Sähköisen aineiston pitkäaikaissäilytystä ja käyttöä koskeva opetusministeriön suunnitelma valmistui tämän vuoden alussa. Suunnitelmassa ovat mukana kirjastojen, arkistojen ja museoiden sähköiset aineistot. Myös painetulla julkaisulla on vielä pitkä käyttöikä edessä. Miten muiden kuin vapaakappakirjastojen kokoelmien pitkäaikainen saatavuus ja käytettävyys turvataan?
Yliopistokirjastojen neuvosto käynnisti vuonna 2003 kansallisen kokoelmakarttahankkeen, jonka tavoitteena oli parantaa aineistojen kansallista saatavuutta ja kattavuutta. Kansalliskirjasto tarjoaa tietokannan, johon kirjastojen kokoelmat voidaan kuvailla. Tietokanta sisältää tässä vaiheessa lähinnä kirjastojen erikoiskokoelmien kuvauksia.
Se, että kirjasto voi kertoa kokoelmistaan edellyttää, että kirjasto tietää kokoelmistaan. Kokoelmien evaluoinnista ja kuvailusta Suomessakin luennoinut Montana State Universityn kirjaston johtaja (emerita) Mary Bushing sanoo, että kokoelmat pitää nähdä kokonaisuutena, ei nimekkeinä. Enemmän ei ole aina paremmin. Kirjaston kannattaa olla hyvä joillakin aloilla eikä yrittää olla hyvä liian monilla aloilla.
Viime marraskuussa Suomen tieteellisen kirjastoseuran seminaarissa pohdittiin kirjastojen kokoelmien vaikuttavuutta ja laatua. Kuopion yliopiston kirjaston johtajan Jarmo Saartin mielestä pitäisi puhua mieluummin kokoelmien saatavuuden politiikasta kuin kokoelmapolitiikasta. Kirjastojen kokoelmia ei enää hahmoteta fyysisessä tilassa olevaksi (kirja)kokoelmaksi. Kirjastojen hankkimat aineistot ovat yhä enemmän “maailmalla”. Käyttäjän kannalta ei ole oleellista, käyttääkö hän lehden elektronista artikkelia Suomessa vai ulkomailla sijaitsevalta palvelimelta. Tärkeintä on pääsy kokoelmiin, saatavuus, access. Kirjaston kokoelmien pitäisi olla siellä, missä niitä käytetään. Painettuja kokoelmiakin voidaan ulkoistaa ja luottaa kirjastoverkon palveluihin.
Hakusana kokoelmapolitiikka tuottaa useita osumia verkosta löytyvistä kirjastojen suunnitelmista. Kirjastot pohtivat, mitä hankitaan, mitä säilytetään, hankitaanko painettuja vai sähköisiä versioita.
Kokonaiskuvan saaminen kokoelmista käynnistyy paloista. Mary Bushingin yhtenä teesinä on “subject base rather than descriptive of total”. Eduskunnan kirjastossa selvitettiin kirjaston yhden ydinalueen, eduskuntatiedon, uudempaa kokoelmaa. Evaluoinnin tuloksena oli kotimaisen aineiston erittäin hyvä kate kansallisbibliografian vastaavaan aineistoon verrattuna. Eduskunnan kirjaston kokoelmatietokanta Selma sisälsi jopa enemmän viitteitä kuin kansallisbibliografia, todennäköisesti luetteloitujen pienpainatteiden vuoksi. Vain puolta eduskuntatiedon aineistosta oli lainattu. Lainaushistoria ei tosin sisällä paikan päällä tapahtunutta käyttöä, mm. tietopalvelun tarpeisiin. (Tarkemmin Riitta Pulkkisen alla mainitussa opinnäytetyössä.)
Eduskunnan kirjastossa on käynnissä vanhemman kokoelman evaluointi. Tavoitteena on säilyttää aineisto, jolla on perusteltu paikkansa Eduskunnan kirjastossa. Ns. teknisten kriteerien (kunto, tuplakappaleet jne.) lisäksi sisältö ratkaisee. Aiheenmukaisille osastoille luodaan profiili, joka noudattaa kirjaston painopistealueita: eduskuntatieto, oikeudellinen tieto ja yhteiskuntatieto. Missä aihe kohtaa valtiovallan, missä aihe kohtaa lainvalmisteluprosessin, missä aihe kohtaa kansalaisten ja järjestöjen vaikuttamisen eduskuntaan.
Esimerkkejä. Vanha lääketieteen kokoelma sisälsi lääkärikirjoja, kuvauksia sairauksista, eläinlääkintää. Helppoja poistaa. Mutta joukossa oli myös tärkeitä dokumentteja maakuntien miesten pyrkimyksistä saada alueensa sairaanhoito kuntoon. Toinen yhteiskunnallinen aihe on ollut apteekkilaitos. Aiheesta on ollut useita työryhmiä, on tehty aloitteita, kirjelmiä. Vanhan kirjallisuuden luokassa “Liikenne” on tahattomastikin koomisia valtion rautateiden toimintaa kuvaavia julkaisuja. Mutta toisaalta rautatieverkon laajentamisen puolesta valtiovaltaa on lähestytty usein aloittein ja selvityksin. Säilytetään.
Kokoelmien evaluointi on käynnissä monessa muussakin kirjastossa. Tuoreen esimerkin tarjoaa Tampereen yliopiston kirjaston tiedotuslehti Bulletiini 3/2007. Samaisessa numerossa kerrotaan myös kokoelmakarttahankkeen nykyvaiheesta.
Kirjastojen sähköiset kokoelmat tulevat maailmalta. Toinen, kirjaston oma näkökulma on, että se lähettää kokoelmiaan maailmalle – kaukolainaamisen lisäksi digitoi ydinalueisiinsa kuuluvaa kokoelmaa verkkoon kaikkien käytettäväksi. Eduskunnan kirjasto onkin esittänyt vanhojen valtiopäiväasiakirjojen digitoinnin jatkamista.
Näin ympyrä sulkeutuu. Kirjastot varmistavat painettujen aineistojen saatavuuden, myös digitoimalla niitä jälkipolville.
Kaisa Paavilainen
Lisätietoja:
Sähköisen aineiston pitkäaikaissäilytystä ja käyttöä koskevan työryhmän muistio. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2008:2
Pulkkinen, Riitta, Eduskuntatietoaineiston arviointi eduskunnan kirjastossa. Opinnäytetyö, Turun ammattikorkeakoulu, kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelma 2006.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti