssin avausistunnossa parlamentin varapuhemies Emma Bonino, puhui ansiokkaasti siitä, kuinka parlamentin avoimuus (josta kirjastojen avaaminen on yksi osoitus) on keino puolustaa demokratiaa. Samasta asiasta puhui myös parlamentin edustajainhuoneen kirjaston johtaja Antonio Casu, joka toi puheessaan esiin hyvin samansuuntaisia ajatuksia kuin ne, joita eduskunnan kirjaston avaamisesta käydyssä keskustelussa käytettiin viime vuosisadan alkupuolella. Näitä ajatuksia olivat mm. yhteiskunnallisen kirjallisuuden tarjoaminen yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisen tueksi ja tiedon saanti eduskunnan päätöksistä ja lainsäädännön sisällöstä. Nämä ovat juuri ne periaatteet, jonka vuoksi Eduskunnan kirjaston avoimuutta ja laajoja julkisia palveluja puolustetaan vielä nykyäänkin.
Suomessa valtaosa julkisin varoin ylläpidetyistä kirjastoista on kaikille avoimia. Kirjastot antavat tukensa itsenäiselle ja yksilölliselle ajattelulle tarjoamalla käyttöön sekä tieteellistä että kaunokirjallisuutta. Toivottavasti kirjastot eivät taannu lainaamoiksi, joissa on tarjolla kaikkea liikuntavälineistä juhla-astioihin itse kirjaston perustehtävän jäädessä kaiken tavarapaljouden ja tiedontulvan jalkoihin.
Sari Pajula
Konferenssin avausistunnossa parlamentin varapuhemies Emma Bonino, puhui ansiokkaasti siitä, kuinka parlamentin avoimuus (josta kirjastojen avaaminen on yksi osoitus) on keino puolustaa demokratiaa. Samasta asiasta puhui myös parlamentin edustajainhuoneen kirjaston johtaja Antonio Casu, joka toi puheessaan esiin hyvin samansuuntaisia ajatuksia kuin ne, joita eduskunnan kirjaston avaamisesta käydyssä keskustelussa käytettiin viime vuosisadan alkupuolella. Näitä ajatuksia olivat mm. yhteiskunnallisen kirjallisuuden tarjoaminen yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisen tueksi ja tiedon saanti eduskunnan päätöksistä ja lainsäädännön sisällöstä. Nämä ovat juuri ne periaatteet, jonka vuoksi Eduskunnan kirjaston avoimuutta ja laajoja julkisia palveluja puolustetaan vielä nykyäänkin.
Suomessa valtaosa julkisin varoin ylläpidetyistä kirjastoista on kaikille avoimia. Kirjastot antavat tukensa itsenäiselle ja yksilölliselle ajattelulle tarjoamalla käyttöön sekä tieteellistä että kaunokirjallisuutta. Toivottavasti kirjastot eivät taannu lainaamoiksi, joissa on tarjolla kaikkea liikuntavälineistä juhla-astioihin itse kirjaston perustehtävän jäädessä kaiken tavarapaljouden ja tiedontulvan jalkoihin.
Sari Pajula
torstai 3. syyskuuta 2009
Kirjastot ja kansalaiset
"Yksikään kansakunta ei voi olla sekä tietämätön että vapaa." Thomas Jefferson ymmärsi tiedon ja vapaa yhteiskunnan välisen yhteyden. Mitä enemmän ihmisillä on tietoa, sitä vapaampia he ovat. Mitä vapaampia ihmiset ovat, sitä paremmin he voivat tehdä työtä kansakuntansa eteen.
Jeffersonin ajatusketju saattaa vaikuttaa vanhahtavalta, mutta se pitää edelleen paikkansa. Kuten vaalianalyysit osoittavat, ahkerimmin äänestävät he, joilla on eniten tietoa politiikasta ja yhteiskunnasta.
Kirjastot ovat myös poliittisia instituutioita. Ne tukevat työllään demokratian toteutumista.
Suomalaisissa kirjastoissa politiikkaa on kuitenkin usein pelätty. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on tavallista, että poliittiset järjestöt kokoontuvat kirjastoissa ja järjestävät siellä tilaisuuksia.
Mitään yhtä poliittista suuntausta ei tietenkään tule kirjastoissa suosia - ainoastaan ajatusta politiikan merkityksellisyydestä. Monissa eri maissa kirjastot järjestävät esimerkiksi erilaisia kansalaispaneeleja, joissa satunnaisesti valitut kuntalaiset keskustelevat kunnan keskeisistä hankkeista. Näiden paneelien avulla kuntapäättäjät saavat tietoa kuntalaisten ajatuksista ja asenteista. Mikä kunnankirjasto Suomessa toteuttaa ensimmäisenä kansalaispaneelin ?
Timo Turja
Jeffersonin ajatusketju saattaa vaikuttaa vanhahtavalta, mutta se pitää edelleen paikkansa. Kuten vaalianalyysit osoittavat, ahkerimmin äänestävät he, joilla on eniten tietoa politiikasta ja yhteiskunnasta.
Kirjastot ovat myös poliittisia instituutioita. Ne tukevat työllään demokratian toteutumista.
Suomalaisissa kirjastoissa politiikkaa on kuitenkin usein pelätty. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on tavallista, että poliittiset järjestöt kokoontuvat kirjastoissa ja järjestävät siellä tilaisuuksia.
Mitään yhtä poliittista suuntausta ei tietenkään tule kirjastoissa suosia - ainoastaan ajatusta politiikan merkityksellisyydestä. Monissa eri maissa kirjastot järjestävät esimerkiksi erilaisia kansalaispaneeleja, joissa satunnaisesti valitut kuntalaiset keskustelevat kunnan keskeisistä hankkeista. Näiden paneelien avulla kuntapäättäjät saavat tietoa kuntalaisten ajatuksista ja asenteista. Mikä kunnankirjasto Suomessa toteuttaa ensimmäisenä kansalaispaneelin ?
Timo Turja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)