Parlamenttikirjasto

perjantai 30. huhtikuuta 2010

Tiedon kiertokulku kirjastoista internetiin

Missä syntyy uutta tietoa? Missä se entistä parempi ”tiedonpyörä” keksitään uudestaan? Ennen tietoa keräsivät, järjestivät ja jalostivat kirjastot, luostarit ja laboratoriot. Kuinka suuren osan internet voi saada niiden rooleista?

Ian F. McNeely ja Lisa Wolverton piirtävät teoksessaan Reinventing knowledge: from Alexandria to the Internet (Norton, 2008) hienon kaaren länsimaisen tiedon syntysijoista. He nimeävät kuusi instituutiota, joiden piirissä filosofit, tutkijat, insinöörit, tiedemiehet ovat kokoontuneet ajattelemaan, tutkimaan, tekemään keksintöjään, innovoimaan ja joissa on tallennettu, talletettu ja siirretty tietoa seuraaville sukupolville.

Nämä instituutiot ovat kirjastot, luostarit, keskiajan yliopistot, lukeneisto, tiedeyliopistot ja tutkimuslaitokset.

Ensimmäiseksi tulevat kirjastot (300 eaa. – 500). Myyttisiäkin piirteitä saanut Aleksandrian kirjasto (tai useita kirjastoja) toimi hellenistisen suullisen ja kirjoitetun kulttuuriperinnön ja filosofian tallentajina ja välittäjänä muulle maailmalle. Kun Rooman valtakunta kohtasi rappionsa, luostareista (100-1100) tuli aikansa merkittävimpiä käsikirjoitusten tuottajia ja tutkijoita. Meidän päiviimme asti luostarien kirjastoissa on säilynyt mittaamattoman arvokkaita teoksia. Luostarit olivat ensimmäisiä yhteisöjä, jotka toimivat kiinteänä, muusta maailmasta eristäytyneenäkin, omaan tehtäväänsä omistautuneena yhteisönä.

Keskiajan yliopistot (1100-1500) mursivat luostarien eristäytyneisyyden tarjoamalla kaupungistuvassa kulttuurissa avoimemman toimintaympäristön. Teologien rinnalla alettiin kouluttaa lakimiehiä ja lääkäreitä. Lukeneistoksi (1500-1800) kirjoittajat kutsuvat maiden rajoja ylittävää oppineiden joukkoa, joka piti yhteyttä kirjein, julkaisi kirjoja ja seurasi aikansa kausijulkaisuja. Julkaisutuotanto laajeni kirjapainotaidon myötä. Esimerkkeinä tästä joukosta mainitaan mm. Erasmus, Galilei, Newton ja Bacon.

Valistuksen ajasta lähtien koulutettujen määrä kasvoi huomattavasti, kirkon ote höllentyi ja tiedon välittämiselle avautuivat laajat markkinat. Lukemisen vallankumous läpäisi entistä useammat yhteiskuntaluokat. Tiedeyliopistojen tieteenalat (1700-1900) monipuolistuivat (mm. luonnontieteet ja yhteiskuntatieteet) ja tutkimus tehostui. Ammattitutkijoiden kouluttamiseen ja tutkijatapaamisia varten alettiin järjestää seminaareja.

Laboratoriot, tutkimuslaitokset (1770-1970) nousivat tutkimuksen kärkipaikoiksi 1900-luvun puoliväliin mennessä. Laboratorioissa kehitettiin sovelluksia mm. atomienergiaan, tietotekniikkaan ja lääketieteeseen. Myös yhteiskunta- ja taloustieteellistä tutkimusta varten perustettiin tutkimuslaitoksia. Tutkimuksessa arvostettiin tulosten toistettavuutta, yleispätevyyttä ja käytäntöön soveltamista.

Tiedeyliopistot ja tutkimuslaitokset ovat pitäneet pintansa näihin päiviin asti. Toisiaan seuraavat instituutiot ovat voittaneet edeltäjänsä, koska seuraava on tarjonnut paremmat edellytykset uusien innovaatioiden syntymiselle.

McNeely ja Wolverton kysyvät, voisiko internet palvella uuden tiedon hautomona. Internet on edellä mainittuja demokraattisempi, globaalisti yhdistävä, osallistumista tukeva, mutta myös kaupallisempi. Uusissa innovaatioissa, uuden tiedon tuottamisessa on aina kysymys useiden toimijoiden yhteistyöstä. Tekijöiden sanoin: ”Knowledge has always been about connecting people, not collecting information.”

Saatavuustiedot Linda-yhteistietokannassa


Kaisa Paavilainen

Ei kommentteja: