Miten hankimme sen henkilökohtaisen tietovarannon, joka on totuttu liittämään sivistykseen? Yleistiedot ja yleissivistys ovat aina kulttuurisidonnaisia käsitteitä. Länsimaisissa kulttuureissa tiedonhankinta on perustunut pitkälti painetun tekstin lukemiseen, luetun ymmärtämiseen ja omaksumiseen.
Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen Avek-lehden lokakuun 2010 teemana on Sivistys. Tampereen yliopiston mediakulttuurin professori Mikko Lehtosen mielestä sivistyksen ja painetun sanan samastaminen ei tunnu perustellulta, kun tieto kohdataan yhä enemmän sähköisessä muodossa. Toinen vanhentunut ajattelutapa Lehtosen mukaan on jako yleissivistävään tietoon ja soveltaviin taitoihin. Yhä useampi tekee työtä koneilla, jotka käyttävät kieltä.
Miten verkossa luetaan
Miten verkkoaika on muuttanut lukemisen tapoja? Kun luemme verkosta, mitä silloin luemme? Miten nuoret lukevat, he, jotka ovat omaksumassa sivistystä?
Wikioppimisen maailmassa ”digitaalisten natiivien” nuorten arki on mediavaltaista. Internet on yleismedia, joka palvelee tiedonhakua, yhteydenpitoa, vapaa-aikaa. Kymmenen vuotta sitten puolet nuorista luki kirjoja vähintään kerran viikossa, nyt vain kolmasosa. Kun koulutöitä varten etsitään tietoja, lähes 90 % käyttää siihen internetiä, kymmenen vuotta sitten vajaat 20 %. Kirjojen merkitys on pudonnut tavoitteellisen tiedonhaun (koulutyön) välineenä 50 prosentista viiteen prosenttiin. Nämä tutkimustulokset löytyvät Minna-Riitan Luukan ym. raportista Maailma muuttuu – mitä tekee koulu? (Gaudeamus 2008.)
Uusimmassa Pisa-tutkimuksessa suomalaisten nuorten lukutaito on vertailuaineiston mukaan hieman laskenut. Helsingin Sanomien 8.12.2010 jutussa kahdeksasluokkalainen tyttö toteaa: ”En lue melkein ikinä, ei ole aikaa. Pelaan fudista ja teen kaikkea muuta.” Luukan aineistossa yhdeksäsluokkalaiset kokevat itsensä ei-lukijoiksi, netissä lukeminen ei ole poikien mielestä lukemista ollenkaan.
Opettajan mukaan lineaarinen lukutaito eli tekstin lukeminen ja tiedon etsiminen siitä on osalle oppilaista vaikeaa. Verkossa tiedon voi poimia haluamassaan järjestyksessä, lyhyissä pätkissä ja kiinnostavia kuvia klikkaamalla.
Pitäisikö meidän olla huolestuneita verkkoajan lukemistavoista? Avek-lehden teemanumero esittelee Nicholas Carrin poleemisen teoksen The shallows. What the Internet is doing to our brains. (Norton 2010.) Aivotutkija Carr väittää, että internet tekee meistä eteviä tiedon haravoijia, jotka eivät keskity tai ymmärrä kokonaisuuksia. Hän ylistää (painettua) kirjaa, jonka lukeminen ei vain lisää tietoja, vaan myös panee ajattelemaan, assosioimaan ja vertaamaan omia ajatuksia muiden kanssa.
Lukemisen uusi määritelmä
Kuva lukutaidosta, lukutavoista ja lukemistamme aineistoista ei voi olla mustavalkoinen. Mediamaailma on muuttunut ja sen mukana lukeminen.
Näyttää siltä, että lukeminen täytyy määritellä uudestaan. Tampereen yliopistossa käynnistyneen Uudet lukemisyhteisöt, uudet lukutavat –hankkeen kysymyksinä ovat mm.:
• Mitä ja miten nuoret aikuiset lukevat uudessa mediakulttuurissa?
• Miten he lukevat (silmäily vs. keskittyminen, vastaanottaminen vs. tuottaminen)?
• Missä suhteessa silmäily ja keskittynyt lukeminen sekä vastaanottaminen ja uuden tuottaminen ovat toisiinsa?
• Millaisia teitä tutkittavat päätyvät valitsemaan tekstejä, joita he lukevat keskittyneesti?
• Mihin kaikkeen – esimerkiksi identiteettityöhön, ammatillisuuteen, mielihyvään – lukeminen liittyy?
Hankkeessa tuotetaan vuoden 2020 lukemisyhteisöjä ennustavia malleja. Projektin etenemistä voi seurata Uulu-blogista.
Sivistyksestä
Keskustelu sivistyksestä ja lukemisesta jatkuu. Mikko Lehtonen on käsitellyt mainiosti tätä muutosta jutussaan Sivistys? Kato Googlesta!
Lopulta sivistys on jotakin, jota tarvitsemme arjessa. Oleellisista ei ole se, kuinka paljon olemme lukeneet. ”Paljon tärkeämpää on se, mitä kaikella lukeneisuudellaan ja tiedoillaan tekee”, kuten kulttuurintutkija Raymond Williams toteaa.
Kaisa Paavilainen
Parlamenttikirjasto
perjantai 17. joulukuuta 2010
perjantai 10. joulukuuta 2010
Sanojen painosta
Entisaikaan ihmiset tapasivat kunnioittaa painettua sanaa. Julkaistu teksti oli, jos ei enää kiveen hakattu niin ainakin kalliilla koneilla painettu, ylhäältä annettu, totta ja oikein.
Minäkin ajattelin pitkään, etteivät ajatukseni olleet riittävän painavia julkaistaviksi. Kun en mielestäni osannut laittaa sanoja peräkkäin riittävän ilmaisuvoimaisesti, luovuin yrittämästä.
Minun Siperiani oli muiden tekstien toimittaminen, jossa oppi ymmärtämään, että korkeasti oppineet akateemisetkin tuottivat lukukelvotonta tekstiä. Pidin sitä pyhäinhäväistyksenä, kunnes hyväksyin tutkijanuran realiteetit: kilpailussa pärjääminen edellyttää keskeneräisten tekstien suoltamista kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin.
Samanaikaisesti mahdollisuudet saada omat ajatuksensa lajitovereitten reposteltavaksi lisääntyivät räjähdysmäisesti. Tekstinkäsittely ja tulostin, halpa painotekniikka, netin pauhapalstat ja muut uudet mediat tuottavat bittiavaruuteen merkkejä, jotka ovat periaatteessa demokratian ja sanavapauden asialla. Sanojen ja sanomisen paino on kuitenkin vähentynyt, sähkökään ei taida painaa yhtään mitään.
Sähköisessä sanankäytössä jokainen on sanojensa seppä, sillä perinteisen portinvartijat, kustannustoimittajat ja ne juopot latojat, jotka viime kädessä (painomusteen tahrimassa) korjasivat kirjoittajien kielivirheet, ovat kadonneet kustantamoista ja tietokoneistetuista painoprosesseista.
Itseilmaisun moniäänisen demokratisoitumisen kääntöpuolena on usein viimeistelemätön kieliasu. Mitä väliä on vaatteilla, jos aate välittyy ja kieli elää? Eipä juuri mitään, paitsi se, että sanojen kauneus voi pelastaa maailman.
On varttumassa sukupolvia, joille netin ulkopuolella ei ole elämää. Kirjastojen näkökulmasta perinteinen kirja ja painettu sana pölyttävät hyllyjä vastaisuudessakin. Haastavana tehtävänä on osoittaa, mistä herkuista pelkän sähköisen sanan valtaan heittäytyvä saattaa jäädä paitsi.
Yllä mainitun vakuudeksi huomaan kirjoittavani juuri sellaista sietämättömän kevyttä blogitekstiä, jolla ei olisi ollut julkaisumahdollisuuksia jyhkeiden painokoneiden aikakaudella.
Joni Krekola
Minäkin ajattelin pitkään, etteivät ajatukseni olleet riittävän painavia julkaistaviksi. Kun en mielestäni osannut laittaa sanoja peräkkäin riittävän ilmaisuvoimaisesti, luovuin yrittämästä.
Minun Siperiani oli muiden tekstien toimittaminen, jossa oppi ymmärtämään, että korkeasti oppineet akateemisetkin tuottivat lukukelvotonta tekstiä. Pidin sitä pyhäinhäväistyksenä, kunnes hyväksyin tutkijanuran realiteetit: kilpailussa pärjääminen edellyttää keskeneräisten tekstien suoltamista kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin.
Samanaikaisesti mahdollisuudet saada omat ajatuksensa lajitovereitten reposteltavaksi lisääntyivät räjähdysmäisesti. Tekstinkäsittely ja tulostin, halpa painotekniikka, netin pauhapalstat ja muut uudet mediat tuottavat bittiavaruuteen merkkejä, jotka ovat periaatteessa demokratian ja sanavapauden asialla. Sanojen ja sanomisen paino on kuitenkin vähentynyt, sähkökään ei taida painaa yhtään mitään.
Sähköisessä sanankäytössä jokainen on sanojensa seppä, sillä perinteisen portinvartijat, kustannustoimittajat ja ne juopot latojat, jotka viime kädessä (painomusteen tahrimassa) korjasivat kirjoittajien kielivirheet, ovat kadonneet kustantamoista ja tietokoneistetuista painoprosesseista.
Itseilmaisun moniäänisen demokratisoitumisen kääntöpuolena on usein viimeistelemätön kieliasu. Mitä väliä on vaatteilla, jos aate välittyy ja kieli elää? Eipä juuri mitään, paitsi se, että sanojen kauneus voi pelastaa maailman.
On varttumassa sukupolvia, joille netin ulkopuolella ei ole elämää. Kirjastojen näkökulmasta perinteinen kirja ja painettu sana pölyttävät hyllyjä vastaisuudessakin. Haastavana tehtävänä on osoittaa, mistä herkuista pelkän sähköisen sanan valtaan heittäytyvä saattaa jäädä paitsi.
Yllä mainitun vakuudeksi huomaan kirjoittavani juuri sellaista sietämättömän kevyttä blogitekstiä, jolla ei olisi ollut julkaisumahdollisuuksia jyhkeiden painokoneiden aikakaudella.
Joni Krekola
perjantai 3. joulukuuta 2010
EU:n uudet vaatteet
EU:n alainen Euroopan standardisoimisjärjestön tekstiilikomitea kävi alkusyksystä Helsingissä pohtimassa mm. kemikaalien testausta. Ja syytä onkin. Vain vähän sitä ennen YLE TV1 lähetti pariinkin otteeseen ohjelman Ulkolinja: Myrkkyä halvalla. Ohjelma käsitteli Aasiassa tuotettujen vaatteiden myrkkyjäämiä, eurooppalaisten kuluttajien ja aasialaisten työntekijöiden altistumista EU:ssa kielletyille tuholaismyrkyille sekä valkaisussa ja värjäämisessä käytetyille voimakkaille aineille.
Yli 90 % täällä myytävistä vaatteista tuotetaan Aasiasta. Vaatteita käsitellään siis EU:n kieltämillä aineilla, mutta jäämiä myrkyistä tulee vaatteiden mukana EU:hun. Vaikuttaa siltä, että edullisista vaatteista maksetaan lopulta kova hinta. Koska vaatteet kirjaimellisesti koskettavat meitä kaikkia, on unionilta vaadittava nopeita toimia.
Ulkolinja kertoi miten saksalainen Julia, joka työskenteli kansainvälisen vaateketjun liikkeessä, altistui vaatteita käsitellessään mm. valkaisussa käytettävälle klooribentseenille. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa työt, sillä altistumisen jatkuminen olisi vaarantanut hänen munuaisensa. Julia varoitti myrkyistä vaateliikkeessä yhä työskentelevää ystäväänsä, jolla oli samanlaisia oireita. Ystävä ei halunnut esiintyä ohjelmassa, sillä mies pelkäsi enemmän työpaikkansa kuin terveytensä menetystä.
Hampurin satamassa on kehitetty mittauslaite, jolla tutkitaan vaatekontin sisäilman koostumus ennen avaamista. Konttia ei saa avata ilman suojavarusteita, jos haitta-aineiden pitoisuus ylittää raja-arvot. Konteissa voi olla mm. tuholaistorjuntaan käytettyä metyylibromidia, joka on EU:ssa kielletty. Satamien ja tullien pistokokeissa havaitut rikkomukset eivät johda seuraamuksiin.
Kuluttaja-lehti nro 6/2010 kertoi printti-t-paitojen sisältävän sekä hormonitoimintaa häiritseviä ftalaatteja että ympäristölle myrkyllistä, eliöihin kertyvää nonyylifenolietoksylaattia. Nonyylifenolietoksylaattia ei saa olla EU:ssa valmistetuissa vaatteissa, mutta laki ei kiellä tuomasta EU:n ulkopuolelta vaatteita, joissa sitä on. Kiellettyjä ftalaatteja löytyy myös leluista, joissa sitä käytetään muovin pehmentimenä. Ftalaatit voivat heikentää hedelmällisyyttä.
EU on alkuperältään talousliitto. Menneet vuodet yhteiselossa EU:n kanssa ovat osoittaneet, että moni EU:n päätös on syntynyt nimenomaan siltä pohjalta, ettei kaupankäynnillä ja tavaroiden liikkuvuudella saa olla esteitä. Terveys ja ympäristö vaikuttavat usein sillä perusteella jäävän EU:n toissijaisiksi arvoiksi. Tässä vaateasiassa tuntuu siltä, ettei EU ole voinut tai halunnut kansalaisiaan riittävästi suojella. Tuntuu oudolta, että kielletään EU:ssa tietyt aineet, mutta eurooppalaiset yritykset voivat tuottaa ja käyttää samoja myrkkyjä EU:n ulkopuolella. EU myös määrää käsittelemään vaatekontit lähtösatamassa EU:ssa kielletyillä hyönteistuhoaineilla.
Kun europarlamenttivaalien äänestysprosentti kautta Euroopan on ollut melko pieni, voi kai miettiä löytyykö syy siihen tästä kysymyksestä: Onko EU pystynyt olemaan riittävän hyvä ja tehokas toimija EU-kansalaisen käytännön elämän kannalta, kansalaisille merkityksellisissä asioissa? Onko EU oikeasti pro people?
Ja olemmeko me itse toimineet kuin keisari uusien vaatteiden kanssa? Olemmeko itse aiheuttaneet tämän syöksykierteen haluamalla ja ostamalla aina vain halvempia vaatteita? Tarvitaanko edes niitä kaikkia?
Raija Hietala
PS. Tunnetko sinä Öko-Tex standardin?
Yli 90 % täällä myytävistä vaatteista tuotetaan Aasiasta. Vaatteita käsitellään siis EU:n kieltämillä aineilla, mutta jäämiä myrkyistä tulee vaatteiden mukana EU:hun. Vaikuttaa siltä, että edullisista vaatteista maksetaan lopulta kova hinta. Koska vaatteet kirjaimellisesti koskettavat meitä kaikkia, on unionilta vaadittava nopeita toimia.
Ulkolinja kertoi miten saksalainen Julia, joka työskenteli kansainvälisen vaateketjun liikkeessä, altistui vaatteita käsitellessään mm. valkaisussa käytettävälle klooribentseenille. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa työt, sillä altistumisen jatkuminen olisi vaarantanut hänen munuaisensa. Julia varoitti myrkyistä vaateliikkeessä yhä työskentelevää ystäväänsä, jolla oli samanlaisia oireita. Ystävä ei halunnut esiintyä ohjelmassa, sillä mies pelkäsi enemmän työpaikkansa kuin terveytensä menetystä.
Hampurin satamassa on kehitetty mittauslaite, jolla tutkitaan vaatekontin sisäilman koostumus ennen avaamista. Konttia ei saa avata ilman suojavarusteita, jos haitta-aineiden pitoisuus ylittää raja-arvot. Konteissa voi olla mm. tuholaistorjuntaan käytettyä metyylibromidia, joka on EU:ssa kielletty. Satamien ja tullien pistokokeissa havaitut rikkomukset eivät johda seuraamuksiin.
Kuluttaja-lehti nro 6/2010 kertoi printti-t-paitojen sisältävän sekä hormonitoimintaa häiritseviä ftalaatteja että ympäristölle myrkyllistä, eliöihin kertyvää nonyylifenolietoksylaattia. Nonyylifenolietoksylaattia ei saa olla EU:ssa valmistetuissa vaatteissa, mutta laki ei kiellä tuomasta EU:n ulkopuolelta vaatteita, joissa sitä on. Kiellettyjä ftalaatteja löytyy myös leluista, joissa sitä käytetään muovin pehmentimenä. Ftalaatit voivat heikentää hedelmällisyyttä.
EU on alkuperältään talousliitto. Menneet vuodet yhteiselossa EU:n kanssa ovat osoittaneet, että moni EU:n päätös on syntynyt nimenomaan siltä pohjalta, ettei kaupankäynnillä ja tavaroiden liikkuvuudella saa olla esteitä. Terveys ja ympäristö vaikuttavat usein sillä perusteella jäävän EU:n toissijaisiksi arvoiksi. Tässä vaateasiassa tuntuu siltä, ettei EU ole voinut tai halunnut kansalaisiaan riittävästi suojella. Tuntuu oudolta, että kielletään EU:ssa tietyt aineet, mutta eurooppalaiset yritykset voivat tuottaa ja käyttää samoja myrkkyjä EU:n ulkopuolella. EU myös määrää käsittelemään vaatekontit lähtösatamassa EU:ssa kielletyillä hyönteistuhoaineilla.
Kun europarlamenttivaalien äänestysprosentti kautta Euroopan on ollut melko pieni, voi kai miettiä löytyykö syy siihen tästä kysymyksestä: Onko EU pystynyt olemaan riittävän hyvä ja tehokas toimija EU-kansalaisen käytännön elämän kannalta, kansalaisille merkityksellisissä asioissa? Onko EU oikeasti pro people?
Ja olemmeko me itse toimineet kuin keisari uusien vaatteiden kanssa? Olemmeko itse aiheuttaneet tämän syöksykierteen haluamalla ja ostamalla aina vain halvempia vaatteita? Tarvitaanko edes niitä kaikkia?
Raija Hietala
PS. Tunnetko sinä Öko-Tex standardin?
perjantai 19. marraskuuta 2010
Kieli ja oikeus – erottamattomia
Osallistuin viime viikolla Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen järjestämään Oikeuskulttuurin päivään, jonka teemana oli tänä vuonna oikeuskieli. Aiheesta alusti FT Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemiasta sekä Lapin yliopiston oikeuskulttuurin ja oikeuslingvistiikan professori Jaakko Husa. Keskustelua oikeuskielestä monikulttuurisessa Suomessa jatkettiin paneelissa, jossa sekä oikeustieteellinen että kielitieteellinen osaaminen oli edustettuna.
Tilaisuuden lopussa julkistettiin teos Oikeuskieli ja säädöstieto – Rättsspråk och författningsinformation. Viime vuonna vietettiin suomenkielisen lakikirjan juhlavuotta sen johdosta, että oli kulunut 250 vuotta ensimmäinen suomenkielisen lakikirjan julkaisemisesta. Suomalaisen lakikirjan julkaiseminen vuonna 1759 oli käännekohta suomalaisen oikeuskielen historiassa, suomenkielinen väestö saattoi ensimmäistä kertaa lukea lakia omalla kielellään. Eduskunnan kirjasto järjesti aiheesta juhlanäyttelyn viime vuonna.
Tilaisuudessa professori Jaakko Husa puhui englannin kielen ylivallasta oikeustieteessä. Englannista on muodostunut oikeustieteen lingua franca, eli yhteiskieli jota kansainvälisissä yhteyksissä käytetään keskinäiseen kommunikoimiseen. Paine julkaista suomalaista oikeustieteellistä tutkimusta englanniksi on lisääntynyt, mm. johtuen tarpeesta arvioida tutkimustuloksia kansainvälisesti.
Esityksessään professori Husa kuitenkin kyseenalaisti englanninkielisen julkaisemisen paremmuuden. Englanniksi julkaiseminen ei hänen mukaansa tule olla itseisarvo. Selkeästi kansainvälisistä aiheista on varmasti monessa tapauksessa tarkoituksenmukaista kirjoittaa englanniksi. Suomalaista lainsäädäntöä koskeva artikkeli saa kuitenkin todennäköisesti suuremman lukijakunnan ja vaikuttavuuden kun se julkaistaan esimerkiksi Lakimies-lehdessä eikä englanninkielisessä oikeustieteellisessä julkaisussa.
Oikeuskulttuurin päivä -tilaisuudessa moni puhuja korosti puheenvuorossaan, että kansallisesta lainsäädännöstä tulisi kirjoittaa myös ao. maan kansallisilla kielillä. Huomiota kiinnitettiin myös siihen, että muiden vieraiden kielten taitaminen englannin lisäksi mahdollistaa laajemman aineiston hyödyntämisen omassa tutkimuksessa. Ongelmallisena pidettiin myös anglosaksisen oikeuskulttuurin käsitteiden tuomista suoraan suomalaiseen oikeuteen. Käsitteitä ei tulisi vain kääntää ja käyttää sellaisenaan suomen- tai ruotsinkielessä, vaan ne tulisi sopeuttaa Suomen oikeuteen ja sen käsitteistöön.
Kieli on lakitekstin rakennusaine. Lain käsitteiden sisältö ymmärretään kielen ja oikeuskulttuurin kautta. Kieli on myös hyvin olennainen, suorastaan erottamaton osa oikeustieteellisestä tekstiä. Käännetty teksti ei ole koskaan ensisijaista. Kotimaisia kieliä tulisi ehdottomasti käyttää esim. oikeustieteen oppi- ja kurssikirjoissa jotka käsittelevät kansallisen oikeuden teemoja.
Kirjastossamme on hyvin kattava kokoelma oikeustieteellistä kirjallisuutta molemmilla kotimaisilla kielillä. Ulkomaisen juridisen kirjallisuuden hankinnassa olemme, aivan kuten muutkin, altistuneet englanninkielen ”ylivallalle” - englanninkielistä aineistoa hankitaan suhteellisen paljon. Kuitenkin myös muut kielet ovat oikeustieteellisessä aineistossamme edustettuina. Pohjoismaisen oikeuskirjallisuuden lisäksi kokoelmastamme löytyy mm. saksan ja ranskankielistä oikeustieteellistä kirjallisuutta.
Erika Bergström
Tilaisuuden lopussa julkistettiin teos Oikeuskieli ja säädöstieto – Rättsspråk och författningsinformation. Viime vuonna vietettiin suomenkielisen lakikirjan juhlavuotta sen johdosta, että oli kulunut 250 vuotta ensimmäinen suomenkielisen lakikirjan julkaisemisesta. Suomalaisen lakikirjan julkaiseminen vuonna 1759 oli käännekohta suomalaisen oikeuskielen historiassa, suomenkielinen väestö saattoi ensimmäistä kertaa lukea lakia omalla kielellään. Eduskunnan kirjasto järjesti aiheesta juhlanäyttelyn viime vuonna.
Tilaisuudessa professori Jaakko Husa puhui englannin kielen ylivallasta oikeustieteessä. Englannista on muodostunut oikeustieteen lingua franca, eli yhteiskieli jota kansainvälisissä yhteyksissä käytetään keskinäiseen kommunikoimiseen. Paine julkaista suomalaista oikeustieteellistä tutkimusta englanniksi on lisääntynyt, mm. johtuen tarpeesta arvioida tutkimustuloksia kansainvälisesti.
Esityksessään professori Husa kuitenkin kyseenalaisti englanninkielisen julkaisemisen paremmuuden. Englanniksi julkaiseminen ei hänen mukaansa tule olla itseisarvo. Selkeästi kansainvälisistä aiheista on varmasti monessa tapauksessa tarkoituksenmukaista kirjoittaa englanniksi. Suomalaista lainsäädäntöä koskeva artikkeli saa kuitenkin todennäköisesti suuremman lukijakunnan ja vaikuttavuuden kun se julkaistaan esimerkiksi Lakimies-lehdessä eikä englanninkielisessä oikeustieteellisessä julkaisussa.
Oikeuskulttuurin päivä -tilaisuudessa moni puhuja korosti puheenvuorossaan, että kansallisesta lainsäädännöstä tulisi kirjoittaa myös ao. maan kansallisilla kielillä. Huomiota kiinnitettiin myös siihen, että muiden vieraiden kielten taitaminen englannin lisäksi mahdollistaa laajemman aineiston hyödyntämisen omassa tutkimuksessa. Ongelmallisena pidettiin myös anglosaksisen oikeuskulttuurin käsitteiden tuomista suoraan suomalaiseen oikeuteen. Käsitteitä ei tulisi vain kääntää ja käyttää sellaisenaan suomen- tai ruotsinkielessä, vaan ne tulisi sopeuttaa Suomen oikeuteen ja sen käsitteistöön.
Kieli on lakitekstin rakennusaine. Lain käsitteiden sisältö ymmärretään kielen ja oikeuskulttuurin kautta. Kieli on myös hyvin olennainen, suorastaan erottamaton osa oikeustieteellisestä tekstiä. Käännetty teksti ei ole koskaan ensisijaista. Kotimaisia kieliä tulisi ehdottomasti käyttää esim. oikeustieteen oppi- ja kurssikirjoissa jotka käsittelevät kansallisen oikeuden teemoja.
Kirjastossamme on hyvin kattava kokoelma oikeustieteellistä kirjallisuutta molemmilla kotimaisilla kielillä. Ulkomaisen juridisen kirjallisuuden hankinnassa olemme, aivan kuten muutkin, altistuneet englanninkielen ”ylivallalle” - englanninkielistä aineistoa hankitaan suhteellisen paljon. Kuitenkin myös muut kielet ovat oikeustieteellisessä aineistossamme edustettuina. Pohjoismaisen oikeuskirjallisuuden lisäksi kokoelmastamme löytyy mm. saksan ja ranskankielistä oikeustieteellistä kirjallisuutta.
Erika Bergström
perjantai 12. marraskuuta 2010
Useasti, monta kertaa, alati on mieleni tehnyt…
Suomen kirjastot ovat upeita paikkoja. Asiakkaat tulevat kirjastoon viihtymään, nauttimaan ilmapiiristä, hakemaan kirjallisuutta, tauluja - ja tietoa. Kaikenlaista tietoa. Aikoinaan kirjastotieteen peruskurssin luennolla professori Okon kertomassa esimerkissä tiedontarpeesta pikkupoika halusi tietää, kuoleeko sammakko, jos sitä pitää taskussa.
Vaikka kirjastot pyrkivät palvelemaan asiakkaitaan olemalla auki myös iltaisin tai viikonloppuisin, voi joskus joutua kolkuttelemaan kiinni olevan kirjaston ovia. Tiedontarve ei katso kelloa.
Tällaisessa tilanteessa voi tiedontarpeeseen auttaa Kysy kirjastonhoitajalta –palvelu. Siinä on mukana 48 yleistä kirjastoa ja 17 erikoiskirjastoa. Eduskunnan kirjaston lisäksi muita erikoiskirjastoja ovat mm. Tilastokirjasto.
Kysy kirjastonhoitajalta –palvelussa kysyjä saa avun tiedontarpeeseensa kolmen arkipäivän kuluessa lähimmältä kirjastolta asuinpaikkansa mukaan tai erikseen valitsemaltaan kirjastolta. Jos vastaajakirjasto jää valitsematta ja kysymys on erikoiskirjaston alaa, voi asuinpaikan kirjasto ohjata kysymyksen edelleen esim. Eduskunnan kirjastolle.
Kiireisen avun tarvitsija tarkistaa ennen kysymyksen lähettämistä, onko kysymykseen vastattu aikaisemmin. Vastausarkistosta voi tehdä hakuja ja uusimpia vastauksia voi selata myös sen mukaan ovatko ne luetuimpia, kommentoiduimpia vai parhaita vastauksia. Vastausten kommentointi – ja pisteytysmahdollisuus liittää Kysy kirjastonhoitajalta –palvelun runsaaseen sosiaalisen median kirjoon.
Kysymysten kirjo on laaja. Kirjallisuuteen liittyvissä kysymyksissä haetaan usein kirjan tai tekijän nimeä tyyliin Kenen runo? Muistan pätkän oheista runoa, mutta en runon nimeä enkä kirjoittajaa...... "Useasti, monta kertaa, alati on mieleni tehnyt eniten olla runsaasti kanssasi paljon...".
Yksi luetuimpia (4447 kertaa) vastauksia on kysymykseen Mikä on Tuntemattoman sotilaan juoni? ....(pääpiirteittäin). Kommentoiduin (9 kommenttia) vastaus on kysymykseen Mihin kirjastoon Helsingissä voi viedä kirjoja kierrätykseen? Parhaita, viiden tähden vastauksia on useita.
Mielenkiintoinen haku 'Eduskunnan kirjasto' tuotti arkistosta 69 viitettä. Osa on viitteitä Eduskunnan kirjaston kokoelmiin, mutta mukana on sellaisia kysymyksiä kuin
Vaikka kirjastot pyrkivät palvelemaan asiakkaitaan olemalla auki myös iltaisin tai viikonloppuisin, voi joskus joutua kolkuttelemaan kiinni olevan kirjaston ovia. Tiedontarve ei katso kelloa.
Kysy kirjastonhoitajalta –palvelussa kysyjä saa avun tiedontarpeeseensa kolmen arkipäivän kuluessa lähimmältä kirjastolta asuinpaikkansa mukaan tai erikseen valitsemaltaan kirjastolta. Jos vastaajakirjasto jää valitsematta ja kysymys on erikoiskirjaston alaa, voi asuinpaikan kirjasto ohjata kysymyksen edelleen esim. Eduskunnan kirjastolle.
Kiireisen avun tarvitsija tarkistaa ennen kysymyksen lähettämistä, onko kysymykseen vastattu aikaisemmin. Vastausarkistosta voi tehdä hakuja ja uusimpia vastauksia voi selata myös sen mukaan ovatko ne luetuimpia, kommentoiduimpia vai parhaita vastauksia. Vastausten kommentointi – ja pisteytysmahdollisuus liittää Kysy kirjastonhoitajalta –palvelun runsaaseen sosiaalisen median kirjoon.
Kysymysten kirjo on laaja. Kirjallisuuteen liittyvissä kysymyksissä haetaan usein kirjan tai tekijän nimeä tyyliin Kenen runo? Muistan pätkän oheista runoa, mutta en runon nimeä enkä kirjoittajaa...... "Useasti, monta kertaa, alati on mieleni tehnyt eniten olla runsaasti kanssasi paljon...".
Yksi luetuimpia (4447 kertaa) vastauksia on kysymykseen Mikä on Tuntemattoman sotilaan juoni? ....(pääpiirteittäin). Kommentoiduin (9 kommenttia) vastaus on kysymykseen Mihin kirjastoon Helsingissä voi viedä kirjoja kierrätykseen? Parhaita, viiden tähden vastauksia on useita.
Mielenkiintoinen haku 'Eduskunnan kirjasto' tuotti arkistosta 69 viitettä. Osa on viitteitä Eduskunnan kirjaston kokoelmiin, mutta mukana on sellaisia kysymyksiä kuin
- Minkälainen on Suomen puoluelaitos?
- Haluaisin värikuvia (kirjoissa) Suomen eduskuntatalosta, sisältä ja ulkoa.
- Missä voi tutusta vanhoihin lakeihin?
- Mistä löytyisi tietoa Norjan oikeusjärjestelmästä?
Kysy kirjastonhoitajalta –palvelun vastausarkisto on aarreaitta kahdessa mielessä. Ensinnäkin sieltä voi löytää vastauksen kysymykseen saman tien – sekä avuntarvitsija että vastaaja. Toiseksi se tekee kirjastoissa tehtävää tietopalvelutyötä näkyväksi ja on sen muisti. Runsaan kymmenen vuoden ajalta vastausarkistosta löytyy yli 20 000 vastausta.
Kysy kirjastonhoitajalta –palvelussa asiakkaan käytössä on laaja, valtakunnallinen osaaminen ja tietämys. Ja kuten asiaan kuuluu, palvelu on maksuton niin asiakkaalle kuin mukanaoleville kirjastoillekin.
perjantai 5. marraskuuta 2010
Politiikkaa radiosta – Politiikkaradio
Median tarjontaan politiikasta ja erityisesti eduskuntatapahtumista tuli merkittävä lisä, kun YLE Puhe aloitti arkipäivisin lähetettävän Politiikkaradio-ohjelman. Ohjelma lähetetään maanantaista perjantaihin klo 18.05-19.00. Ohjelmassa seurataan ensi kevään eduskuntavaaleihin asti eduskunnassa ja myös muualla yhteiskunnassa käytävää poliittista keskustelua.
Maanantaisin Politiikkaradiossa käydään studiokeskustelu, jossa puntaroidaan politiikan ajankohtaisia kysymyksiä, teemoja ja ilmiöitä. Tiistaisin ja keskiviikkoisin kuullaan eduskunnan täysistunto juonnettuna ja taustoitettuna. Torstaisin ohjelmassa kuullaan eduskunnan suullinen kyselytunti kahden tunnin viiveellä, suoraa lähetystä eduskunnan kyselytunnilta voi seurata televisiosta YLE TV1:ltä tai verkkolähetyksenä eduskunnan verkkosivujen kautta. Perjantaisin Politiikkaradio tarkastelee kulunutta politiikan viikkoa kokonaisuutena.
Viikonloppuisin (la-su) on vielä mahdollista kuunnella klo 8.00-9.00 parhaat palat viikon lähetyksistä.
Itseäni on aina harmittanut se, että eduskunnasta ei mielestäni raportoida riittävästi sitä arjen työtä, mitä kansanedustajat tekevät tehdessään päätöksiä eduskunnan täysistunnoissa ja muissa toimielimissä. Eduskunnan päiväjärjestyksessä on päivittäin lukuisia asiakohtia, joiden tuloksena syntyy lakeja ja erilaisia linjauksia, mutta vain osa niistä uutisoidaan mediaan. Tässä mielessä Politiikkaradio tuo lisää tarjontaa yleiseen keskusteluun.
Yksittäisten kansanedustajien haastatteluja ja perusteluja valinnoilleen olisi hyvä kuulla mediankin kautta runsaasti lisää. Varsinkin vaalien lähestyessä äänestäjien ehdokasvalintaa helpottaa ehdokkaiden kantojen kuuleminen konkreettisiin asioihin.
Sensaatiohakuiset uutiset nousevat aina esille eduskunnastakin ja jättävät jalkoihinsa merkittäviä lainsäädäntöpäätöksiä. Vaikka vaalirahasotkut, henkilövalinnat ja muutkin vastaavat pitää selvittää perin pohjin, eivät niitä koskevat uutiset saisi peittää alleen monen kansanedustajan tekemää arvokasta päivittäistä työtä.
Radio on edelleen vaivatta monen menevän, tulevan tai vain olevan kuuntelijan kuunneltavissa. Piuhojen kanssa tai ilman. Verkkolähetysten kautta eduskunnan täysistuntoja voi myös katsella ja kuunnella suorana, tai etsiä ne jälkikäteen seurattavaksi. Politiikkaradio sisältää myös analyysin.
Politiikkaradio löytyy internetistä osoitteesta http://www.yle.fi/puhe/sivu.php?uname=politiikkaradio ja Facebookista http://www.facebook.com/pages/Politiikkaradio/145454082154565
Kristiina Hakala
Maanantaisin Politiikkaradiossa käydään studiokeskustelu, jossa puntaroidaan politiikan ajankohtaisia kysymyksiä, teemoja ja ilmiöitä. Tiistaisin ja keskiviikkoisin kuullaan eduskunnan täysistunto juonnettuna ja taustoitettuna. Torstaisin ohjelmassa kuullaan eduskunnan suullinen kyselytunti kahden tunnin viiveellä, suoraa lähetystä eduskunnan kyselytunnilta voi seurata televisiosta YLE TV1:ltä tai verkkolähetyksenä eduskunnan verkkosivujen kautta. Perjantaisin Politiikkaradio tarkastelee kulunutta politiikan viikkoa kokonaisuutena.
Viikonloppuisin (la-su) on vielä mahdollista kuunnella klo 8.00-9.00 parhaat palat viikon lähetyksistä.
Itseäni on aina harmittanut se, että eduskunnasta ei mielestäni raportoida riittävästi sitä arjen työtä, mitä kansanedustajat tekevät tehdessään päätöksiä eduskunnan täysistunnoissa ja muissa toimielimissä. Eduskunnan päiväjärjestyksessä on päivittäin lukuisia asiakohtia, joiden tuloksena syntyy lakeja ja erilaisia linjauksia, mutta vain osa niistä uutisoidaan mediaan. Tässä mielessä Politiikkaradio tuo lisää tarjontaa yleiseen keskusteluun.
Yksittäisten kansanedustajien haastatteluja ja perusteluja valinnoilleen olisi hyvä kuulla mediankin kautta runsaasti lisää. Varsinkin vaalien lähestyessä äänestäjien ehdokasvalintaa helpottaa ehdokkaiden kantojen kuuleminen konkreettisiin asioihin.
Sensaatiohakuiset uutiset nousevat aina esille eduskunnastakin ja jättävät jalkoihinsa merkittäviä lainsäädäntöpäätöksiä. Vaikka vaalirahasotkut, henkilövalinnat ja muutkin vastaavat pitää selvittää perin pohjin, eivät niitä koskevat uutiset saisi peittää alleen monen kansanedustajan tekemää arvokasta päivittäistä työtä.
Radio on edelleen vaivatta monen menevän, tulevan tai vain olevan kuuntelijan kuunneltavissa. Piuhojen kanssa tai ilman. Verkkolähetysten kautta eduskunnan täysistuntoja voi myös katsella ja kuunnella suorana, tai etsiä ne jälkikäteen seurattavaksi. Politiikkaradio sisältää myös analyysin.
Politiikkaradio löytyy internetistä osoitteesta http://www.yle.fi/puhe/sivu.php?uname=politiikkaradio ja Facebookista http://www.facebook.com/pages/Politiikkaradio/145454082154565
Kristiina Hakala
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)