Parlamenttikirjasto

perjantai 12. lokakuuta 2012

Ehdokasta etsimässä − vaalikoneita kokeilemassa

Kuntavaalit lähestyvät ja pitäisi päättää, kenelle äänensä antaa. Äänestäisinkö oman kaupunginosani asiat hyvin tuntevaa vai muuten osaavaa ja pätevää? Vai pitäisikö ensin päättää, mitä puoluetta äänestää? Joka tapauksessa aion äänestää ennakkoon ja naista, kuten tapanani on. Auttaisikohan vaalikone ehdokkaan valinnassa? Yleensä olen hakenut vaalikoneesta vahvistusta jo tekemälleni äänestyspäätökselle tarkistanut, että jo valitsemani ehdokas ei ole liikaa erimieltä kanssani.

Päätin kokeilla ensimmäiseksi Ylen vaalikonetta. Vaalikoneessa on kysymyksiä jokaisesta Suomen kunnasta. Kysymykset on jaettu kuuteen aihealueeseen: Terveys, Huolenpito, Kotiseutu, Kaupunki, Huomisen kunta ja Ihminen. Suurimpaan osaan kysymyksistä vastataan asteikolla, joiden ääripäät ovat Täysin eri mieltä ja Täysin samaa mieltä. Vaalikone antaa mahdollisuuden hylätä ehdokkaat, jotka ovat täysin vastakkaista mieltä kanssani. Voi myös hylätä kerralla vaikka kaikki jonkun puolueen ehdokkaat. Sitä mukaa, kun vastaan kysymyksiin, saan näkyville ehdokkaat, jotka ovat eniten ja vähiten kanssani samaa mieltä.

Vaalikone kertoo, että kolme kanssani eniten samaa mieltä olevaa ehdokasta ovat kolme minulle täysin tuntematonta miestä kahdesta eri puolueesta. Ehdokkailta on myös pyydetty kolme tiivistä vaalilupausta, joiden toteutumista äänestäjät voivat seurata. Minulle suositellut ehdokkaat lupaavat mm. päiväkoti- ja liikuntapaikkoja Länsi- ja Pohjois-Helsinkiin.

Päätän myös kokeilla, minkälaisia ehdokkaita Ylen vaalikone suosittelisi minulle, jos voisin äänestää synnyin- ja kesämökkipaikkakunnallani. Heti ensimmäinen kysymys yllättää, sillä asiaa on käsitelty usein paikallislehdessä. Vaalikoneesta löytyy myös muita juuri tähän kuntaan liittyviä kysymyksiä. Kysymysten aihepiireistä puuttuu Kaupunki, mutta Huomisen kunta -kategoriassa kysymyksiä on kaksinkertainen määrä Helsinkiin verrattuna.

Eniten kanssani samaa mieltä olevien ehdokkaiden listalla pyörii paikallislehdestä tuttuja nimiä. Kolme eniten kanssani samaa mieltä olevaa ehdokasta ovat kaikki samasta puolueesta, kaksi miestä ja yksi nainen. Vaalilupaukset ovat ympäripyöreitä helsinkiläisten konkreettisiin lupauksiin verrattuna. Harmi, että pienellä paikkakunnalla vaalikoneeseen vastanneiden ehdokkaiden osuus kaikista ehdokkaista on pieni.

Seuraavaksi siirryn HelsinginSanomien vaalikoneeseen. Siinä ovat mukana kaikki Uudenmaan kunnat ja Riihimäki. Kaikille kunnille on 25 kysymystä, joista osa on kuntakohtaisia. Lisäksi kaikilta ehdokkailta on kysytty kymmenen arvokysymystä, jotka kertovat ehdokkaan näkemyksistä eri asioihin. Kysymykset ovat monivalintakysymyksiä. Voin myös valita, onko asialla minulle pieni, keskisuuri vai suuri merkitys. Lisäksi on mahdollista jättää kysymys kokonaan huomioimatta. Pidän erityisesti tästä ominaisuudesta. Voin jättää huomioimatta kysymykset, jotka eivät tunnu minusta tärkeiltä, tai joihin minulla ei ole mielipidettä.

Hakukone antaa listan kymmenestä minulle sopivimmasta ehdokkaasta. Listani ehdokkaat edustavat seitsemää eri puoluetta! Joukossa on naisia enemmän kuin miehiä ja vain yksi minulle ennestään tuttu nimi, mutta enpä usko, että ehdokkaani löytyy tältäkään listalta.

Päätän kokeilla vielä MTV3:nvaalikonetta. Täällä kysymyksiä on 40. Ne jakaantuvat aihealueisiin: Vaalit, Kuntani talous, Kuntani palvelut, Kuntani elinympäristö, Perusarvot, Harrastukset ja Arkiarvot. Kysymykset ovat väittämiä, joihin vastataan siirtämällä valitsin sopivaan kohtaan akselilla, jonka toisessa päässä on Eri mieltä ja toisessa Samaa mieltä. Ihmettelen harrastuksiin liittyviä kysymyksiä. Ainakaan minulle ei ole merkitystä ehdokkaani harrastuksilla, tärkeämpiä ovat mielipiteet.

Vähän vanhemmalla tietokoneella ja selaimella vaalikoneen käyttäminen tuntuu hankalalta.  Kysymyslistan ja viereiselle palstalle päivittyvän sopivien ehdokkaiden listan vierittämisessä on ongelmia. Useammankin kerran tekniikka pettää ja heittää minut väärään kohtaan sivulla. Pääsen kuitenkin kyselyn loppuun ja saan kymmenen sopivinta ehdokasta. Taas kaikki ovat minulle tuntemattomia nimiä. Listalla on naisia enemmän kuin miehiä ja yllättäen seitsemän ehdokasta samasta puolueesta. Ehdokkaista yksi oli sama kuin Helsingin Sanomien vaalikoneesta saamallani listalla.

Päätän kokeilla MTV3:n vaalikonetta uudelleen työpaikallani, jossa käytössäni on uusi tietokone ja uudempi versio selaimesta. Tällä kertaa valitsen kunnaksi synnyin- ja kesämökkikuntani. Nyt vaalikone toimii moitteettomasti. Kymmenen sopivimman ehdokkaan listalla on enemmän naisia kuin miehiä sekä tasaisesti edustettuna neljä eri puoluetta. Myös nämä ehdokkaat ovat tutumpia kuin kotikuntani helsinkiläiset ehdokkaat. Tässä vaalikoneessa ei ole laadittu samalla tavalla kuntakohtaisia kysymyksiä kuin Ylen vaalikoneessa.

Yrityksistä huolimatta sopivaa ehdokasta ei löytynyt. Luulenpa, että jatkan etsintää karsimalla aluksi puolueita ja tämän jälkeen poimin jäljellä jäävien puolueiden listoilta naisia. Heitä aion tutkia tarkemmin vaalikoneisiin annettujen vastausten perustella. Ehkä tutustun myös vaalikoneiden ominaisuuksiin, jotka jäivät nyt ensimmäisellä kerralla testaamatta. Ainakin vertailua pitää kokeilla. Onneksi vaaleihin on vielä vähän aikaa! Kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 28.10.2012. Ennakkoäänestys alkaa 17.10. ja päättyy Suomessa 23.10.
 

Leena Karjalainen

Ei kommentteja: