Mummojen muistihistoriaa

Kun herää keskellä yötä murehtimaan työjuttuja, voi tulla yllättäviä asioita mieleen. Saattaa ajatella vaikka mummoja. Että mitä he tuumaisivat nykyajan meiningistä ja työelämästä, jossa ikäluokkaani vaaditaan kestämään fyysisesti ja psyykkisesti jatkuvasti pidempään.

Kunnioitettavat isoäitini syntyivät vuosina 1905 ja 1912. Suomi ei vielä ollut itsenäistynyt. Ainakin toinen heistä varmasti vielä muisti Suomen olleen keisarin kaksipäisessä alaisuudessa. Olen syntynyt mummoihin nähden liki tai yli 60 vuotta myöhemmin. En ymmärtänyt tällaisestakaan asiasta heiltä udella. Molemmat menivät itse edestään, kun olin tuskin 20-vuotias.

Hämäläinen, vuonna 1905 syntynyt mummoni Alli kertoi minulle iltasaduiksi hurjia tarinoita lapsuudestaan. Latoon säilötty ruumis kummitteli, yksin metsäpaimenessa pelotti ja mummo teki uhkarohkeita tempauksia. Maatalon tytär ei jäänyt aivan osattomaksi, sillä hän sai opiskella jopa ylioppilaaksi. Ihan kaikilla ei ole kodin puolesta siihen resursseja edes tänä päivänä, saati että se olisi silloin ollut maataloissa tapana.

Alli-mummon valokuvista näkyy, että penkkariajelu muistutti paljon nykyistä menoa. Ilakoivia nuoria seisoo lavalla, jonka reunoja kiertäviin plakaatteihin on kirjoitettu ajankohtaisia lausahduksia. Kunnes katsoo lavan alapuolelle – siellä näkyy reen jalakset!


Eikä ollut itsestään selvää, että Varsinais-Suomessa 1912 syntynyt mummoni Salli pääsi opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Hänen isänsä Frans Oskar Sirén eli Oskari näet vastusti – mitä nyt maatalon tyttöä kouluttamaan. Mutta Sallin äiti Lempi Lydia auttoi tytärtään, Oskarilta salassa. Lempi laulatti kangaspuita niin paljon kuin pystyi. Kudonnaiset Lempi toimitti myytäväksi Saloon käsityöliikkeeseen. Lopulta tarvittavat rahat olivat kasassa. Oskarille kerrottiin vasta sitten, kun Salli oli jo hyväksytty oppilaaksi Helsingin Diakonissalaitokselle.


Sairaanhoito-oppilaitoksessa tyttöjä käytettiin ilmaisena työvoimana siivouksessa ja muissa askareissa. Joidenkin ei annettu valmistua, ettei lähde hyvä työntekijä pois talosta. Kun mummoni sai sairaanhoitajan paperit käteensä, uskalsi hän vasta sitten aukaista suunsa ja kertoa mitä mieltä oli tällaisesta pakkotyöstä. Salli-mummo oli ylpeä saadessaan olla sairaanhoitaja ja siunasi onneaan: "Naisella pitää olla ammatti ja omat tulot, tai muuten joutuu toisen armoille ja alamaiseksi". Tarmokkaalla naisella olisi ollut jatkosuunnitelmia, mutta ne tyssäsivät sotaan ja perheen saamiseen.

Mummoista vanhempi eli Alli oli toimessa pankissa. "Vanhapiika-täti" oli sisarten lasten suosiossa, sillä hänellä riitti aikaa viedä lapsia uimaan. Mummolla oli myös mielitietty. Kun löysin hänen kuvansa – ja niitä oli paljon – ulkonäöstä päätellen luulin miestä isoisäkseni. Mutta ikäväkseen Alli-mummo ei juuri tätä miestä itselleen saanut. Sitten talon jatkajaksi kaavailtu pikkuveli kaatui sodassa. Mummon oli otettava Alikolkan maatilasta vastuu. Ankarana tunnettu aviomies Eino menehtyi, kun mummoni poika eli -47 syntynyt isäni oli vasta teini-ikäinen. "Yritin liikaa, yritin olla pojalle sekä isä että äiti", mummoni suri.

Kysyisin mummoilta monenlaista, jos vain yhä voisin. Eivät mummoni olleet virheettömiä, mutta rakastin heitä. He olivat erityisen tärkeitä, sillä he hoitivat ja kasvattivat minuakin, olivat tuki ja turva, kun siitä oli joskus puute. Opin ihailemaan näitä vahvoja naisia.

Edarissa tutkija Joni Krekola on erikoistunut muistitietohistoriaan. Jo pitkään ja aluksi projektina jatkunut historiatietojen keruu keskittyy eduskunnan veteraanikansanedustajien muistitietoihin. Meillä jokaisella on tavalla tai toisella omanlaiset veteraanimme. Heidänkin historiaansa tulisi kirjoittaa muistiin niin kauan kuin on edelleen niitä, joilta menneistä ajoista voi vielä kysellä.

Raija Hietala

PS

Minun eduskuntani - Min riksdag - Eduskuntaan ja kansanedustajiin liittyvä muistitiedon keruu käynnissä. Lisätietoa aiheesta.