Parlamenttikirjasto

perjantai 1. lokakuuta 2010

Tule kirjastoon, älä rajoitu virtuaalimaailmaan

Maailman parlamenttikirjastojen vuosittaisessa kokouksessa eräs kollegani puhui siitä kuinka parlamenttikirjasto antaa kansanedustajille tietoa, jota he voivat käyttää apuna työssään eli yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja vallankäytössä.

Ainakin täällä Suomessa kirjastoista käytävässä keskustelussa puhutaan melko vähän siitä, kuinka koko kirjastolaitos voimaannuttaa kävijöitään eri tavoin, tarjoamalla heille elämyksiä arkipäivän vastapainoksi ja tietoa oman ajattelun tueksi. Eikö tässä olisi hyvä slogan, muuhunkin kuin tulevan kansainvälisen kirjastokokouksemme IFLAn otsikkoon.

Kirjasto- ja koululaitos on epäonnistunut, jos yhä useammat nuoret, yhteiskunnalliseen toimintaan liittyvissä tehtävissä työskentelevät ihmiset, ajattelevat samalla tavalla kuin opetusministerin taannoin tapaama henkilö, joka oli todennut jostakin asiasta "se tapahtui kahdeksankymmentäluvulla, siitä ei löydy mitään tietoa" (koska internetistä ei löytynyt).

Kirjastoilla olisi digitoinnin lisäksi tuhannen taalan paikka mainostaa sitä, kuinka meiltä löytyy tietoa nopeasti myös ennen yhdeksänkymmentälukua tapahtuneista asioista. Pitää vain varoa, ettei kirjastoja aleta pitää pelkästään kansakunnan muistina, arkistona. Sloganiksi erään sanantaitajakollegamme ehdotus "Tule kirjastoon, älä rajoitu virtuaalimaailmaan".

Sari Pajula

1 kommentti:

Marja Hjelt kirjoitti...

"Ihminen hakee kirjastosta ihmistä" (lainaus Kirkko- ja kaupunki lehden (34:2010, s. 8-9) otsikosta). Kirjastojen kävijämäärät laskevat, kuten lainausmäärätkin. Aineisto etsitään ja varataan verkonvälityksellä ja aineistojen vuoksi kirjastossa käydään vain noutamassa aineisto. Kirjastojen fyysinen käyttö onkin siirtymässä oppimis- ja tapaamistilaksi. Uus Median asiantuntijat puolestaan esittävät, että kirjastojen kaavailemat ja suunnittelemat "oppimiskeskukset" ovat kirjastojen yritys pysyä hengissä ja oppimiskeskukset pitäisikin mieltää enemmän virtuaalisiksi "learning habbo" tyyppisiksi tapaamispaikoiksi. Tässä meillä on haastetta, tarjota ihminen ja virtuaalinen maailma.