Hänet olisin halunnut tuntea

Työyhteisö koostuu työntekijöistä, yksilöistä, työtavoista, persoonista ja tarinoista, eli toisin sanoen ihmistä ja heidän välisestä vuorovaikutuksesta. Jokaisesta ihmisestä jää työyhteisöön jälki ja jokaisen jättämä jälki on omanlaisensa. Lähes 150 vuotta vanhassa työyhteisössä jälkiä on jätetty paljon ja ne vaikuttavat nykyisyydessä eri tavoin. Jotkut muistetaan nimeltä tai kasvoilta ja joistakin on kirjoitettu historiankirjoihin. Joistakin löytyy jälkiä nykyajan tietoverkoista ja toisista on merkintä matrikkelissa. Jonkun jälki näkyy luettelointi- tai diaarimerkintöinä, hyllyyn saatettuna kirjana, jo nyt emeritusvaiheeseen edenneelle asiakkaalle myönnettynä kirjastokorttina tai vuosikymmeniä sitten kirjoitetun kirjaston kertomukseen painettuna tilastomerkintänä. Jokainen on kuitenkin vaikuttanut toiminnallaan työtoverina työyhteisön jokaisen jäseneen, jotka edelleen ovat tietoisesti tai tiedostamattaan jatkaneet entisen kollegansa vaikutusta eteenpäin. Kaikilla on ollut paikkansa puolitoistasatavuotisessa yhteisessä työprosessissamme.

Näiden ajatusten ääreen pysähtyy silloin, kun joku entinen jo vuosikymmeniä sitten työuransa päättänyt kollega menehtyy. Anna-Maija Kurikka työskenteli Eduskunnan kirjastossa vuosikymmeniä, kunnes jäi ansaitulle eläkkeelle vuonna 1994. Ura alkoi 1.1.1958 harjoittelijana. Sittemmin hän ehti toimi kirjastossa monissa tehtävissä kirjastossa johtaen luettelointi- ja bibliografiatyötä, tehden sanastotyötä ja kaukopalvelua, minkä lisäksi hän toimi ylikirjastonhoitajan sijaisen tehtävissä. Harjoittelijasta ylikirjastonhoitajan viransijaiseksi. Varsin vaikuttava urapolku!


Tarkka, tiukka ja sydämellinen

Työtoverina häntä on kuvaitu mitä sydämellisimmäksi ja avoimeksi ihmiseksi, joka toisaalta osasi tarpeen tullen olla hyvinkin tiukka etenkin omaan toimintakenttäänsä liittyvän laadunvalvonnan suhteen. Tästä esimerkkinä on eduskunnan kirjaston asiasanasto EKS, joka on alalla varsin ainutlaatuinen laajuudeltaan ja laadultaan ja jonka kehittäminen oli Anna-Maijan yksi päätehtäviä. Tiedonhaun kannalta EKS oli ajalla ennen Internetiä vertaansa vailla oleva ja välttämätön väline. Tuolloin kirjastolla oli aivan erityinen rooli tiedon tarvitsijan ja tiedon lähteiden välillä. Kirjasto oli usein ainoa väylä etsiä tietoa, mikä voi olla nykypäivän silmin katsottuna hieman hankalaa hahmottaa. Kyseinen asiasanasto on elää edelleen osana nykykirjaston hakupalveluita ja hyllyjärjestystä.

Lukiessa Anna-Maijan käymää kaukopalvelukirjeenvaihtoa käy ilmi, miten vähän maailma on muuttunut. Samat kirjastot käyvät keskenään samoja keskusteluja, tiedustelevat ja pyytävät lainaan aineistoa samaan tapaan kuin nykyäänkin. Viestintävälineet ovat toki aivan toiset ja viestintäkin varsin muodollista. Harvoin tänä päivänä näkee viestiä, jossa ”mitä kohteliaimmin pyydämme saada ilmoittaa” jostakin asiain tilasta. Kirjeet ovat todennäköisesti koneenkirjoittajan puhtaaksi kirjoittamia, siististi allekirjoitettuja ja toisinaan Eduskunnan kirjaston leimalla varustettuja. Nimen selvennyksessä mainitaan usein oppiarvo – luonnollisesti.


”Tunsi kaikki mahdolliset ihmiset”

Suomalaista kirjastoverkkoa hän palveli mm. luomalla vuonna 1972 Kotimaisen kaukopalvelun oppaan, joka toimi pitkään maan kaukopalvelijoiden toiminnan ohjenuorana. Anna-Maija toimi 1960-luvulla Suomen tieteellisen kirjastoseuran hallituksessa ja myöhemmin 80-luvulla seuran varapuheenjohtajana. Lisäksi hänen uraltaan löytyy merkintä mm. toimisesta Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kirjaston, sittemmin Opiskelijakirjastona ja nyttemmin Helsingin yliopiston Kaisataloon sulautuneen kirjaston neuvottelukunnan jäsenyydestä, yleisten kirjastojen asiaa ajavan Kirjastolehden neuvottelukunnan varapuheenjohtajuudesta, Kirjastopalvelu Oy:n johtokunnan jäsenyydestä sekä Suomen kirjastokokoustoimikunnan jäsenyydestä.

Kirjastoalan kansainvälisyys näkyi myös Anna-Maijan työurassa. Erityisesti Pohjoismaiset yhteistyöfoorumit tulivat tutuksi 1970-luvun aikana. Näistä keskeisin vaikuttaisi olleen Pohjoismaiden tieteellinen kirjastoseura, jonka toiminta on sittemmin muovautunut pohjoismaisten tieteellisten kirjastoseurojen väliseksi yhteistyöverkostoksi. Kiintoisana yksityiskohtana mainittakoon tutustuminen Ultunan maatalouskorkeakoulujen kirjastoon Ruotsissa vuoden 1976 syksyllä. Lisäksi hän oli mukana suunnittelemassa kirjastoalan suurinta kansainvälistä IFLA-konferenssia vuonna 1975 Oslossa.

Anna-Maijalla oli laajat verkostot myös eduskunnassa eri osastoja, ammattiyhdistysliikettä ja aina kanslian johtoa myöten. Yhteiskunta oli erilainen ja eduskunta työyhteisönä ilmeisen toisenlainen, huomattavasti hierarkkisempi kuin nykyään. Tuolloin oli erityisen tärkeätä tuntea oikeita ihmisiä oikeilta paikoilta myös siksi, että kirjasto oli eduskunnan kansliasta erillinen yksikkö, jolloin luontevia yhteyksiä talon muihin toimintoihin ja toimijoihin oli nykyistä vähemmän.


Tyylikäs kirjastoammattilainen Kuplassaan

Anna-Maija oli intohimoinen valokuvaaja ja matkailija, joka kertoi yksityiskohtaisesti ja elävästi matkoistaan maailman katolle ja eri mantereille. Erityisesti henkilökunnalle jäi mieleen matka Etelämantereelle, jossa retkikunta koki haaksirikon ja pelastettiin lopulta Buenos Airesiin, josta hankittua uutta vaatekertaa Anna-Maija kuvaili työtovereilleen niin elävästi, että asia muistetaan vielä vuosikymmenten jälkeen. Ylipäätään hänellä oli taito kertoa tavallisista arjen asioista kuten sauvakävelystä tenholla, jolla tarina iskostui lähtemättömästi kuulijan mieleen.

Kuin kirsikkana kakun päällä, Anna-Maijalla oli usein allaan aito 50-luvun VW Kupla, jolla hän tyylikkäästi kaartoi eduskunnan pysäköintialueelle kädellään suuntamerkkiä näyttäen. Kuplan hän oli kenties hankkinut uutena aloittaessaan virkauransa. Auton väri ei valitettavasti ole tallentunut työyhteisön muistiin. Sodan jälkeistä yhteiskuntaa tarkasti analysoiva realisti veikkaisi mustaa tai korkeintaan viininpunaista. Mielikuvitus kuitenkin ohjaa kohti iloisen vihreää tai oranssia Volkkaria.

Anna-Maija lähti eläkkeellekin tyylillä. Läksiäiset pidettiin Kaisaniemen Talvipuutarhassa. Koko valtava ja näyttävä keisarin aikainen tila oli varattu tätä tilaisuutta varten. Aikalaiset kertovat, että juhlat olivat ikimuistoiset. Hänen viimeisin työhuoneensa oli sattumalta sama huone, jossa Eduskunnan kirjasto palveli asiakkaita väliaikaisena kesäkirjastona kesällä 2019.

Onneksi kirjastossamme on vielä Anna-Maijan aikalaisia, jotka todistavat erittäin pidetystä, sydämellisestä ja helposti lähestyttävästä työtoverista. Itse en tietääkseni Anna-Maijaa koskaan tavannut, mutta näiden muisteloiden myötä toivon, että olisin. Nyt voin vain osaltani pyrkiä jatkamaan sitä hyvää, jonka hän on aikanaan vastaanottanut ja edelleen jakanut.

Tämä kirjoitus pohjautuu nykyisten ja entisten Eduskunnan kirjaston työntekijöiden muistikuviin Anna-Maijasta. Kiitokset teille kaikille!

Antti Virrankoski
Eduskunnan kirjaston johtaja

Anna-Maija Kurikka Telexin ääressä 1970-luvun alussa*

Anna-Maija Kurikka 1931-2019
Eduskunnan kirjaston palveluksessa 1.1.1958 - 28.2.1994

*Valokuva: Olavi Laine/Eduskunta