Toivottaa: Blogitoimitus
Parlamenttikirjasto
perjantai 29. huhtikuuta 2011
perjantai 15. huhtikuuta 2011
"Lisää kuvia blogiin niin jutut elävöityisivät."
Parlamenttikirjato-blogin ensimmäinen juttu oli "Blogien määrä ja laatu" ja se julkaistiin 24.7.2007. Siitä lähtien blogin ulkoasu on pysynyt lähes samana. Nelisen vuotta on (virtuaali)maailmassa pitkä aika vaalia muuttumattomuutta. Tarvittiin Eduskunnan kirjaston käyttäjäkysely 2010 ennen kuin ulkoasun uudistaminen tuli ajankohtaiseksi. Hyvä lisä oli Bloggerin antamat uudet mahdollisuudet blogin ulkoasun muokkaamiseksi.
Käyttäjäkyselyn verkkopalveluihin liittyvässä kysymysosiossa pyydettiin sanallista palautetta tai kehittämisideoita sekä pyydettiin kertomaan, mitä verkkopalveluja pitää hyödyllisinä. Parlamenttikirjasto-blogi sai mm. tällaiset kommentit:
"Kiva kun olette mukana sosiaalisessa mediassa! Blogi on kiva juttu."
"Lisää kuvia blogiin niin jutut elävöityisivät."
Blogin uusi ulkoasu otettiin pääosin käyttöön huhtikuun alussa. Blogiin kaivattua elävöittämistä on toteutettu sijoittamalla blogin vasempaan laitaan kuvia kirjaston tiloista ja palvelutilanteista. Kuvat toimivat linkkeinä kirjaston www-sivuille. Ensimmäinen kuva johdattaa kirjaston tehtäviin ja tavoitteisiin ja klikkaamalla kirjastokortin kuvaa pääsee täyttämään kirjastokorttihakemusta. Kuvia ja linkkejä on tarkoitus vaihdella ajan mittaan ja tehdä näin tutuksi kirjaston palveluja ja tiloja blogin lukijoille. Jatkossa myös blogitekstien kuvitusta pyritään lisäämään.
Vanhaan blogin ulkoasuun verrattuna Parlamenttikirjasto on nyt selkeämmin Eduskunnan kirjaston blogi. Blogin yliökuva on sama kuin kirjaston julkisten verkkosivujen etusivulla. Blogin värit sininen, punainen ja valkoinen ovat myös tuttuja kirjaston www-sivuilta.
Parlamenttikirjasto -blogin ei ole tarkoitus säilyä nykyisessä kuosissaan seuraavaa vaalikautta.Vaihtelu virkistää ja ajoittaiset muutokset ovat tarpeellisia. Toivomme lukijoiltamme edelleen kommentteja blogiteksteihin ja kaikenlaista muutakin blogiin liittyvää palautetta!
Päivi Erkkilä & Heikki Rajala
PS.
Muistakaa käydä sunnuntaina äänestämässä!
Käyttäjäkyselyn verkkopalveluihin liittyvässä kysymysosiossa pyydettiin sanallista palautetta tai kehittämisideoita sekä pyydettiin kertomaan, mitä verkkopalveluja pitää hyödyllisinä. Parlamenttikirjasto-blogi sai mm. tällaiset kommentit:
"Kiva kun olette mukana sosiaalisessa mediassa! Blogi on kiva juttu."
"Lisää kuvia blogiin niin jutut elävöityisivät."
Blogin uusi ulkoasu otettiin pääosin käyttöön huhtikuun alussa. Blogiin kaivattua elävöittämistä on toteutettu sijoittamalla blogin vasempaan laitaan kuvia kirjaston tiloista ja palvelutilanteista. Kuvat toimivat linkkeinä kirjaston www-sivuille. Ensimmäinen kuva johdattaa kirjaston tehtäviin ja tavoitteisiin ja klikkaamalla kirjastokortin kuvaa pääsee täyttämään kirjastokorttihakemusta. Kuvia ja linkkejä on tarkoitus vaihdella ajan mittaan ja tehdä näin tutuksi kirjaston palveluja ja tiloja blogin lukijoille. Jatkossa myös blogitekstien kuvitusta pyritään lisäämään.
Vanhaan blogin ulkoasuun verrattuna Parlamenttikirjasto on nyt selkeämmin Eduskunnan kirjaston blogi. Blogin yliökuva on sama kuin kirjaston julkisten verkkosivujen etusivulla. Blogin värit sininen, punainen ja valkoinen ovat myös tuttuja kirjaston www-sivuilta.
Parlamenttikirjasto -blogin ei ole tarkoitus säilyä nykyisessä kuosissaan seuraavaa vaalikautta.Vaihtelu virkistää ja ajoittaiset muutokset ovat tarpeellisia. Toivomme lukijoiltamme edelleen kommentteja blogiteksteihin ja kaikenlaista muutakin blogiin liittyvää palautetta!
Päivi Erkkilä & Heikki Rajala
PS.
Muistakaa käydä sunnuntaina äänestämässä!
perjantai 8. huhtikuuta 2011
Tietoa tarjotaan eduskuntavaaleista ja kansanedustajaehdokkaista
Näin eduskuntavaalien alla ei voi väittää, ettei tietoa vaaleista olisi tarjolla. Tiedon läpikäyminen ja tutkiminen tullakseen hyvin perehtyneeksi vaatii kuitenkin hieman aikaa. Juuri nyt kansalaisella on h-hetki ja suuri mahdollisuus vaikuttaa ja siten oman ehdokkaan valintaan kannattaa keskittyä huolella.
Oikeusministeriön Vaalit.fi verkkosivuilla on tuhti paketti päivän aiheesta. Eduskuntavaaleja taustoitetaan kertomalla mm. eduskunnan tehtävistä, vaalilainsäädännöstä, vaalirahoituksesta, vaalipiireistä, ehdokasasettelusta, vaalien toimittamisesta ja vaalien tuloksesta laskennasta ja itse tuloksista. Niin äänestäjää kuin ehdokastakin opastetaan monin tavoin ja mm. ehdokaslistat ja tiedot ennakkoäänestyksestä löytyvät heti etusivulta. Puolueisiin ja niiden historiaan voi uppoutua, jos haluaa päästä entistä syvemmälle.
Vaalimaatti 2011 – Eduskuntavaalit 2011 sisältää rekisteröityjen puolueiden vaaliohjelmia sekä voimassaolevia puolueohjelmia. Vaalimaatin tietokannasta löytyy puolueiden ohjelmia kokonaisuudessaan.
Vaalikoneista ei tule puutetta. Niistä löytyy listaus mm. Vaalit.fi –palvelusta. Tulosten eroavaisuuksista eri vaalikoneiden kesken kuulee päivittäin nyt kun äänestäjät tietysti etsivät itselleen sopivaa ehdokasta.
Koska itselläni on vielä ehdokas "hukassa", kokeilin kolmea vaalikonetta: YLEn, Helsingin Sanomien ja Terve Vaalikone 2011:ta. Menemättä sen kummemmin yksityiskohtiin, tulokset erosivat kyllä huomattavasti jopa puoluetasolla. Huomasin myös, että pitää olla todella aktiivinen kansalainen, jotta pystyy muodostamaan mielipiteen kuhunkin kysymykseen eikä vastaamiseen mene kohtuuttomasti aikaa.
Kansanedustajaehdokasta valitessa voi hyödyntää myös eduskunnan verkkosivuja niiden ehdokkaiden osalta, jotka pyrkivät eduskuntaan uudelleen. Kunkin kansanedustajan valtiopäivätoimet (aloitteet ja kysymykset), täysistunnossa pidetyt puheenvuorot tai äänestyskäyttäytyminen kertovat kansanedustajan aktiivisuudesta, mielipiteistä ja siitä mitä hän on saanut edustajana toimiessaan aikaan. Jos oma ehdokas pääsee eduskuntaan, aktiivisella kansalaisella ja äänestäjällä on tällä tavoin mahdollisuus koska tahansa seurata "oman" kansanedustajansa työtä ja aikaansaannoksia.
Eduskuntaan uudelleen pyrkivien kansanedustajien ja uusien ehdokkaiden omat verkkosivut ja blogit toimivat myös hyvänä valinnan helpottajana - tai vaikeuttajana. Tietoa on kyllä tarjolla, mutta kuinka hyvin siihen ehtii ja malttaa kukin äänestäjä paneutua. Väistyvän eduskunnan kansanedustajien blogisivut on listattu eduskunnan verkkosivuille.
Kristiina Hakala
PS.
Viime lauantaina jaetussa Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä oli mielenkiintoinen juttu Googlen hakutilastojen vertailtavuudesta vaaligallupeihin. Kannattaa lukea.
Oikeusministeriön Vaalit.fi verkkosivuilla on tuhti paketti päivän aiheesta. Eduskuntavaaleja taustoitetaan kertomalla mm. eduskunnan tehtävistä, vaalilainsäädännöstä, vaalirahoituksesta, vaalipiireistä, ehdokasasettelusta, vaalien toimittamisesta ja vaalien tuloksesta laskennasta ja itse tuloksista. Niin äänestäjää kuin ehdokastakin opastetaan monin tavoin ja mm. ehdokaslistat ja tiedot ennakkoäänestyksestä löytyvät heti etusivulta. Puolueisiin ja niiden historiaan voi uppoutua, jos haluaa päästä entistä syvemmälle.
Vaalimaatti 2011 – Eduskuntavaalit 2011 sisältää rekisteröityjen puolueiden vaaliohjelmia sekä voimassaolevia puolueohjelmia. Vaalimaatin tietokannasta löytyy puolueiden ohjelmia kokonaisuudessaan.
Vaalikoneista ei tule puutetta. Niistä löytyy listaus mm. Vaalit.fi –palvelusta. Tulosten eroavaisuuksista eri vaalikoneiden kesken kuulee päivittäin nyt kun äänestäjät tietysti etsivät itselleen sopivaa ehdokasta.
Koska itselläni on vielä ehdokas "hukassa", kokeilin kolmea vaalikonetta: YLEn, Helsingin Sanomien ja Terve Vaalikone 2011:ta. Menemättä sen kummemmin yksityiskohtiin, tulokset erosivat kyllä huomattavasti jopa puoluetasolla. Huomasin myös, että pitää olla todella aktiivinen kansalainen, jotta pystyy muodostamaan mielipiteen kuhunkin kysymykseen eikä vastaamiseen mene kohtuuttomasti aikaa.
Kansanedustajaehdokasta valitessa voi hyödyntää myös eduskunnan verkkosivuja niiden ehdokkaiden osalta, jotka pyrkivät eduskuntaan uudelleen. Kunkin kansanedustajan valtiopäivätoimet (aloitteet ja kysymykset), täysistunnossa pidetyt puheenvuorot tai äänestyskäyttäytyminen kertovat kansanedustajan aktiivisuudesta, mielipiteistä ja siitä mitä hän on saanut edustajana toimiessaan aikaan. Jos oma ehdokas pääsee eduskuntaan, aktiivisella kansalaisella ja äänestäjällä on tällä tavoin mahdollisuus koska tahansa seurata "oman" kansanedustajansa työtä ja aikaansaannoksia.
Eduskuntaan uudelleen pyrkivien kansanedustajien ja uusien ehdokkaiden omat verkkosivut ja blogit toimivat myös hyvänä valinnan helpottajana - tai vaikeuttajana. Tietoa on kyllä tarjolla, mutta kuinka hyvin siihen ehtii ja malttaa kukin äänestäjä paneutua. Väistyvän eduskunnan kansanedustajien blogisivut on listattu eduskunnan verkkosivuille.
Kristiina Hakala
PS.
Viime lauantaina jaetussa Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä oli mielenkiintoinen juttu Googlen hakutilastojen vertailtavuudesta vaaligallupeihin. Kannattaa lukea.
perjantai 1. huhtikuuta 2011
Inspiraatiota, ideoita ja oppimista benchmarkingin avulla
Minulla on tällä viikolla ollut mahdollisuus tutustua kahden eri kirjaston palveluihin. Tiistaina Eduskunnan kirjaston ryhmä vieraili Aleksanteri-instituutissa, jossa tutustuimme instituutin toimintaan ja sen kirjastoon. Vierailua emännöi aikaisempi kollegamme Jenni Mikkonen, joka nykyisin toimii Aleksanteri-instituutin kirjaston informaatikkona. Eilen puolestaan kollegamme Heli Yamaguchi esitteli meille Aalto-yliopiston palvelujen tuotteistamista.
Wiki-sovelluksia ja palvelujen tuotteistamista
Aleksanteri-instituutin esittelytilaisuuteen osallistuivat myös Irma Reijonen ja Marjo Kuusela Kansalliskirjaston Slaavilaisesta kirjastosta, Slavicasta. He esittelivät meille Slavican aineistoa ja toimintaa ja kertoivat meneillään olevasta wiki-projektista. Slavica-wikiin kerätään tutkijoille, opiskelijoille ja Slavican henkilökunnalle tärkeitä ja kiinnostavia vinkkejä ja linkkejä sekä Venäjän ja Itä-Euroopan että slavistiikan tutkimuksen alalta. Slavica-wiki on nyt myös meidän yliopiston ulkopuolisten saatavilla verkossa. Mielestäni Slavican toteuttama wiki on erinomainen tapa koota ja jäsentää tietoa tiettyyn aihepiiriin liittyen ja jakaa kirjaston tietämystä oman aihepiirinsä aineistoista.
Wikiä on käytetty työkaluna myös Peace Palacen kirjaston kansainvälisen oikeuden tiedonlähdeoppaissa (research guides) joihin tutustuin viime syksynä osallistuessani oikeudellisten kirjastojen kansainvälisen järjestön IALL:n vuosikonferenssiin Haagissa. Ideana näissä tiedonlähdeoppaissa on, että kansainvälisen oikeuden käsitteistä tehdään aihe-esittelyjä, joihin lisätään kirjallisuusviitteitä ja linkkejä aihetta käsitteleville verkkosivuille. Kirjallisuuden osalta tiedonlähdeoppaissa on hyödynnetty pitkälti Peace Palacen kirjaston omaa kokoelmaa..
Kollegamme Heli Yamaguchi, jonka vakituinen työpaikka on Aalto-yliopiston kirjaston Töölön kampuskirjastossa, kertoi puolestaan kauppakorkeakoulun kirjaston palvelujen tuotteistamisesta. Menestyksekkäin palvelutuote on gradustartti, jonka kautta opiskelijoille tarjotaan henkilökohtaista tiedonhallintakoulutusta graduntekovaiheessa. Gradustartti on määritelty, standardoitu ja asiakaslähtöinen kirjaston palvelutuote, jota tämän johdosta on helppo markkinoida asiakkaille. Gradustartin onnistuneisuudesta kertonee se, että noin puolet graduvaiheessa olevista opiskelijoista osallistuu gradustarttiin, vaikkei palvelu ole pakollinen osa opintoja. Myös Helin esitys oli mielenkiintoinen ja herätti keskustelua: Mitkä meidän palveluistamme voisi tuotteistaa ja miten se kannattaisi tehdä?
Sekä wiki, että palvelujen tuotteistaminen ovat omassa kirjastossamme ajankohtaisia asioita. Eduskunta-aiheisen wikin perustaminen on kirjattu Eduskunnan kirjaston tuoreeseen strategiaan yhtenä eduskuntatiedon saatavuuden parantamiseen tähtäävänä toimenpiteenä. Myös uusien, pidemmälle jalostettujen palvelutuotteiden luominen on mainittu tavoitteena vuosille 2011-2015 ulottuvassa strategiassa.
Tiedon jakamista ja oppimista kollegoilta
Benchmarking tarkoittaa oman toiminnan vertaamista toisten toimintaan, usein parhaaseen vastaavaan käytäntöön. Benchmarkingin perusidea on toisilta oppiminen ja omien toimintamallien kyseenalaistaminen. Se on jatkuva ja systemaattinen organisaation tuottavuuden, laadun, työprosessien ja työtapojen tehokkuuden vertaaminen valioluokkaa edustavien muiden organisaatioiden vastaaviin.
Määritelmällisesti esityksissä ei ollut kyse varsinaisesta benchmarking-toiminnasta. Inspiroitumisesta, oppimisesta ja ideoiden vaihdosta kylläkin! Onneksi kirjastomaailmassa ideoita ollaan niin valmiita jakamaan keskenään, sillä ideat oman organisaation kehittämiseen tulevat hyvin usein ”talon ulkopuolelta”. Omassa organisaatiossa näitä ideoita voidaan sitten soveltaa ja jalostaa oman organisaation tarpeisiin sopiviksi. Kiitokset vielä Jennille, Irmalle, Marjolle ja Helille inspiroivista ja motivoivista esityksistä!
Erika Bergström
Wiki-sovelluksia ja palvelujen tuotteistamista
Aleksanteri-instituutin esittelytilaisuuteen osallistuivat myös Irma Reijonen ja Marjo Kuusela Kansalliskirjaston Slaavilaisesta kirjastosta, Slavicasta. He esittelivät meille Slavican aineistoa ja toimintaa ja kertoivat meneillään olevasta wiki-projektista. Slavica-wikiin kerätään tutkijoille, opiskelijoille ja Slavican henkilökunnalle tärkeitä ja kiinnostavia vinkkejä ja linkkejä sekä Venäjän ja Itä-Euroopan että slavistiikan tutkimuksen alalta. Slavica-wiki on nyt myös meidän yliopiston ulkopuolisten saatavilla verkossa. Mielestäni Slavican toteuttama wiki on erinomainen tapa koota ja jäsentää tietoa tiettyyn aihepiiriin liittyen ja jakaa kirjaston tietämystä oman aihepiirinsä aineistoista.
Wikiä on käytetty työkaluna myös Peace Palacen kirjaston kansainvälisen oikeuden tiedonlähdeoppaissa (research guides) joihin tutustuin viime syksynä osallistuessani oikeudellisten kirjastojen kansainvälisen järjestön IALL:n vuosikonferenssiin Haagissa. Ideana näissä tiedonlähdeoppaissa on, että kansainvälisen oikeuden käsitteistä tehdään aihe-esittelyjä, joihin lisätään kirjallisuusviitteitä ja linkkejä aihetta käsitteleville verkkosivuille. Kirjallisuuden osalta tiedonlähdeoppaissa on hyödynnetty pitkälti Peace Palacen kirjaston omaa kokoelmaa..
Kollegamme Heli Yamaguchi, jonka vakituinen työpaikka on Aalto-yliopiston kirjaston Töölön kampuskirjastossa, kertoi puolestaan kauppakorkeakoulun kirjaston palvelujen tuotteistamisesta. Menestyksekkäin palvelutuote on gradustartti, jonka kautta opiskelijoille tarjotaan henkilökohtaista tiedonhallintakoulutusta graduntekovaiheessa. Gradustartti on määritelty, standardoitu ja asiakaslähtöinen kirjaston palvelutuote, jota tämän johdosta on helppo markkinoida asiakkaille. Gradustartin onnistuneisuudesta kertonee se, että noin puolet graduvaiheessa olevista opiskelijoista osallistuu gradustarttiin, vaikkei palvelu ole pakollinen osa opintoja. Myös Helin esitys oli mielenkiintoinen ja herätti keskustelua: Mitkä meidän palveluistamme voisi tuotteistaa ja miten se kannattaisi tehdä?
Sekä wiki, että palvelujen tuotteistaminen ovat omassa kirjastossamme ajankohtaisia asioita. Eduskunta-aiheisen wikin perustaminen on kirjattu Eduskunnan kirjaston tuoreeseen strategiaan yhtenä eduskuntatiedon saatavuuden parantamiseen tähtäävänä toimenpiteenä. Myös uusien, pidemmälle jalostettujen palvelutuotteiden luominen on mainittu tavoitteena vuosille 2011-2015 ulottuvassa strategiassa.
Tiedon jakamista ja oppimista kollegoilta
Benchmarking tarkoittaa oman toiminnan vertaamista toisten toimintaan, usein parhaaseen vastaavaan käytäntöön. Benchmarkingin perusidea on toisilta oppiminen ja omien toimintamallien kyseenalaistaminen. Se on jatkuva ja systemaattinen organisaation tuottavuuden, laadun, työprosessien ja työtapojen tehokkuuden vertaaminen valioluokkaa edustavien muiden organisaatioiden vastaaviin.
Määritelmällisesti esityksissä ei ollut kyse varsinaisesta benchmarking-toiminnasta. Inspiroitumisesta, oppimisesta ja ideoiden vaihdosta kylläkin! Onneksi kirjastomaailmassa ideoita ollaan niin valmiita jakamaan keskenään, sillä ideat oman organisaation kehittämiseen tulevat hyvin usein ”talon ulkopuolelta”. Omassa organisaatiossa näitä ideoita voidaan sitten soveltaa ja jalostaa oman organisaation tarpeisiin sopiviksi. Kiitokset vielä Jennille, Irmalle, Marjolle ja Helille inspiroivista ja motivoivista esityksistä!
Erika Bergström
perjantai 18. maaliskuuta 2011
Kultainen häkki ei tee hyvää
Hertta Niemi väitteli marraskuussa 2010 tohtoriksi Svenska Handelshögskolanissa. Hän tutki etnografisilla menetelmillä eduskunnan hallintokulttuuria vuosina 2006–2008. Väitöstiedotteiden jälkeen poikkeuksellisen kiinnostava tutkimus ei ole saanut palstatilaa mediassa. Eduskunnan käytävillä aiheesta kohistiin marraskuussa, minkä jälkeen vaalien lähestyminen on peittänyt muun alleen. Ehkä hiljaisuutta selittää myös se, että väitöskirja on kirjoitettu toisella kotimaisella, englanniksi.
Eduskunnan kanslian arvoiksi sovittiin hiljattain hyvä ammattitaito, avoimuus ja vuorovaikutus sekä oikeudenmukaisuus. Jos avoimuutta ja vuorovaikutusta tulee soveltaa käytäntöön myös suhteessa eduskunnan ulkopuoliseen todellisuuteen, Hertta Niemen väitöskirja ansaitsee kommentteja myös tutkitun instituution työntekijöiltä. Arvioin tutkimusta seuraavassa Eduskunnan kirjaston tutkijana, joka oli väitöskirjan ilmestyessä työskennellyt eduskunnan kanslian alaisuudessa puolisen vuotta – yhtä pitkään kuin Niemi väitöskirjansa aineistoa kerätessään.
Väitöskirja alkaa kunnioitusta herättävien kansallisten instituutioiden, Hietaniemen hautausmaan ja parlamentin rinnastuksella. Vakavammin otettava metafora, eduskunta "kultaisena häkkinä", seisoo tutkimuksen pääotsikossa: Managing in the "Golden Cage". An Ethnographic Study of Work, Management and Gender in Parliamentary Administration. Kielikuva kiteyttää eduskunnan sekä etuoikeutetuksi työpaikaksi, josta tunnetaan ylpeyttä, että laitostuneeksi kontrollin ja hierarkkisen vallankäytön tyyssijaksi.
Eduskunta ei ole tavanomainen työpaikka. Se koostuu parlamentaarista pätkätyötä äänestäjien suomalla mandaatilla tekevistä lainsäätäjistä sekä heidän poliittisista esikunnistaan. Eduskunnan kanslian alainen virkamieskunta, jonka tehtävänä kansanedustajien työn tukeminen, edustaa pysyvyyttä mutta omaa yhtä lailla hiljaista vaikutusvaltaa kansakunnan asioihin. Politiikan käänteitä eduskunnassa seurataan tarkkaan, mutta virkamieskunnan roolia vallankäytössä on tutkittu vähemmän. Niemi pyrkii tutkimuksellaan valottamaan vaiettua vallankäyttöä, lisäämään hallinnon läpinäkyvyyttä ja sen myötä demokratiaa. Mielestäni tutkimusaihe on tärkeä ja kohtuullisen hyvin perusteltu.
Väitöskirjan tutkimuskysymykset paikantavat kiinnostuksen kohteeksi ruohonjuuritason toimijoiden tuntemukset, joissa sukupuolella on merkitystä:
- millaista ei-poliittisen työntekijän työ eduskunnassa on?
- millaisia virallisia ja epävirallisia prosesseja ja suhteita työhön parlamentin ei-poliittisessa hallinnossa liittyy?
Tutkimuksen teoriaperusta ammentaa lähinnä hallinnon, johtamisen ja sukupuolen tutkimuksesta. Erityisen kiinnostavaksi tutkimuksen tekee etnologinen kenttämenetelmä, jolla tutkija on aineistonsa eduskunnasta hankkinut. Institutionaalinen etnologia perustuu omakohtaisiin havaintoihin, joita tutkija tekee arkisissa tilanteissa, käytävä- ja lounaskeskusteluissa, kokouksissa ja epävirallisemmissa kahviryhmissä. Mahdollisuus osallistuvaan havainnointiin avautui, kun tutkija palkattiin puoleksi vuodeksi eduskunnan kanslian henkilöstöhallinto- ja tasa-arvoselvitysten tekijäksi. Rooli organisaatioissa osallistujana ja tarkkailijana, samanaikaisesti sisä- ja ulkopuolisena oli kaikkea muuta kuin ongelmaton: "olen yksi työssä käytetyistä tutkimusvälineistä ja tässä mielessä osa metodologiaa".
Etnologian parhaiden perinteiden mukaan Hertta Niemi yritti alun alkaen pitää tutkimansa organisaation tunnistamattomana. Pyrkimys kariutui siinä vaiheessa, kun hänen laatimansa tasa-arvoselvitys paisui mediassa skandaaliksi seksuaalisesta häirinnästä eduskunnassa. Väitöskirjassa muutamat johtavat virkamiehet esiintyvät omilla nimillään mutta valtaosa peitenimillä kuten Muinonen tai Makkonen. Eduskunnan henkilökunta ja talon poliittiset toimittajat tietänevät kyllä melko tarkkaan, kuka kulloinkin on äänessä.
Tutkimuksen empiirinen osuus koostuu yksityiskohtaisesta prosessin kuvauksesta, jossa tutkija pääsee sisään eduskuntaan, tekee siellä havaintoja, suorittaa hänelle määrätyt työtehtävät ja poistuu organisaation palveluksesta kirjoittamaan väitöskirjaansa. Jokin menee kuitenkin vinoon eduskunnassa alusta alkaen. Puhemies ja eduskunnan kanslian johtavat virkamiehet suhtautuvat tutkimukseen periaatteessa myönteisesti, mutta asiat etenevät tahmeasti. Tutkija turhautuu istuessaan Eduskunnan kirjastossa tyhjän panttina ja kokee, että tietyt johtavat virkamiehet pyrkivät kontrolloimaan hänen aikeitaan. Osasyynä epäluuloon lienee eräässä tulokeskustelussa esitetty hätkähdyttävä kysymys: "oletko feministi?".
Tarinan muodossa etenevä kuvaus saa uuden käänteen, kun tutkija Niemi ryhtyy suunnittelemaan henkilöstöselvitysten toteutusta, saa työpisteen ja pääsee liikkumaan ja osallistumaan eduskunnan arkeen ja juhlaan. Hän osallistuu jopa kriisikokoukseen, jossa pyritään ratkomaan erään yksikön työilmapiirin ongelmia ulkopuolisen konsultin avustuksella. Edistymisestä huolimatta tutkija kokee itsensä sosiaalisissa tilanteissa ulkopuoliseksi, eikä hiljaista tietoa jaeta tutkijan kanssa. Johtopäätöksenä hän toteaa, että työntekijän kokemukset organisaatiossa riippuvat hänen asemastaan erilaisissa verkostoissa ja hierarkioissa eduskunnan sisällä. Tähän vaiheeseen liittyvät myös tutkijan tekemät johtavien virkamiesten haastattelut, jotka olivat tutkimusprosessin antoisimpia kokemuksia. Vähän ihmetyttää, miksi niitä on käytetty vain vähän väitöskirjan lähdeaineistona.
Henkilökohtaiset tuntemukset sisäänajovaiheesta on dokumentoitu tutkimuspäiväkirjaan, josta väitöskirjassa on pitkiä lainauksia. Tunnistan vieraantumisen tunteet mutta en oikein ymmärrä, miksi osallistuva havainnoija olettaa, että hänen pitäisi päästä niinkin pian sisäpiireihin ja oleellisen tiedon äärelle. Tutkija ei missään vaiheessa saavuta luotetun sisäpiiriläisen asemaa, joka etnologien on ansaittava saadakseen merkittävää tietoa tutkittavasta yhteisöstä. Ensimmäisenä tulee mieleen, että aineiston kokoamisen ajanjakso on yksinkertaisesti ollut liian lyhyt. Ehkä ulkopuoliseen tasa-arvoselvityksen laatijaan on suhtauduttu lähtökohtaisen epäluuloisesti, mikä ei kerro hyvää hallintokulttuurista. Tutkimuspäiväkirjan kielteissävyinen teksti antaa kyllä ymmärtää, että epäluulo on ollut molemminpuolista.
Tutkimusprosessin kolmas vaihe, jossa Niemi suorittaa työtehtävävään analyysit henkilöstöhallinnosta ja tasa-arvosta eduskunnan kansliassa, vaikuttaa tutkimuspäiväkirjankin mukaan sujuneen hyvin. Tutkimustulokset, jotka ehdittiin esitellä vain talon johtoportaalle, eivät yllätä: kansankunnan kaapin päällä seisoo keskisuuri suomalainen työorganisaatio tyypillisine ongelmineen. On työlleen omistautuneita, alaisiaan kannustavia johtajia mutta myös niitä, joiden mielestä henkilöstöhallinnon kehittäminen on ajanhukkaa. Vaikka osa naistyöntekijöistä on joutunut häirinnän kohteiksi, eduskunnan tasa-arvotilanne on yleisesti ottaen hyvä.
Eduskuntaa läpivalaiseva julkisuus osoitti arvaamattomuutensa tutkimusprosessin neljännessä vaiheessa, jossa tutkijan piti käsikirjoituksen mukaan poistua eduskunnasta kammioonsa analysoimaan tutkimusaineistoa. Hertta Niemen laatimat julkiset tutkimusraportit eivät herättäneet huomiota, ennen kuin hän antoi medioille muutaman haastattelun. Osa toimittajista halusi korostaa eduskunnan häirintätapauksia ja ohittaa tasa-arvotutkimuksen kokonaistulokset. Tämän havaittuaan Niemi kieltäytyi useista haastattelupyynnöistä, mikä ärsytti toimittajia. Skandaali riistäytyi käsistä, kun Helsingin Sanomissa julkaistu juttu väitti nimeltä mainittujen kansanedustajien syyllistyneen seksuaaliseen häirintään. Epäilys kansanedustajien nimien vuotamisesta jutun toimittajalle kohdistui automaattisesti tasa-arvoselvityksen laatijaan. Tutkimusprosessin päätösvaiheessa Niemi menetti joidenkin eduskunnan virkamiesten luottamuksen ja hänen tutkimusmetodinsa raporttien laatijana kyseenalaistettiin.
Lehdistökirjoittelu eduskunnan häirintäskandaalista referoidaan väitöskirjassa tarkkaan. Osa Helsingin Sanomien kohujutussa mainituista kansanedustajista nosti epäasiallisesta kohtelustaan syytteitä, joiden käsittely lienee alimmassa oikeusasteessa yhä kesken. Myrskyn silmässä ollut väitöskirjantekijä joutui suojelemaan itseään sekä julkisuudelta että joidenkin eduskunnan virkamiesten epäasiallisilta syytöksiltä. Kova julkisuus, jonka kohteena kansanedustajat ovat jatkuvasti, haittasi tutkijan suhdetta tutkimaansa yhteisöön. Tutkija päättelee kokemuksistaan, että julkisuuden paine ulottuu myös eduskunnan virkamieskuntaan. Mielestäni kokemukset eivät ole yleistettävissä: eduskuntatyössä median läsnäolo kannattaa pitää mielessä, mutta toimittajia ei todellakaan kiinnosta rivivirkamiesten harmaa arki.
Skandaali kuvaa hyvin median suhtautumista eduskuntaa, mutta tarkkaan ottaen sen käsittely ei edesauta väitöskirjan alkuperäisten tutkimuskysymysten ratkaisua. Tai toisin ilmaistuna, tutkimusprosessin kriisiytyessä avautui uusia kysymyksiä, jotka veivät tilaa varsinaisen aineiston analyysiltä. Niemi päättelee, että median reaktiot itse asiassa vahvistivat myyttiä eduskunnasta poikkeuksellisena työpaikkana, jolta edellytetään mallikelpoisuutta joka suhteessa – myyttiä, jota hän oli tullut eduskuntaan purkamaan.
Väitöskirjan johtopäätösluku jää aikaisempien havaintojen koosteeksi. Historiantutkijana en malta olla kyseenalaistamatta tutkimuksen keskeisen lähdeaineiston (oma tutkimuspäiväkirja ja sanomalehtiaineistot) ohuutta ja alttiutta subjektiivisiin tulkintoihin. Ehkä tutkijan pyrkimyksenä oli aineiston täydentäminen vielä kenttätyöjakson jälkeen, minkä eduskuntasuhteen kriisiytyminen sitten teki mahdottomaksi. Arvostan rohkeutta ja itsensä likoon laittamista, jolla Hertta Niemi on väitösprosessinsa toteuttanut, mutta samalla harmittelen sitä, että hän ei sittenkään päässyt aiheessaan riittävän syvälle. Osaltaan tutkija joutui syyttään kuohuttavien tapahtumien keskipisteeseen, mihin liittyneitä tuntemuksia väitöskirja kuvaa ansiokkaasti.
Minun kokemukseni työskentelystä tutkijana Eduskunnan kirjastossa ovat pääosin myönteisiä, mihin todennäköisesti vaikuttavat työsuhteen pysyvyys, työtehtävien sisältö ja kenties myös sukupuoli. Eduskunnan kanslian uunituoreisiin arvoihin palatakseni, oikeudenmukaisuus edellyttää, että työntekijöihin suhtaudutaan tasa-arvoisesti riippumatta työsuhteen kestosta, työn sisällöstä ja työntekijän sukupuolesta, mitä se tänä päivänä sitten tarkoittaakaan.
Joni Krekola
Väitöskirja sähköisessä muodossa: https://helda.helsinki.fi/handle/10227/724
Eduskunnan kanslian arvoiksi sovittiin hiljattain hyvä ammattitaito, avoimuus ja vuorovaikutus sekä oikeudenmukaisuus. Jos avoimuutta ja vuorovaikutusta tulee soveltaa käytäntöön myös suhteessa eduskunnan ulkopuoliseen todellisuuteen, Hertta Niemen väitöskirja ansaitsee kommentteja myös tutkitun instituution työntekijöiltä. Arvioin tutkimusta seuraavassa Eduskunnan kirjaston tutkijana, joka oli väitöskirjan ilmestyessä työskennellyt eduskunnan kanslian alaisuudessa puolisen vuotta – yhtä pitkään kuin Niemi väitöskirjansa aineistoa kerätessään.
Väitöskirja alkaa kunnioitusta herättävien kansallisten instituutioiden, Hietaniemen hautausmaan ja parlamentin rinnastuksella. Vakavammin otettava metafora, eduskunta "kultaisena häkkinä", seisoo tutkimuksen pääotsikossa: Managing in the "Golden Cage". An Ethnographic Study of Work, Management and Gender in Parliamentary Administration. Kielikuva kiteyttää eduskunnan sekä etuoikeutetuksi työpaikaksi, josta tunnetaan ylpeyttä, että laitostuneeksi kontrollin ja hierarkkisen vallankäytön tyyssijaksi.
Eduskunta ei ole tavanomainen työpaikka. Se koostuu parlamentaarista pätkätyötä äänestäjien suomalla mandaatilla tekevistä lainsäätäjistä sekä heidän poliittisista esikunnistaan. Eduskunnan kanslian alainen virkamieskunta, jonka tehtävänä kansanedustajien työn tukeminen, edustaa pysyvyyttä mutta omaa yhtä lailla hiljaista vaikutusvaltaa kansakunnan asioihin. Politiikan käänteitä eduskunnassa seurataan tarkkaan, mutta virkamieskunnan roolia vallankäytössä on tutkittu vähemmän. Niemi pyrkii tutkimuksellaan valottamaan vaiettua vallankäyttöä, lisäämään hallinnon läpinäkyvyyttä ja sen myötä demokratiaa. Mielestäni tutkimusaihe on tärkeä ja kohtuullisen hyvin perusteltu.
Väitöskirjan tutkimuskysymykset paikantavat kiinnostuksen kohteeksi ruohonjuuritason toimijoiden tuntemukset, joissa sukupuolella on merkitystä:
- millaista ei-poliittisen työntekijän työ eduskunnassa on?
- millaisia virallisia ja epävirallisia prosesseja ja suhteita työhön parlamentin ei-poliittisessa hallinnossa liittyy?
Tutkimuksen teoriaperusta ammentaa lähinnä hallinnon, johtamisen ja sukupuolen tutkimuksesta. Erityisen kiinnostavaksi tutkimuksen tekee etnologinen kenttämenetelmä, jolla tutkija on aineistonsa eduskunnasta hankkinut. Institutionaalinen etnologia perustuu omakohtaisiin havaintoihin, joita tutkija tekee arkisissa tilanteissa, käytävä- ja lounaskeskusteluissa, kokouksissa ja epävirallisemmissa kahviryhmissä. Mahdollisuus osallistuvaan havainnointiin avautui, kun tutkija palkattiin puoleksi vuodeksi eduskunnan kanslian henkilöstöhallinto- ja tasa-arvoselvitysten tekijäksi. Rooli organisaatioissa osallistujana ja tarkkailijana, samanaikaisesti sisä- ja ulkopuolisena oli kaikkea muuta kuin ongelmaton: "olen yksi työssä käytetyistä tutkimusvälineistä ja tässä mielessä osa metodologiaa".
Etnologian parhaiden perinteiden mukaan Hertta Niemi yritti alun alkaen pitää tutkimansa organisaation tunnistamattomana. Pyrkimys kariutui siinä vaiheessa, kun hänen laatimansa tasa-arvoselvitys paisui mediassa skandaaliksi seksuaalisesta häirinnästä eduskunnassa. Väitöskirjassa muutamat johtavat virkamiehet esiintyvät omilla nimillään mutta valtaosa peitenimillä kuten Muinonen tai Makkonen. Eduskunnan henkilökunta ja talon poliittiset toimittajat tietänevät kyllä melko tarkkaan, kuka kulloinkin on äänessä.
Tutkimuksen empiirinen osuus koostuu yksityiskohtaisesta prosessin kuvauksesta, jossa tutkija pääsee sisään eduskuntaan, tekee siellä havaintoja, suorittaa hänelle määrätyt työtehtävät ja poistuu organisaation palveluksesta kirjoittamaan väitöskirjaansa. Jokin menee kuitenkin vinoon eduskunnassa alusta alkaen. Puhemies ja eduskunnan kanslian johtavat virkamiehet suhtautuvat tutkimukseen periaatteessa myönteisesti, mutta asiat etenevät tahmeasti. Tutkija turhautuu istuessaan Eduskunnan kirjastossa tyhjän panttina ja kokee, että tietyt johtavat virkamiehet pyrkivät kontrolloimaan hänen aikeitaan. Osasyynä epäluuloon lienee eräässä tulokeskustelussa esitetty hätkähdyttävä kysymys: "oletko feministi?".
Tarinan muodossa etenevä kuvaus saa uuden käänteen, kun tutkija Niemi ryhtyy suunnittelemaan henkilöstöselvitysten toteutusta, saa työpisteen ja pääsee liikkumaan ja osallistumaan eduskunnan arkeen ja juhlaan. Hän osallistuu jopa kriisikokoukseen, jossa pyritään ratkomaan erään yksikön työilmapiirin ongelmia ulkopuolisen konsultin avustuksella. Edistymisestä huolimatta tutkija kokee itsensä sosiaalisissa tilanteissa ulkopuoliseksi, eikä hiljaista tietoa jaeta tutkijan kanssa. Johtopäätöksenä hän toteaa, että työntekijän kokemukset organisaatiossa riippuvat hänen asemastaan erilaisissa verkostoissa ja hierarkioissa eduskunnan sisällä. Tähän vaiheeseen liittyvät myös tutkijan tekemät johtavien virkamiesten haastattelut, jotka olivat tutkimusprosessin antoisimpia kokemuksia. Vähän ihmetyttää, miksi niitä on käytetty vain vähän väitöskirjan lähdeaineistona.
Henkilökohtaiset tuntemukset sisäänajovaiheesta on dokumentoitu tutkimuspäiväkirjaan, josta väitöskirjassa on pitkiä lainauksia. Tunnistan vieraantumisen tunteet mutta en oikein ymmärrä, miksi osallistuva havainnoija olettaa, että hänen pitäisi päästä niinkin pian sisäpiireihin ja oleellisen tiedon äärelle. Tutkija ei missään vaiheessa saavuta luotetun sisäpiiriläisen asemaa, joka etnologien on ansaittava saadakseen merkittävää tietoa tutkittavasta yhteisöstä. Ensimmäisenä tulee mieleen, että aineiston kokoamisen ajanjakso on yksinkertaisesti ollut liian lyhyt. Ehkä ulkopuoliseen tasa-arvoselvityksen laatijaan on suhtauduttu lähtökohtaisen epäluuloisesti, mikä ei kerro hyvää hallintokulttuurista. Tutkimuspäiväkirjan kielteissävyinen teksti antaa kyllä ymmärtää, että epäluulo on ollut molemminpuolista.
Tutkimusprosessin kolmas vaihe, jossa Niemi suorittaa työtehtävävään analyysit henkilöstöhallinnosta ja tasa-arvosta eduskunnan kansliassa, vaikuttaa tutkimuspäiväkirjankin mukaan sujuneen hyvin. Tutkimustulokset, jotka ehdittiin esitellä vain talon johtoportaalle, eivät yllätä: kansankunnan kaapin päällä seisoo keskisuuri suomalainen työorganisaatio tyypillisine ongelmineen. On työlleen omistautuneita, alaisiaan kannustavia johtajia mutta myös niitä, joiden mielestä henkilöstöhallinnon kehittäminen on ajanhukkaa. Vaikka osa naistyöntekijöistä on joutunut häirinnän kohteiksi, eduskunnan tasa-arvotilanne on yleisesti ottaen hyvä.
Eduskuntaa läpivalaiseva julkisuus osoitti arvaamattomuutensa tutkimusprosessin neljännessä vaiheessa, jossa tutkijan piti käsikirjoituksen mukaan poistua eduskunnasta kammioonsa analysoimaan tutkimusaineistoa. Hertta Niemen laatimat julkiset tutkimusraportit eivät herättäneet huomiota, ennen kuin hän antoi medioille muutaman haastattelun. Osa toimittajista halusi korostaa eduskunnan häirintätapauksia ja ohittaa tasa-arvotutkimuksen kokonaistulokset. Tämän havaittuaan Niemi kieltäytyi useista haastattelupyynnöistä, mikä ärsytti toimittajia. Skandaali riistäytyi käsistä, kun Helsingin Sanomissa julkaistu juttu väitti nimeltä mainittujen kansanedustajien syyllistyneen seksuaaliseen häirintään. Epäilys kansanedustajien nimien vuotamisesta jutun toimittajalle kohdistui automaattisesti tasa-arvoselvityksen laatijaan. Tutkimusprosessin päätösvaiheessa Niemi menetti joidenkin eduskunnan virkamiesten luottamuksen ja hänen tutkimusmetodinsa raporttien laatijana kyseenalaistettiin.
Lehdistökirjoittelu eduskunnan häirintäskandaalista referoidaan väitöskirjassa tarkkaan. Osa Helsingin Sanomien kohujutussa mainituista kansanedustajista nosti epäasiallisesta kohtelustaan syytteitä, joiden käsittely lienee alimmassa oikeusasteessa yhä kesken. Myrskyn silmässä ollut väitöskirjantekijä joutui suojelemaan itseään sekä julkisuudelta että joidenkin eduskunnan virkamiesten epäasiallisilta syytöksiltä. Kova julkisuus, jonka kohteena kansanedustajat ovat jatkuvasti, haittasi tutkijan suhdetta tutkimaansa yhteisöön. Tutkija päättelee kokemuksistaan, että julkisuuden paine ulottuu myös eduskunnan virkamieskuntaan. Mielestäni kokemukset eivät ole yleistettävissä: eduskuntatyössä median läsnäolo kannattaa pitää mielessä, mutta toimittajia ei todellakaan kiinnosta rivivirkamiesten harmaa arki.
Skandaali kuvaa hyvin median suhtautumista eduskuntaa, mutta tarkkaan ottaen sen käsittely ei edesauta väitöskirjan alkuperäisten tutkimuskysymysten ratkaisua. Tai toisin ilmaistuna, tutkimusprosessin kriisiytyessä avautui uusia kysymyksiä, jotka veivät tilaa varsinaisen aineiston analyysiltä. Niemi päättelee, että median reaktiot itse asiassa vahvistivat myyttiä eduskunnasta poikkeuksellisena työpaikkana, jolta edellytetään mallikelpoisuutta joka suhteessa – myyttiä, jota hän oli tullut eduskuntaan purkamaan.
Väitöskirjan johtopäätösluku jää aikaisempien havaintojen koosteeksi. Historiantutkijana en malta olla kyseenalaistamatta tutkimuksen keskeisen lähdeaineiston (oma tutkimuspäiväkirja ja sanomalehtiaineistot) ohuutta ja alttiutta subjektiivisiin tulkintoihin. Ehkä tutkijan pyrkimyksenä oli aineiston täydentäminen vielä kenttätyöjakson jälkeen, minkä eduskuntasuhteen kriisiytyminen sitten teki mahdottomaksi. Arvostan rohkeutta ja itsensä likoon laittamista, jolla Hertta Niemi on väitösprosessinsa toteuttanut, mutta samalla harmittelen sitä, että hän ei sittenkään päässyt aiheessaan riittävän syvälle. Osaltaan tutkija joutui syyttään kuohuttavien tapahtumien keskipisteeseen, mihin liittyneitä tuntemuksia väitöskirja kuvaa ansiokkaasti.
Minun kokemukseni työskentelystä tutkijana Eduskunnan kirjastossa ovat pääosin myönteisiä, mihin todennäköisesti vaikuttavat työsuhteen pysyvyys, työtehtävien sisältö ja kenties myös sukupuoli. Eduskunnan kanslian uunituoreisiin arvoihin palatakseni, oikeudenmukaisuus edellyttää, että työntekijöihin suhtaudutaan tasa-arvoisesti riippumatta työsuhteen kestosta, työn sisällöstä ja työntekijän sukupuolesta, mitä se tänä päivänä sitten tarkoittaakaan.
Joni Krekola
Väitöskirja sähköisessä muodossa: https://helda.helsinki.fi/handle/10227/724
perjantai 11. maaliskuuta 2011
Ulkomaisen oikeudellisen tiedon jäljillä
Eduskunnan kirjaston verkkosivuilla on Ulkomaisia oikeudellisen tiedon lähteitä -otsikon alla sarja tiedonlähdeoppaita, jotka tarjoavat hyvän lähtökohdan ulkomaista säädöstietoa tarvitsevalle. Tiedonlähdeoppaita päivitetään vuosittain, ja viimeisin päivitys tehtiin tammikuussa 2011. Tällä kertaa oppaat käytiin perusteellisesti läpi ja ne toimitettiin uudelleen.
Tiedonlähdeoppaissa esitellään lyhyesti, mitä keskeisiä säädöksiin liittyviä julkaisuja Eduskunnan kirjaston kokoelmissa on. Mukaan on otettu viralliset painetut säädöskokoelmat ja lakikirjat, mutta myös mm. kunkin maan oikeusjärjestelmää kuvaavia teoksia, sanakirjoja, oikeustietosanakirjoja, oikeuskäytäntöä sisältäviä julkaisuja sekä sähköisiä säädöslähteitä. Tällä hetkellä oppaita on Belgiasta, Itävallasta, Ranskasta, Saksan liittotasavallasta, Sveitsistä, USA:sta ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Maavalikoiman laajentaminen on suunnitteilla.
Päivitysprojektin myötä useat oppaissa esitellyt painetut kirjat vaihtuivat uutuusteoksiin. Sähköisten tiedonlähteiden osalta oppaat johdattavat tiedon etsijän hiljattain uudistuneeseen ELKI-linkkitietokantaan. ELKI:n linkit on siivottu ja päivitetty, ja tietokannan sisällönkuvailu on yhtenäistetty EKS-asiasanaston kanssa. Myös käyttöliittymän ulkoasu on uudistettu yhteensopivaksi kirjaston julkisten sivujen, Selma-kokoelmatietokannan ja EKS:n kanssa.
Kannattaa merkitä kalenteriin Ulkomaisten oikeudellisten tiedonlähteiden iltapäivä tiistaina 5.4. klo 13-16 Eduskunnan kirjaston Aurora-salissa. Silloin kirjaston tietoasiantuntijat esittelevät ulkomaisia oikeudellisen tiedon lähteitä päivitettyjen tiedonlähdeoppaiden ja uudistuneen ELKI:n avulla. Lisäksi esitellään pohjoismaiden säädöslähteet ja Venäjän oikeudelliset aineistot Eduskunnan kirjastossa. Painettuja säädöslähteitä pääsee tutkimaan tilaisuuden yhteydessä järjestettävässä kirjanäyttelyssä. Tervetuloa!
Heli Yamaguchi
Lisätietoa kevään koulutuksista.
Tiedonlähdeoppaissa esitellään lyhyesti, mitä keskeisiä säädöksiin liittyviä julkaisuja Eduskunnan kirjaston kokoelmissa on. Mukaan on otettu viralliset painetut säädöskokoelmat ja lakikirjat, mutta myös mm. kunkin maan oikeusjärjestelmää kuvaavia teoksia, sanakirjoja, oikeustietosanakirjoja, oikeuskäytäntöä sisältäviä julkaisuja sekä sähköisiä säädöslähteitä. Tällä hetkellä oppaita on Belgiasta, Itävallasta, Ranskasta, Saksan liittotasavallasta, Sveitsistä, USA:sta ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Maavalikoiman laajentaminen on suunnitteilla.
Päivitysprojektin myötä useat oppaissa esitellyt painetut kirjat vaihtuivat uutuusteoksiin. Sähköisten tiedonlähteiden osalta oppaat johdattavat tiedon etsijän hiljattain uudistuneeseen ELKI-linkkitietokantaan. ELKI:n linkit on siivottu ja päivitetty, ja tietokannan sisällönkuvailu on yhtenäistetty EKS-asiasanaston kanssa. Myös käyttöliittymän ulkoasu on uudistettu yhteensopivaksi kirjaston julkisten sivujen, Selma-kokoelmatietokannan ja EKS:n kanssa.
Kannattaa merkitä kalenteriin Ulkomaisten oikeudellisten tiedonlähteiden iltapäivä tiistaina 5.4. klo 13-16 Eduskunnan kirjaston Aurora-salissa. Silloin kirjaston tietoasiantuntijat esittelevät ulkomaisia oikeudellisen tiedon lähteitä päivitettyjen tiedonlähdeoppaiden ja uudistuneen ELKI:n avulla. Lisäksi esitellään pohjoismaiden säädöslähteet ja Venäjän oikeudelliset aineistot Eduskunnan kirjastossa. Painettuja säädöslähteitä pääsee tutkimaan tilaisuuden yhteydessä järjestettävässä kirjanäyttelyssä. Tervetuloa!
Heli Yamaguchi
Lisätietoa kevään koulutuksista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)