Parlamenttikirjasto

perjantai 11. marraskuuta 2016

Verovinkkejä

Kuva:Heikki Rajala/Eduskunta
Verolainsäädäntö muuttuu kenties nopeammin kuin minkään muun oikeudenalan säännökset. Tiedonlähteiden ja työvälineiden on siis oltava mahdollisimman ajantasaisia ja helppokäyttöisiä. Mitä Eduskunnan kirjastolla on tarjota asiakkaille tähän tarpeeseen?

Alma Talent Pro –palvelussa on neljästi vuodessa päivitettäviä Verotusfokus-teoksia tusinan verran, joukossa lähes klassikon aseman saavuttanut Tikka – Nykänen – Juusela – Viitala: Yritysverotus I-II. Nämä taloushallinnon, yritystoiminnan ja veroalan ammattilaisten suosimat teokset ilmestyivät ensin irtolehtikansioina. Formaatti muuttui sittemmin cd-romiksi, ja vuosituhannen vaihteessa tulivat verkkoteokset. Koska ne ovat ennen kaikkea käsikirjoja, tieto on esitetty tiiviissä ja helposti päivitettävässä muodossa. Lähdeviittauksia on rajoitetusti, mutta tekstistä on linkit lainsäädäntöön ja oikeustapauksiin, joiden merkitys vero-oikeudessa ja verotuksessa on erityisen suuri.

Digitaalisessa Verkkokirjahyllyssä on sekä veroaiheisia käsikirjoja, kommentaareja että oppikirjoja. Niitä on tällä hetkellä ilmestynyt noin 30. Teoksissa on sama sisältö sivunumeroineen kuin painetuissa kirjoissa, eikä niitä päivitetä ilmestymisensä jälkeen. Eduskunnan kirjastoon hankitaan luonnollisesti myös samat teokset painettuina. Yhtenä uusimmista aineistoista mainittakoon Matti Myrskyn ja Niko Svenskin Vero-oikeuden oppikirja. Se on opiskelijoille ja suuremmallekin yleisölle tarkoitettu yleisesitys, joka auttaa nopeasti hahmottamaan keskeisen verojärjestelmämme. Vero-oikeuden eri aloja käsittelevä kirjallisuus on kirjastomme suosituimpia oikeudellisia aineistoja, joten on mukavaa voida tarjota asiakkaille näitä sisältöjä useammassakin muodossa.

Verkkokirjahyllyn sisältö ja kaikki Fokus-palvelun teokset ovat käytettävissä Eduskunnan kirjaston asiakaskoneilla ja eduskunnan verkossa.

Viidesti vuodessa ilmestyvän Verotus-lehden artikkeleissa aiheina ovat viime aikoina korostuneet muun muassa veron kiertämiseen ja sen estämiseen liittyvät toimet, Suomessa ja muualla. Lehden artikkelit, joista osa on vertaisarvioituja ns. referee-artikkeleita, asiasanoitetaan kirjastossa Selma-kokoelmatietokantaamme tuoreeltaan, jotta asiakkaiden olisi helppo löytää tietoa veroalan uusimmistakin aiheista. Joka vuoden neljännessä numerossa ilmestyy myös bibliografia edellisen vuoden vero-oikeudellisesta kirjallisuudesta. Vuotta vanhemmat artikkelit on luettavissa paitsi painetusta lehdestä, myös Fokus-palvelun kautta kirjastossa.

Jos haluaa saada veroasioihin ajallisesti laajempaa perspektiiviä, voi tutustua vaikkapa Verohallinnon julkaisemaan laadukkaaseen artikkelikokoelmaan Verotus 1865-1915 – Näkökulmia suomalaiseen verotukseen. Teoksessa avataan Suomen verotuksen historiaa ja pohditaan samalla myös Verohallinnon tulevien vuosien näkymiä.

Professori (emeritus) Esko Linnakankaan Historiallisessa verokirjassa tarkastellaan alkusanojensa mukaan kaikenlaisten verojen syntymää, kuolemaa, ylösnousemusta, reinkarnaatiota ja paratiisia. Lukukokemus on sivistävä, verottamatta silti liikaa voimia.


Marja Autio


Ei kommentteja: