Metsiä kaupungeissa

Taisi olla kevättä. Istuimme kollegan kanssa Eduskunnan kirjaston lainaustoimistossa hikisen iltapäivän viimeistä työtuntia, kitutuntia, joka ajaa virkailijan yhtenään vilkuilemaan kelloa, jonka viisarit tuntuvat pysähtyneen paikoilleen. Tapoimme aikaa kuvitelmalla asiakkaasta, joka ryömisi sisään kirjastoon nääntyneenä ja anelisi viimeisillä voimillaan "edes yhtä kirjaa luettavaksi".

Ajatus tuntui niin absurdilta, että purskahdimme nauruun.

Mehän tiedämme, että kirja ei kuulu Maslow'n tarvehierarkiassa ihmisen perustarpeisiin. Maslow'n psykologisen teorian mukaan ihmisen perustarpeet tulee tyydyttää ensin, jonka jälkeen ihminen vasta alkaa etsiä tyydytystä "korkeammille" tarpeilleen. Kirja löytyy jostain pyramidin huipulta.

Mutta taas kerran todellisuus nauroi kuvitelmille.

Helsingin Sanomien (21.2.10) Minä rakastan – sarjassa kirjailija, elokuvaohjaaja ja entinen kansanedustaja Jörn Donner paljastaa rakkautensa kohteen:

Se on kirja. Se ei ole lukulaite. Se on kirja. Se ei ole äänikirja. Se on kirja. Se ei ole näyttöpääte. Se on esine. Siihen sisältyy ajatuksia, joskus murhia. En voi elää ilman sitä.

Siinä se on, selvällä suomen kielellä präntättynä. En voi elää ilman sitä (kirjaa).

Mutta annetaanpa Jörn Donnerin vielä jatkaa todistustaan:

Olen joskus ollut vakavassa kirjapulassa:

Portugalissa, kaukana Lissabonista, löysin hotellistani vain portugalinkielisen raamatun, mikä sai minut matkustamaan pääkaupunkiin ennenaikaisesti. Sain kirjoja.

Malesiassa olin vailla lukemista, mutta löysin hankalan viidakkomatkan jälkeen tomuttuneen kirjakaupan, joka myi vanhoja brittiromaaneja pokkareina.

Rukalta jouduin menemään pitkät matkat taksilla löytääkseni lähimmän kirjakaupan. Se oli kaukana.

Minä olen ollut työssä kirjastossa yli 20 vuotta. Minulle Donnerin rakkaus kirjaan on kauneinta musiikkia ja itsestäänselvyys. Jos kirjastossa ei ole kirjoja, se ei ole enää kirjasto. Vaikka tajuan kirjastojen ympäristörikollisen luonteen, rakastan kirjoja, metsiä kaupungeissa.

Kirja on ollut minulle vuosikymmeniä uskollinen ystävä. Se on pitänyt minulle seuraa. Olen läpikäynyt sen kanssa koko tunteideni kirjon. Olen käynyt parhaat keskusteluni kirjojen ja niiden kirjoittajien kanssa, sekä kuolleiden että elävien. Kirjat eivät ole minulle pelkkää paperia. En minä voisi pettää kirjaa, en voisi koskaan kieltää sitä. Jos tekisin niin, kieltäisin jotakin hyvin merkityksellistä itsessäni.

Toisilla on koira tai kaktus, mutta minulla on kirja.

Lassi Kämäri

Legendaarinen excu-kohde

Tällä viikolla tein työn, joka oikeastaan olisi pitänyt tehdä marraskuussa ennen kuin Eduskunnan kirjasto avasi Facebookissa sivunsa. Facebook on kirjastoille yksi tämän ajan tavoista olla yhteydessä asiakkaisiin, verkostoitua, tiedottaa ja markkinoida itseään. Siksi minua kiinnosti tapa, jolla kirjastot esittelevät itsensä Facebookin kuvausosiossa.

Suomalaiset kirjastot ovat Facebookissa kolmella erilaisella profiililla. Muutama kirjasto on kirjautunut Facebookiin henkilönä, osa kirjastoista on ryhmänä ja suurimmalla osalla kirjastoja on Facebook-sivu. Kävin läpi suomalaisten kirjastojen Facebook-sivut (80) sekä Facebook-ryhmät (hakutulos oli 101, mutta kaikki eivät olleet kirjastoja).

Osalla kirjastoista ei ollut kuvausta lainkaan. Jaoin kirjastojen kuvauksissa antamat tiedot yhdeksään ryhmään: kohderyhmä, aineistot, ilmapiiri, sijainti, suhde muihin kirjastoihin, koko, ikä, palvelut ja aukioloajat. Yhdessä kuvauksessa saattoi olla tietoja useammasta eri ryhmästä.

Monelle kirjastolle tiedoiksi riittivät kirjaston yhteystiedot ja aukioloajat. Jotkut kirjastot ilmoittavat kuvauksessa vain nimensä. En tiedä, mitä tällaisesta vaatimattomuudesta tulisi päätellä. Tai ehkä ei olekaan kysymys vaatimattomuudesta, vaan omanarvontunteesta, jossa ei korostuksia tai selittelyjä tarvita. Kaikkihan meidät tuntee!

Suomalaiset kirjastot ovat yleensä avoimia kaikille. Siksi asiakaskunta määriteltiin vain muutamassa kuvauksessa. Tällöin oli kyse oppilaitosten kirjastoista, jotka määrittelivät asiakkaikseen oppilaitosten opiskelijat. Näiden poissulkevien kuvausten lisäksi muutama kirjasto ilmoitti olevansa koko kansan kirjasto ja olevansa kaikkien käytettävissä. Pari kaupunginosakirjastoa ilmoitti kohderyhmäkseen kaupunginosan.

Kirjastot näyttävät luottavan myös siihen, että asiakkaat tietävät, minkälaisia aineistoja kirjastossa on saatavilla. Jotkut aineistomaininnoista olivat toteavia tyyliin "monipuolinen valikoima" tai luettelo saatavilla olevista eri aineistomuodoista. Pari kirjasto oli ylpeä aineistostaan. Kirjastosta luvattiin asiakkaalle, että "löydät kaiken tarvitsemasi" tai että kirjasto on "kirjallisuuden ja tiedon tehopakkaus". Osa oppilaitosten kirjastoista määritteli aineistonsa tarkasti, mutta Helsingin yliopiston kirjasto tarjoaa "pääsyn tieteellisen tiedon lähteille".

Ilmapiirin kuvaukset ovat tehokkaita kirjastojen markkinoinnissa. Kun kirjasto ilmoittaa olevansa "maailman kaunein Myllykirjasto" (Tyrnävän kirjasto), olen heti valmis matkustamaan Tyrnävälle nähdäkseni kirjaston. Myös legendaariseen excu-kohteeseen (Nurmeksen kirjasto) haluaisin tutustua. Ilmapiirikuvauksissa näkyy rakkaus kirjastoon. Kirjasto on "kuin toinen koti", sillä on "miellyttävä henkilökunta" ja se on "viihtyisä ja leppoisa ajanviettopaikka". Kolme kirjastoa kuvasi itseään sanalla olohuone ja vain yhdessä kirjasto on työhuone (Hervannan kirjasto). Kirjastot tarjoavat elämyksiä, ovat kauniita, suloisia, vireitä, viihtyisiä, urbaaneja, kotoisia ja tiedon ja ilon keskuksia. Kirjastossa viihdytään ja viisastutaan ja ne ovat henkisen liikunnan tiloja.

Kirjastot ovat konkreettisia tiloja, jotka sijaitsevat jossain. Usea kirjasto piti löytymistään tärkeänä ja ilmoitti sijaintinsa osoitteella. Poikkeuksiakin oli. Kirjasto 10 sijaitsee "keskellä Helsinkiä", Mynämäen kirjasto on puolestaan "keskellä kylää" ja Kustavin kirjasto on "kirjojen aarreaitta meren rannalla".

Osa kirjastoista kuvasi itseään suhteessa muihin kirjastoihin. Itäkeskuksen kirjasto on "Itä-Helsingin suurin ja komein kirjasto" ja Töölön kirjasto on "Töölön paras kirjasto". Taideteollisen korkeakoulun kirjasto ilmoittaa olevansa "Aalto-yliopiston Arabian kampuskirjasto".

Kaksi kirjastoa kuvasi itsensä pieneksi, tosin toinen oli "pieni suuri kirjasto" (Pointin kirjasto). Kirjaston iän mainitsi viisi kirjastoa, joista vanhin oli 161 vuotta täyttänyt Kangasniemen kirjasto. Nuorin ilmoitti aloittaneensa toimintansa vuonna 2003 (Pointin kirjasto).

Vaikka kirjastoja käytetään kulttuuripalveluista eniten, palvelujen esittely on vaatimatonta. Ehkä tässäkin oletuksena on, että kirjaston asiakkaat kyllä tietävät, mitä palveluja kirjastossa saa. Kirjaston palveluista mainitaan mm. kirjastoauto, satuhetket, maksuton internetyhteys ja kirjastokahvila. Toimipisteet luetellaan ja kirjaston kerrotaan olevan myös maakuntakirjasto. Oppilaitosten kirjastot palvelevat opetusta ja tutkimusta ja antavat internetosoitteen mm. kokoelmatietokantaansa. Messukylän kirjasto tarjoaa ilmavat tilat ja Kirkkonummen kirjastossa on bookcrossing-pöytä.

Kirjastojen laatimista kuvauksista välittyy luottamus siihen, että kirjasto tunnetaan. Osa kirjastoista kuvaa itsensä myös Facebookissa virallisesti. Mieleen painuvimmat olivat kuitenkin ne kuvaukset, joista välittyi lämpö, rentous ja rakkaus omaan kirjastoon.

Päivi Erkkilä

ELKI oikeudellisen tiedon aarrearkkuna

Kirjastossa on parhaillaan menossa ELKI-linkkikirjaston uudistamisprojekti. Uudistusprojektin ensimmäinen vaihe on linkkikokoelman perinpohjainen läpikäynti ja siivous. Jokainen ELKI:n verkkopalvelu tai -sivusto on tarkoitus arvioida, ja tarkistaa linkin asiasanat vastaamaan kirjastossa käytettävää EKS-asiasanastoa.

Varsinkin oikeudellisten aiheiden osalta moni linkki on korvattu paremmin ajan tasalla olevalla palvelulla tai verkkosivustolla. Linkit on myös kohdennettu syvemmälle palveluihin, esim. suoraan säädösten hakulomakkeelle, palveluiden käytettävyyden lisäämiseksi. Sisällön uudistamista seuraa aikanaan myös käyttöliittymän kohennus.

Joitakin ELKI:n oikeudellisten verkkopalvelujen helmiä

Oikeudellisten linkkien läpikäynti on ollut antoisaa ja opettavaista. Oma osaaminen päivittyy väistämättä kun esim. käy läpi muiden maiden säädöstietopankkeja. Oikeudellisia palveluja läpikäyvän tiimin kesken olemme työn kuluessa jakaneet keskenämme ahaa-elämyksiämme ELKI:ssä jo olevista, tai sinne lisättävistä uusista verkkopalveluista. Seuraavaksi muutama esimerkki arvokkaiksi kokemistamme verkkotiedonlähteistä:

New Yorkin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan (New York University School of Law) ylläpitämä oikeusvertaileva Globalex-palvelu on kerrassaan loistava! Siinä on maksuttomasti käytössä olevia artikkeleita oikeudellisista tiedonlähteistä eri maissa ja usein myös hyvät linkit artikkeleissa listattuihin verkkotiedonlähteisiin. Palvelusta on ollut suuri apu itse päivitystyössä ja Globalex lisätään myös ELKI:in oikeudellisten aiheiden hakemistoihin. Suosittelen Globalexiä lähtökohdaksi niille, jotka hakevat tietoa tietyn maan oikeusjärjestyksen rakenteesta ja käytössä olevista oikeudellisen alan painetuista ja verkkotiedonlähteistä.

Ruotsin eri tuomioistuinten ratkaisuja voi näppärästi hakea sikäläisen tuomioistuinlaitoksen ylläpitämästä ”Vägledande rättsfall” –tietokannasta. Haun voi kohdistaa joko tiettyyn tuomioistuimeen tai hakea itseään kiinnostavaan aiheeseen liittyviä oikeustapauksia useamman tuomioistuimen ratkaisukäytännöstä. Tuomioistuinlaitoksen sivuilla on luonnollisesti listaus aineiston kattavuudesta jokaisen eri tuomioistuimen osalta.

”Mykistyttävän hyvä palvelu Saksassa vireillä olevien säädöshankkeiden seuraamiseen!”, totesi kollegani innostuneena Beck kustantajan ylläpitämästä Beck-Aktuell palvelusta.

Finlexin säädöskäännösten tietokanta on kansainvälisesti ainutlaatuinen. Vastaavaa, hyvin ylläpidettyä ja määrällisesti laaja, säädöskäännösten tietokantaa ei muiden maiden säädöstietopankeista löydy. Lakien englanninkielisiä käännöksiä tarvitaan kuitenkin usein ja muiden maiden säädöskäännöksiä tarjoavia palveluja on myös koottu ELKI:iin. Esimerkkeinä voi mainita Viron oikeudellisen kielen instituutin (Eesti Öiguskeele keskus) englanninkieliset käännökset virolaisista laeista ja Itävallan liittokansleriviraston ylläpitämä ”Austrian laws in English” –palvelu.

Linkkikokoelmista lisäarvoa

ELKI-linkkikirjaston nykyinen käyttöliittymä on aikansa elänyt, linkkikokoelman aineisto ja tarkoitus puolestaan ei. Varsinkin oikeudellisten verkkotiedonlähteiden osalta tiedonhakija etsii usein mahdollisimman eksaktia ja virallista tietoa. Halutaan esim. Ruotsin perustuslain muuttamiseksi annettu hallituksen esitys tai Saksan voimassa oleva osakeyhtiölaki, eikä mitään sinne päin.

Uskallan väittää, että varsinkin oikeudelliset aineistot löytyvät helpommin ja kätevämmin ELKI:stä kuin pelkästään googlettamalla. Toki Googlenkin kautta näihin palveluihin pääsee, jos tietää palvelujen olemassa olosta tai jos osaa käyttää haussaan oikeita asiasanoja. ELKI:ssä alan keskeiset verkkopalvelut on jo haettu ja tarjottu asiakkaan käyttöön.

Kun ELKI:n meneillään oleva uudistustyö on saatettu loppuun uskon, että Eduskunnan kirjaston linkkikirjasto tulee tarjoamaan käyttäjilleen tiedonhaullista lisäarvoa vielä pitkän aikaa.

Erika Bergström

Vanha ja uusi tieto

Digitalisoitumisen myötä tiedonmuodostukselliset prosessit ovat saaneet uusia sävyjä. Sosiaalisen median välineet lisäävät kansalaisten viestintävaltaa; esimerkiksi amatöörireportteriksi voi tätä nykyä ryhtyä kuka tahansa. Traditionaaliset mediat ovat edelleen tärkeä ja olennainen osa informaatioympäristöämme, mutta jokin on viime vuosina olennaisesti muuttunut. Esimerkiksi Helsingin Sanomien toimittaja voi seurata tekstinsä reseptiota miltei reaaliaikaisesti paitsi hs.fi -sivustolla, myös muualla verkossa. Aiemmin asiakaspalaute oli välittyneempää ja vähäisempää.

Vielä vähän aikaa sitten traditionaaliset mediat suhtautuivat väheksyvästi esimerkiksi blogikirjoitteluun. Nyt tuulensuunta tuntuu vaihtuneen: viimeaikaisissa mediaväen työpaikkailmoituksissa painotetaan mm. yhteisönrakentamistaitoa sekä verkkokeskustelun sisällöllistä ja teknistä hallintaa.

Yle ja suuret lehtitalot integroituvat sosiaaliseen mediaan vauhdilla. Yksi osa integraatiota on ilmeisesti myös se, että Wikipediasta on tullut legitiimi tiedollinen auktoriteetti. Yhä useammassa lehtijutussa mainitaan päälähteeksi jutun aihetta tai kohdehenkilöä koskeva Wikipedia-artikkeli. Oletan, että Wikipedia-tarkistuksia tehdään toimituksissa rutiininomaisesti, vaikka lähdettä ei aina ilmoitettaisikaan.

Viimeaikoina myös julkishallinto on havahtunut sosiaalisen median mahdollisuuksiin. Tätä nykyä keskustellaan entistä enemmän esimerkiksi julkisten tietovarantojen avoimuudesta. Oikeusministeriö valmistelee parhaillaan suositusta siitä, kuinka virkamiehet voisivat omassa roolissaan osallistua sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan tiedonmuodostukseen.

Vanhan tiedon maailma oli kontrolloitu ja ennustettava: julkaisukanavat olivat etukäteen tiedossa ja kanavilla oli portinvartijansa. Nämä vartijat ovat edelleen jäljellä, mutta vanhan tiedon rinnalle on kasvanut uusi keskustelullisen tiedonmuodostuksen universumi, joka ei ole ja jonka ei kenties pidäkään olla kenenkään kontrollissa.

Mitä tapahtuu kymmenen vuoden kuluessa? Kuka tulee hallitsemaan ja ketä? Kenen vallassa on vuonna 2020 määrittää puhuja-auktoriteetit ja eri keskusteluareenoilla esitettyjen tietoväitteiden arvo?


Kimmo Tuominen

Viiden tähden kirjastot

Viime vuosina varmaan lähes kaikissa kirjastoalan seminaareissa ja konferensseissa on käsitelty tavalla tai toisella Web 2.0 -palveluja. Monissa kirjastoissa ollaan hyvin innostuneita asiasta. Mutta olisivatko kirjastot valmiita ottamaan käyttöön Web 2.0 -palveluja, joita käytetään kaupallisissa verkkopalveluissa? Web 2.0:n keskeisiä ominaisuuksia on käyttäjien mahdollisuus arvioida, suositella, kommentoida ja antaa palautetta. Haluaisivatko kirjastot vastaanottaa avoimesti asiakkaidensa arvioita ja palautetta?

Jos varaat hotellin verkkopalvelun kautta, saat matkan jälkeen sähköpostia, jossa pyydetään arvioimaan hotellia ja sen palveluja. Voit kertoa, vastasivatko hotellin palvelut verkkosivulla annettuja lupauksia. Saitko viiden tähden hotellissa viiden tähden palvelua? Voit myös kertoa, jos esim. aamiaispöydästä puuttui juuri sinulle tärkeä tuote tai jos poreallas oli liian kylmä. Monissa tapauksissa antamasi palaute menee suoraan verkkopalveluun, jossa muut hotellivalintaa tekevät voivat tutustua siihen. Palautteesi voi toimia joko positiivisena tai negatiivisena mainoksena hotellille ja osaltaan ohjailla asiakasvirtoja.

Entä, jos kirjaston asiakkaat saisivat palvelutilanteen jälkeen vastaavanlaisen sähköpostin, jossa heitä pyydettäisiin arvioimaan saamaansa palvelua ja kirjastoa sekä kertomaan, kuinka monta tähteä antaisivat kirjastolle? Jos kokoelman laajuus ei vastaakaan verkkosivuilla kerrottua tai lukusali olikin rauhaton, asiakas voisi kertoa sen verkossa. Olisimmeko valmiita näyttämään kaikille avoimesti myös ne negatiiviset palautteet, joita varmaan parhaatkin kirjastot joskus saavat?

Jos olet hankkimassa uutta kodinkonetta tai muuta laitetta, voit valita verkkopalvelussa vertailuun lukuisia tuotteita. Saat tuotteet rinnakkain listattuna ja näet teknisten tietojen lisäksi käyttäjien antaman tähtiluokituksen. Yhdellä klikkauksella hylkäät jonkun tuotteen ja poistat sen vertailusta. Voit jatkaa vertailua kunnes jäljelle jää vain sinulle sopivin tuote.

Entä, jos kirjastoja voisi vertailla samalla tavalla? Teknisinä tietoina kerrottaisi mm. painetun- ja elektronisen kokoelman laajuus, kokoelman aihealueet, uutuushankintojen määrä / kk, laina-aika, verkko- ja sähköpostiosoitteet, kirjaston fyysinen sijainti ja aukioloajat, langattoman verkon käyttömahdollisuus sekä lukupaikkojen, asiakastietokoneiden, tulostimien, kopioikoneiden ja skannereiden määrät. Lisäksi olisi tietenkin asiakkaiden antama tähtiluokitus. Painottaisitko kirjastoa valitessasi "teknisiä tietoja" vaiko muiden käyttäjien antamaa tähtiluokitusta?

Kasvattaisivatko käyttäjien viiden tähden kirjastoiksi arvioimat kirjastot kävijämääriään? Kirjaston käytön lisääntyminen vaikuttaisi varmaan myös tuleviin aineistomäärärahoihin, uusien virkojen määrään sekä kirjaston suosioon työpaikkana. Millä keinoilla kirjastot pärjäisivät tällaisessa kilpailutilanteessa, kun osaavaa ja asiantuntevaa palvelua saa kaikista kirjastoista? Ottaisiko joku kirjasto käyttöönsä erään kodinkoneketjun käyttämän kilpailukeinon ja lupaisi ilmaisen kotiinkuljetuksen Facebook-faneilleen?


Leena Karjalainen

Neljä mahdollista tarinaa tulevaisuudesta

Pidin tällä viikolla lomapäivän ja lukaisin uutuuskirjan, pamfletin: "Olimme kuluttajia - Neljä tarinaa vuodesta 2023" (toim. Roope Mokka ja Aleksi Neuvonen). Kirja on ilmestynyt Tammen kustantama, tosin jo maaliskuussa 2009 mutta oli mielestäni vielä tuoretta luettavaa.

Kirjassa visioidaan skenaariomenetelmällä mahdollisia tulevaisuuden toteutumisvaihtoehtoja, lähinnä ilmastonmuutoksen vaikutuksia erityisesti kulutukseen vuoteen 2023 mennessä. Kirjan skenaarioita on työstetty Neuvosen ja Mokan lisäksi 15 muun kulutuksen tulevaisuudesta kiinnostuneen tutkijan projektina kesän 2008 aikana.

Neuvonen ja Mokka ryhmineen hahmottavat skenaarioita nelikentän avulla, jonka ääripäitä ovat globaali sääntely tai sen puuttuminen ja toisaalta yhteisvastuun ohjaama yhteiskunta tai atomistinen tilanne. Tämän peruskuvion pohjalta visioidaan neljä mahdollista tulevaisuuden skenaariota: Skenaario 1- Vielä viisitoista vuotta, skenaario 2 - Tohtori paikallisvastuu, skenaario 3 - Planetaarinen tahto herää ja skenaario 4 - Da Capo.

Kirja lähtee liikkeelle kiistämättömästä tosiseikasta, että kuluttaminen on yhteiskuntamme perusjuttuja. Saamme palkkaa ja veroillamme kustannamme hyvinvointivaltiota. Ilman kulutusta kansantaloudet pyörät lakkaisivat pyörimästä. Toisaalta yksilötasolla kuluttamisesta on tullut tapa liittyä samantapaisesten kulutuskäyttäytyjien ryhmään – kuluttaminen on identifioitumista ja samalla sosiaalista toimintaa.

Ykkösskenaarion nimi - Vielä viisitoista vuotta - kuvaa sääntelemättömyyden maailmaa. Kulutus kasvaa edelleen globaalisti, nopeasti ja osin ekspotentiaalisesti. Globaali päätöksenteko puuttuu, yksittäiset valtiot tai suuryritykset pyrkivät ratkaisemaan ilmastonmuutoksen aiheuttamat ongelmat omalta osaltaan, omalla tavallaan ja resursseillaan. Erityisesti kehitysmaiden kohdalla seurauksena on lisääntyviä katastrofeja ja ylipäätään maailmanlaajuisen eriarvoistumisen lisääntymistä ja kärjistymistä - myös kehittyneiden maiden sisällä.

Kakkosskenaariossa – Tohtori Paikallisvastuu- visioidaan aluksi, että ilmastonmuutoksen kontrollissa usko globaaleihin ratkaisuihin on rapautunut. Kaikensorttinen hallinta ja valvonta hajautuu ja vertaisvalvonta lisääntyy. Materiaalinen tuotanto paikallistuu ja etupäässä vain immateriaalihyödykkeet liikkuvat globaalisti. Lähinnä vain tarpeellista tavaraa tuotetaan, paljolti itse tai yhteisöllisesti ja sitä kierrätetään. Tässä mallissa tiedon merkitys tuotannontekijänä korostuu ja muuttaa luonnettaan – tiedon omistamista merkityksellisempää on kyky hyödyntää sitä nopeasti ja tehokkaasti.

Kolmosmallissa - Planetaarinen tahto herää - peruslähtökohta on, että ilmastomuutoksen aiheuttamia ongelmia ratkoo jonkinsortin ylikansallinen elin - 'Maailmanhallitus' jolla on viime kädessä ylin määräysvalta planeetan elinkelpoisuutta koskevissa kysymyksissä. Tässä mallissa luonto ei ole enää vain raaka-ainevarasto, ihmisen ulkopuolella oleva asia, vaan sen monimuotoisuus määrittelee ihmisen kaikelle toiminnalle perusreunaehdot. Ja edelleen – suuria osia maapallon pinta-alasta on muutettu luonnonsuojelualueiksi ja talousmetsiä valjastettu energiametsiksi muiden uusiutuvien energiamuotojen rinnalle. Brändien sijaan kulutuksessa tärkein huomio kiinnittyy tavaroiden valmistuksessa käytettyyn energiamäärään, ns halpa- ja kertakäyttötuotteita vältetään.

Nelosmallissa - Da Capo - ihmiskunta on jatkanut globalisoitumista, kulutus on markkinavetoista mutta ekotehokasta ja ollaan jossakin mielessä palattu "niukkuuden ja kohtuuden" arvomaailmaan. Kansainvälisiä sopimuksia ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja luonnonvarojen ehtymisen puolesta tehdään, aluksi EU:n aloitteesta. Verotus ja haittamaksut ohjaavat talouskasvua laadun suuntaan. Tuloverotus on laskenut mutta kulutus kallistunut mikä siirtääkin kulutusta pois tavaroista palvelujen - esim terveys- ja liikuntapalveluiden suuntaan. Lisäksi kansalaiset tekevät vuosittain ns. päästöilmoituksen, jossa eritellään henkilökohtaisia ostoja ja niiden vaikutuksia ja tarvittaessa päästöoikeuksia ostetaan markkinoilta. "Omaa kulutustaan voi seurata Wastebookissa reaaliajassa ja laskea tarkan arvion ali- ja ylijäämistä" (Mokka, Neuvonen s.115). Tähän liittyen - henkilökohtaista päästökiintiötään voi keventää erilaisilla yhteisöön kohdistuvilla palveluilla. Da Capo -mallin yksi erityispiirre on se, että osa ihmisistä pyrkii siirtymään valvovan tietoverkon ulkopuolelle omavaraisiin yhteisöihin tai varakkaimmat kulutusparatiiseihin kontrollin tavoittamattomiin.

Edellä olen esitellyt lainauksia ja referointeja kirjan sisällöstä – omavaltaisesti karkeitakin yleistyksiä tehden ja jättäen joitakin aiheita esittelemättä sekä irrottaen asioita laajemmista yhteyksistä. Ainakin yksi piirre on kaikissa malleissa yhteistä - informaatioteknologia johdannaisineen tulee joka tapauksessa jatkamaan voittokulkuaan. Kirjan luettuani mietiskelen, että mikään siinä kuvatuista skenaariosta tuskin toteutunee sellaisenaan. Joka tapauksessa varsinkin ykkövaihtoehto tuntuu vieraalta pohjoismaiseen malliin tottuneelle. Toisaalta, toisin kuin Suomessa, Yhdysvaltain Korkeimman Oikeuden tammikuussa 2010 tekemä vaalirahoitusta koskeva ratkaisu voi olla askel juuri tämän ei-toivotun mallin toteutumisen tiellä.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita erilaisista tulevaisuusmalleista ja erityisesti kuluttamisesta, sen reunaehdoista ja tulevaisuudennäkymistä. Näyttää siltä, että kulutuksemme määrä, laatu ja sisältö tulevaisuudessa tulevat kovasti muuttumaan, eikä tämä johdu vain siitä, että jossain keksitään koko ajan tarpeellista tai muuten vaan kivaa uutta ostettavaksi ja kulutettavaksi. Kirjan perimmäinen tarkoitus onkin, lopullisten totuuksien tarjoamisen sijaan, keskustelun herättämisessä. Mokan ja Neuvosen sanoin: "Tämä kirja tehtiin, jotta oppisimme ajattelemaan ja ennen kaikkea puhumaan yhteisestä tulevaisuudesta. …tulevaisuus on avoin ja täynnä tilanteita, joissa on mahdollista vaikuttaa." (Mokka, Neuvonen s.152)


Heikki Rajala


PS Ohessa ajankohtainen linkki keskusteluun ilmastonmuutoksesta TV1:n A-talk -ohjelmassa 4.2. 2010 ( katsottavissa Ylen sivuilta 30 päivän ajan).


PS2 Kuluta fiksusti – käytä kirjastoa.


Linkkejä:

Olimme kuluttajia – mutta mistä uusi identiteetti

http://vastuullistatoimintaa.blogspot.com/2009/03/olimme-kuluttajia-kirja-julkaistu.html

Kööpenhaminan ilmastokokous

Olimme kuluttajia

Olimme kuluttajia

Olimme kuluttajia

Tieteen stiiknafuuliaa

http://demos.fi/julkaisut

Kuoleeko kuluttajuus? (Helsingin Sanomien kirja-arvio)

Nordic model