Luin tänä syksynä ilmestyneen, Kai Ekholmin ja Yrjö Revon yhdessä kirjoittaman kirjan 'Kirja tienhaarassa – vuonna 2020' (Gaudeamus 2010). Teos on ennen muuta perinpohjainen ja valaiseva selvitys Suomen kirja-alasta ja sen tulevaisuudennäkymistä. Seuraavassa pari yksityiskohtaa ja omia päätelmiä kirjan tiimoilta.
Kirjassa esitellään mm. Suomen kirjatalouden anatomiaa, kustannustoimintaa ja kirjamarkkinoita. Kirjasta käy esimerkiksi ilmi, että suomalaista kirjallisuutta on tähän päivään mennessä julkaistu n. 800 000 teosta, vuosittain julkaistaan n. 13 000 nimekettä, myyntimäärä vuonna 2009 30 miljoonaa kappaletta, kirja-alalla (kirjailijat, kustantajat, painajat, kirjakauppaväki ja kirjastot) työskentelee 10 0000-15 000 henkilöä jne.
Nykytilan analysoinnin ohella teoksessa visioidaan kirjaa ja kirja-alan asemaa osana lukemiskulttuuria vuoteen 2020 asti. Lukemistavat ovat muutoksessa. Varsinkin nuorempi väestönosa näyttää lukevan vähemmän painettuja kirjoja ja lehtiä sekä erityisesti painetun tietokirjallisuuden käyttö on laskussa; verkon kautta kautta eri muodoissa tapahtuva ”lukeminen/browsing” on sitävastoin kasvussa. Tämä aiheuttaa alalle kasvavia muutospaineita. Toisaalta todetaan, että kirjakriisejä on ollut ennenkin ja ne ovat vain vieneet alan kehitystä eteenpäin. Teoksen loppupuolella hahmotellaan kaksi vaihtoehtoista tulevaisuuden skenaariota – jakautuneen ja taantuvan sekä vuorovaikutteisen kirjatalouden skenaariot.
Ekholmin ja Revon kirjan valossa näyttää siltä, että tulevaisuuden kirja-ala on osittain samojen haasteiden edessä kuin musiikkiteollisuus tällä hetkellä. Herää kysymys - halutaanko tulevaisuudessa enää kirjoittaa, kustantaa, ostaa ja lukea painettuja kirjoja, kun äkkiseltään näyttäisi siltä, että samaa tavaraa, tai ainakin samantapaista, saa lähes 'nollaviivellä' verkosta ilman tekijänoikeus- ja kustannusmaksuja ilmaiseksi?
Kirjoittajien mielestä kirja-alan ei kuitenkaan tule käpertyä tulevan edessä vaan muuttuneeseen kokonaistilanteeseen tulee vastata mm. ennakoivalla markkinoiden hallinnalla ja laajemmalla tuotevalikoimalla (hybridituotteet, tarvepainatus) sekä jakeluteitä monipuolistamalla. Lisäksi yhteistyötä valtion ja yksityisten toimijoiden kesken tulee lisätä - esimerkiksi koulujen kanssa e-kirjallisuuden hankinnassa ja käyttöön saattamisessa. Kehittymässä oleva, Opetus- ja kulttuuriministeriön perustama, Kansallinen Digitaalinen kirjasto voisi toimia myös uudemman, tekijänoikeuksien alaisten aineiston jakelukanavana sähköiselle kaupalliselle aineistolle.
Tässä oli vain pikkumaistiaisia kirjan tarjoamasta "runsaasta ateriasta". Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita suomalaisen kirja-alan mahdollisista ja toivotuista tulevaisuuden näkymistä. Kirjan ystävien herkkua on erityisesti teoksen johdanto, jossa kauniisti ja ytimekkäästi esitellään kirja-alan pitkä ansiokas historia välttämättömänä osana ihmisen kulttuurihistoriaa, unohtamatta menneiden aikojen kirjakriisejä anekdootein ryyditettynä. On helppo yhtyä kirjoittajien päätelmään, että kirja fyysisenä ja kulttuurisena esineenä ja käyttöliittymänä säilyy jatkossakin tärkeänä monelle lukijalle. Lisäksi painetun tekstin lukemisen vaatima syventyminen ja pitkäjänteisyys ravitsee lukijaa pitkälti tulevaisuudessakin enemmän kuin hätäisesti verkosta nautittu copy-paste -pikaruoka.
Heikki Rajala
PS Tämän päivän Helsingin Sanomissa (15.10.2010) oli juttu kotimaan osastolla otsikolla "Kannettava korvaa kirjat Microsoft-koulussa". Jutun lopussa käy ilmi, että oppimateriaalijulkaisuista sähköisessä muodossa on vasta 3 prosenttia . Silti trendi on selkeä ja kirja-alan tulee tämä ottaa huomioon tulevan toiminnan kehittämisessä.
Linkkejä:
Helsingin Sanomien kirja-arvostelu (Teemu Lukka) 8.9.2010
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti