Suomen yliopistokirjastot – myös Eduskunnan kirjasto - ovat kokeneet vuoden 2008 lopulla kaksi isoa kokoelmatietokantojaan koskevaa muutosta.
Kirjastojen käyttämä tiedontallennusformaatti vaihtui kansallisesta kansainväliseksi MARC 21 –formaatiksi. Samalla kirjastotietokannoissa muutettiin miljoonia julkaisutietoja uuden formaatin mukaisiksi. Formaatin vaihdolla mm. helpotetaan tietueiden vaihtoa järjestelmien ja tietokantojen välillä.
Myös Suomen yliopistokirjastojen yhteisluettelon Lindan kirjastojärjestelmä vaihtui. Muutos koskettaa kirjastoja, jotka yhteistyönä tuottavat Linda-tietokannan, nyt siis Aleph-kirjastojärjestelmällä.
Kirjastot jatkavat omien kokoelmatietokantojensa päivittämistä Voyager-järjestelmällä. Lähes kahdeksan vuotta käytössä ollut Voyager ja uusi Aleph ovat kansainvälisesti laajasti käytettyjä järjestelmiä, ja molemmat ovat Ex Libris Groupin tuotteita.
Kuulostaako monimutkaiselta? Tämän kuvion toteuttamiseksi ovat tekniset ratkaisut olemassa. Kansalliskirjasto on tarjonnut työkaluja ja koordinoinut muutosprosessia kansallisesti.
Kirjasto valmistautuu muutokseen
Hyvissä ajoin ennen formaattikonversiota aloitimme Eduskunnan kirjastossa tietokantakorjaukset. Selma-tietokannan huollolla pyrimme laadukkaampaan tietokantaan. Historiallisista kerroksista paljastui luettelointikäytäntöjä, joita korjattiin formaattikonversion onnistumiseksi. Kenttiä, joiden koodimuotoiselle sisällölle ei ollut enää käyttöä, päätettiin poistaa. Asiasanalistauksista löytyi termejä, joiden käyttö ei ollut vakiintunut jne.
Minun, sinun ja meidän luettelomme
Tuotantosuunta on nyt yhteisestä paikalliseen. Lindaa tuottavat kirjastot luetteloivat (tai poimivat muista lähteistä) ensiksi yhteisluetteloon, josta tietueet siirtyvät paikallisiin tietokantoihin. Aiemmin kirjastot päivittivät ensiksi omaa tietokantaansa, josta tiedot siirtyivät yhteisluetteloon.
Ideaalitilanne on se, että yhteisesti tuotetun tietokannan tietueet kelpaavat kirjastoille mahdollisimman hyvin sellaisenaan. Voisiko julkaisu tulla luetteloiduksi vain kerran maailmanlaajuisessa kirjastoverkossa? Pääsemme lähemmäksi tätä tavoitetta, jos käytössä ovat samat säännöt ja sovellusohjeet. Tässä vaiheessa on tärkeintä päivittää yhteisiä toimintaperiaatteita kansallisella tasolla.
Voisimme kutsua vaikkapa ”push-teknologiaksi” Lindasta kirjastotietokantoihin tulevaa tietuevirtaa. Kirjaston tekemien omien päivitysten lisäksi se voi antaa muiden kirjastojen Lindassa tekemien päivitysten tulla omaan tietokantaansa. Se, että tietueet rikastuvat muiden päivityksillä, on hyvä asia. Tiedonhaun kannalta on vaikea ajatella, että tietoa olisi haettavana liikaa. Mutta voiko kirjasto antaa tietokantansa muuttua ”hallitsemattomasti”?
Kolikon toinen puoli on se, että kirjasto vastaa viime kädessä omasta tietokannastaan. Kirjastoilla voi olla hyviä ja säilyttämisen arvoisia käytäntöjä. Esimerkiksi Eduskunnan kirjastolla on laajat kansainvälisten järjestöjen kokoelmat, joita koskevia tietoja kirjaston Selma-tietokannassa on auktorisoitu johdonmukaisiksi. Kirjastoluetteloiden sisäisellä yhdenmukaisuudella tuetaan tiedonhakua ja voidaan esittää hakutulokset ymmärrettävästi.
Eduskunnan kirjaston Selma-tietokanta on asiakaskäytössä, ja uudet kirjat luetteloidaan Lindaan, josta tiedot siirtyvät Selmaan.
Tämänhetkisen tiedon mukaan yliopistokirjastojen kokoelmatietokannoista uudelleen rakennettu Linda-yhteisluettelo avataan helmikuun alussa asiakaskäyttöön.
Kaisa Paavilainen
Parlamenttikirjasto
torstai 22. tammikuuta 2009
maanantai 5. tammikuuta 2009
Vuosi 2009 – suomenkielisen lakikirjan merkkivuosi
Alkanut vuosi on tärkeä merkkivuosi Suomelle. Tänä vuonna on kulunut 200 vuotta Suomen autonomisen ajan alkamisesta. Merkkivuoden 1809 kunniaksi järjestetään Suomessa lukuisa eri tilaisuuksia ja tapahtumia. Kotimaan tapahtumien lisäksi merkkivuotta muistetaan myös Ruotsin ja Venäjän kanssa yhteistyössä järjestettävillä tapahtumilla. Merkkivuoden verkkosivustolta löytyy lisää tietoa 1809 merkkivuoden tapahtumista.
Vuosi 2009 on myös suomalaiselle lakikirjallemme tärkeä merkkivuosi. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 250 vuotta siitä, kun ensimmäinen suomenkielinen lakikirja julkaistiin Suomessa. Kyseessä oli vuonna 1759 ilmestynyt Ruotzin Waldacunnan Laki, joka oli lääninsihteeri Samuel Forseenin käännös 1734 vuoden laista. Forseenin käännös valmistui jo vuonna 1738, mutta ilmestyi lähes 20 vuotta myöhemmin Turun hovioikeuden aktuaarin, Yrjö Saloniuksen, ostettua painatusoikeudet Forseenin perillisiltä.
Vuosien varrella suomenkielinen lakikirja on ilmestynyt eri muodoissa useiden eri kustantajien toimesta. Suomalaisen kirjallisuuden seura julkaisu vuonna 1865 valtion tuella suomenkielisen lakikirjan josta sittemmin otettiin useita uusia painoksia. Vuodesta 1939 ilmestyi K.J. Ståhlbergin toimittama ja valtion kustantama Julkisen oikeuden lakikirja. Vuosina 1955-1973 ilmestyi Y. J. Hakulisen toimittama Lakikirja, jota yleisesti kutsuttiin Pikku-Hakuliseksi. Ensimmäinen Suomen Laki I –teos ilmestyi puolestaan vuonna 1955.
Tänä päivänä Talentumin kustantama Suomen Laki –teos on paisunut kolmiosaiseksi. Lisäksi Suomen Laki –teos on vuodesta 1997 ilmestynyt myös sähköisenä, Suomenlaki.com –nimisenä palveluna. Viime vuonna Editan toi markkinoille Lakikirja –teoksensa johon on koottu lainsäädäntöä yksityis-, rikos- ja prosessioikeuden aloilta. Tänä vuonna Editan Lakikirjasta ilmestyy julkisoikeuden lainsäädäntöä sisältävä toinen osa.
Suomalainen lakikirja on vuosien varrella käynyt läpi monta murrosvaihetta. Voimassa oleva lainsäädäntö on nykyään pitkälti saatavilla sähköisessä muodossa mm. Finlex-tietopankissa. Tästä huolimatta painettu lakikirja on oikeuden ja lainkäytön symboli joka edelleen puoltaa paikkansa myös lainlaatijan ja lainsoveltajan käytännön työkaluna.
Eduskunnan kirjasto kunnioittaa 250-vuotista lakikirjaa lokakuussa järjestettävällä näyttelyllä.
- Erika Bergström
Vuosi 2009 on myös suomalaiselle lakikirjallemme tärkeä merkkivuosi. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 250 vuotta siitä, kun ensimmäinen suomenkielinen lakikirja julkaistiin Suomessa. Kyseessä oli vuonna 1759 ilmestynyt Ruotzin Waldacunnan Laki, joka oli lääninsihteeri Samuel Forseenin käännös 1734 vuoden laista. Forseenin käännös valmistui jo vuonna 1738, mutta ilmestyi lähes 20 vuotta myöhemmin Turun hovioikeuden aktuaarin, Yrjö Saloniuksen, ostettua painatusoikeudet Forseenin perillisiltä.
Vuosien varrella suomenkielinen lakikirja on ilmestynyt eri muodoissa useiden eri kustantajien toimesta. Suomalaisen kirjallisuuden seura julkaisu vuonna 1865 valtion tuella suomenkielisen lakikirjan josta sittemmin otettiin useita uusia painoksia. Vuodesta 1939 ilmestyi K.J. Ståhlbergin toimittama ja valtion kustantama Julkisen oikeuden lakikirja. Vuosina 1955-1973 ilmestyi Y. J. Hakulisen toimittama Lakikirja, jota yleisesti kutsuttiin Pikku-Hakuliseksi. Ensimmäinen Suomen Laki I –teos ilmestyi puolestaan vuonna 1955.
Tänä päivänä Talentumin kustantama Suomen Laki –teos on paisunut kolmiosaiseksi. Lisäksi Suomen Laki –teos on vuodesta 1997 ilmestynyt myös sähköisenä, Suomenlaki.com –nimisenä palveluna. Viime vuonna Editan toi markkinoille Lakikirja –teoksensa johon on koottu lainsäädäntöä yksityis-, rikos- ja prosessioikeuden aloilta. Tänä vuonna Editan Lakikirjasta ilmestyy julkisoikeuden lainsäädäntöä sisältävä toinen osa.
Suomalainen lakikirja on vuosien varrella käynyt läpi monta murrosvaihetta. Voimassa oleva lainsäädäntö on nykyään pitkälti saatavilla sähköisessä muodossa mm. Finlex-tietopankissa. Tästä huolimatta painettu lakikirja on oikeuden ja lainkäytön symboli joka edelleen puoltaa paikkansa myös lainlaatijan ja lainsoveltajan käytännön työkaluna.
Eduskunnan kirjasto kunnioittaa 250-vuotista lakikirjaa lokakuussa järjestettävällä näyttelyllä.
- Erika Bergström
perjantai 19. joulukuuta 2008
Leikkisimmekö paistisilla?
Joulu on jo ovella. Jouluperinteitä kaipaaville löytyy oivaa aineistoa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sivuilta. Sinne on kerätty tietopaketteja erilaisista juhlapäivistä ja vuotuisjuhlista kuten myös joulusta. Kaikilla meillä on omat jouluperinteemme, toisilla juhlavalmistelut alkavat jo elokuussa kuten eräästä uutislähetyksestä TV:ssä ilmeni. Toiset saattavat viettää erilaista joulua kaukana perinteistä.
Itselläni taitaa toteutua "rusinat pullasta" -menetelmä, oman syntymäkodin jouluperinteistä ja jouluruoista on tullut valikoiduksi omaan kotiin ja joulunviettoon sellaista, mistä todella itse pitää. Perinteistä on hyvä sopivissa määrin pitää kiinni.
SKS:n joulutietopaketissa on monenmoista, sieltä löytyy tietoa jouluperinteestä, jouluolennoista ja jouluvarusteista. Suomen sanat joulu ja juhla ovat nuorempi ja vanhempi laina samasta muinaisskandinaavisesta kannasta. Pakanallista keskitalven juhlaa on siis vietetty näillä main jo ennen kuin joulu sai kristinuskon omaksumisen myötä nykyisen merkityksensä.
Tontut olivat alun perin kansantarinoiden yliluonnollisia olentoja, tietyn rakennuksen tai paikan haltijoita. Kuvakirjojen ja postikorttien myötä tontut kotiutuivat pian Suomenkin jouluun ja liittyivät apulaisina ja ottolapsina valkopartaisen pukin perheeseen.
Monet kansat ovat käyttäneet juhlissaan puita tai niiden oksia koristeina tai onnea tuovina esineinä. Suomalaisen joulukuusen juuret ovat mannereurooppalaiset, runko pakanallinen ja tuuheimmat oksat protestanttisia, näin kiteytetään kuusen tarina SKS:n aineistossa. Joulukuusella on yhteys myös vanhoihin vihreyssymboleihin: siunauksellisiin, uuden satokauden takaaviin taikaoksiin. Pohjoismaihin joulukuusi saapui 1700-luvulla.
Oleellinen osuus jouluperinteestä löytyy Jouluruoat-otsikon alta: joulumakkaraa, räätikkälooraa, putinkia ja kriiskryynipuuroo. Lopuksi päästään leikkimään eli lähtisimmekö paistisille vaiko kenties hiirisille?
Hyvää joulun aikaa kaikille!
Kristiina Hakala
Itselläni taitaa toteutua "rusinat pullasta" -menetelmä, oman syntymäkodin jouluperinteistä ja jouluruoista on tullut valikoiduksi omaan kotiin ja joulunviettoon sellaista, mistä todella itse pitää. Perinteistä on hyvä sopivissa määrin pitää kiinni.
SKS:n joulutietopaketissa on monenmoista, sieltä löytyy tietoa jouluperinteestä, jouluolennoista ja jouluvarusteista. Suomen sanat joulu ja juhla ovat nuorempi ja vanhempi laina samasta muinaisskandinaavisesta kannasta. Pakanallista keskitalven juhlaa on siis vietetty näillä main jo ennen kuin joulu sai kristinuskon omaksumisen myötä nykyisen merkityksensä.
Tontut olivat alun perin kansantarinoiden yliluonnollisia olentoja, tietyn rakennuksen tai paikan haltijoita. Kuvakirjojen ja postikorttien myötä tontut kotiutuivat pian Suomenkin jouluun ja liittyivät apulaisina ja ottolapsina valkopartaisen pukin perheeseen.
Monet kansat ovat käyttäneet juhlissaan puita tai niiden oksia koristeina tai onnea tuovina esineinä. Suomalaisen joulukuusen juuret ovat mannereurooppalaiset, runko pakanallinen ja tuuheimmat oksat protestanttisia, näin kiteytetään kuusen tarina SKS:n aineistossa. Joulukuusella on yhteys myös vanhoihin vihreyssymboleihin: siunauksellisiin, uuden satokauden takaaviin taikaoksiin. Pohjoismaihin joulukuusi saapui 1700-luvulla.
Oleellinen osuus jouluperinteestä löytyy Jouluruoat-otsikon alta: joulumakkaraa, räätikkälooraa, putinkia ja kriiskryynipuuroo. Lopuksi päästään leikkimään eli lähtisimmekö paistisille vaiko kenties hiirisille?
Hyvää joulun aikaa kaikille!
Kristiina Hakala
keskiviikko 17. joulukuuta 2008
Google or not to Google?
"..when Google sneezes, the rest of
the world catches a cold.."
- Andrew Keen
Googlen valta-asema tiedonhaussa viime vuosien aikana näyttänyt muuttuneen vankkumattomaksi. Hakupalvelu on vakiintunut myös itsestään selväksi osaksi kirjastojen tiedonhaun opetusta. Mutta juuri, kun on alkanut tuntua siltä, että muiden hakupalvelujen osuuden voisi lähes ohittaa, on viime aikoina alkanut tulla esiin uusia syitä miettiä, olisiko sittenkin hyväksi tutustua vaihtoehtoihin?
Googlesta on tulossa informaation herra
Google mielletään ensi sijassa hakupalveluna, mutta sen toiminta ei enää pitkään aikaan ole rajautunut tiedonhakuun. Se on laajentunut kokoelmaksi verkon työvälineitä, joiden piiriin kuuluvat selain, sähköposti, pikaviestit, blogit, kalenterit, toimisto-ohjelmisto, julkaisut, video- ja kuvagalleriat ja yhteisöpalvelut. Yritys ei siis hallitse vain yhtä sektoria verkossa, vaan sen toimiala ulottuu moninaisten sovellusten alueelle.
Hakukonejätin toimiala verkon ulkopuolella on myös laajempi kuin kenties yleisesti ymmärretään. Googlen väitetään haalineen kokoon yhdessä viime vuonna ostamansa Double Clickin kanssa lähes 70 % verkkomainonnan tuloista. Yritys on ottanut askeleita mobiilimaailmaan ja sijoittanut esimerkiksi uusiutuvaan energiaan. Kuluvan vuoden aikana on kuitenkin tullut selväksi, että Google haluaa vaikuttaa myös politiikkaan. Yritys on tukenut taloudellisesti mm. Barack Obamaa ja panostanut useamman henkilön voimin lobbaamiseen Washingtonissa.
Googlen tapa toimia onkin, erityisesti tämän vuoden aikana, alkanut herättää paitsi huomiota, myös huolta ja kritiikkiä. Kyse ei ole niinkään yksittäisistä sovelluksista, vaan yhtälöstä, jonka palveluiden ja tiedonkeruun laajuus muodostavat. Niiden summa ei näytä vain hyvältä. Googlesta on tulossa, jos ei sormusten, niin informaation herra.
Ilmaispalveluja tiedonkeruuta vastaan
Googlen tarinaa ei moni liene seurannut johdonmukaisesti. Mutta kun tapahtumia seurataan kehityshistoriana, siitä alkaa syntyä enemmän kuin osiensa summa. Yrityksen vaikutusalue ja sen palvelujen toimintamallit ovat viime vuosien aikana muuttuneet erittäin paljon.
Googlen ilmaispalvelujen periaatteena on tarjota palveluja käyttäjiä koskevan tiedon keruuta vastaan. Käyttäjien kannalta erityisesti tiedonkeruun laajentumisella on suurta merkitystä ja kerrannaisvaikutuksia. Varsinkin, jos tietoja ja tiedonhallinnan menetelmiä yhdistellään eri palveluista tai ne välittyvät kolmansille osapuolille.
Googlen haaviin eivät jää vain hakusanat, vaan tiedonkeruussa voidaan käyttää hyväksi myös sähköpostipalvelujen tietoja, paikkatietoa ja valokuvia. Kerätyn tiedon tarkkuus lisääntyy, jos käyttäjä kirjautuu Googlen palveluihin. Tietoja käytetään etenkin mainonnan kohdentamiseen, sillä valtaosa yrityksen tuloista tulee mainosten myynnistä.
Huolta ei vähennä sekään, että viime syksynä Googlen Picasa-kuvapalveluun on liitetty kasvojen tunnistusta hyödyntävä sovellus. Sen avulla tallentamalla omiin kokoelmiinsa halutun henkilön kuvan, Picasan kätköistä löytyvät kaikki muutkin kuvat, joissa hän esiintyy. Käytäntö muuttaa kokonaan Picasa-palvelun luonteen ja sen kontekstin. Suurempi kysymys on kuitenkin, kuinka tiedon ja palvelujen alan ja vaikutusvallan massiivinen laajentuminen on muuttamassa Googlen luonteen?
Vaihtoehtoja kaivataan
Yhteenlaskettuna tai vaikkapa vain varmuuden vuoksi hakupalveluille kaivattaisiin vaihtoehtoja. Tämä on eräs syy, miksi suomalaisten kirjastojen, arkistojen ja museoiden suunnitelmissa oleva Kansallisen digitaalisen kirjaston (KDK) yhteinen tiedonhaun käyttöliittymä on alkanut kuulostaa yhä kiinnostavammalta hankkeelta, vaikka sen ala tiedonhaussa onkin huomattavasti Googlea vaatimattomampi.
Tiedonkeruusta ja sen mahdollisista seurauksista huolestuneelle eräs hakukoneiden vaihtoehto on puolestaan metahakukone Ixquick. Ixquickin toiminnan lähtökohtana on vuodesta 2006 ollut, että käyttäjällä on oikeus yksityisyyteen. Siksi Ixquick ei kerää tietoja käyttäjistään: se poistaa tietosuojatiedot 48 tunnin aikana eikä se tallenna käyttäjätunnisteiden evästeitä.
Eurooppalainen Privacy Seal –merkki myönnettiin ensimmäistä kertaa heinäkuussa 2008 ja sen sai Ixquick. Privacy Seal –merkki on tae siitä, että palvelu täyttää Euroopan unionin lakien säädösten ja suositusten vaatimukset tietoturvasta ja yksityisyydestä.
Hakemallakaan en ole löytänyt toista hakukonetta, joka Ixquickin tavoin haastaisi Googlen nimenomaan käyttäjien tietoturvan ja yksityisyyden suojan alueilla. Pärjääkö Ixquick sitten hakukoneena Googlelle, sen jokainen voi arvioida itse.
- Päivikki Karhula, Päivi Erkkilä
the world catches a cold.."
- Andrew Keen
Googlen valta-asema tiedonhaussa viime vuosien aikana näyttänyt muuttuneen vankkumattomaksi. Hakupalvelu on vakiintunut myös itsestään selväksi osaksi kirjastojen tiedonhaun opetusta. Mutta juuri, kun on alkanut tuntua siltä, että muiden hakupalvelujen osuuden voisi lähes ohittaa, on viime aikoina alkanut tulla esiin uusia syitä miettiä, olisiko sittenkin hyväksi tutustua vaihtoehtoihin?
Googlesta on tulossa informaation herra
Google mielletään ensi sijassa hakupalveluna, mutta sen toiminta ei enää pitkään aikaan ole rajautunut tiedonhakuun. Se on laajentunut kokoelmaksi verkon työvälineitä, joiden piiriin kuuluvat selain, sähköposti, pikaviestit, blogit, kalenterit, toimisto-ohjelmisto, julkaisut, video- ja kuvagalleriat ja yhteisöpalvelut. Yritys ei siis hallitse vain yhtä sektoria verkossa, vaan sen toimiala ulottuu moninaisten sovellusten alueelle.
Hakukonejätin toimiala verkon ulkopuolella on myös laajempi kuin kenties yleisesti ymmärretään. Googlen väitetään haalineen kokoon yhdessä viime vuonna ostamansa Double Clickin kanssa lähes 70 % verkkomainonnan tuloista. Yritys on ottanut askeleita mobiilimaailmaan ja sijoittanut esimerkiksi uusiutuvaan energiaan. Kuluvan vuoden aikana on kuitenkin tullut selväksi, että Google haluaa vaikuttaa myös politiikkaan. Yritys on tukenut taloudellisesti mm. Barack Obamaa ja panostanut useamman henkilön voimin lobbaamiseen Washingtonissa.
Googlen tapa toimia onkin, erityisesti tämän vuoden aikana, alkanut herättää paitsi huomiota, myös huolta ja kritiikkiä. Kyse ei ole niinkään yksittäisistä sovelluksista, vaan yhtälöstä, jonka palveluiden ja tiedonkeruun laajuus muodostavat. Niiden summa ei näytä vain hyvältä. Googlesta on tulossa, jos ei sormusten, niin informaation herra.
Ilmaispalveluja tiedonkeruuta vastaan
Googlen tarinaa ei moni liene seurannut johdonmukaisesti. Mutta kun tapahtumia seurataan kehityshistoriana, siitä alkaa syntyä enemmän kuin osiensa summa. Yrityksen vaikutusalue ja sen palvelujen toimintamallit ovat viime vuosien aikana muuttuneet erittäin paljon.
Googlen ilmaispalvelujen periaatteena on tarjota palveluja käyttäjiä koskevan tiedon keruuta vastaan. Käyttäjien kannalta erityisesti tiedonkeruun laajentumisella on suurta merkitystä ja kerrannaisvaikutuksia. Varsinkin, jos tietoja ja tiedonhallinnan menetelmiä yhdistellään eri palveluista tai ne välittyvät kolmansille osapuolille.
Googlen haaviin eivät jää vain hakusanat, vaan tiedonkeruussa voidaan käyttää hyväksi myös sähköpostipalvelujen tietoja, paikkatietoa ja valokuvia. Kerätyn tiedon tarkkuus lisääntyy, jos käyttäjä kirjautuu Googlen palveluihin. Tietoja käytetään etenkin mainonnan kohdentamiseen, sillä valtaosa yrityksen tuloista tulee mainosten myynnistä.
Huolta ei vähennä sekään, että viime syksynä Googlen Picasa-kuvapalveluun on liitetty kasvojen tunnistusta hyödyntävä sovellus. Sen avulla tallentamalla omiin kokoelmiinsa halutun henkilön kuvan, Picasan kätköistä löytyvät kaikki muutkin kuvat, joissa hän esiintyy. Käytäntö muuttaa kokonaan Picasa-palvelun luonteen ja sen kontekstin. Suurempi kysymys on kuitenkin, kuinka tiedon ja palvelujen alan ja vaikutusvallan massiivinen laajentuminen on muuttamassa Googlen luonteen?
Vaihtoehtoja kaivataan
Yhteenlaskettuna tai vaikkapa vain varmuuden vuoksi hakupalveluille kaivattaisiin vaihtoehtoja. Tämä on eräs syy, miksi suomalaisten kirjastojen, arkistojen ja museoiden suunnitelmissa oleva Kansallisen digitaalisen kirjaston (KDK) yhteinen tiedonhaun käyttöliittymä on alkanut kuulostaa yhä kiinnostavammalta hankkeelta, vaikka sen ala tiedonhaussa onkin huomattavasti Googlea vaatimattomampi.
Tiedonkeruusta ja sen mahdollisista seurauksista huolestuneelle eräs hakukoneiden vaihtoehto on puolestaan metahakukone Ixquick. Ixquickin toiminnan lähtökohtana on vuodesta 2006 ollut, että käyttäjällä on oikeus yksityisyyteen. Siksi Ixquick ei kerää tietoja käyttäjistään: se poistaa tietosuojatiedot 48 tunnin aikana eikä se tallenna käyttäjätunnisteiden evästeitä.
Eurooppalainen Privacy Seal –merkki myönnettiin ensimmäistä kertaa heinäkuussa 2008 ja sen sai Ixquick. Privacy Seal –merkki on tae siitä, että palvelu täyttää Euroopan unionin lakien säädösten ja suositusten vaatimukset tietoturvasta ja yksityisyydestä.
Hakemallakaan en ole löytänyt toista hakukonetta, joka Ixquickin tavoin haastaisi Googlen nimenomaan käyttäjien tietoturvan ja yksityisyyden suojan alueilla. Pärjääkö Ixquick sitten hakukoneena Googlelle, sen jokainen voi arvioida itse.
- Päivikki Karhula, Päivi Erkkilä
maanantai 1. joulukuuta 2008
Eduskuntakäsitteet tutuksi monikielisen sanaston avulla
Eduskuntasanasto avattiin eduskunnan verkkosivuilla julkiseen käyttöön viime viikolla. Sanasto tarjoaa lähes kuusi sataa eduskuntaan, eduskuntatyöhön ja sen toimintaympäristöön liittyvää käsitettä määriteltyinä ja selitettyinä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Lisäksi termeille annetaan vastineet pohjoissaamen, saksan, espanjan, viron, ranskan ja venäjän kielellä.
Käännöksissä ja viestinnässä tarvitaan oikeita termejä
Terminologinen sanasto antaa suosituksia termien käytöstä kullakin sanaston kielellä. Sen tavoitteena on tehdä tunnetuksi ja vakiinnuttaa eduskuntaa koskevia käsitteitä ja termejä.
Sanaston varmoja käyttäjiä ovat kielenkääntäjät, joilla on pitkään ollut tarve saada käyttöönsä eduskuntaterminologiaa eri kielillä. Myös tiedottajat, opettajat, opiskelijat ja tietopalvelualan ammattilaiset hyötyvät nyt valmistuneesta sanastosta. Sanaston määritelmistä ja selitteistä löytyy yleiskielistä tietoa eduskunnan toiminnasta kenelle tahansa tällaista tietoa janoavalle.
Sanaston perusaineistona ovat olleet mm. eduskuntaa koskevat säädökset ja ohjeet sekä eduskunnan omat julkaisut ja verkkosivustot. Mukaan on otettu myös vain eduskunnan sisäisessä käytössä olevia käsitteitä, kuten esim. puhemiehen nuotit, joilla tarkoitetaan puhemiehelle täysistunnon johtamista varten laadittuja istuntokohtaisia ohjeita.
Mobiilisanakirja palvelee liikkuvia käyttäjiä
Terminologisen sanaston tuottaminen on monen tahon yhteistyötä. Tässä tapauksessa sisällön tuotti projektityöryhmä, jonka jäsenet ovat eduskunnan eri toimistojen ja yksikköjen omia asiantuntijoita. Terminologinen asiantuntemus saatiin valtioneuvoston kanslian kielipalvelusta, joka on tuottanut myös muita julkisen hallinnon sanastoja.
Sanastotyö on parhaimmillaan ollut sekä eduskuntatyön että terminologisen sanastotyön oppimisprosessi kaikille tähän työhön osallistuneille. Sanaston ruotsinkielisen osion tekivät eduskunnan omat ruotsin kielen kääntäjät ja muille kielille sanasto saatiin termityöhön perehtyneiden free lance - kääntäjien avulla. Sanaston verkkoversion teknisestä puolesta vastaa Kielikone Oy.
Sanastoa ylläpidetään ja päivitetään jatkuvasti niin, että uudet käsitteet saadaan verkkoversioon ajantasaisesti. Jotta sanasto saadaan mahdollisimman laajaan käyttöön, se on liitetty myös osaksi valtioneuvoston termipankki Valteria. Eduskunnan ja valtioneuvoston piirissä se on MOT-sanakirjapalvelujen kautta myös mobiilikäytössä.
Eduskuntasanaston löytyy osoitteesta: www.eduskunta.fi/eduskuntasanasto
- Marja Oksa-Pallasvuo
Käännöksissä ja viestinnässä tarvitaan oikeita termejä
Terminologinen sanasto antaa suosituksia termien käytöstä kullakin sanaston kielellä. Sen tavoitteena on tehdä tunnetuksi ja vakiinnuttaa eduskuntaa koskevia käsitteitä ja termejä.
Sanaston varmoja käyttäjiä ovat kielenkääntäjät, joilla on pitkään ollut tarve saada käyttöönsä eduskuntaterminologiaa eri kielillä. Myös tiedottajat, opettajat, opiskelijat ja tietopalvelualan ammattilaiset hyötyvät nyt valmistuneesta sanastosta. Sanaston määritelmistä ja selitteistä löytyy yleiskielistä tietoa eduskunnan toiminnasta kenelle tahansa tällaista tietoa janoavalle.
Sanaston perusaineistona ovat olleet mm. eduskuntaa koskevat säädökset ja ohjeet sekä eduskunnan omat julkaisut ja verkkosivustot. Mukaan on otettu myös vain eduskunnan sisäisessä käytössä olevia käsitteitä, kuten esim. puhemiehen nuotit, joilla tarkoitetaan puhemiehelle täysistunnon johtamista varten laadittuja istuntokohtaisia ohjeita.
Mobiilisanakirja palvelee liikkuvia käyttäjiä
Terminologisen sanaston tuottaminen on monen tahon yhteistyötä. Tässä tapauksessa sisällön tuotti projektityöryhmä, jonka jäsenet ovat eduskunnan eri toimistojen ja yksikköjen omia asiantuntijoita. Terminologinen asiantuntemus saatiin valtioneuvoston kanslian kielipalvelusta, joka on tuottanut myös muita julkisen hallinnon sanastoja.
Sanastotyö on parhaimmillaan ollut sekä eduskuntatyön että terminologisen sanastotyön oppimisprosessi kaikille tähän työhön osallistuneille. Sanaston ruotsinkielisen osion tekivät eduskunnan omat ruotsin kielen kääntäjät ja muille kielille sanasto saatiin termityöhön perehtyneiden free lance - kääntäjien avulla. Sanaston verkkoversion teknisestä puolesta vastaa Kielikone Oy.
Sanastoa ylläpidetään ja päivitetään jatkuvasti niin, että uudet käsitteet saadaan verkkoversioon ajantasaisesti. Jotta sanasto saadaan mahdollisimman laajaan käyttöön, se on liitetty myös osaksi valtioneuvoston termipankki Valteria. Eduskunnan ja valtioneuvoston piirissä se on MOT-sanakirjapalvelujen kautta myös mobiilikäytössä.
Eduskuntasanaston löytyy osoitteesta: www.eduskunta.fi/eduskuntasanasto
- Marja Oksa-Pallasvuo
maanantai 24. marraskuuta 2008
Onko yhdessä tekemisen yhteiskunta mahdollinen?
Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan järjestämässä Tietoyhteiskunta-akatemiassa pohdittiin viime viikolla tietoyhteiskuntakehityksen tilannetta. Puhujina oli edustava joukko tietoyhteiskunnan näkijöitä ja tekijöitä politiikan ja liike-elämän tahoilta, mutta joukkoon mahtui myös aktiivisia kansalaisjärjestöjen ja -verkostojen edustajia.
Monipolvisessa keskustelussa siirtymä sisältöteollisuudesta sosiaaliseen mediaan nousi erääksi keskeisistä teemoista. Jälkimaininkeihin jäikin kysymys siitä, voisiko politiikasta tulla ratkaisujen etsimistä yhdessä?
Tiedosta tekemiseen
Tietoyhteiskunnan sisällöt ja painopisteet käsitteenä ovat muuttuneet ajan kuluessa. Seminaarissa ei taidettu kertaakaan määritellä, mitä tietoyhteiskunnalla tarkoitetaan. Kirjaston näkökulmasta tietoyhteiskunnassa on pääpaino sanalla tieto, mutta seminaarin monessa puheenvuorossa ei enää puhuttu tiedosta mitään.
Suomessa tietoyhteiskunta on pitkään tarkoittanut tietotekniikkaa ja sen tarjoamista kansalaisille. Kansallinen tietoyhteiskuntapolitiikka ja Arjen tietoyhteiskunta –ohjelma painottavat edelleenkin esimerkiksi infrastruktuurin kehittämistä . Virallisten tietoyhteiskunnan toimijoiden hidasliikkeisemmän koneiston haastajaksi on tullut sosiaalinen media ja sen nopeasti käyttöön otetut uudenlaiset mahdollisuudet ja vilkkaat verkostot.
Sosiaalista mediaa esittelevät puheenvuorot, joita mm. Teppo Turkki, Roope Mokka, Sulka Haro ja Jyri Koskinen tapahtumassa käyttivät, tavoittivat jo askeleita eteenpäin. Tietoyhteiskunta esiintyy niissä pikemminkin pragmaattisena, tekemisen yhteiskuntana.
Verkostot ovat synnyttäneet myös poliittista toimintaa. Esimerkiksi Roope Mokan esittelemä Facebook-yhteisö, USA:sta Suomeen sovellettu Porkkanamafia, kerää yleisöjä yrityksille, jotka lupautuvat tukemaan energiatehokkaita ratkaisuja. Verkkoyhteisö on kyennyt myös jalkautumaan tehokkaasti toiminnaksi verkon ulkopuolella. Yhteisö onkin ihanteellinen malli verkostosta, joka on kehittynyt tukemaan valittua asiaa tai "hyveellistä toimintaa".
Tekemisen politiikka ja tietoyhteiskuntakehityksen suunnitelmat tuntuvat kuitenkin elävän hieman eri ajassa ja ehkä kehittyvätkin erillään toisistaan. Verkkoaktivismi näyttäisi jopa olevan sovelluksissa askeleen tietoyhteiskunnan suunnittelijoita edellä. Ja mitäs tapahtuukaan, kun kansalaiset itse keksivät uudenlaisia ja suunnitelmista poikkeavia poliittisen toiminnan malleja?
Inttämisdemokratiasta wikidemokratiaan
Porkkanamafian suomalainen sisaryhteisö näkeekin itsensä osana uudenlaisen demokratian mallin kehitystä. Roope Mokan mukaan elämme nykyisellään inttämisdemokratiassa, jossa eri näkemyksien paremmuudesta kiistellään oman puolueen eduksi. Hän hahmotteli tulevaisuuden demokratian muuttavan muotoaan wikidemokratiaksi, jossa ei niinkään aseteta erilaisia näkemyksiä vastakkain, vaan etsitään parhaimpia toimintamalleja erilaisia näkemyksiä hyödyntämällä.
Inttämisdemokratiassa kansalaisten roolina on lähinnä antaa äänensä vaaleissa valituille edustajille. Siitä seuraa politiikan yksisuuntaisuus ja poliitikkojen vieraantuminen kansalaisista. Wikidemokratia voisi laajentaa osallistumisen mahdollisuuksia yhdessä toimimiseen ja suunnan etsimiseen (co-creation).
Esitysten perusteella myös verkkodemokratia eroaa wikidemokratiasta siten, että verkkodemokratiassa on kyse kansalaisten enemmänkin yksisuuntaisesta mahdollisuudesta vaikuttaa hallintoon mm. virkamiesten päätöksiin. Esimerkiksi Ota kantaa.fi –foorumilla kansalaisilla on mahdollisuus ilmaista kantansa tekeillä oleviin hallituksen esityksiin ja periaateohjelmiin. Oulun kaupungin kuntalaisaloite -sivun -tyyppinen palvelu on ehkä verkkodemokratiaa parhaimmillaan tällä hetkellä Suomessa.
Wikidemokratiassa olennaista on kuitenkin kaksisuuntaisuus, jossa asioiden ratkaisuja etsitään ja kehitetään yhdessä – ei siis vain tyydytä antamaan palautetta. Tällöin esimerkiksi puolue voisi yhdessä jäsentensä tai kansalaisten kanssa kirjoittaa puolueohjelmansa. Myös kansanedustajien ja kansalaisten välinen vuorovaikutus voisi wikidemokratiassa tapahtua erilaisten wiki-alustojen avulla.
Käydyssä keskustelussa ihmeteltiin, miten ideologisuuden käy wikidemokratiassa. Myös ihmisten kykyä yhdessä tekemiseen epäiltiin. Silti wikidemokratia nähtiin huomionarvoisena kansalaisten poliittisen aktiivisuuden mahdollisuutena, jossa kansalaisten mahdollisuudet tuoda asioita poliittisen päätöksenteon kohteeksi paranisivat.
Verkkolähetys sai liikettä Jaikuun
Tietoyhteiskunta-akatemiaa oli mahdollista seurata netistä verkkolähetyksenä. Valitettavaa kuitenkin on, ettei verkkolähetystä arkistoitu niin, että se olisi ollut myös jälkikäteen katsottavissa. Suurin osa seminaarin esityksistä on kuitenkin tarjolla tulevaisuusvaliokunnan Tietoyhteiskunta-akatemia –sivulla.
Tapahtuma herätti myös vilkasta keskustelua verkossa. Jaikun Seminaarikannussa Tietoyhteiskunta-Akatemiaa selostettiin ja kommentoitiin aktiivisesti. Moni seminaarissa paikanpäällä olijoista seurasi seminaarikannua ja osallistui kirjoitteluun omalla kannettavallaan.
Olisikin ollut mielenkiintoista, jos seminaarissa olisi voinut seurata samanaikaisesti myös seminaarikannun keskusteluja yhteiseltä näytöltä ja jos seminaarikannussa esille nostettuja asioita olisi voitu kommentoida seminaarissa. Vaikka tällainen vuorovaikutuksellisuus ei vielä toteutunut, jäämme kiinnostuksella odottamaan, virkistyykö keskustelu verkon aktiivisten kansalaisten kanssa tulevaisuusvaliokunnan tulevissa seminaareissa.
- Päivi Erkkilä
Monipolvisessa keskustelussa siirtymä sisältöteollisuudesta sosiaaliseen mediaan nousi erääksi keskeisistä teemoista. Jälkimaininkeihin jäikin kysymys siitä, voisiko politiikasta tulla ratkaisujen etsimistä yhdessä?
Tiedosta tekemiseen
Tietoyhteiskunnan sisällöt ja painopisteet käsitteenä ovat muuttuneet ajan kuluessa. Seminaarissa ei taidettu kertaakaan määritellä, mitä tietoyhteiskunnalla tarkoitetaan. Kirjaston näkökulmasta tietoyhteiskunnassa on pääpaino sanalla tieto, mutta seminaarin monessa puheenvuorossa ei enää puhuttu tiedosta mitään.
Suomessa tietoyhteiskunta on pitkään tarkoittanut tietotekniikkaa ja sen tarjoamista kansalaisille. Kansallinen tietoyhteiskuntapolitiikka ja Arjen tietoyhteiskunta –ohjelma painottavat edelleenkin esimerkiksi infrastruktuurin kehittämistä . Virallisten tietoyhteiskunnan toimijoiden hidasliikkeisemmän koneiston haastajaksi on tullut sosiaalinen media ja sen nopeasti käyttöön otetut uudenlaiset mahdollisuudet ja vilkkaat verkostot.
Sosiaalista mediaa esittelevät puheenvuorot, joita mm. Teppo Turkki, Roope Mokka, Sulka Haro ja Jyri Koskinen tapahtumassa käyttivät, tavoittivat jo askeleita eteenpäin. Tietoyhteiskunta esiintyy niissä pikemminkin pragmaattisena, tekemisen yhteiskuntana.
Verkostot ovat synnyttäneet myös poliittista toimintaa. Esimerkiksi Roope Mokan esittelemä Facebook-yhteisö, USA:sta Suomeen sovellettu Porkkanamafia, kerää yleisöjä yrityksille, jotka lupautuvat tukemaan energiatehokkaita ratkaisuja. Verkkoyhteisö on kyennyt myös jalkautumaan tehokkaasti toiminnaksi verkon ulkopuolella. Yhteisö onkin ihanteellinen malli verkostosta, joka on kehittynyt tukemaan valittua asiaa tai "hyveellistä toimintaa".
Tekemisen politiikka ja tietoyhteiskuntakehityksen suunnitelmat tuntuvat kuitenkin elävän hieman eri ajassa ja ehkä kehittyvätkin erillään toisistaan. Verkkoaktivismi näyttäisi jopa olevan sovelluksissa askeleen tietoyhteiskunnan suunnittelijoita edellä. Ja mitäs tapahtuukaan, kun kansalaiset itse keksivät uudenlaisia ja suunnitelmista poikkeavia poliittisen toiminnan malleja?
Inttämisdemokratiasta wikidemokratiaan
Porkkanamafian suomalainen sisaryhteisö näkeekin itsensä osana uudenlaisen demokratian mallin kehitystä. Roope Mokan mukaan elämme nykyisellään inttämisdemokratiassa, jossa eri näkemyksien paremmuudesta kiistellään oman puolueen eduksi. Hän hahmotteli tulevaisuuden demokratian muuttavan muotoaan wikidemokratiaksi, jossa ei niinkään aseteta erilaisia näkemyksiä vastakkain, vaan etsitään parhaimpia toimintamalleja erilaisia näkemyksiä hyödyntämällä.
Inttämisdemokratiassa kansalaisten roolina on lähinnä antaa äänensä vaaleissa valituille edustajille. Siitä seuraa politiikan yksisuuntaisuus ja poliitikkojen vieraantuminen kansalaisista. Wikidemokratia voisi laajentaa osallistumisen mahdollisuuksia yhdessä toimimiseen ja suunnan etsimiseen (co-creation).
Esitysten perusteella myös verkkodemokratia eroaa wikidemokratiasta siten, että verkkodemokratiassa on kyse kansalaisten enemmänkin yksisuuntaisesta mahdollisuudesta vaikuttaa hallintoon mm. virkamiesten päätöksiin. Esimerkiksi Ota kantaa.fi –foorumilla kansalaisilla on mahdollisuus ilmaista kantansa tekeillä oleviin hallituksen esityksiin ja periaateohjelmiin. Oulun kaupungin kuntalaisaloite -sivun -tyyppinen palvelu on ehkä verkkodemokratiaa parhaimmillaan tällä hetkellä Suomessa.
Wikidemokratiassa olennaista on kuitenkin kaksisuuntaisuus, jossa asioiden ratkaisuja etsitään ja kehitetään yhdessä – ei siis vain tyydytä antamaan palautetta. Tällöin esimerkiksi puolue voisi yhdessä jäsentensä tai kansalaisten kanssa kirjoittaa puolueohjelmansa. Myös kansanedustajien ja kansalaisten välinen vuorovaikutus voisi wikidemokratiassa tapahtua erilaisten wiki-alustojen avulla.
Käydyssä keskustelussa ihmeteltiin, miten ideologisuuden käy wikidemokratiassa. Myös ihmisten kykyä yhdessä tekemiseen epäiltiin. Silti wikidemokratia nähtiin huomionarvoisena kansalaisten poliittisen aktiivisuuden mahdollisuutena, jossa kansalaisten mahdollisuudet tuoda asioita poliittisen päätöksenteon kohteeksi paranisivat.
Verkkolähetys sai liikettä Jaikuun
Tietoyhteiskunta-akatemiaa oli mahdollista seurata netistä verkkolähetyksenä. Valitettavaa kuitenkin on, ettei verkkolähetystä arkistoitu niin, että se olisi ollut myös jälkikäteen katsottavissa. Suurin osa seminaarin esityksistä on kuitenkin tarjolla tulevaisuusvaliokunnan Tietoyhteiskunta-akatemia –sivulla.
Tapahtuma herätti myös vilkasta keskustelua verkossa. Jaikun Seminaarikannussa Tietoyhteiskunta-Akatemiaa selostettiin ja kommentoitiin aktiivisesti. Moni seminaarissa paikanpäällä olijoista seurasi seminaarikannua ja osallistui kirjoitteluun omalla kannettavallaan.
Olisikin ollut mielenkiintoista, jos seminaarissa olisi voinut seurata samanaikaisesti myös seminaarikannun keskusteluja yhteiseltä näytöltä ja jos seminaarikannussa esille nostettuja asioita olisi voitu kommentoida seminaarissa. Vaikka tällainen vuorovaikutuksellisuus ei vielä toteutunut, jäämme kiinnostuksella odottamaan, virkistyykö keskustelu verkon aktiivisten kansalaisten kanssa tulevaisuusvaliokunnan tulevissa seminaareissa.
- Päivi Erkkilä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)