Parlamenttikirjasto

Eduskuntatalo ja kansallinen sovinto

2012-01-27T09:00:00.000+02:00

J.S. Sirenin suunnittelema eduskuntatalo valmistui vuonna 1931. Tuolloin oli kulunut 13 vuotta kansalaissodasta.

Sodan kipeät muistot olivat arkkitehdin mielessä, kun hän suunnitteli eduskuntataloa. Siren tahtoi, että eduskuntatalo olisi kansallisen eheytymisen monumentti. Tästä syystä eduskuntatalossa ei esimerkiksi ole esillä aseita, vaikka miekkoja ja tykkejä usein on käytetty poliittisina symboleina. Siren oli sitä mieltä, että eduskuntatalon koristeet ja symbolit eivät millään tavalla saa muistuttaa menneestä sodasta.

Eduskuntatalon kahvilassa on esillä Gunnar Finnen reliefi. Siinä on esillä kolme parrakasta miestä, polvistunut nainen, leijona ja kruunu. Nainen sitoo käärettä loukkaantuneen leijonan käpälään.

Tässä teoksessa avautuu kaikkein voimakkaimmin Sirenin ajatus eduskunnasta kansan eheyttäjänä. Leijona on sodassa haavoittunut Suomi, jota kansanedustajat hoitavat.

Reliefi on toki ollut avoin myös muille tulkinnoille. Leijona on kadottanut kruunun päästään. Tämän on katsottu korostavan kansanvallan ideaa. Teoksen asetelmassa ainoa nainen hoitaa leijonaa, miehet ovat liikkumattomia. Erään tulkinnan mukaan tämä kertoo patriarkaalisesta yhteiskunnasta: miehet lepäävät, naiset tekevät työt!

Timo Turja

Toiminnallinen vuosi 2012

2012-01-20T11:53:00.000+02:00

Tammikuu on alkanut Eduskunnan kirjastossa vilkkaasti - paitsi blogikirjoittamisen osalta. Tulevan IFLA-kokouksen lisäksi henkilökuntaa työllistää erityisesti myös kirjaston kevättalvella tapahtuva muutto pois nykyisten tilojen remontin tieltä sekä toiminnan käynnistäminen toukokuussa Postitalon neljännen kerroksen tiloissa.

Kirjaston porukka on mukana monenlaisissa tätä emoprojektia suunnittelevissa ja toteuttavissa työryhmissä, eikä aikaa tahdo irrota esim. bloggaamiseen. Itsellänikin on muutama päivä kulunut oman työhuoneeni siivoamisessa tarpeettomaksi käyneestä materiaalista ja työ on edelleen pahasti kesken. Esimerkiksi kirjaston verkkotoimituksessa muuttoa on puitua monesti ja mietitty erityisesti tiedotuksellista puolta. Tähän liittyen kirjastolle hankittiin uusi digijärjestelmäkamera, jolla voi ottaa myös videoklippejä. Tavoitteena on mm. taltioida kuvaa nykyisiistä tiloista ennen muuttoa, muuttoprosessia, toimintaa Postitalossa ja julkaista tätä materiaalia myös sosiaalisessa mediassa.

Mielestäni tunnelma työmaalla on tällä hetkellä odottava, osin hektinenkin. Toisaalta olen jutellut kollegojen kanssa ja useimmat suhtautuvat muuttoon ja ennen kaikkea toimintaan Postitalossa - vaikka tilat ovat pienet ja palvelut rajoitetut - positiivisesti, jopa innostuneesti. Yllätyksiä on varmasti odotettavissa vielä matkan varrelta ennen kuin homma on täysin klaarattu. Joustavaa asennetta tullaan tarvitsemaan tulevina aikoina sekä henkilökunnalta että asiakkailtamme. Nyt tapahtuu monenlaista - ja pitääkin tapahtua!

Kävimme eräällä porukalla tällä viikolla Postitalossa katsomassa kirjaston tulevia tiloja. Ohessa kuva käynniltä.

Heikki Rajala

Linkki Eduskunnan kirjaston muuttotiedotteisiin

Johtajan iloja ja haasteita

2011-12-30T10:13:00.000+02:00

Kuluneena vuonna on kirjastossamme vallinnut tekemisen meininki!

Alkuvuonna kirjastomme hallitus hyväksyi eduskunnan ulkopuolisten asiakkaiden palvelun strategian nimellä "Iloa ja hyötyä Eduskunnan kirjastosta" ja aloimme heti innokkaasti toteuttaa siinä ideoituja asiakaspalvelun kehittämishankkeita.

Erityisen ylpeä olen loppusyksystä julkaistusta LATI-palvelusta, johon kootaan keskeisiin lainsäädäntöhankkeisiin liittyvää aineistoa. Uusi palvelu on saanut runsaasti kiitosta niin eduskunnasta kuin muiltakin asiakkailta.

Samaan aikaan olemme suunnitelleet kirjaston muuttoa ja tulevia väliaikaistiloja Postitalon neljännessä kerroksessa, evaluoineet kokoelmia ja karsineet niitä. Kirjastotilojen peruskorjauksen tilasuunnittelu on myös ollut koko ajan meneillään. Tämä kaikki on hoidettu asiakaspalvelun laadun kärsimättä!

Kirjaston johtajan ilona ovat kiitosviestit, joita asiakkaat lähettävät asiakaspalveluun ja joita olen pyytänyt lähettämään minulle tiedoksi. Niitä tulee johtajalle asti lähes viikottain.

Kritiikkiä asiakkailta on tullut tulostuksen muuttamisesta muun kuin eduskunta- ja lainsäädäntöaineiston osalta maksulliseksi. Olimme pakotettuja päätökseen, koska kirjastostamme oli tulossa kaikkien tuntema opinnäytetöiden tulostuspaikka. Tulosteista ja kopioista joutuu siis nykyään maksamaan saman kuin yliopistolla. Opinnäytetöiden tulostuksen resursointi kuuluu mielestäni oppilaitosten kirjastoille, jos sitä verovaroilla halutaan tukea. Eduskunnan kirjasto tukee kyllä opiskelijoita, tutkijoita ja kansalaisia tarjoamalla maksutta käyttöön kokoelmamme, tilamme ja maan parhaaksi kehutun tietopalvelumme, muutamia palveluita mainitakseni.

Kun luodaan uusia sisältöpalveluja, on jostakin vanhasta luovuttava. Me olemme luopumassa erillisistä neuvonnan ja tietopalvelun päivystystiloista yhdistämällä asiakaspalvelumme yhteen pisteeseen. Alamme kokeilla sitä jo Postitalossa.

Edessä on haasteellinen kahden vuoden jakso omia tilojamme huomattavasti pienemmissä tiloissa, joissa rauhallisten lukutilojen määrä on murto-osa siitä, mitä omissa tiloissamme on. Pyrkimyksemme on kuitenkin palvella asiakkaitamme uusien haasteidenkin keskellä edelleen koulutodistuksen numeron yhdeksän arvoisesti, jonka saimme viime vuonna asiakkailtamme.

Kiitos asiakkaillemme kuluneesta vuodesta ja valta-osaltaan kiittävästä palautteesta!

Sari Pajula

Joulun rauhaa!

2011-12-23T10:53:00.000+02:00

Kuluva vuosi on ollut taasen kiireinen, mutta nyt on aika rauhoittua pieneksi toviksi.

Blogitoimitus toivottaa lukijoilleen Rauhallista ja Sivistynyttä Joulua!

Väärin muistettu vai oikein valehdeltu? Viisi kysymystä veteraanikansanedustajien muistitietoarkistosta

2011-12-09T01:00:00.000+02:00

Kovin moni ei tiedä, että Eduskunnan kirjastoon on tallennettu ainutlaatuinen kokoelma muistitietoa entisiltä kansanedustajilta. Vuodesta 1988 lähtien karttunut kokoelma käsittää tällä hetkellä yli 340 keskimäärin vajaan kuuden tunnin pituista henkilöhaastattelua. Veteraanikansanedustajien muistitietoarkisto on eurooppalaisessa vertailussa poikkeuksellisen laaja, pitkäikäinen, systemaattisesti koottu ja huolellisesti ylläpidetty.

Keitä haastatellaan?
Veteraanikansanedustajia ovat kaikki entiset edustajat riippumatta heidän edustajakautensa pituudesta. Haastateltavista on runsaudenpulaa: valikoinnin kriteerinä on käytetty eduskuntauran pituutta ja merkittävyyttä sekä haastateltavien ikää ja kuntoa. Puolueperustainen ja alueellinen tasapuolisuus on pyritty huomioimaan. Veteraanikansanedustajien muistitietoarkistoon tehdään vuosittain 12–15 uutta haastattelua.

Muistitietoarkiston ensimmäinen haastattelu tehtiin vuonna 1988 Paavo Susitaipaleesta, joka toimi Isänmaallisen Kansanliikkeen (IKL) kansanedustajana noin puolitoista vuotta 1939–1941 ennen rintamapalvelustaan. Tuorein haastattelu on tehty marraskuussa 2011 Virpa Puistosta, joka vaikutti eduskunnassa SDP:n kansanedustajana vuodet 1987–2007.

Mikä on muistitietohaastattelu?
Veteraanikansanedustajan muistitietohaastattelu noudattelee teemarunkoa, jota sovelletaan kunkin haastateltavan uran erityispiirteisiin. Haastattelutilanteessa pyritään tasa-arvoiseen vuorovaikutukseen, jossa haastattelija ohjaa keskustelua eri teemojen pariin. Haastattelun elämäkerrallinen teemarunko lähtee liikkeelle suvusta, kodista ja lapsuudesta ja päätyy nykyhetkeen, eduskunnan jälkeiseen työelämään tai eläkepäiviin. Haastattelun pääpaino on yhteiskunnallisen osallistumisen ja poliittisen uran kartoittamisessa. Eniten aikaa vietetään eduskunnassa, mutta haastateltavasta riippuen käydään myös ministeriöissä ja Brysselissä.

Muistitiedossa jokaisella on oma, ainutkertainen totuutensa. Haastateltavan ei enää tarvitse miettiä, miten hänen lausumansa vaikuttaa pörssikursseihin tai puolueen kannatukseen. Ei ole oleellista muistaa henkilön nimiä tai vuosilukuja – ne voidaan yleensä tarkistaa – mutta ainoastaan kukin haastateltava voi pukea sanoiksi henkilökohtaiset näkemyksensä vaalivoitosta, lama-ajan leikkauslistoista tai mustamaalaavasta edustajatoverista. On muistitiedon käyttäjän ongelma punnita, miten luotettavaa haastattelussa kerrottu tieto on. Väärin muistettu tai oikein valehdeltu voi olla kiinnostavaa ja hedelmällistä tietoa. Veteraanikansanedustajien muistotietoarkiston laajuus mahdollistaa edustajien tulkintojen vertailun.

Miksi veteraanikansanedustajilta kerätään muistitietoa?
Veteraanikansanedustajien muistitiedon tallentaminen on Suomessa katsottu osaksi eduskunnan vakiintunutta toimintaa. Mitä täydellisemmäksi ja pitkäikäisemmäksi kokoelma karttuu, sen arvokkaampi se on kansallisesti ja kansainvälisesti. Muistitiedon avulla eduskunta samalla vahvistaa omaa instituutiotaan: koska kansanvalta ja demokratia ovat Suomessa perusarvoja, myös entisten edustajien näkemykset ovat lähtökohtaisesti arvokkaita. Muistitietoarkistolla on säilyttävä tehtävä: voimme esimerkiksi yhä kuunnella joidenkin kansanedustajien ääntä, jotka rakensivat Suomea sotien jälkeen.

Toisaalta muistitieto on sitä arvokkaampaa, mitä enemmän sitä käytetään tieteellisen tutkimuksen lähdeaineistona. Edustuksellisen kansanvallan tärkeimpien toimijoiden muistelmat voivat tarjota aineistoa myös eduskuntainstituution kyseenalaistamiseen ja demokratian kehittämiseen.

Kolmanneksi, muistitietohaastatteluihin tallentuu ns. hiljaista tietoa, jota ei saada esiin muilla menetelmillä: Mitä saunavaliokunnassa päätettiin? Kenen poliittisen vastustajan sanaan saattoi luottaa? Millaisia sosiaalisia verkostoja ja epävirallisia kuppikuntia eduskunnassa kulloinkin vaikutti?

Ketkä voivat käyttää muistitietoarkistoa?
Veteraanikansanedustajien muistitietoarkiston käyttö on luvanvaraista. Eduskunnan kirjaston johtaja myöntää lupia tieteelliseen tutkimustarkoitukseen. Syksystä 2010 lähtien myös pro gradu -tasoisten opinnäytteiden laatijoille on myönnetty tutkimuslupia. Kullakin haastateltavalla on oikeus määritellä käyttöehdot omaan haastatteluunsa. Voimassa olevia käyttörajoituksia on tällä hetkellä alle 10 prosentissa haastatteluista.

Muistitietoaineisto ei ole julkista, koska alusta lähtien on katsottu, että haastattelutietojen välitön käyttömahdollisuus esimerkiksi tiedotusvälineissä vaikuttaisi haastattelutilanteeseen ja kertyneen aineiston luonteeseen. Tieteen pelisääntöjen noudattaminen on tae sille, että veteraanikansanedustajien luottamusta ei käytetä väärin.

Mihin muistitietoaineistoja on käytetty ja mihin niitä voitaisiin käyttää?
Veteraanikansanedustajien muistitietoa on käytetty lähteenä yksittäisissä henkilöhistoriallisissa tutkimuksissa sekä puoluehistorioissa. Teossarjan Suomen eduskunta 100 vuotta artikkelit kansanedustajien arjesta ja eduskunnasta sosiaalisena yhteisönä perustuivat pääosin muistitietoon.

Entisten kansanedustajien haastattelukokoelmassa riittäisi aineistoa useammallekin eri lähestymistapoja hyödyntävälle tutkimusprojektille. Alkuun pääsee esimerkiksi tutustumalla Kristiina Graaen ja Marjatta Hietalan teokseen Suullista historiaa. Veteraanikansanedustajat haastateltavina (1994), jossa julkaistu haastattelun teemarunko on ollut käytössä vuoteen 2009 saakka.

Tervetuloa tutkimaan!

Joni Krekola

Lisätietoja: http://lib.eduskunta.fi/Resource.phx/kirjasto/arkisto/veteraanit.htx

Osallistu, paljasta, paranna! – OpenlyLocal!

2011-12-02T13:00:00.000+02:00

Voiko yksi palvelu lisätä mahdollisuuksia vaikuttaa kotipaikkaa koskeviin päätöksiin? Voiko viranomaistoimintaa saada läpinäkyväksi? Englannissa OpenlyLocal on palvelu, jossa nämä tavoitteet on toteutettu rohkeasti ja uudella tavalla. Se jakaa viranomaistietoa, avaa niiden taustoja ja tarjoaa mahdollisuuksia osallistua paikallisiin verkkoyhteisöihin.

OpenlyLocal käynnistyi 2009 pienin resurssein. Palvelun perustaja, entinen toimittaja Chris Taggart kertoo, että hän ei jäänyt odottamaan viranomaisilta tietoja, vaan alkoi koota aineistoa hallinnon eri portailta systemaattisesti, jatkuvasti ja oma-aloitteisesti. OpenlyLocalin tunnuslause "making local government more transparent” näkyy kaikessa laajuudessaan kokoavalla verkkosivustolla, joka sisältää tietoja paikallis- ja aluehallintoyksikköjen päätöksentekoelimistä: yli 160 valtuustosta (councils) ja lähes 6 800 lautakunnasta (committees). Palvelun aineisto kootaan paikallisviranomaisten lisäksi myös kansallisista tilastoista ja keskushallinnosta.

Mihin veropuntani menevät?

OpenlyLocal kertoo valtuustojen ja lautakuntien jäsenet, niiden puolue- ja uskontokuntajakaumat, kokousten ajankohdat ja asialistat. Eri paikkakuntia koskevien sivujen rakenne on samanlainen, mikä helpottaa tietojen vertailua. Alueen väestöpohjaa kuvataan mm. asukasmäärillä ja ikäjakaumilla.

Mihin veropunnat menevät? Taulukot kertovat, kuinka paljon varoja on käytetty mm. koulutukseen, sosiaaliturvaan, ympäristöpalveluihin ja teiden ylläpitoon. Mitkä ovat suurimmat yksityiset palvelujen ja tavaroiden toimittajat, joita paikallishallinnossa käytetään? Joillakin sivuilla voi lukea myös tilintarkastusraportteja.

Tiedot vapaasti käytettävissä

Osa OpenlyLocal-sivuston tiedoista on esitetty ja koodattu siten, että niitä voi vapaasti käyttää ja analysoida. Alun vastahakoisuudesta on siirrytty win-win –tilanteeseen. Aberdeenin kaupunki kehottaa: ”We want people who live or work in, or visit, Aberdeen to get involved in this initiative by using, transforming, and sharing information.”

Asukkaiden verkkosivustot

Sivustolla on hakemisto satoihin, asukkaiden perustamiin verkkoyhteisöihin. On paikkakunnan imagoa nostattavia ryhmiä (Stop Norwich Urbanisation, Birmingham Alive), ympäristöasioihin keskittyviä ryhmiä (Acocks Green Focus Group) ja perhesivustoja (Bath Mums).

OpenlyLocal-sivuilla tarjotaan linkkejä myös muihin kansalaisaktiivisuutta tukeviin palveluihin. Jos lähitienoosi katuosuus kaipaa kunnostusta tai tien tukkeena on pysäköityjä autoja, ilmoita siitä Fixmystreet-verkkopalvelussa. Voit myös jättää kysymyksen viranomaisten vastattavaksi Whatdotheyknow-sivuilla.

Olemme Suomessa tottuneet toimittajien lähdesuojaan. Englannissa kansalaisaktiivisuutta turvataan lailla. Whistleblower on henkilö, joka paljastaa epäkohtia ja laittomuuksia viranomaisten tai yritysten toiminnassa ja jonka turvana on laki, Public Interest Disclosure Act 1988.

Meillä Suomessa kuntien rakenneuudistuksen yhteydessä on kannettu huolta lähidemokratiasta. Isoissa kunnissa on entistä tärkeämpää tarjota uusia lähidemokratian ja vaikuttamisen muotoja. Kuka kertoisi tuotantoeläinten kelvottomista olosuhteista? Elintarviketurvallisuusviraston Eviran virkamies toivoi vastikään asiaa koskevan uutisoinnin yhteydessä, että kaikki epäkohdat tulisivat ilmi. Osallistuminen on välttämätöntä ja paljastukset eivät ole pahasta.

Kaisa Paavilainen

Suomalaisen politiikan tärkeimmät kirjat 1917- näyttely

2011-11-25T15:53:00.000+02:00

Erään arvion mukaan kansanedustajat saavat eduskunnan istuntokaudella joka päivä 700 sivua erilaista tekstiä luettavakseen. Kansanedustajat eivät ole ainoastaan puhumisen vaan myös lukemisen ammattilaisia. Miksi kirjat ovat tärkeitä poliittisille päätöksentekijöille? Syitä on varmasti monia, tässä eräitä niistä:

-Kirjat herättävät poliittisesti

-Kirjat antavat tietoa

-Kirjat kehittävät poliittista taitoa

-Kirjat auttavat yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa

-Kirjat puhuttavat

Mitkä ovat kansanedustajien eniten siteeraamia teoksia? Arvaatko kuka poliitikko on sanonut näin: "Mekin olemme lukeneet joitakin kirjoja, jopa oppineetkin niistä, ja annamme täyden arvon kirjojen viisaudelle, viisaiden kirjojen viisaudelle." Muun muassa näihin kysymyksiin vastaukset löytyvät tutustumalla näyttelyyn, joka on esillä Eduskunnan kirjastossa vuoden 2011 loppuun saakka.

Blogitoimitus

Oletko kuullut Eduskunnan kirjaston Wanha-kokoelmasta?

2011-11-11T09:00:00.000+02:00

Aloitin työskentelyn Eduskunnan kirjastossa tänä syksynä ja koska olen taustaltani historioitsija ja pidän vanhoista kirjoista, olin heti innoissani, kun pääsin tutustumaan kirjastomme Wanha-kokoelmaan. Se sisältää nimensä mukaisesti vanhoja historiallisia kirjoja. Osa kirjoista on niin harvinaisia, ettei niitä ole Suomen muissa kirjastoissa. Olen syksyn aikana luetteloinut, täydentänyt luettelointitietueita ja tehnyt sijaintimuutoksia kokoelmaan, joten ajattelin kirjoittaa kokoelmasta hiukan ja tuoda sitä paremmin esille.

Mikä on Wanha-kokoelma?

Wanha – kokoelma on koottu parin viime vuoden aikana kirjaston kokoelmista eli kokoelman yhdistävänä tekijänä on niiden ikä. Kokoelma sisältää latinan, saksan, ranskan ja ruotsinkielisiä kirjoja 1500- luvulta vuoteen 1827 asti eli kirjoja, jotka ovat ilmestyneet ennen Turun paloa.

Kirjat käsittelevät aiheeltaan historiaa, juridiikkaa ja valtio-oppia. Joukossa on myös paljon väitöskirjoja. Kokoelma sisältää yhteensä noin 650 kirjaa.

Kuriositeettina mainittakoon, että kokoelman vanhin kirja on vuodelta 1571, nimeltään: Iustiniani imperatoris edicta : item Iustini, Tiberii ac Leonis Augustorum Nouelle constitutiones; Henrico Agylæo interprete.

Kirja käsittelee Bysantin valtakunnan lakia ja säädöksiä. Se on kirjoitettu muinaiskreikaksi, mutta on käännetty myös latinaksi.

Kokoelmasta löytyy myös jonkin verran käsinkirjoitettuja teoksia, kuten mm. alla oleva teos 1700 – luvulta: Nehrmans förklaring öfwer rättegångs balken.

Wanhoja kirjoja luetteloidessa ei ikinä tiedä, mitä tulee vastaan. Yllätyksistä voisi mainita esimerkiksi sen, että yhden kirjan välistä löytyi kuivattuja kasveja. Ties kuinka kauan ne olivat olleet siellä, joten jätin ne edelleen lepäämään kirjan väliin☺ Samoin wanhoissa kirjoissa on myös viehättävä historian tai wanhan kirjan tuoksu, mitä ei löydy uusista kirjoista.

Miten saan kirjat luettaviksi?

Koska kirjat ovat vanhoja, niitä ei saa kotilainaan, mutta niitä voi lukea kirjaston lukusalissa. Kirjat saa luettaviksi tekemällä Selman kautta aineistopyynnön. Kirja noudetaan asiakkaalle tunnin sisällä aineistopyynnön tekemisestä. Kirjojen harvinaislaatuisuuden vuoksi kirjoja annetaan kaukolainaksi vain poikkeustapauksissa, mutta kirjoista voidaan pyydettäessä skannata kopioita.

Tervetuloa Eduskunnan kirjastoon ja tutustumaan kokoelmaan!

Soili Lintunen

Me muutamme - mutta kaikki ei muutu

2011-11-04T10:00:00.001+02:00

Eduskunnan kirjasto on nykyisten tilojen remontin takia siirtymässä väistötiloihin kevättalvella 2012. Asiasta on jo uutisoitu sekä TV:ssä että sanomalehdissä. Näillä näkymin väliaikainen kirjaston toimipaikka (väistötila) tulee sijaitsemaan Postitalon 4. kerroksessa. Väistötiloista palatttaneen remontoituihin tiloihin vuosien 2013-14 vaihteessa.

Arviolta puolentoista vuoden toiminta väliaikaisissa tiloissa ja sen jälkeen paluu Aurorankadulle edellyttää monenlaista etukäteissuunnittelua ja erilaisia väliaikaisratkaisuja. Ennen muuttoa kokoelmia tulee evaluoida ja hyllymetrejä mitata, asiakkaita tiedotettava, palveluja arvioitava jne.

Väistötiloissa asiakkaiden käytettävissä tulee olemaan nykyiset peruspalvelut kuten neuvonta- ja tietopalvelu, elektronisia aineistoja ja Selma kokoelmatietokanta. Mikrofilmiaineistojen käyttö sekä muu aineiston kopiointi ja Kansalliset digitaaliset kulttuuriaineistot -materiaalin käyttö on mahdollista. Myös arkistopalvelut ovat käytettävissä. Vähemmän käytetty osa arkistoaineistosta on sijoitettu Kansallisarkiston Siltavuoren tiloihin, joten tämän aineiston käyttöön saaminen hidastuu. Itsepalvelukokoelman ja lukusalin julkaisut pyritään sijoittamaan Postitalon yhteyteen. Eräistä palveluista ja vasteajoista joudutaan tinkimään väistötilojen pienuuden vuoksi. Tutkijasalipalveluita ei voida järjestää ja lukupaikkojakin on niukalti.

Muuttoa väistötiloihin voidaan tarkastella paitsi hankalana ja epämiellyttävänä väliaikaisvaiheena myös toisenlaisesta vinkkelistä: se voi olla myös mahdollisuus. Työhuoneeseeni on vuosien saatossa kerääntynyt tarpeettomaksi käynyttä aineistoa ja tavaraa: vanhentunutta ATK-kirjallisuutta, raportteja, keskusyksikköjä ja näyttöjä. Olen jo pitempään katsellut tätä roinaa kyllästyneenä kykenemättä ryhtymään asiassa toimeen. Muuttotilanteessa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hankkiutua niistä eroon! Siksi en koe luopumisen tuskaa vaan irti päästämisen helpotusta – vähemmän on enemmän!

Samalla muuttotilanne voi yleisemminkin olla omien työ- tiedonorganisointitapojen tarkistuspiste. Tarvitsenko vielä tätä paperia, jos uudempi versio on tarvittaessa saatavissa verkosta? Voisiko Areenaa (intranet) tai sosiaalista mediaa verkkona ja verkostona hyödyntää enemmän tärkeiden aineistojen tallennuspaikkana tai tiedonlähdevinkkien paikallistamisessa?

Postitalo mahdollisena väistötilana on mielestäni kiehtova ajatus. Lähellä Eduskuntaa ja ydinasiakkaita on hyvä olla, koska siinä on paikkamme. Toisaalta Rautatieaseman seutu on hyvin vilkasta aluetta: päivittäin sen ohi, ali tai läpi kulkee ehkä kymmeniäkintuhansia työmatkalaisia, opiskelijoita, eläkeläisiä jne. Tässä joukossa on sekä vanhoja asiakkaita että mahdollisia uusia, joille kirjastolla voisi olla jotakin annettavaa. Miten tämä potentiaalinen asiakaskunta tavoitettaisiin? Pelkkä hyvä fyysinen sijainti itsessään ei riitä. Toinen kysymys on, voitaisiinko väistötilan yhteydessä pohdiskella ja kehittää sellaisia uusia palvelumuotoja tai toimintatapoja, joilla tavoitettaisiin entistä laajempi asiakaskunta myös palattaessa Aurorankadulle?

Elise Pirttiniemi Helsingin yliopiston kirjastosta kävi taannoin Eduskunnan kirjastossa kertomassa kokemuksistaan kirjastojen muutosta. Hän totesi, ettei muutosta koskaan tiedoteta liikaa. Sekä vanhojen asiakkaiden säilyttäminen että mahdollisten uusien asiakkaiden hankkiminen edellyttää muuttotilanteessa erityistä paneutumista tiedottamiseen ja viestintään. Tiedotuksen tulee olla sekä ennakoivaa että ajantasaista ja siihen tulee sisältyä mahdollisuus asiakaspalautteeseen. Eduskunnan kirjastolla onkin verkossa muuttoon liittyvä erityinen muuttotiedotesivusto, jossa on jo useita tiedotteita ja uusia on tekeillä (Kts. viimeisin).
Verkossa tapahtuvan tiedottamisen lisäksi tarvitaan luonnollisesti myös suullista ja paperimuotoista tiedottamista. Olisiko myös syytä väistötilavaiheen aikana jalkautua järjestöjen tapaan kyltin kanssa Elielin aukiolle houkuttelemaan asiakkaita Postitalon tiloihin?

Uusia asiakkaita etsittäessä mielestäni ns. yleistiedottamisen ohella olisi syytä panostaa myös kohdeviestintään tietyntyyppistä aineistoa etsiville asiakasryhmille. Kokoelmien osalta Eduskunnan kirjastossa on oikeus- ja yhteiskuntatieteellisen kirjallisuuden lisäksi runsaasti esimerkiksi paikallishistoriaa käsittelevää kirjallisuutta, josta alati lisääntyvä sukututkijoiden joukko voisi olla kiinnostunut.

Palvelu eduskunnalle on kirjaston toiminnassa etusijalla, mutta koska Eduskunnan kirjasto on eduskunnan lisäksi kaikille avoin kirjasto, myös muiden asiakasryhmien palveluun ja palveluiden kehittämiseen tulee edelleen panostaa. Otamme myös edelleen mielellämme vastaan asiakaspalautetta, joka toimii osaltaan palvelujen kehittämisen tukena.

Paluumuuton jälkeen Aurorankadun tilat ovat ajanmukaiset: ilma kiertää kesälläkin ja talvella ei tarvitse palella, suljettuja kokoelmia avataan enemmän itsepalvelukäyttöön, pyörätuolilla pääsee liikkumaan nykyistä helpommin. Kaikki hyviä asioita, joiden avulla entiset ja uudetkin asiakkaat tulevat toivottavasti viihtymään kirjaston uusituissa tiloissa.

Heikki Rajala

Linkki: Postitalon kuvia

Verkkopalvelut – tärkeä osa kirjaston palveluja

2011-10-21T09:05:00.005+03:00

Vuosia sitten eräs toisessa kirjastossa työskentelevä kollegani kertoi tuttavansa kysyneen, kuinka monta työntekijää teitä on siellä kirjastossa. Kollegani kertoi henkilökunnan määrän olevan 30 työntekijää. Kuullessaan vastauksen kyselijä hämmästeli: "Hyvänen aika! Kuinka te kaikki mahdutte siihen tiskin taakse?"

Tavallisille kirjaston peruskäyttäjille voi olla yllättävää kuinka paljon kirjastoissa on työtehtäviä, jotka eivät näy suoraan asiakaspalvelutiskillä, mutta jotka ovat välttämättömiä, jotta palvelut toimisivat. Isommissa kirjastoissa kaikkien ei tarvitse osata kaikkea. On mahdollista keskittyä tiettyihin kirjastotyön osa-alueisiin. Työskentely asiakaspalvelupisteessä ei välttämättä kuulukaan kaikkien työtehtäviin.

Tilanteissa, joissa minulta tiedustellaan työpaikkaani ja kerron olevani työssä Eduskunnan kirjastossa, kuulen usein kommentin: "Teillä käykin varmaan mielenkiintoisia asiakkaita." Tähän vastaan yleensä: "Niin, mutta minä en kylläkään työskentele asiakaspalvelussa vaan verkkopalveluissa." Mistä yleensä seuraakin keskustelu siitä, mitä ne verkkopalvelut oikein ovat.

Eduskunnan kirjastolla on monipuoliset verkkopalvelut, joiden ylläpidossa ja kehittämisessä riittää mielenkiintoisia työtehtäviä. Meillä on julkiset verkkosivut, joiden sisältöä päivitetään lähes päivittäin. Vastuu eri osakokonaisuuksien tietosisällöstä on jaettu lukuisille eri henkilöille, sen sijaan sivujen päivitystyötä tekee pienempi työryhmä. Sivustoa myös kehitetään jatkuvasti. Parhaillaan suunnittelemme sisältöä ja rakennetta uudelle palvelulle, jossa tuotetaan säädösvalmisteluun liittyviä tietopaketteja. Myös verkkokoulutusaineistojen tuotanto on suunnitteilla.

Julkisen verkkopalvelun lisäksi eduskunnalla on intranet, jossa on mm. Eduskunnan kirjaston ja arkiston palveluja esitteleviä sivuja sekä omana osiona kirjaston intranet. Intranet-palvelumme on vielä suhteellisen uusi järjestelmä, mistä johtuen meillä on vielä opittavaa mm. järjestelmän tehokkaassa hyödyntämisessä uusia palveluja rakennettaessa.

Eduskunnan kirjaston tärkein verkkopalvelu on Selma-kokoelmatietokanta, jonka kautta kirjaston kokoelmat ovat haettavissa. Selmassa asiakkaat voivat mm. varata lainassa olevia julkaisuja ja uusia lainojaan. Kaikkien tietojärjestelmien, kuten myös Selman, ylläpitoon liittyy myös vähän teknisempiä tehtäviä, joista useimmista vastaavat verkkopalvelujemme parissa työskentelevät. Tällä hetkellä työstämme Selmalle uutta käyttöliittymää, josta toivomme saavamme palautetta.

Käyttöliittymien kehittäminen helppokäyttöisemmiksi on tärkeä osa verkkopalvelujen kehittämistä. Myös Eduskunnan kirjaston asiasanasto, EKS, on saamassa pientä kohennusta käyttöliittymäänsä. Alkuvuodesta uudistettiinkin jo Elki-linkkitietokannan käyttöliittymää.

Eduskunnan kirjasto toimii myös sosiaalisessa mediassa. Vajaat kaksi vuotta sitten avasimme kirjaston Facebook-profiilin. Blogia olemme kirjoittaneet yli neljän vuoden ajan. Suunnittelemme myös kuva-arkiston valokuvien jakamista sosiaalisen median palveluissa. Osana Eduskunnan kirjastoa toimii eduskunnan arkisto ja kuva-arkisto. Kirjastossa vastataan myös kuva-arkiston tietojärjestelmän ylläpidosta ja järjestelmän verkkokäyttöliittymästä.

Parhaillaan kirjastossa valmistellaan vanhojen valtiopäiväasiakirjojen digitointihanketta. Suunnittelemme myös tietopalvelun toimeksiantojen seurantajärjestelmän käyttöönottoa ja osallistumme Nuorten eduskunta sivuston kehittämiseen ja ylläpitoon.

Useat eduskunnan hankkeet työllistävät myös meitä kirjastossa – moniin niistä saamme myös osallistua. Eduskunnassa on menossa sekä palvelin- että työasemaympäristöjen muutoksiin liittyviä suuria hankkeita, mikä tarkoittaa meillä kirjastossa mm. palvelujen toimivuuden testaamista uusissa ympäristöissä. Lisäksi käynnistymässä on sekä eduskunnan sisäisen että julkisen verkkopalvelun uudistaminen, joka aikanaan vaikuttaa myös kirjaston verkkopalveluihin.

Yksi verkkopalvelujen tärkeä tehtävä on ajankohtaisista asioista tiedottaminen. Ensi vuonna Eduskunnan kirjastossa tapahtuu kaksi suurta asiaa, joiden sekä sisäistä että ulkoista tiedottamista suunnittelemme jo nyt. Keväällä muutamme väliaikaisiin tiloihin, koska eduskunnan peruskorjaushanke etenee kirjaston tiloihin. Elokuussa järjestämme IFLAn parlamenttikirjastojen jaoston pre-konferenssin. Kirjaston verkkosivujen lisäksi Facebook toimii tärkeänä ajankohtaisten asioiden tiedotuskanavana.

Työhön verkkopalvelujen parissa liittyy paljon yhdessä pohtimista, suunnittelua ja ideointia sekä uuden opettelua, testaamista ja järjestelmä- ja sovellusvirheistä raportointia. Kun palveluja kehitetään ja päivitetään, niitä joudutaan testaamaan moneen kertaan. Onneksi meitä verkkopalvelujen parissa työskenteleviä on Eduskunnan kirjastossa useita henkilöitä. Voimme jakaa vastuuta ja työtä, eikä kaikkien tarvitse hallita kaikkia lukuisista järjestelmistämme tai osallistua jokaiseen hankkeeseen. Verkkopalvelujen lisäksi kirjastoissa on lukuisia muitakin työtehtäviä ja työntekijöitä, joista asiakaspalvelussa asioivat saattavat olla täysin tietämättömiä, mutta joita ilman kirjaston palvelut eivät pyörisi ja vastaisi asiakkaiden tarpeita.

Leena Karjalainen

Hyvä syy mainostaa Facebookissa

2011-10-14T09:30:00.003+03:00

Kirjaston strategiassa "Iloa ja hyötyä Eduskunnan kirjastosta" määritellyn vision mukaan kirjasto

tukee demokratiaa,
toteuttaa perustuslaissa ilmaistua oikeutta julkiseen tietoon,
edistää eduskuntaan, lainsäädäntöön ja yhteiskuntaan liittyvän tiedon saantia ja
vahvistaa asiakkaiden kykyä toimia aktiivisina kansalaisina.

Tätä visiota Eduskunnan kirjasto toteuttaa julkisena ja avoimena kirjastona. Tämä tarkoittaa sitä, että Eduskunnan kirjaston asiakas voi olla jokainen, joka tarvitsee kirjallisuutta ja tietoa eduskunnasta, yhteiskunnasta ja lainsäädännöstä. Kirjastoon voi tulla käymään, ilman asiaakin vain katselemaan ja tutustumaan esim. avokokoelman lehtiin ja kirjallisuuteen. Kirjastoon voi soittaa, laittaa sähköpostia tai kysyä kirjaston www-sivuilla olevan palautelomakkeen kautta. Myös Kysy kirjastonhoitajalta –palvelussa Eduskunnan kirjasto on mukana.

Niin, kirjastoon saa yhteyden monilla keinoin. Usein kuitenkin saamme kuulla, että kirjaston oletetaan palvelevan vain eduskuntaa. Kun valaisemme asiaa, seuraa usein ihmettelevä jatkokysymys: "Voiko sinne Eduskunnan kirjastoon ihan oikeasti tulla kuka tahansa?". Kyllä voi.

Yksi keino lisätä tietoisuutta Eduskunnan kirjastosta, sen palveluista ja tapahtumista on kirjaston Facebook-sivu. Kirjaston sivusta tykkääjien määrä on kasvanut hitaasti, tuskastuttavan hitaasti. Vakuuttuneena siitä, että kirjastolla on tarjottavaa laajemmalle tykkääjäjoukolle, kirjastolla oli syyskuun kahden viimeisen viikon aikana Facebookissa maksettu mainos. Mainos oli kohdennettu kirjastosta tykkäävien kavereille Suomessa.

Facebookin laatiman mainontaraportin mukaan mainos näytettiin kampanjan aikana 2122260 kertaa ja sen näki 71512 ihmistä. Huikeita lukuja, mutta itse asiassa ne ovat pelkkää teoriaa. Konkreettisia lukuja sen sijaan ovat mainoksen klikkausmäärä (496 kertaa) ja uusien tykkääjien määrä (175). Mielestäni kampanja onnistui oikein hyvin.

Toivon, että jokainen kirjaston asiakas ja Facebook-sivusta tykkäävä löytää ilon ja hyödyn Eduskunnan kirjastosta.

Päivi Erkkilä

Iloa ja hyötyä Eduskunnan kirjastosta - strategia ja toimenpide-ehdotukset eduskunnan ulkopuolisten asiakkaiden palvelemiseksi 2011 - 2015. Helsinki, 2011. 15 s. (pdf-muodossa)

Facebook: www.facebook.com/Eduskunnankirjasto

Eduskunnan kirjasto Lakimiespäivillä

2011-10-07T09:00:00.000+03:00

Eduskunnan kirjasto osallistui viime perjantaina Suomen lakimiesliiton järjestämän Lakimiespäivän messuille omalla osastollaan. Lakimiespäivä kokoaa eri alojen lakimiehiä yhteiseen tapahtumaan, jossa varsinaisen ohjelman rinnalla verkottuminen on tärkeä osa tapahtuman antia.

Lakimiespäivällä on pitkät perinteet. Ensimmäisen kerran tilaisuus järjestettiin vuonna 1907 nimellä ”Ensimmäinen yleinen suomalainen lakimieskokous – Första allmänna finska juristmötet”. Lakimiesliitto on järjestänyt päiviä säännöllisesti siitä lähtien kun liitto perustettiin vuonna 1944. Päivien kesto, järjestämistiheys sekä teemat ja sisältö ovat kuitenkin vaihdelleet eri aikoina. Nykyään Lakimiespäivä on yksipäiväinen, joka toinen vuosi järjestettävä tilaisuus. Tämän vuoden teemana oli ”Oikeus ja kohtuus”. Ohjelmassa käsiteltävät aihekokonaisuudet olivat ”Lakimies johtajana”, ”Lakimies terapian tarpeessa” ja ”Lakimiesidentiteetti”.

Kirjastomme oli mukana tapahtumassa jakamassa tietoa palveluistamme. Iloksemme messuosastollamme vierailtiin runsaslukuisesti. Lakimiehille Eduskunnan kirjasto on lähes poikkeuksetta tuttu paikka opiskeluajoilta. Siellä on päntätty sisäänpääsykokeisiin, luettu tentteihin, kirjoitettu seminaaritöitä, haettu aineistoa ja lainattu kirjoja.

Opiskeluaikojen jälkeen monet lakimiehet ovat kuitenkin etääntyneet Eduskunnan kirjaston palveluista. Tähän toivomme muutosta, sillä kirjastollamme on paljon annettavaa myös työelämässä oleville lakimiehille. Kirjaston ainutlaatuisista kokoelmista oltiin ilahduttavan hyvin tietoisia, vaikkakin jouduimme muistuttamaan siitä, että suuri osa aineistostamme on lainattavissa ja kirjastokortin saa jokainen halukas. Tietopalvelumme oli sen sijaan harvalle tuttu, vaikka sitä kautta on mahdollista saada maksuttomasti neuvoja oikeudelliseen tiedonhakuun. Kaikille avoimet, maksuttomat tiedonhallintakoulutukset saivat messuilla osakseen runsaasti kiinnostusta ja syksyn koulutusohjelma päätyikin monen osallistujan messuaineistoon. Myös kirjaston ylläpitämä ELKI-linkkitietokanta herätti keskusteluissa paljon kiinnostusta. Yleinen kommentti ELKI:stä olikin, että kyseessä on oiva työkalu oikeusvertailevaan tiedonhakuun!

Messut ovat erinomainen tapa päästä tapaamaan asiakkaita – nykyisiä ja tulevia. Onnistuneen tapahtuman päätteeksi totesimmekin kollegoiden kesken, että kahden vuoden päästä sitten ehdottomasti uudestaan!

Erika Bergström

Linkki:
Lakimiespäivien historiasta tarkemmin 2007 vuoden Lakimiespäivän verkkosivuilla: Lakimiespäivät kautta aikojen.

Kirjastotyön etiikka - mitä se on?

2011-09-30T12:36:00.001+03:00

Kirjastoalalla pohditaan eettisiä kysymyksiä samaan tapaan kuin muillakin aloilla, esimerkkinä lääkärit tai juristit. Miten toimii hyvä kirjasto, mitkä arvot kirjastotyöntekijöitä ohjaavat? Tämän päivän kirjastoetiikan haasteet liittyvät mm. tekijänoikeuksiin, tietosuojaan ja sananvapauteen.

Kirjastoalan etiikkatyöryhmä laati uudet kirjastotyön eettiset periaatteet pitkällisen keskustelun jälkeen v. 2009. Niistä on äskettäin tehty julkaisu, joka on luettavissa verkossa ja painettuna. Eettiset periaatteet on ilmaistu julkaisussa kolmella kielellä (suomi, ruotsi ja englanti).

Etiikkatyöryhmän toimeksiantajina olivat Suomen kirjastoseura, Finlands svenska biblioteksförening ja Suomen tieteellinen kirjastoseura. Etiikkatyöryhmän wiki-sivuilta voi lukea, miten eettiset pohdinnat kulkivat ja työ edistyi. Niiltä näkee myös, miten laajan tausta-aineiston etiikkatyöryhmä työssään otti huomioon. Osa wikissä luettavissa olevista työryhmän jäsenten kommenteista on otettu nyt julkaistujen eettisten periaatteiden kommenttiosuuteen antamaan taustatietoa tiiviiksi muotoilluille periaatteille.

Kirjastotyön eettiset periaatteet on tarkoitettu julkisissa kirjastoissa ja tietopalveluissa työskenteleville ammattilaisille ohjenuoraksi työssä. Kirjastonkäyttäjiä kirjastotyön eettisten periaatteiden tuntemus auttaa hahmottamaan ja ymmärtämään kirjastojen tehtäviä ja niiden ulottuvuuksia.

"Kirjastotyön eettiset periaatteet (ks. koko julkaisu linkistä)

Kirjastoammattilaisen tehtävät

1. Edistämme osallisuutta tarjoamalla pääsyn tietoon, ideoihin ja kulttuuriseen aineistoon.

2. Takaamme monenlaisen luovan toiminnan dokumentoitujen tulosten saatavuuden ja edistämme niiden syntymistä tarjoamalla käyttäjille mahdollisimman monipuoliset kokoelmat ja niihin liittyvät palvelut.

3. Säilytämme ja annamme käyttöön kansallista kulttuuriaineistoa.

4. Edistämme sekä omaehtoista että tavoitteellista oppimista ja itsensä kehittämistä.

5. Tuemme aktiivista kansalaisuutta sekä kriittistä suhtautumista mediasisältöihin.

6. Edistämme kulttuurista monimuotoisuutta.

Puolueettomuus

7. Kehitämme kokoelmia ja tarjoamme palveluita ammatillisin perustein, emme poliittisten, moraalisten, uskonnollisten tai henkilökohtaisten mieltymystemme perusteella.

8. Ammattitaitomme sekä kirjastojen aineistot ja palvelut ovat kaikkien ulottuvilla katsomatta ikään, uskontoon, sosiaaliseen asemaan, rotuun tai muuhun ulkoiseen tekijään.

9. Toimimme puolueettomasti ja luottamuksellisesti ja takaamme kirjaston käyttäjien yksityisyyden ja nimettömyyden.

Kannanottoja hyvän elämän puolesta

10. Edistämme reilujen pelisääntöjen noudattamista kirjastoissa ja verkossa.

11. Kehitämme kirjastoa julkisena tilana, joka on avoin, epäkaupallinen ja turvallinen fyysinen ja virtuaalinen ympäristö kaikille.

12 Seuraamme, selvitämme ja otamme huomioon käyttäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen järjestämisestä.

Työyhteisö

13. Toimimme yhteistyössä muiden kotimaisten ja kansainvälisten kirjastojen ja tietopalvelujen kanssa.

14. Tunnemme henkilökohtaista vastuuta omas¬ta ja työyhteisömme kehityksestä ja ylläpidämme aktiivisesti ammattitaitoamme.

15. Arvostamme ja tuemme muita ammatissa toimivia kollegoja.

16. Täytämme velvollisuutemme sekä kirjastojen käyttäjiä että työnantajaa kohtaan." (Kirjastotyön eettiset periaatteet s. 3)

Eduskunnan kirjaston ammattieettiset ohjeet

Myös Eduskunnan kirjastossa on pohdittu kirjastoammatillista etiikkaa. Julkaisimme omat ammattieettiset ohjeemme kolmella kielellä syksyllä 2006. Ne ovat rakenteellisesti toisenlaiset ja ehkä pragmaattisemmat kuin kirjastoalan etiikkatyöryhmän laatimat periaatteet mutta sisällöllisesti näissä on myös paljon samaa. Esimerkiksi puolueettomuus, luottamuksellisuus ja verkostoituminen ovat kantavia ajatuksia kummassakin koodistossa.

Kirjastotyön yleiset eettiset periaatteet ovat helposti ja täysin sovellettavissa ja noudatettavissa myös Eduskunnan kirjastossa omien ammattieettisten ohjeidemme rinnalla.

Eduskunnan kirjaston ammattieettiset ohjeet päättyvät mainintaan eettisen keskustelun jatkamisen välttämättömyydestä. Kirjastossa onkin tuoreen strategian ja eduskunnan kansliassa käytävän arvokeskustelun myötä sovittu, että ammattieettiset ohjeet otetaan uudestaan tarkasteluun niin että ne päivitetään tarpeen mukaan vastaamaan tämän päivän ja tulevaisuuden haasteita kirjastotyön etiikalle.

Sirkka-Liisa Korkeila

Linkkejä:

Ammattietiikka-termi Wikipediassa

Kirjallisuutta Selma-kokoelmatietokannasta asiasanalla "ammattietiikka"

TULEVAISUUDEN AUTOMAATTIVIRKAILIJAN AJATUKSIA

2011-09-23T09:00:00.003+03:00

Juba Tuomolan musta huumori naurattaa Viivi ja Wagner -sarjakuvassa. Wagner-sika menee kirjastoon, jossa on vain siivooja, joka opastaa automaatille. Wagner painelee nappuloita, ja laitteen luukusta kolahtaa ulos teos. ”Nurmijärven kunnalliskertomus. Enhän minä tätä halunnut!”

Charlie Chaplinin elokuvaklassikko Nykyaika lienee yksi tunnetuimmista teoksista, jossa nauretaan ihmisen koneistamisvimmaa. Alla sykkii pelko ja epäluulo koneita kohtaan. Tšekki Zdeněk Miler loi toisen klassikon, animaatiohahmo Myyrän, jonka tarinoissa tutustutaan mm. täyskoneistetussa kodissa elävään mieheen.

Kotonani kyläilevällä mummollani oli tapana pyytää minua avaamaan hänelle televisio, kun olin lapsi. Oivalsin kysyä miksei hän avaa sitä itse, ihan kuin kotonaankin. Mummo vastasi: ”No sehän voi vaikka räjähtää!”

Kehruu-Jennystä lähtien on automaatio ollut sekä helpotus että potentiaalinen uhka ihmiselle. Asiaa tavallaan kuvaa vitsi tulevaisuuden tehtaasta, jossa on vain kaksi työntekijää, mies ja koira. Mies antaa ruokaa koiralle, ja koira pitää huolen siitä, ettei mies koske mihinkään.

Helsinkiläiset ovat tottuneet kaupungin ja yliopiston kirjastojen lainaus- ja palautusautomaatteihin. Kuulemma Kallion kirjaston remontin jälkeen on joku ollut tyytymätön ”rekankonttiin” eli kirjastoautomaattiin.

Kaverini hämmästeli joskus 80–90-lukujen taitteessa 14 000 asukkaan kotikaupunkinsa kirjastoa, jossa oli kahdeksan työntekijää. ”Mitä nekin kaikki siellä oikein tekee!?” Käyttäjälle kirjastoammattilaisen työtehtävät hyvin usein näkyvät tyyliin ”joku tiskillä vetää viivakoodia”. Siitä ei enää olekaan pitkä matka siihen Nurmijärven kunnalliskertomukseen.

Vastikään asiakkaani kiitteli vuolaasti, että on mukavaa kun Eduskunnan kirjastossa vielä saa oikein ihmispalvelua. Häntä puistatti automaatti, jota oli äskettäin käyttänyt. Asiakas oli huolissaan yleisestä ihmiskontaktien vähenemisestä, etenkin nuorten kohdalla.

Eduskunnan kirjastossa ei ole lainausautomaattia – vielä. Säännöllisin väliajoin jotkut uudet asiakkaat etsivät automaattia tottumuksesta. Automaatin tähyäjää saattaa naurattaa, kun vastaan: ”Valitan, meillä on vain näitä ihmisiä.” Asiakas on kuitenkin tyytyväinen saadessaan henkilökohtaista palvelua. Automaattia hän on etsinyt toimiakseen oikein lainaustilanteessa.

Eduskunnan kirjaston asiakkaat lähestyvät meitä monin tavoin: henkilökohtaisesti, puhelimella, sähköpostilla, Facebookissa ja web-sivujen kautta. Eduskunta-asiakkaat ottavat yhteyttä myös putkipostilla. – Automaattiasiakasta ei nimittäin sentään vielä ole keksitty!

Raija Hietala

Kirjat ja politiikka

2011-09-13T11:21:00.000+03:00

Tarja Cronberg aloitti kesäkuussa tehtävänsä Euroopan parlamentin jäsenenä. Hän seurasi europarlamentissa Heidi Hautalaa, joka tuli valituksi kehitysministeriksi Kataisen hallitukseen.

Vihreän langan haastattelussa Cronberg kertoo, kuinka vaikeata oli tehdä päätös palata politiikkaan. Lopullinen päätös syntyi Yhdysvalloissa, kun hän lainasi paikallisesta kirjastosta Jeremy Rifkinin kirjan The European Dream. Luettuaan kirjan Cronberg teki päätöksen ottaa vastaan eurokansanedustajan tehtävä, sillä hän tajusi tahtovansa rakentaa eurooppalaista unelmaa.

Cronbergin kertomus kirjastokäynnistä Yhdysvalloissa on pieni tarina, joka avaa kuitenkin suuren kysymyksen: miten kirjat vaikuttavat poliitikkoihin?

Olen parhaillaan työryhmän kanssa rakentamassa Eduskunnan kirjastoon näyttelyä "Mekin olemme lukeneet joitakin kirjoja – suomalaisen politiikan tärkeimmät kirjat 1917 –."

Näyttelyssä kansanedustajat mm. kertovat, millä tavalla kirjat ovat vaikuttaneet heidän poliittiseen toimintaansa. Kertomuksista paljastuu viisi keskeistä syytä, miksi kirjat ovat tärkeitä kansanedustajille.

Kirjat herättävät poliittisesti. Kansanedustajat usein mainitsevat lukukokemukset perusteluna sille, miksi ovat omaksuneet oman poliittisen näkemyksensä. Esimerkiksi eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma on kertonut lukeneensa 12 –vuotiaana Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla:

"Siinä piirretty tarina torppariyhteiskunnasta ja sen epäkohdista todella kosketti ja muutti ajatteluani. Kaikesta tästä minulle syntyi voimakas ajatus, että työn tekijälle kuuluu myös osuutensa työn tuotoksista. Se ajatus on ohjannut minua siitä lähtien."

Kirjat antavat tietoa. Kansanedustajan työ on tiedon hankintaa ja käsittelemistä. Erityisen tärkeätä kirjojen lukeminen on oppositiopuolueiden kansanedustajille, koska tavallisesti heillä ei ole käytössään yhtä paljon asiantuntijoita kuin hallituspuolueiden edustajilla. Kirjoista luetun tiedon perusteella kansanedustajat voivat arvioida hallituksen politiikkaa ja esittää sille tarvittaessa vaihtoehtonsa. Kuten Veikko Vennamo sanoi lunastuslainsäädännön yhteydessä vuonna 1977:

"Maanpakettilakien todellisuudesta on professori Veikko O. Hyvönen kirjoittanut ansiokkaan kirjan Maapaketti. Tämä professori Hyvösen suunnitelma on parempi kuin hallituksen esitys, jossa taustavoimina ovat olleet sosialismiin pyrkivät lainvalmistelijat. SMP:n mielestä professori Hyvösen ehdotus on myös parempi kuin laki- ja talousvaliokunnan ja suuren valiokunnan mietintö. SMP:n kansanedustajien tekisi siis mieli ehdottaa pykälä pykälältä maapakettilait hyväksyttäviksi professori Hyvösen ehdotuksen mukaisina."

Kirjat kehittävät poliittista taitoa. Tiedon lisäksi kansanedustajat tarvitsevat myös poliittista taitoa edistääkseen äänestäjiensä asioita. Lukemalla kirjoja kansanedustajat oppivat ihmisistä, yhteiskunnasta ja politiikasta. Samalla he kehittävät puhetaitoaan, sillä he löytävät kirjoista erilaisia metaforeja ja kielikuvia, joita voivat käyttää poliittisessa retoriikassa. Vuonna 1917 edustaja Yrjö Sirola väitti, että kirjojen korkea hinta on esteenä suomalaisen politiikan kehittymiselle, koska kansanedustajilla ei ole varaa lukea riittävästi:

"Minä valitan sitä, että meidän maassamme politiikan alalla ammattitaito on huono, koska meillä on liian vähän ammattipolitikoitsijoita. Minulla itselläni, sen tunnustan, olisi vilpitön halu kehittää itseäni sellaiseksi, mutta nykyään esimerkiksi kirjain hinnat ovat niin hirvittävän korkeita, että näitä välttämättömiä ammattikehityksen välineitä ei juuri kannata hankkia. "

Kirjat auttavat yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa. Kansanedustajat lukevat kirjoja myös löytääkseen niistä uusia ajatuksia ja ideoita yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen. Kirjat voivat avata uusia näkökulmia eduskunnassa käsiteltäviin asioihin, kuten edustaja Paavo Aarniokoski kertoi vuonna 1940:

"Minulla on aina ollut se käsitys, että Pohjolassa, varsinkin Lapin läänissä, luonto on karua ja viljan viljelys kannattamatonta. mutta luettuani kirjan Kappale Karjalaa ja Perä-Pohjolaa minun täytyy kokonaan asettua toisesta perspektiivistä katselemaan Perä - Pohjolan maita asutuskysymyksen kannalta."

Kirjat puhuttavat. Monet kansanedustajista lukevat kirjoja kehittääkseen puhetaitoaan – tai osallistuakseen ajankohtaiseen kulttuurikeskusteluun. Kansanedustajat ovat eduskunnassa mm. väitelleet, kertooko Aleksis Kiven Seitsemän veljestä suomalaisten taipumuksesta eristäytyä muusta maailmasta, loukkaako Jaroslav Hašekin Kunnon sotamies Švejk sotilaskunniaa, vaarantaako Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saaristo maamme suhteet Neuvostoliittoon ja kuvaako Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolema totuudenmukaisesti kehitysmaita.

Tervetuloa lokakuussa tutustumaan näyttelyyn !

Timo Turja

Maksullista ja maksutonta tulostusta

2011-09-02T10:47:00.011+03:00

Eduskunnan Tietohallinnon kanssa sovittiin, että kirjaston kesäkiinniolon aikana (18.-31.7) asiakastyöasemien ohjelmistoja päivitetään ja samalla otetaan käyttöön maksullinen tulostus. Tästä kirjaston hallitus oli tehnyt päätöksen jo maaliskuussa 2011, mutta sen toimeenpanoa lykättiin loppukesälle. Kirjaston hallituksen maaliskuiseen päätökseen sisältyi ehto, jonka mukaan ainakin yhdellä työasemalla tulee säilyttää maksuton tulostus eduskunta-aineiston ja Finlex-sivustolla olevan säädösaineiston osalta.

Käytännössä maksuton tulostus toteutettiin siten, että yksi asiakastyöasema (Neuvontapalvelun takana) viriteltiin web-kioskiksi, josta on pääsy vain Eduskunnan ja Finlex:in sivustoille ja työaseman oheen asennettiin tulostin, jolla tulostus on ilmaista.

Maksullinen tulostus toteutettiin siten, että perinteiset asiakastulostimet poistettiin ja tulostus siirrettiin Yliopistopainon Xerox -kopiokoneille, jotka löytyvät sekä palvelu- että itsepalvelukerroksesta. Käytännössä tulostus tapahtuu siten, että ensin tietokoneelta annetaan normaali tulostuskäsky, jonka jälkeen kopiokoneella suoritetaan varsinainen paperitulostus. Tulosteen saamiseksi ulos kopiokoneesta tarvitaan Yliopistopainon kopiokortti, joita voi esim. ostaa kolikoilla kirjaston taukohuoneesta sekä Yliopistopainon myyntipisteistä.

Aluksi tulostus oli jaettu eri asiakastietokoneiden mukaan niin, että Windows- ja Linux-koneilla oli omat kopiokonetulostimet. Nykyisin Linux-päätteiden tulostus on poistettu käytöstä ja myös itsepalvelukerroksen kopiokone toimii palvelukerroksen kopiokoneen (oletustulostin) tapaan Windows-koneiden tulostimena . Mikäli palvelukerroksen kopiokoneella on ruuhkaa tai se on rikki, tulostuksen voi siirtää itsepalvelukerroksen kopikokoneelle tai päinvastoin.

Yleisön reaktiot tulostuksen muuttumisesta maksulliseksi ovat vaihdelleet ihmetyksestä ja harmistumisesta neutraaleihin kommentteihin. Joka tapauksessa on selvää, että kopiokoneella tulostaminen on hieman monimutkaisempi prosessi kuin perinteinen tulostaminen. Ensin pitää antaa tietokoneelta tulostuskäsky ja sen jälkeen tulee käydä kopiokortin kanssa vapauttamassa/tulostamassa työ kopiokoneen työjonolta (jota operoidaan, toisin kuin perinteistä kopiointia, kosketusnäytöllä). Mikäli työjonossa on useita töitä, oman työn tunnistaminen voi olla haasteellista, silloin kun tulostetaan internetsivustolta, sillä työjono kertoo vain palvelimen osoitteen. Työjonon Tietoja -välilehdeltä näkee kuitenkin joitakin lisätietoja tulostettavasta tiedostosta - esim milloin lähetetty tulostettavaksi. Suosittelemme, että tietokoneelta tulostettavaksi annettu tiedosto kannattaa käydä tulostamassa samantien - silloin se näkyy työjonossa viimeisenä. Työjonossa tiedostot säilyvät 2 tuntia, jonka jälkeen järjestelmä poistaa ne automaattisesti. Asiakkaan on myös mahdollista poistaa kopiokoneella tulostettavaksi lähettämänsä työ.

Kopiokoneiden yläpuolelle on kiinnitetty tulostusohjeet (suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi). Käyttäjien kannalta kaikkein vaikeinta tuntuu olevan löytää kopiokoneelta tulostuksen työjonovalikko. Tähän päästään painamalla töiden tila -painiketta. (kts kuva)

Nyt syyskuun alussa, kun maksullinen tulostus on ollut käytössä kuukauden päivät, voidaan todeta, että kulunut aika on ollut kaikkien toimijoiden osalta uuteen tilanteeseen sopeutumista sekä uusien menetelmien käytön harjoittelua. Ilmeisesti asiakkaat ovat kuitenkin jotenkin saaneet maksulliset tulosteensa. Toivotaan ja pyritään siihen, jatkossa homma sujuu entistä paremmin. Itse toivoisin erityisesti Yliopistopainolta, että kopiokoneen rikkoutuessa ei jouduttaisi odottamaan korjausta useita päiviä ja että kopiokoneet saataisiin korttien sijaan toimimaan mahdollisimman pian esim kännykälllä tai pankkikortilla.

Todettakoon, että Eduskunta- ja Finlexaineistojen työaseman, jossa tulostus on edelleen maksutonta, käyttö on ollut todella vähäistä, joten muistutan näin lopuksi myös sen olemassaolosta!

Heikki Rajala

PS Eduskunnan kirjasto siirtyi syyskuun alusta taas normaaliin päiväjärjestykseen eli kesäajoista talviaukioloaikoihin. Mikä tarkoittaa, että arkisin kirjasto on taas avoinna klo 9-20 (paitsi maanantaisin ja perjantaisin klo 9-18, lauantaisin klo 9-15). Tervetuloa kirjastoon, myös virka-ajan ulkopuolella, niin vanhat kuin uudetkin asiakkaat!

Kesähelteillä

2011-07-25T11:06:00.003+03:00

Heinäkuu on suomalaisten lomakuukausi, jolloin monilla työpaikoilla ja palvelupisteissä eletään hiljaiseloa, näin myös Eduskunnan kirjastossa. Perinteisesti kirjasto suljetaan heinäkuussa ulkopuolisilta asiakkailta kahdeksi viikoksi. Eduskuntaa ja valtioneuvostoa palvellaan kuitenkin myös tänä aikana. Paikalla on minimimäärä henkilökuntaa toimittamassa kirjoja, artikkeleita ja arkistosta asiakirjoja kansanedustajille sekä eduskunnan ja valtioneuvoston virkamiehille. Ministeriöistä tulleisiin tiedonhakupyyntöihin vastataan, niissä voidaan pyytää selvittämään vaikkapa muiden maiden lainsäädäntöä jonkin asian suhteen.

Näiden akuuttien toimeksiantojen lisäksi on töitä, joita on hoidettavana, olipa kirjasto avoinna tai ei: uutta aineistoa voi hankkia, luetteloida ja asiasanoittaa. Kokoelmia voi evaluoida ja tietokantoja päivittää. Kaikenlaisia rästitöitä jää itse kullekin kiireisemmiltä ajoilta. Kesällä on paremmin aikaa myös tulevien projektien valmisteluun. Kaksi vuotta sitten kirjoitin työkaverin kanssa tekstejä lakikirjanäyttelyä varten.
Tänä kesänä tiedän parin työhuoneen takana toisen kollegan paneutuvan kirjoittamiseen erästä tulevaa näyttelyä varten.

Hiljaista kuitenkin on asiakastilojen ja melkein kaikkien työhuoneiden ollessa tyhjinä. Laitoshuoltajat käyttävät tätä hyväkseen: he suursiivoavat, esimerkiksi palvelu- että työtilojen lattiat vahataan ja kiillotetaan. Se kuulemma paitsi vaikuttaa ulkonäköön myös helpottaa syksyllä ja talvella puhtaanapitoa. Nostan hattua noille ahertajille. Kuten myös asiakkaat tietävät, ilmastointi ei toimi rakennuksessa. Nytkin kirjoittaessani on tukalan kosteaa ja kuumaa, vettä juomalla ja pitämällä pyörivän tuulettimen kierrättämässä ilmaa selviän työkoneen ääressä. Kirjaston ensi vuonna alkavassa remontissa on tarkoitus saada ilmastointi kuntoon. Tähän vuonna 1978 käyttöön otettuun rakennukseen oli alun perin valittu kustannussyistä ilmastointiratkaisu, joka ei sitten ole toiminut milloinkaan.

On oma fiiliksensä olla töissä kirjaston ollessa suljettuna. Harvojen paikalla olevien välillä syntyy helposti tietynlaista yhteenkuuluvuutta. Käsitelty on muun muassa toimittajalegenda Erkki Toivasen elämänuraa kuolinuutisen saavuttua. Kuten Eila-Maija Mirolybov totesi illan YLE:n uutislähetyksessä, Toivanen jätti jälkeensä paljon säilyvää. Meidänkin kokoelmissa on hänen kirjojaan.

Oman mausteensa kesällä paikalla olemiseen tuo myös se, että politiikassa tapahtuessa huomaa sen kirjastossa työskenteleväkin. Tämä voi liittyä johonkin työtehtävään. Tai sitten se voi olla törmäämistä suuren valiokunnan kokoussalin ulkopuolella parveileviin median edustajiin mennessään syömään pikkuparlamentin ravintolaan. Pääministeri oli valiokunnassa kuultavana ja hakemassa valiokunnan tukea valtioneuvoston kannalle Kreikan lisälainoituksesta ennen lähtöään euroalueen päämiehien huippukokoukseen Brysseliin 21.7. Asia kiinnostaa minua ja samana päivänä oli tullut tieto Erkki Toivasen poismenosta. Illalla kotona surffailin netissä ja löysin hänen puheenvuoronsa "Euron ensimmäinen kriisi", jonka hän oli kirjoittanut 20.5.2010 Syvällisen tietämyksensä ja ammattitaitonsa ansiosta hän onnistui jakamaan tietoa, joka auttaa ymmärtämään tänä päivänä tapahtuvaa.

Näihin mietteisiin lopetan. Tämä blogi tullaan julkaisemaan vasta sitten, kun kollegat, jotka hoitavat blogien päivityksen sivustolle, ovat paikalla – sillä kuten todettua, keskikesällä kirjastossa on paikalla minimimiehitys. Kirjaston avautuessa toivotan teidät asiakkaat ja työkaverit itse kunkin loman loputtua lämpimästi tervetulleiksi! On mukavaa kun olette taas paikalla.

Mirja Pakarinen 22.7.2011

Jälkikirjoitus maanantaina 25.7.2011

Yllä olevan kirjoitin perjantaina iltapäivällä. Tänään sanattomana.

http://www.vnk.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=334703

Yhteistyö on voimaa!

2011-05-27T09:00:00.004+03:00

Kirjastojen välinen maailmanlaajuinen ja kansallinen yhteistyö on ollut kirjastojen toiminnan vahvuus kautta aikojen. Se on palvellut kirjastojen asiakkaiden hyötyä. Kansanedustajakin saa tarvitsemansa teoksen lainaksi esimerkiksi British Librarysta muutamassa päivässä ja sähköisen artikkelikopion lähes mistä tahansa maailmassa ilmestyvästä lehdestä jopa samana päivänä.

Kotimaiset tieteelliset kirjastot tallentavat aineistotietonsa yhteiseen Linda-kokoelmatietokantaan ja asiasanoittavat myös kotimaisia lehtiartikkeleita Arto-tietokantaan. Molemmat tietokannat ovat opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksen turvin maksutta kaikkien käytettävissä.

Aineiston luettelointi ja kuvailu vaatii osaavia asiantuntijaresursseja, jotka maksavat. Ainakin ennen kirjastoissa ajateltiin, että hyvä periaate on, että me teemme osamme ja muut vastaavasti osansa, ja kaikki hyötyvät.

Linda tietokannasta on tekeillä kustannus-hyötyanalyysi, jonka alustavien tulosten perusteella voidaan jo nyt sanoa että luettelointitietueen kopiointi sen avulla on huomattavasti nopeampaa (siis halvempaa) kuin manuaalinen luettelointi. Hyvä näin, sillä tämä on yksi näiden tietokantojen olemassaolon tarkoitus asiakkaiden tiedonhaun helpottamisen lisäksi. Tämä siis säästää aikaa ja rahaa kirjastoissa.

Valtionhallinnon ja erityisesti yliopistojen aseman muutokset ovat viime aikoina antaneet "yhteistyölle" omituisia piirteitä. Osa kirjastoista ei enää halua osallistua työpanoksellaan tietokantojen tuottamiseen, mutta kylläkin muiden tuottamien tietojen hyödyntämiseen maksuttomasti. Pelkään pahoin, että yliopistojen rahoitusmallin tiukennettua tämä kehitys laajenee koskemaan yhä useampia, ennen yhteisesti tehtyjä asioita.

Onko oikein että muut kirjastot panostavat resurssejaan kaikkien kirjastojen ja kaikkien asiakkaiden hyödyksi ja osa nauttii maksutta muiden tekemästä työstä?

Mielestäni tämä yhteisten kansallisten resurssien kannalta huono kehitys tulisi pysäyttää ennen kuin se lopulta tuhoaa koko kirjastoverkon. Ketkäpä muut kuin kirjastojen johdossa olevat ihmiset, voisivat tähän tehokkaimmin vaikuttaa?

Toivon, että aiemmin mainitsemastani kustannus-hyötyanalyysista tulisi sellainen, jota me johtajat voisimme käyttää tukena kun kerromme näistä asioista omissa organisaatioissamme ja perustelemme yhteistyön hyötyjä.

Sari Pajula

PS Linkki: Kotimainen oikeudellinen kirjallisuus (1982-) Selma -kokoelmatietokannassa.

Eurooppalaisen digitaalisen kulttuurin kohtauspaikka

2011-05-20T09:17:00.002+03:00

Europeana on portaali, jossa Eurooppa esittelee digitoitua kulttuuriperintöään. Kuuden valtiomiehen kirje Euroopan unionin komissiolle vuonna 2005 käynnisti hankkeen, jonka ensimmäinen prototyyppi valmistui vuonna 2008. Käynnistämisvaiheessa Europeana sisälsi viisi miljoonaa nimekettä. Tällä hetkellä voimme lukea, katsella, kuunnella ja kokea jo 15 miljoonaa teosta.

Europeanan aineisto on tekijänoikeuksista vapaata: maalauksia, valokuvia, äänitteitä, elokuvia ja kirjoja eurooppalaisista kirjastoista, arkistoista, museoista ja gallerioista. Aineistoa tuottaa jo 1500 organisaatiota. Suomesta kokoelmiaan esittelevät mm. Svenska Litteratursällskapet i Finland, Helsingin kaupunginkirjasto ja Kansalliskirjasto. Europeana-kokoelmien suuria tarjoajia ovat British Library, Rijksmuseum ja Louvre

Euroopan komissio rahoittaa portaalin infrastruktuurin. Kunkin maan digitointipolitiikka ja resurssit määrittelevät portaalin aineistotyypit ja määrät.

Millaisena Suomi näyttäytyy Euroopan digitaalisella kohtauspaikalla?

Suomen osuus Europeanassa on vielä pieni, noin 2 % kokonaismäärästä. Portaalin mahtimaita ovat Ranska ja Saksa – molempien osuudet nousevat 18 %:iin. Ruotsi ja Espanja pääsevät yhdeksällä prosentilla seuraaville sijoille.

Suomea koskevaa materiaalia on kuitenkin enemmän kuin Suomi on sitä itse Europeanaan vienyt. Teosten sisältöön kohdistuvalla haulla (Finland) voi saada esim. Arabian astioiden kuvia ranskalaisten digitoimana. Tuottajalla tarkentaen nähdään suomalaisten toimijoitten digitoimia dokumentteja.

Eniten Europeanassa on kuvia (65%), tekstidokumentteja on kolmannes. Suomen osuudessa suurin osa on digitoitua tekstimateriaalia, mm. Historiallisen sanomalehtikirjaston lehtiä, merkkihenkilöiden kirjeitä, vanhoja suomalaisia ja Suomesta kertovia matkailuaiheisia kirjoja. Ellei tekijänoikeudenhaltijoiden kanssa ole sovittu, Europeanaan viedään vain vanhempaa materiaalia.

Huhtikuun suosituimmat

Europeanan useimmin ladattu teos kuluvan vuoden huhtikuussa oli Johannes Vermeerin maalaus Tyttö ja helmikorvakoru. Toiseksi suosituin kohde oli mahdollisesti koruna käytetty kivikautinen riipus. Kolmanneksi eniten oli avattu Isaac Newton kirja Luonnonfilosofian matemaattiset perusteet.

Kymmenen katsotuimman teoksen joukossa on neljä maalausta, kaksi esineistä otettua valokuvaa. Muut katsotuimmat olivat kartta, juliste ja lehtikuva. Vain yksi oli kirja.

Tulevaisuudesta

Euroopan kulttuuriperinnön digitointi on jättimäinen tehtävä, joka vaatisi 100 miljardin euron panostuksen. Näin todetaan Europeanan tulevaisuutta pohtineen ”viisaiden komitean” - Comité des Sages - raportissa. Vuotta 2016 esitetään merkkipaaluksi, jolloin EU-maiden arvokkaimmat kulttuuriteokset olisi digitoitu Europeanaan.

Komitea suosittaa, että julkisissa kokoelmissa oleva aineisto tulisi digitoida ensisijaisesti julkisin varoin. Tällä taataan se, ettei aineiston käytölle tule tarpeettomia rajoituksia. Kulttuurilaitokset ovat tehneet ja komitean suosituksesta niiden kannattaakin tehdä digitointisopimuksia yritysten kanssa. Näissä tapauksissa aineisto tulisi antaa avoimeen käyttöön viimeistään seitsemän vuoden kuluttua.

Komitean mielestä Europeanaa tulisi käyttää myös digitoidun aineiston arkistona, dokumentin ainoana säilytyspaikkana.

Europeana tarjoaa linkkejä myös ulkopuolisille yhteisösivustoille, jotka sisältävät Euroopan tiede- ja kulttuuriperintöön liittyviä aineistoja, keskusteluryhmiä ja sosiaalisen median palveluja. Tätä palvelua komitea haluaa laajentaa.

Kaisa Paavilainen

Ollaan yhdessä - pienet ja suuret!

2011-05-14T11:39:00.002+03:00

Eurooppa-päivänä 9.5 2011 Eduskunnan kirjastossa julistettiin Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimiston ja Suomen Lasten Parlamentin järjestämän alakoululaisten kuvataidekilpailun voittajat ja samalla avattiin kilpailuun osallistuneista töistä koottu näyttely.

Ystävyyttä maapallon ympäri -teeman pohjalta laadittuun kilpailuun osallistui yli tuhat työtä, joista osa on arviointilautakunnan työn tuloksena valikoitunut näyttelyksi. Valittu teema näkyy töiden aihevalinnoissa – usein niissä esiintyy yhdessä sekä erilaisia ihmisiä että eläimiä.

Taide-elämys on subjektiivinen juttu. Omasta mielestäni näyttelyn työt ovat hyviä erityisesti koskettavuudessaan. Raikkaiden värien lisäksi niistä välittyy hyvin nuorten taiteilijoiden halu tehdä maailmastamme parempi paikka elää yhdessä ja sovussa kaikkien kanssa.

Tervetuloa tutustumaan töihin, joissa yhdessäolo ja ystävyys vallitsee, hyvä on mahdollista ja toivo elää!

Heikki Rajala

Built-in Orderly Organized Knowledge

2011-05-06T09:00:00.005+03:00

Vappulounaan jälkeisessä ironiassa inspiroituu lukemista edistävän projektin sivustolta löytyvästä videosta, joka esittelee uutta sormitietokonetta muistuttavaa teknologista innovaatiota – tuote ei tarvitse johtoja, ei virtalähdettä, on ympäristöystävällinen, ei tarvitse päivityksiä ja on aina käytettävissä. Vitsi ei ole uusi - idea tähän espanjalaiseen toteutukseen on haettu R. J. Heathornin 1960-luvun alussa Punchissa ilmestyneestä pakinasta, jota lienee vuosien varrella lainattu ja varioitu usein. Heathorn paljasti aikoinaan tämän loistavan "Built-in Orderly Organized Knowledge" –nimisen kojeen, josta yleisimmin käytettiin alkukirjaimista rakentuvaa lyhennettä BOOK. Myös brasilialaista humoristia Millôr Fernandesia ja tieteiskirjailija Isaac Asimovia on esitetty vitsin kehittäjänä.

Tätä kirjoittaessani Eduskunnan kirjasto on aloittanut etävarastossaan olevien aineistojen muuton. Noin kolme kilometriä Yhdistyneiden kansakuntien asiakirja-aineistoja, eri maiden (mm. ranskalaisia ja vanhempia saksalaisia) valtiopäiväasiakirjoja ja säädöslähteitä sekä kirjaston julkaisuvarastoaineistoja siirretään hyvissä ajoin ennen vuonna 2012 alkavaa remonttia väliaikaisiin suojiin. Täytyy todeta, että muutaman BOOK-kilometrin, saatikka useamman, siirtämisessä on puuhastelemista, … mutta kyllä se sujuu!

R. J. Heathornin alkuperäisteksti löytyy netistä, ja BOOK-formaatissa se on julkaistu ainakin Philip Hillsin toimittamassa teoksessa The future of the printed word. London: Frances Pinter, 1980, jonka saatavuuden Eduskunnan kirjastosta voit tarkistaa täältä.

Did you know the BOOK –video Youtubessa

Kiitos vihjeestä Lonely Librarianille

Kaarlo Mäkelä

Hauskaa Vappua & Klara Vappen

2011-04-29T15:11:00.000+03:00

Toivottaa: Blogitoimitus

"Lisää kuvia blogiin niin jutut elävöityisivät."

2011-04-15T10:00:00.019+03:00

Parlamenttikirjato-blogin ensimmäinen juttu oli "Blogien määrä ja laatu" ja se julkaistiin 24.7.2007. Siitä lähtien blogin ulkoasu on pysynyt lähes samana. Nelisen vuotta on (virtuaali)maailmassa pitkä aika vaalia muuttumattomuutta. Tarvittiin Eduskunnan kirjaston käyttäjäkysely 2010 ennen kuin ulkoasun uudistaminen tuli ajankohtaiseksi. Hyvä lisä oli Bloggerin antamat uudet mahdollisuudet blogin ulkoasun muokkaamiseksi.

Käyttäjäkyselyn verkkopalveluihin liittyvässä kysymysosiossa pyydettiin sanallista palautetta tai kehittämisideoita sekä pyydettiin kertomaan, mitä verkkopalveluja pitää hyödyllisinä. Parlamenttikirjasto-blogi sai mm. tällaiset kommentit:
"Kiva kun olette mukana sosiaalisessa mediassa! Blogi on kiva juttu."
"Lisää kuvia blogiin niin jutut elävöityisivät."

Blogin uusi ulkoasu otettiin pääosin käyttöön huhtikuun alussa. Blogiin kaivattua elävöittämistä on toteutettu sijoittamalla blogin vasempaan laitaan kuvia kirjaston tiloista ja palvelutilanteista. Kuvat toimivat linkkeinä kirjaston www-sivuille. Ensimmäinen kuva johdattaa kirjaston tehtäviin ja tavoitteisiin ja klikkaamalla kirjastokortin kuvaa pääsee täyttämään kirjastokorttihakemusta. Kuvia ja linkkejä on tarkoitus vaihdella ajan mittaan ja tehdä näin tutuksi kirjaston palveluja ja tiloja blogin lukijoille. Jatkossa myös blogitekstien kuvitusta pyritään lisäämään.

Vanhaan blogin ulkoasuun verrattuna Parlamenttikirjasto on nyt selkeämmin Eduskunnan kirjaston blogi. Blogin yliökuva on sama kuin kirjaston julkisten verkkosivujen etusivulla. Blogin värit sininen, punainen ja valkoinen ovat myös tuttuja kirjaston www-sivuilta.

Parlamenttikirjasto -blogin ei ole tarkoitus säilyä nykyisessä kuosissaan seuraavaa vaalikautta.Vaihtelu virkistää ja ajoittaiset muutokset ovat tarpeellisia. Toivomme lukijoiltamme edelleen kommentteja blogiteksteihin ja kaikenlaista muutakin blogiin liittyvää palautetta!

Päivi Erkkilä & Heikki Rajala

PS.
Muistakaa käydä sunnuntaina äänestämässä!

Tietoa tarjotaan eduskuntavaaleista ja kansanedustajaehdokkaista

2011-04-08T09:58:00.001+03:00

Näin eduskuntavaalien alla ei voi väittää, ettei tietoa vaaleista olisi tarjolla. Tiedon läpikäyminen ja tutkiminen tullakseen hyvin perehtyneeksi vaatii kuitenkin hieman aikaa. Juuri nyt kansalaisella on h-hetki ja suuri mahdollisuus vaikuttaa ja siten oman ehdokkaan valintaan kannattaa keskittyä huolella.

Oikeusministeriön Vaalit.fi verkkosivuilla on tuhti paketti päivän aiheesta. Eduskuntavaaleja taustoitetaan kertomalla mm. eduskunnan tehtävistä, vaalilainsäädännöstä, vaalirahoituksesta, vaalipiireistä, ehdokasasettelusta, vaalien toimittamisesta ja vaalien tuloksesta laskennasta ja itse tuloksista. Niin äänestäjää kuin ehdokastakin opastetaan monin tavoin ja mm. ehdokaslistat ja tiedot ennakkoäänestyksestä löytyvät heti etusivulta. Puolueisiin ja niiden historiaan voi uppoutua, jos haluaa päästä entistä syvemmälle.

Vaalimaatti 2011 – Eduskuntavaalit 2011 sisältää rekisteröityjen puolueiden vaaliohjelmia sekä voimassaolevia puolueohjelmia. Vaalimaatin tietokannasta löytyy puolueiden ohjelmia kokonaisuudessaan.

Vaalikoneista ei tule puutetta. Niistä löytyy listaus mm. Vaalit.fi –palvelusta. Tulosten eroavaisuuksista eri vaalikoneiden kesken kuulee päivittäin nyt kun äänestäjät tietysti etsivät itselleen sopivaa ehdokasta.

Koska itselläni on vielä ehdokas "hukassa", kokeilin kolmea vaalikonetta: YLEn, Helsingin Sanomien ja Terve Vaalikone 2011:ta. Menemättä sen kummemmin yksityiskohtiin, tulokset erosivat kyllä huomattavasti jopa puoluetasolla. Huomasin myös, että pitää olla todella aktiivinen kansalainen, jotta pystyy muodostamaan mielipiteen kuhunkin kysymykseen eikä vastaamiseen mene kohtuuttomasti aikaa.

Kansanedustajaehdokasta valitessa voi hyödyntää myös eduskunnan verkkosivuja niiden ehdokkaiden osalta, jotka pyrkivät eduskuntaan uudelleen. Kunkin kansanedustajan valtiopäivätoimet (aloitteet ja kysymykset), täysistunnossa pidetyt puheenvuorot tai äänestyskäyttäytyminen kertovat kansanedustajan aktiivisuudesta, mielipiteistä ja siitä mitä hän on saanut edustajana toimiessaan aikaan. Jos oma ehdokas pääsee eduskuntaan, aktiivisella kansalaisella ja äänestäjällä on tällä tavoin mahdollisuus koska tahansa seurata "oman" kansanedustajansa työtä ja aikaansaannoksia.

Eduskuntaan uudelleen pyrkivien kansanedustajien ja uusien ehdokkaiden omat verkkosivut ja blogit toimivat myös hyvänä valinnan helpottajana - tai vaikeuttajana. Tietoa on kyllä tarjolla, mutta kuinka hyvin siihen ehtii ja malttaa kukin äänestäjä paneutua. Väistyvän eduskunnan kansanedustajien blogisivut on listattu eduskunnan verkkosivuille.

Kristiina Hakala

PS.

Viime lauantaina jaetussa Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä oli mielenkiintoinen juttu Googlen hakutilastojen vertailtavuudesta vaaligallupeihin. Kannattaa lukea.

Inspiraatiota, ideoita ja oppimista benchmarkingin avulla

2011-04-01T11:00:00.001+03:00

Minulla on tällä viikolla ollut mahdollisuus tutustua kahden eri kirjaston palveluihin. Tiistaina Eduskunnan kirjaston ryhmä vieraili Aleksanteri-instituutissa, jossa tutustuimme instituutin toimintaan ja sen kirjastoon. Vierailua emännöi aikaisempi kollegamme Jenni Mikkonen, joka nykyisin toimii Aleksanteri-instituutin kirjaston informaatikkona. Eilen puolestaan kollegamme Heli Yamaguchi esitteli meille Aalto-yliopiston palvelujen tuotteistamista.

Wiki-sovelluksia ja palvelujen tuotteistamista

Aleksanteri-instituutin esittelytilaisuuteen osallistuivat myös Irma Reijonen ja Marjo Kuusela Kansalliskirjaston Slaavilaisesta kirjastosta, Slavicasta. He esittelivät meille Slavican aineistoa ja toimintaa ja kertoivat meneillään olevasta wiki-projektista. Slavica-wikiin kerätään tutkijoille, opiskelijoille ja Slavican henkilökunnalle tärkeitä ja kiinnostavia vinkkejä ja linkkejä sekä Venäjän ja Itä-Euroopan että slavistiikan tutkimuksen alalta. Slavica-wiki on nyt myös meidän yliopiston ulkopuolisten saatavilla verkossa. Mielestäni Slavican toteuttama wiki on erinomainen tapa koota ja jäsentää tietoa tiettyyn aihepiiriin liittyen ja jakaa kirjaston tietämystä oman aihepiirinsä aineistoista.

Wikiä on käytetty työkaluna myös Peace Palacen kirjaston kansainvälisen oikeuden tiedonlähdeoppaissa (research guides) joihin tutustuin viime syksynä osallistuessani oikeudellisten kirjastojen kansainvälisen järjestön IALL:n vuosikonferenssiin Haagissa. Ideana näissä tiedonlähdeoppaissa on, että kansainvälisen oikeuden käsitteistä tehdään aihe-esittelyjä, joihin lisätään kirjallisuusviitteitä ja linkkejä aihetta käsitteleville verkkosivuille. Kirjallisuuden osalta tiedonlähdeoppaissa on hyödynnetty pitkälti Peace Palacen kirjaston omaa kokoelmaa..

Kollegamme Heli Yamaguchi, jonka vakituinen työpaikka on Aalto-yliopiston kirjaston Töölön kampuskirjastossa, kertoi puolestaan kauppakorkeakoulun kirjaston palvelujen tuotteistamisesta. Menestyksekkäin palvelutuote on gradustartti, jonka kautta opiskelijoille tarjotaan henkilökohtaista tiedonhallintakoulutusta graduntekovaiheessa. Gradustartti on määritelty, standardoitu ja asiakaslähtöinen kirjaston palvelutuote, jota tämän johdosta on helppo markkinoida asiakkaille. Gradustartin onnistuneisuudesta kertonee se, että noin puolet graduvaiheessa olevista opiskelijoista osallistuu gradustarttiin, vaikkei palvelu ole pakollinen osa opintoja. Myös Helin esitys oli mielenkiintoinen ja herätti keskustelua: Mitkä meidän palveluistamme voisi tuotteistaa ja miten se kannattaisi tehdä?

Sekä wiki, että palvelujen tuotteistaminen ovat omassa kirjastossamme ajankohtaisia asioita. Eduskunta-aiheisen wikin perustaminen on kirjattu Eduskunnan kirjaston tuoreeseen strategiaan yhtenä eduskuntatiedon saatavuuden parantamiseen tähtäävänä toimenpiteenä. Myös uusien, pidemmälle jalostettujen palvelutuotteiden luominen on mainittu tavoitteena vuosille 2011-2015 ulottuvassa strategiassa.

Tiedon jakamista ja oppimista kollegoilta

Benchmarking tarkoittaa oman toiminnan vertaamista toisten toimintaan, usein parhaaseen vastaavaan käytäntöön. Benchmarkingin perusidea on toisilta oppiminen ja omien toimintamallien kyseenalaistaminen. Se on jatkuva ja systemaattinen organisaation tuottavuuden, laadun, työprosessien ja työtapojen tehokkuuden vertaaminen valioluokkaa edustavien muiden organisaatioiden vastaaviin.

Määritelmällisesti esityksissä ei ollut kyse varsinaisesta benchmarking-toiminnasta. Inspiroitumisesta, oppimisesta ja ideoiden vaihdosta kylläkin! Onneksi kirjastomaailmassa ideoita ollaan niin valmiita jakamaan keskenään, sillä ideat oman organisaation kehittämiseen tulevat hyvin usein ”talon ulkopuolelta”. Omassa organisaatiossa näitä ideoita voidaan sitten soveltaa ja jalostaa oman organisaation tarpeisiin sopiviksi. Kiitokset vielä Jennille, Irmalle, Marjolle ja Helille inspiroivista ja motivoivista esityksistä!

Erika Bergström

Kultainen häkki ei tee hyvää

2011-03-18T09:00:00.007+02:00

Hertta Niemi väitteli marraskuussa 2010 tohtoriksi Svenska Handelshögskolanissa. Hän tutki etnografisilla menetelmillä eduskunnan hallintokulttuuria vuosina 2006–2008. Väitöstiedotteiden jälkeen poikkeuksellisen kiinnostava tutkimus ei ole saanut palstatilaa mediassa. Eduskunnan käytävillä aiheesta kohistiin marraskuussa, minkä jälkeen vaalien lähestyminen on peittänyt muun alleen. Ehkä hiljaisuutta selittää myös se, että väitöskirja on kirjoitettu toisella kotimaisella, englanniksi.

Eduskunnan kanslian arvoiksi sovittiin hiljattain hyvä ammattitaito, avoimuus ja vuorovaikutus sekä oikeudenmukaisuus. Jos avoimuutta ja vuorovaikutusta tulee soveltaa käytäntöön myös suhteessa eduskunnan ulkopuoliseen todellisuuteen, Hertta Niemen väitöskirja ansaitsee kommentteja myös tutkitun instituution työntekijöiltä. Arvioin tutkimusta seuraavassa Eduskunnan kirjaston tutkijana, joka oli väitöskirjan ilmestyessä työskennellyt eduskunnan kanslian alaisuudessa puolisen vuotta – yhtä pitkään kuin Niemi väitöskirjansa aineistoa kerätessään.

Väitöskirja alkaa kunnioitusta herättävien kansallisten instituutioiden, Hietaniemen hautausmaan ja parlamentin rinnastuksella. Vakavammin otettava metafora, eduskunta "kultaisena häkkinä", seisoo tutkimuksen pääotsikossa: Managing in the "Golden Cage". An Ethnographic Study of Work, Management and Gender in Parliamentary Administration. Kielikuva kiteyttää eduskunnan sekä etuoikeutetuksi työpaikaksi, josta tunnetaan ylpeyttä, että laitostuneeksi kontrollin ja hierarkkisen vallankäytön tyyssijaksi.

Eduskunta ei ole tavanomainen työpaikka. Se koostuu parlamentaarista pätkätyötä äänestäjien suomalla mandaatilla tekevistä lainsäätäjistä sekä heidän poliittisista esikunnistaan. Eduskunnan kanslian alainen virkamieskunta, jonka tehtävänä kansanedustajien työn tukeminen, edustaa pysyvyyttä mutta omaa yhtä lailla hiljaista vaikutusvaltaa kansakunnan asioihin. Politiikan käänteitä eduskunnassa seurataan tarkkaan, mutta virkamieskunnan roolia vallankäytössä on tutkittu vähemmän. Niemi pyrkii tutkimuksellaan valottamaan vaiettua vallankäyttöä, lisäämään hallinnon läpinäkyvyyttä ja sen myötä demokratiaa. Mielestäni tutkimusaihe on tärkeä ja kohtuullisen hyvin perusteltu.

Väitöskirjan tutkimuskysymykset paikantavat kiinnostuksen kohteeksi ruohonjuuritason toimijoiden tuntemukset, joissa sukupuolella on merkitystä:

- millaista ei-poliittisen työntekijän työ eduskunnassa on?
- millaisia virallisia ja epävirallisia prosesseja ja suhteita työhön parlamentin ei-poliittisessa hallinnossa liittyy?

Tutkimuksen teoriaperusta ammentaa lähinnä hallinnon, johtamisen ja sukupuolen tutkimuksesta. Erityisen kiinnostavaksi tutkimuksen tekee etnologinen kenttämenetelmä, jolla tutkija on aineistonsa eduskunnasta hankkinut. Institutionaalinen etnologia perustuu omakohtaisiin havaintoihin, joita tutkija tekee arkisissa tilanteissa, käytävä- ja lounaskeskusteluissa, kokouksissa ja epävirallisemmissa kahviryhmissä. Mahdollisuus osallistuvaan havainnointiin avautui, kun tutkija palkattiin puoleksi vuodeksi eduskunnan kanslian henkilöstöhallinto- ja tasa-arvoselvitysten tekijäksi. Rooli organisaatioissa osallistujana ja tarkkailijana, samanaikaisesti sisä- ja ulkopuolisena oli kaikkea muuta kuin ongelmaton: "olen yksi työssä käytetyistä tutkimusvälineistä ja tässä mielessä osa metodologiaa".

Etnologian parhaiden perinteiden mukaan Hertta Niemi yritti alun alkaen pitää tutkimansa organisaation tunnistamattomana. Pyrkimys kariutui siinä vaiheessa, kun hänen laatimansa tasa-arvoselvitys paisui mediassa skandaaliksi seksuaalisesta häirinnästä eduskunnassa. Väitöskirjassa muutamat johtavat virkamiehet esiintyvät omilla nimillään mutta valtaosa peitenimillä kuten Muinonen tai Makkonen. Eduskunnan henkilökunta ja talon poliittiset toimittajat tietänevät kyllä melko tarkkaan, kuka kulloinkin on äänessä.

Tutkimuksen empiirinen osuus koostuu yksityiskohtaisesta prosessin kuvauksesta, jossa tutkija pääsee sisään eduskuntaan, tekee siellä havaintoja, suorittaa hänelle määrätyt työtehtävät ja poistuu organisaation palveluksesta kirjoittamaan väitöskirjaansa. Jokin menee kuitenkin vinoon eduskunnassa alusta alkaen. Puhemies ja eduskunnan kanslian johtavat virkamiehet suhtautuvat tutkimukseen periaatteessa myönteisesti, mutta asiat etenevät tahmeasti. Tutkija turhautuu istuessaan Eduskunnan kirjastossa tyhjän panttina ja kokee, että tietyt johtavat virkamiehet pyrkivät kontrolloimaan hänen aikeitaan. Osasyynä epäluuloon lienee eräässä tulokeskustelussa esitetty hätkähdyttävä kysymys: "oletko feministi?".

Tarinan muodossa etenevä kuvaus saa uuden käänteen, kun tutkija Niemi ryhtyy suunnittelemaan henkilöstöselvitysten toteutusta, saa työpisteen ja pääsee liikkumaan ja osallistumaan eduskunnan arkeen ja juhlaan. Hän osallistuu jopa kriisikokoukseen, jossa pyritään ratkomaan erään yksikön työilmapiirin ongelmia ulkopuolisen konsultin avustuksella. Edistymisestä huolimatta tutkija kokee itsensä sosiaalisissa tilanteissa ulkopuoliseksi, eikä hiljaista tietoa jaeta tutkijan kanssa. Johtopäätöksenä hän toteaa, että työntekijän kokemukset organisaatiossa riippuvat hänen asemastaan erilaisissa verkostoissa ja hierarkioissa eduskunnan sisällä. Tähän vaiheeseen liittyvät myös tutkijan tekemät johtavien virkamiesten haastattelut, jotka olivat tutkimusprosessin antoisimpia kokemuksia. Vähän ihmetyttää, miksi niitä on käytetty vain vähän väitöskirjan lähdeaineistona.

Henkilökohtaiset tuntemukset sisäänajovaiheesta on dokumentoitu tutkimuspäiväkirjaan, josta väitöskirjassa on pitkiä lainauksia. Tunnistan vieraantumisen tunteet mutta en oikein ymmärrä, miksi osallistuva havainnoija olettaa, että hänen pitäisi päästä niinkin pian sisäpiireihin ja oleellisen tiedon äärelle. Tutkija ei missään vaiheessa saavuta luotetun sisäpiiriläisen asemaa, joka etnologien on ansaittava saadakseen merkittävää tietoa tutkittavasta yhteisöstä. Ensimmäisenä tulee mieleen, että aineiston kokoamisen ajanjakso on yksinkertaisesti ollut liian lyhyt. Ehkä ulkopuoliseen tasa-arvoselvityksen laatijaan on suhtauduttu lähtökohtaisen epäluuloisesti, mikä ei kerro hyvää hallintokulttuurista. Tutkimuspäiväkirjan kielteissävyinen teksti antaa kyllä ymmärtää, että epäluulo on ollut molemminpuolista.

Tutkimusprosessin kolmas vaihe, jossa Niemi suorittaa työtehtävävään analyysit henkilöstöhallinnosta ja tasa-arvosta eduskunnan kansliassa, vaikuttaa tutkimuspäiväkirjankin mukaan sujuneen hyvin. Tutkimustulokset, jotka ehdittiin esitellä vain talon johtoportaalle, eivät yllätä: kansankunnan kaapin päällä seisoo keskisuuri suomalainen työorganisaatio tyypillisine ongelmineen. On työlleen omistautuneita, alaisiaan kannustavia johtajia mutta myös niitä, joiden mielestä henkilöstöhallinnon kehittäminen on ajanhukkaa. Vaikka osa naistyöntekijöistä on joutunut häirinnän kohteiksi, eduskunnan tasa-arvotilanne on yleisesti ottaen hyvä.

Eduskuntaa läpivalaiseva julkisuus osoitti arvaamattomuutensa tutkimusprosessin neljännessä vaiheessa, jossa tutkijan piti käsikirjoituksen mukaan poistua eduskunnasta kammioonsa analysoimaan tutkimusaineistoa. Hertta Niemen laatimat julkiset tutkimusraportit eivät herättäneet huomiota, ennen kuin hän antoi medioille muutaman haastattelun. Osa toimittajista halusi korostaa eduskunnan häirintätapauksia ja ohittaa tasa-arvotutkimuksen kokonaistulokset. Tämän havaittuaan Niemi kieltäytyi useista haastattelupyynnöistä, mikä ärsytti toimittajia. Skandaali riistäytyi käsistä, kun Helsingin Sanomissa julkaistu juttu väitti nimeltä mainittujen kansanedustajien syyllistyneen seksuaaliseen häirintään. Epäilys kansanedustajien nimien vuotamisesta jutun toimittajalle kohdistui automaattisesti tasa-arvoselvityksen laatijaan. Tutkimusprosessin päätösvaiheessa Niemi menetti joidenkin eduskunnan virkamiesten luottamuksen ja hänen tutkimusmetodinsa raporttien laatijana kyseenalaistettiin.

Lehdistökirjoittelu eduskunnan häirintäskandaalista referoidaan väitöskirjassa tarkkaan. Osa Helsingin Sanomien kohujutussa mainituista kansanedustajista nosti epäasiallisesta kohtelustaan syytteitä, joiden käsittely lienee alimmassa oikeusasteessa yhä kesken. Myrskyn silmässä ollut väitöskirjantekijä joutui suojelemaan itseään sekä julkisuudelta että joidenkin eduskunnan virkamiesten epäasiallisilta syytöksiltä. Kova julkisuus, jonka kohteena kansanedustajat ovat jatkuvasti, haittasi tutkijan suhdetta tutkimaansa yhteisöön. Tutkija päättelee kokemuksistaan, että julkisuuden paine ulottuu myös eduskunnan virkamieskuntaan. Mielestäni kokemukset eivät ole yleistettävissä: eduskuntatyössä median läsnäolo kannattaa pitää mielessä, mutta toimittajia ei todellakaan kiinnosta rivivirkamiesten harmaa arki.

Skandaali kuvaa hyvin median suhtautumista eduskuntaa, mutta tarkkaan ottaen sen käsittely ei edesauta väitöskirjan alkuperäisten tutkimuskysymysten ratkaisua. Tai toisin ilmaistuna, tutkimusprosessin kriisiytyessä avautui uusia kysymyksiä, jotka veivät tilaa varsinaisen aineiston analyysiltä. Niemi päättelee, että median reaktiot itse asiassa vahvistivat myyttiä eduskunnasta poikkeuksellisena työpaikkana, jolta edellytetään mallikelpoisuutta joka suhteessa – myyttiä, jota hän oli tullut eduskuntaan purkamaan.

Väitöskirjan johtopäätösluku jää aikaisempien havaintojen koosteeksi. Historiantutkijana en malta olla kyseenalaistamatta tutkimuksen keskeisen lähdeaineiston (oma tutkimuspäiväkirja ja sanomalehtiaineistot) ohuutta ja alttiutta subjektiivisiin tulkintoihin. Ehkä tutkijan pyrkimyksenä oli aineiston täydentäminen vielä kenttätyöjakson jälkeen, minkä eduskuntasuhteen kriisiytyminen sitten teki mahdottomaksi. Arvostan rohkeutta ja itsensä likoon laittamista, jolla Hertta Niemi on väitösprosessinsa toteuttanut, mutta samalla harmittelen sitä, että hän ei sittenkään päässyt aiheessaan riittävän syvälle. Osaltaan tutkija joutui syyttään kuohuttavien tapahtumien keskipisteeseen, mihin liittyneitä tuntemuksia väitöskirja kuvaa ansiokkaasti.

Minun kokemukseni työskentelystä tutkijana Eduskunnan kirjastossa ovat pääosin myönteisiä, mihin todennäköisesti vaikuttavat työsuhteen pysyvyys, työtehtävien sisältö ja kenties myös sukupuoli. Eduskunnan kanslian uunituoreisiin arvoihin palatakseni, oikeudenmukaisuus edellyttää, että työntekijöihin suhtaudutaan tasa-arvoisesti riippumatta työsuhteen kestosta, työn sisällöstä ja työntekijän sukupuolesta, mitä se tänä päivänä sitten tarkoittaakaan.

Joni Krekola

Väitöskirja sähköisessä muodossa: https://helda.helsinki.fi/handle/10227/724

Ulkomaisen oikeudellisen tiedon jäljillä

2011-03-11T09:00:00.002+02:00

Eduskunnan kirjaston verkkosivuilla on Ulkomaisia oikeudellisen tiedon lähteitä -otsikon alla sarja tiedonlähdeoppaita, jotka tarjoavat hyvän lähtökohdan ulkomaista säädöstietoa tarvitsevalle. Tiedonlähdeoppaita päivitetään vuosittain, ja viimeisin päivitys tehtiin tammikuussa 2011. Tällä kertaa oppaat käytiin perusteellisesti läpi ja ne toimitettiin uudelleen.

Tiedonlähdeoppaissa esitellään lyhyesti, mitä keskeisiä säädöksiin liittyviä julkaisuja Eduskunnan kirjaston kokoelmissa on. Mukaan on otettu viralliset painetut säädöskokoelmat ja lakikirjat, mutta myös mm. kunkin maan oikeusjärjestelmää kuvaavia teoksia, sanakirjoja, oikeustietosanakirjoja, oikeuskäytäntöä sisältäviä julkaisuja sekä sähköisiä säädöslähteitä. Tällä hetkellä oppaita on Belgiasta, Itävallasta, Ranskasta, Saksan liittotasavallasta, Sveitsistä, USA:sta ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Maavalikoiman laajentaminen on suunnitteilla.

Päivitysprojektin myötä useat oppaissa esitellyt painetut kirjat vaihtuivat uutuusteoksiin. Sähköisten tiedonlähteiden osalta oppaat johdattavat tiedon etsijän hiljattain uudistuneeseen ELKI-linkkitietokantaan. ELKI:n linkit on siivottu ja päivitetty, ja tietokannan sisällönkuvailu on yhtenäistetty EKS-asiasanaston kanssa. Myös käyttöliittymän ulkoasu on uudistettu yhteensopivaksi kirjaston julkisten sivujen, Selma-kokoelmatietokannan ja EKS:n kanssa.

Kannattaa merkitä kalenteriin Ulkomaisten oikeudellisten tiedonlähteiden iltapäivä tiistaina 5.4. klo 13-16 Eduskunnan kirjaston Aurora-salissa. Silloin kirjaston tietoasiantuntijat esittelevät ulkomaisia oikeudellisen tiedon lähteitä päivitettyjen tiedonlähdeoppaiden ja uudistuneen ELKI:n avulla. Lisäksi esitellään pohjoismaiden säädöslähteet ja Venäjän oikeudelliset aineistot Eduskunnan kirjastossa. Painettuja säädöslähteitä pääsee tutkimaan tilaisuuden yhteydessä järjestettävässä kirjanäyttelyssä. Tervetuloa!

Heli Yamaguchi

Lisätietoa kevään koulutuksista.

Uutta rautaa ja softaa asiakaskäytössä

2011-03-04T10:40:00.006+02:00

Asiakkaat ovat jo pitempään eri yhteyksissä kaipailleet skannausmahdollisuutta Eduskunnan kirjaston tiloissa. Nyt tällainen laitepaketti on asennettu - Hewlett Packard 7650 skanneri työasemineen on varattavissa muiden tietokonehuoneiden tapaan kirjaston neuvontapalvelusta.

Skannerin peruskäyttöohjeet löytyvät ko. huoneesta. Laitteella voit esimerkiksi skannata ja tallentaa omat vanhat paperivalokuvasi digitaaliseen muotoon usb-tikulle tai rompulle myöhempää käyttöä varten; tai skannata tekstejä esim. pdf-tiedostoiksi.

Työasemassa on lisäksi käytettävissä samat perusohjelmistot kuin muissakin Windows-asiakastyöasemissa ja se on myös tavallisessa perustekstinkäsittelykäytössä. Jos haluat varmistua skannerin käyttömahdollisudesta, varaa asiakastietokonehuone C020 etukäteen.

Toinen Eduskunnan kirjastossa hiljakkoin käyttöönotettu uutuus on Kansalliset kulttuuriaineistot -työasema. Sen teknisestä suunnittelusta ja palveluiden sisällöstä pääasiallisesti vastaavat Kansalliskirjasto ja Kansallinen Audiovisuaalinen Arkisto.

Työaseman välityksellä tarjotaan etupäässä tekijänoikeuksien alaista digitaalista aineistoa ns. vapaakappalekirjastojen asiakkaille (Eduskunnalla kirjastolla vapaakappaleoikeus digitaalisen aineiston osalta). Käytännössä tämä lyhykäisesti tarkoittaa, että tältä työasemalta voit tutkistella, katsella ja kuunnella Suomessa esitettyjä TV- ja radiolähetyksiä vuodesta 2009, etsiä vanhoja suomalaisia webbisivuja vuodesta 2006 ja lukea Kansalliskirjaston digitoimia suomalaisia aineistoja, etupäässä lehtiä vuosilta 1810-1944. Lisätietoa vapaakappalekirjastoista, työasemasta ja tarkemmin aineistoista löytyy kirjaston tiedotteessa 2/2010, sekä Kansalliskirjaston ja Kansallisen audiovisuaalisen arkiston internetsivuilla.

Laitteisto, johon sisältyy työaseman lisäksi tulostin, kaiuttimet ja kuulokkeet, sijaitsee huoneessa C052. Myös tämän laitteiston käyttövaraukset hoidetaan skannerityöaseman tapaan kirjaston neuvontapalvelusta.

Olen testimielessä käyttänyt työasemaa ja näyttää toimivan OK! Viilausta löytyy vielä vanhojen lehtien latautumisnopeudessa, mutta uskon että tämäkin asia saadaan kuntoon lähiaikoina.

Heikki Rajala

Kokemuksia uudesta intranetista

2011-02-25T09:00:00.004+02:00

Eduskunnassa otettiin käyttöön vajaa vuosi sitten uusi intranet, sähköinen työpöytä, joka myöhemmin nimettiin Areenaksi. Areenan käyttöönotto on mielestäni parantanut merkittävästi sisäistä tiedotusta, tehostanut työprosesseja ja erilaisten tiimien ja työryhmien työtä sekä helpottanut uuden ja muuttuneen tiedon seurantaa.

Etusivu

Kun avaan selaimen, aukeaa Areenan aloitussivu, jonka näkyvimmällä paikalla sivun keskipalstalla ovat eduskunnan sisäiset tiedotteet. Yleensä uusia tiedotteita tulee useita päivässä, säännöllisesti myös kirjastoon liittyviä. Sisäisten tiedotteiden alapuolelta löytyvät STT:n ja Ylen uutisotsikot. Ajan tasalla pysyminen sekä eduskunnan että maailman tapahtumista onkin tehty helpoksi. Lisäksi on erillinen Ajankohtaista-sivu, jolle on koottu mm. kotimaisia ja ulkomaisia uutislähteitä ja jolla näkyvät sisäiset tiedotteet pidemmältä ajanjaksolta. Etusivulle keskipalstan vasemmalle ja oikealle reunalle on sijoitettu tärkeitä linkkejä, mm. eduskunnan tapahtumat ja hakupalvelut.

Järjestelmä tunnistaa käyttäjän. Osa etusivun linkeistä määräytyykin käyttäjän roolin mukaan, esim. kansanedustajille tarjotaan linkit omaan eduskuntaryhmään ja omiin valiokuntiin. Itse käytän etusivun linkeistä useimmin ruokalistaa, totta kai, sekä verkkotiedonlähteitä, erityisesti sanakirjoja, ja henkilökuntahakua, josta löytyvät mm. puhelinnumerot ja valokuvat.

Palvelut

Etusivu-välilehden vieressä on Palvelut-välilehti. Palvelut-sivulta pääsee etenemään eduskunnan eri yksiköiden tarjoamiin palveluihin, mm. henkilöstö-, kiinteistö- ja tietohallintopalveluihin. Täältä löytyvät esimerkiksi loma-anomus- ja poissaoloilmoituslomakkeet, tietoja koulutustarjonnasta, kiinteistötoimiston vikailmoitus- ja palvelupyyntöjärjestelmä sekä atk-tuen yhteystiedot. Viime keväänä mietimme kirjastossa huolellisesti, mitä asioita otamme kirjasto- ja arkistopalvelujen sivuille. Halusimme nostaa esille palveluja, jotka ovat mielestämme tärkeitä sisäisille asiakkaille tai joita tarjoamme vai sisäisille asiakkaille. Monessa asiassa hyödynsimme RSS-syötteitä, mm. luomalla sivun, joka mahdollistaa kirjauutuuksien seurannan aiheen mukaan.

Työtilat

Palvelut-välilehden vierestä löytyvät Työtilat. Ainakin itselleni, ja varmasti useimmille kollegoilleni kirjastossa, työtilat ovat Areenan tärkein osa-alue. Työtilat ovat virtuaalisia työtiloja, joita voidaan luoda mm. tiimeille, työryhmille, projekteille ja hankkeille. Työtila voidaan määritellä näkymään joko kaikille Areenan käyttäjille tai vain esimerkiksi kyseisen tiimin jäsenille. Voidaan myös määritellä, että osa työtilan tiedoista näkyy kaikille ja osa vain erikseen määritellyille käyttäjille.

Kirjaston 1990-luvun lopulla suunniteltu ja tekniikaltaan vanhentunut intranet korvattiin Eduskunnan kirjaston työtilalla. Kirjaston työtilan etusivulla ovat mm. kirjaston sisäiset tiedotteet, lista viimeksi muokatuista asiakirjoista ja keskusteluosio sekä linkit työtilan suosituimmille sivuille, allakkaan ja lomakalenteriin. Allakasta löytyvät kyseisen päivän tapahtumat kirjastossa, mm. kokoukset, koulutukset ja vierailevat ryhmät. Lomakalenteriin on merkitty sekä vuosi- että sairauslomista johtuvat poissaolot. Lisäksi etusivulla on linkit asiakirjakansioihin, joita on luotu mm. henkilökunnan, kirjaston hallituksen ja ohjausryhmän pöytäkirjoille, hallinnollisille asioille, koulutusaineistoille sekä ohjeille ja palveluvinkeille.

Eduskunnan kirjaston työtilan lisäksi kirjastolle on tähän mennessä luotu noin 20 erillistä alityötilaa, joihin pääsee mm. kirjaston työtilan etusivulta. Omat työtilat on kirjaston palvelukokonaisuuksilla, tiimeillä ja työryhmillä. Lisäksi on luotu työtilat mm. tiedonhallinnan koulutukselle sekä kirjaston vuosikertomuksen ja strategian työstämistä varten. Eduskunnan kirjaston työtilaan on luku- ja muokkausoikeudet kirjaston koko henkilökunnalla. Myös kirjaston alityötiloihin on kaikilla kirjastolaisilla lukuoikeudet, mutta oikeudet tietojen ja tiedostojen muokkaamiseen ja uusien tietojen lisäämiseen ovat vain kyseisen työryhmän jäsenillä.

Alityötilat poikkeavat jonkin verran toisistaan, aivan kuten työryhmätkin poikkeavat toisistaan. Kaikista työtiloista löytyvät työryhmän pöytäkirjat, ohjeet ja muut dokumentit sekä listaus viimeksi päivitetyistä asiakirjoista ja mahdollisuus verkkokeskusteluun. Lisäksi työtilassa voi tarpeen mukaan olla mm. kalenteri, tiedotteita, tilastoja, linkkejä, tehtävälista ja tiedot vastuuhenkilöistä. Kirjaston työtilojen lisäksi minulle aukeaa muutamia kymmeniä kaikille Areenan käyttäjille avoimia työtiloja sekä useita työtiloja, joita käytetään eduskunnan eri yksiköiden väliseen yhteistyöhön.

Tiedon seuranta

Tiedon seuranta työtiloihin tulevasta uudesta tiedosta vaatii vähän omaa aktiivisuutta. Kun työtiloja on paljon, uusi tieto pirstaloituu lukuisiin eri paikkoihin. Järjestelmä tarjoaa tiedon seurannan välineeksi sähköpostiin tilattavia ilmoituksia. Ongelma on siinä, että jokaisessa työtilassa on monia eri osioita, jotka päivittyvät ja joista jokaisesta tulee erikseen tilata ilmoitus. Sähköposti-ilmoitusten asettaminen vaatii pientä vaivannäköä, eikä sitä välttämättä muista tehdä etenkään uusissa työtiloissa.

Jotkut kokevat häiritsevänä sähköpostiin saapuvat ilmoitukset, joita voi tulla runsaastikin. Itse en pidä niitä ongelmana, sillä työtiloista tulevat ilmoitukset erottuvat hyvin muiden uusien viestien joukosta. Ilmoituksista näen, mitä on päivittynyt ja missä työtilassa. Halutessani pääsen helposti lukemaan kyseisen asiakirjan ilmoituksessa olevasta linkistä tai muuttamaan ilmoitusten tilaamiseen liittyviä asetuksiani. Ilmoituksessa näkyy myös päivittäjän nimi. Usein ilmoituksia silmäillessäni olenkin ajatellut: "Hienoa! Tämäkin kollega, jota olen opastanut, päivittää nyt sujuvasti tiedostoja työtilaan."

Koulutusta

Sähköisen työpöydän käyttöönoton yhteydessä eduskunnassa järjestettiin koulutusta, myös ohjeita valmistui. Kirjastossa emme tyytyneet vain eduskunnan järjestämään koulutukseen ja ohjeistukseen. Järjestimme kirjaston henkilökunnalle useita tietoiskuja, joissa käsiteltiin sähköistä työpöytää ja erityisesti kirjaston työtilan rakennetta ja toimintaa, sekä koulutusta, jossa opastettiin tietojen päivittämistä. Vielä noin puoli vuotta Areenan käyttöönoton jälkeen järjestimme päivittämiseen liittyvää koulutusta, jotta asiat tulevat varmasti kaikille tutuiksi ja työt lähtevät sujumaan taas lomien jälkeen.

Kirjastossa yksi suurimmista muutoksista Areenan siirryttäessä oli se, ettei enää ole erikseen kirjaston intranetin päivittäjiä. Jokaisen tulee itse päivittää tiedot kirjaston työtilan allakkaan sekä työtiloihin, joiden jäsenenä on. Osasimme varautua siihen, ettei päivittäjän rooliin siirtyminen suju kaikilta yhtä vaivattomasti. Ennakoimme tilannetta luomalla kirjastoon työtilojen tukihenkilöverkoston entisistä intranetin päivittäjistä sekä verkkotoimituksen jäsenistä. Tukihenkiöiden tehtäväksi annettiin tietojen siirtäminen vanhasta intranetista työtiloihin sekä kollegoiden opastaminen ja avustaminen tietojen päivittämisessä työtiloihin.

Tukihenkilöille järjestettiin koulutusta ja kokouksia, joissa käsiteltiin mm. työtilojen käyttöön liittyviä ongelmatilanteita. Lisäksi laadimme selkeitä kuvakaappauksilla varustettuja ohjeita, joilla oli tarvetta erityisesti heti järjestelmän käyttöönottovaiheessa. Loimme myös harjoitustyötilan, jossa erilaisia päivittämiseen liittyvä toimenpiteitä voi vapaasti kokeilla. Itse käytän harjoitustyötilaa edelleenkin testiympäristönä, jos minun pitää toteuttaa esimerkiksi jokin työtilan rakenteeseen liittyvä muutos.

Muutoksia työskentelytavoissa

Vaikka omat menot päivitetään kirjaston työtilan allakaan, ei se poista velvollisuutta pitää myös Office sähköposti- ja kalenteriohjelmaan liittyvä henkilökohtainen kalenteri ajan tasalla ja kollegoille avattuna. Kokousvaraukset tehdään suoraan henkilökohtaisiin kalentereihin. Kokousaineistot löytyvät kyseisen työryhmän työtilasta.

Kerran eräs eduskunnan toisessa yksikössä työskentelevä kollega kertoi minulle, että on pettynyt Areenaan, koska se ei ole hänen mielestään muuttanut työskentelytapoja. Se, muuttaako jokin järjestelmä työskentelytapojamme, riippuu paljon myös meistä itsestämme. Jos viemme tiedostomme työtiloihin, käynnistämme pöytäkirjan tarkastusprosessin työtilan toiminnoilla, osallistumme verkkokeskusteluun ja hyödynnämme muutenkin järjestelmän tarjoamia toimintoja, myös työskentelytapamme muuttuvat ja aiheuttavat ainakin jossain määrin muutoksia myös kollegoiden työskentelytapoihin.

Uusien työskentelytapojen käyttöönotossa myös esimiesten esimerkki on tärkeä. Kun esimies tallensi työtilaan listan, josta kukin voi käydä varaamassa kehityskeskusteluajan, viimeistään tässä vaiheessa jokaisen oli opeteltava muokkaamaan työtilassa olevaa dokumenttia. Eniten valinnanvaraa keskusteluaikojen suhteen oli tietenkin niillä, jotka olivat tilanneet sähköposti-ilmoituksia ja näin huomasivat heti, että varauslista on viety työtilaan.

Keskustellessani eduskunnan muissa yksiköissä työskentelevien kanssa olen havainnut, ettei työtilat-käsite ole kaikille samalla tavalla tuttu asia kuin se on meillä kirjastossa. Vaikka kirjastossa kaikki tuntevatkin työtilat, uuden työvälineen käyttöönotto vaatii jokaiselta oman aikansa. Usein sähköpostia lukiessani huomaan miettiväni, miksi liitetiedosto lähetettiin sähköpostissa, kun sen olisi voinut tallentaa työtilaan, josta se olisi jatkossa helpommin löydettävissä.

Olen kuullut myös kommentteja siitä, ettei Areenasta löydä mitään. Tiedon järjestäminen onkin haaste, jota kirjastoalan ammattilaisina olemme pohtineet paljon ja yrittäneet löytää hyviä ratkaisuja. Usein ongelma on siinä, että tiedon järjestämiseen liittyviä ratkaisuja joudutaan tekemään järjestelmän käyttöönottovaiheessa, kun järjestelmän kaikkia ominaisuuksia ja mahdollisuuksia ei vielä tunneta.

Monesti näyttää myös unohtuvat, että Areenassa on käyttökelpoinen hakutoiminto, vaikka odottelemmekin tehokkaampaa hakua Areenan seuraavassa kehitysvaiheessa. Toiveena on myös enemmän wikimäisiä ominaisuuksia dokumenttien yhdessä käsittelyyn. Vaikka emme välttämättä vielä osaakaan hyödyntää tehokkaasti kaikkia Areenan tarjoamia mahdollisuuksia, on se mielestäni suuri parannus verrattuna aiempaan järjestelmään, jossa päivittäminen oli keskitetty muutamille henkilöille tehtävän monimutkaisuuden vuoksi.

Sähköisen työpöydän järjestelmänä toimii Microsoft Officen Sharepoint Server (MOSS). Eduskunnan sähköistä työpöytää on esitelty elokuussa 2010 IFLAn parlamenttikirjastojen prekonferenssissa Tukholmassa ja lokakuussa 2010 World e-parliament konferenssissa Johannesburgissa.

Leena Karjalainen

Vallan viistolla terällä

2011-02-18T08:30:00.001+02:00

Kirjailijahan pöyhkeilee, kun hän esittelee teoksensa ”parhaaksi kirjaksi, jonka tulet ikinä lukemaan”. Mutta kun lause kuuluu Ari Turusen teokseen Ettekö te tiedä kuka minä olen (2010), ymmärtää yskän sen alaotsikosta ylimielisyyden historiaa. Turunen kertoo mukaansa temmaten, kuinka läpi historian vallankäyttäjiä on turmellut silkka ylimielisyys, johon yhdistyy omahyväisyyttä, toisten vähättelyä ja liian suuret luulot itsestä.

Turusen kirjan serkku on Jorma Palon teos Kun vallanpitäjät vilustuvat (2001). Palon mukaan vallanpitäjän mahdolliset fyysiset ja psyykkiset heikkoudet pyritään salaamaan. Ja tottahan on, ettei kansa katsele hyvällä, jos vallanpitäjä sortuu esimerkiksi sairaalloisiin ylettömyyksiin, kuten Mao piehtaroidessaan makuukammarissaan joka ikinen yö uuden neidon kanssa.

Valta ja raha kulkevat usein käsi kädessä. Näiden kahden kävelyretki helposti johtaa polulle kohti korkeuksia, mistä sitten lopulta syöksytään pää edellä rotkoon. Joskin syöksyjiä voivat enimmäkseen olla ne, jotka polulla mielipahakseen osuivat vastaan.

Kuitenkin historia tuntee myös oikeamielisiä, oikeudenmukaisia ja järkeviä hallitsijoita ja vallankäyttäjiä. Kun rahaan ja valtaan helposti liittyy sortuminen väärinkäytöksiin tilaisuuden tullen (esimerkiksi 2010 ilmi tulleet Britannian parlamentin jäsenten nostamat perusteettomat kulukorvaukset), niin mikä sitten pitää kaidalla polulla ja estää tulemasta sokeaksi omalle itselleen?

Kun on tutkittu suomalaisia lottovoittajia (Falk, Mäenpää, 1997), nousi yleiseksi piirteeksi se, että järjissään voi selvitä, kun jatkaa elämää jalat maassa, säilyttää tavallisia rutiinejaan ja kosketuksen arkeen. Saman lääkkeen voinee määrätä vallan sivuvaikutusten torjumiseksi.

Kansanedustajan työn haastavuuteen kuuluu se, ettei vieraannu tavallisten ihmisten elämästä, muutu ylimieliseksi. Kansanedustaja pitää eri tavoin yhteyttä kaikenlaiseen väkeen, kuuntelee ja vastailee kiperiin kysymyksiin. Eikä näitä suhteita hoideta toimistolla ma–pe yhdeksästä viiteen.

Jokaisissa vaaleissa käy niin, että eduskuntaan nousee joku, joka nauttii kansan suosiota muulta kuin poliittisen toimintansa pohjalta. Joka kerta Arkadian mäeltä myös syöksyy alas joku, joka on ollut uuttera, tunnollinen ja nauttii kansalaisluottamusta.

Jos kiinnostaa mitä istuva edustaja oikeasti sanoo ja tekee, eduskunta tarjoaa siihen hyvät työkalut. TV:stä tulevan torstaisen kyselytunnin lisäksi voi kaikkia täysistuntoja seurata internetistä suorana lähetyksenä. Eduskunnan sivulta voit tarkistaa edustajasi puheenvuorot, valtiopäivätoimet ja sidonnaisuudet ja voit hakea hänen puheitaan tietystä aiheesta, joka koskettaa sinunkin elämänpiiriäsi. Ole itse vallan vahtikoira!

– Ja jos tarvitset apua sivujen käytössä, Eduskunnan kirjasto auttaa mielellään.

Raija Hietala

Linkit:

Eduskunnan täysistunnot internetissä: http://www.goodmoodtv.com/internettv/application/eduskunta/system/Eduskunta.html

Kansanedustajat -haku:
http://www.eduskunta.fi/thwfakta/hetekau/hex/hex3000.shtml

Valtiopäiväasioiden hakulomake:
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vexhaku.sh?lyh=''?kieli=su

Ari Turusen teoksesta:
https://selma.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?BBID=385605

http://www.atenakustannus.fi/index.php?pagecat=3&page=kirja&kirjaluokka_id=&kirja_id=302

Jorma Palon teoksesta:
https://selma.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?BBID=345139

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Vallan+huipulla+ovat+vaikuttaneet+monet+sairaat+aivot/HS20011123SI1KU02emd

Lukulaitteen lumo

2011-02-11T15:53:00.002+02:00

E-kirjoja eli kirjasisältöjä digitaalisessa muodossa on ollut mahdollista käyttää tietokoneella pitkälti toistakymmentä vuotta, alkuaikoina lähinnä romppuina. Mobiililaitteiden kehittymisen myötä on syntynyt tarve ja kysyntä e-kirjojen lukemiseen kannettavilla laitteilla. Jos musiikkikin kulkee mukana kannettavalla pikkusoittimella, mikseivät myös kirjat?
E-kirjojen lukulaitteet ovat ajankohtainen puheenaihe mediassa mutta myös kirjastoissa.

Lukulaitebuumi

E-kirjojen lukulaitteita on ollut markkinoilla vuosituhannen alusta asti, mutta koska varhaiset mallit eivät olleet kovin käyttäjäystävällisiä, ne eivät lyöneet itseään kunnolla läpi. Kun Sony julkaisi varhaisista kokeilumalleista selvästi kehittyneemmän Reader-laitteensa v. 2006 ja Amazon näppärän Kindlensä v. 2007, lukulaitteiden kehittely ja myynti lähti toden teolla käyntiin.

USA:ssa ja Japanissa lukulaitteet ovat olleet yleisiä jo useita vuosia. Näissä maissa lukulaitteet näkyvät katukuvassa ja esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä, joissa pitkiin työmatkoihin tottuneet japanilaiset ja amerikkalaiset käyttävät laitteitaan suvereenisti kirjojen, lehtien ja, varsinkin Japanissa, sarjakuvien lukemiseen. Amazon-verkkokauppa myy jo enemmän e-kirjoja kuin painettuja (ks. uutinen).

Viime vuoden aikana alkoi Suomessakin e-kirjojen lukulaitteiden buumi, ainakin jos tarkastelee aiheesta kirjoitettujen artikkelien ja pidettyjen seminaariesitysten määrää. Myös myynti pääsi vauhtiin viime vuonna ja markkinoille tuli useita lukulaitteita.

Lukulaitteita ei kuitenkaan näe suomalaisissa liikennevälineissä, ainakaan yhtä yleisesti kuin Yhdysvalloissa tai Japanissa. Lukulaitteiden yleistymisen hitaus Euroopassa johtuu osin siitä, että täkäläinen kirja-ala on suhtautunut lukulaitteisiin jopa penseästi. Kustantajat ovat hyvin varovaisia luovuttamaan e-kirjatiedostojaan myyntiin lukulaitteisiin suojaus- ja sopimusteknisistä syistä sekä siksi, että nyt, alan murrosvaiheessa, sen kehityssuunta ei niiden näkökulmasta ole selvä. Euroopasta puuttuu Amazonin kaltainen iso toimija, jolla on resursseja panostaa julkaisutuotannon kehittämiseen, uusiin teknologioihin ja markkinoiden ohjailuun. Myös e-kirjojen verotusjärjestelmä poikkeaa amerikkalaisesta. Jakelukanavatkin ovat pirstaleiset. Lisäksi laitteiden hinnat ovat vielä melko korkeita (merkistä ja mallista riippuen n. 150–600 €).

Lukulaitteille näyttäisi kuitenkin olevan Euroopassa hyvät markkinat, jos niiden hinnat laskisivat ja varsinkin jos niihin olisi tarjolla riittävästi sisältöjä. Odottelemme kustantajien toimia.

Millaisia lukulaitteet ovat?

E-kirjojen lukulaitteet, e-kirjanlukijat, sähkökirjat – mitä nimitystä näistä lukulaitteista nyt käyttääkään – ovat pieniä, kevyitä, kannettavia laitteita, joihin voi ladata jopa tuhansittain kirjatiedostoja tai muuta digitaalista tekstisisältöä. Niissä voi olla kuvia, ääntä, videoita ja musiikkia, joissakin myös langaton internet-yhteys.

E-kirjojen lukulaitteet voi jakaa kolmeen kategoriaan:

1. varta vasten kirjojen lukulaitteiksi kehitetyt, e-muste -tekniikalla toimivat, silmille ystävälliset, mustavalkonäytölliset laitteet (esim. Kindle, Sony Reader, Cybook, Bebook)

2. tablet-malliset, värinäytölliset ja monikäyttöiset "sormitietokoneet" (esim. iPad)

3. älypuhelimet, joiden monipuolisiin ominaisuuksiin kuuluu mahdollisuus kirjojen lukemiseen, tosin melko pieneltä näytöltä.

Neljäntenä mobiililukulaitteena voi pitää kannettavaa tietokonetta, varsinkin miniläppäriä, joka kulkee laukussa helposti ja kevyesti mukana ja jolla voi muiden käyttömahdollisuuksien lisäksi lukea kirjoja.

Ensin mainitut, varta vasten lukemiseen tarkoitetut laitteet, sopivat varsinkin paljon tekstejä lukevalle. Tablet-malliset laitteet on tarkoitettu monipuoliseen käyttöön ja soveltuvat lähinnä vain satunnaiseen kirjojen lukuun. Älypuhelinten pääasiallinen funktio on puhelimena toimiminen ja, kuten tabletit, ne soveltuvat hyvin netin ja sähköpostin selailuun, pelaamiseen ja musiikin kuunteluun, mutta niiden LCD-tekniikalla toimivien näyttöjen taustavalon vuoksi pitkäkestoinen lukeminen on väsyttävää. Tablettien ja älypuhelinten akkukaan ei toistaiseksi kestä kymmenien tuntien mittaista kirjojen lukua.

Kirjojen lataaminen lukulaitteisiin sujuu vaihtelevasti, joissakin malleissa kuten tableteissa ja älypuhelimissa esim. langattoman tai 3G-verkon kautta kätevämmin, joissakin hankalammin esim. tietokoneen USB-piuhan kautta.

Kirjoja voi ladata verkossa vapaasti saatavilla olevien kirjojen joukosta kuten Project Gutenbergista tai vaikkapa ministeriöiden julkaisuluetteloista ja yliopistojen väitöskirjojen joukosta. E-kirjoja voi myös ostaa esimerkiksi joistakin kirjakaupoista. Kirjoja voi ladata myös kirjastojen välityksellä.

Lukulaitteet kirjastoissa

Kirjastojen kannalta lukulaitteet ovat erittäin mielenkiintoisia. Kirjastojen tähänastisen e-kirjatarjonnan käyttötapa on ollut tietokone, kiinteä tai kannettava. Monet kirjastot tarjoavat isoja e-kirjapaketteja, jopa satojen tuhansien nimekkeiden e-kirjakokoelmia erilaisin käyttöliittymin. Näiden kirjaston hankkimien e-kirjojen lukeminen mobiililaitteilla ei kuitenkaan ole aina mahdollista. Onneksi poikkeuksiakin on, esimerkiksi Ellibsin e-kirjoja voi lukea joillakin laitemalleilla.

Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun kirjaston tekemän selvityksen mukaan monet kirjastojen hankkimat e-kirjapaketit ja -järjestelmät eivät sovi yhteen lukulaitteiden kanssa. Ongelmana on DRM-tekniikka, jolla monet kustantajat suojaavat e-kirjansa. Ilman jykevää suojausta kustannusala pelkää e-kirjojen leviävän verkkoon. Musiikkialalla DRM:stä on luovuttu, kun huomattiin, että suojaukset pystyy murtamaan ja tiedostoja jakamaan verkossa joka tapauksessa, ja kun suojausmekanismien todettiin tehneen levymarkkinoille hallaa.

Lukulaitteiden arvioidaan yleistyvän Suomessa, kun kotimaisia tai kotimaan kielillä julkaistuja e-kirjoja alkaa olla riittävästi saatavilla. Kirjastoissa kotimaisten e-kirjojen vähyys koetaan esteeksi sille, että ne voisivat tarjota asiakkailleen kunnon kokoelman lainattavia e-kirjoja. Etenkin suomenkielisestä elektronisesta kaunokirjallisuudesta on pula yleisissä kirjastoissa.

Kun Yhdysvalloissa lukulaitteet ovat olleet jo pitkään myös kirjastokäytössä, olemme Suomessa vasta kokeilemassa, miten lukulaitteet sopivat kirjastoihin. Tätä pohditaan parhaillaan monessa kirjastossa. Myös asiakkaat pääsevät kokeilemaan laitteita joissakin kirjastoissa. Esimerkiksi Helsingin, Espoon ja Turun kaupunginkirjastoista voi lainata lukulaitteita viikoksi tai kahdeksi. Pietarsaaren kaupunginkirjastossa lukulaitteita on ollut lainattavissa jo jonkin aikaa. Kymen ammattikorkeakoulun kirjastokin tarjoaa asiakkailleen lukulaitteita muutaman päivän kokeiluun.

Lukulaitteiden kirjastokäyttöä kokeilevissa kirjastoissa laitteisiin on ladattu valmiiksi joitakin julkaisuja, lähinnä tekijänoikeusvapaita klassikoita. Lainaajat voivat itse ladata laitteisiin joko kirjaston tarjoamaa e-aineistoa tai internetistä löytyviä julkaisuja.

Eduskunnan kirjaston lukulaitekokemukset

Myös Eduskunnan kirjastossa lukulaitteita on kokeiltu henkilökunnan piirissä. Kokeiltavanamme ovat olleet iPad, Sony Reader Touch Edition, Kindle DX ja Nuut 2. Seuraavaksi joitakin havaintojamme näistä laitteista:

Eniten olemme pitäneet iPadista sen helppokäyttöisyyden ja monipuolisuuden takia. Se on kuitenkin aika painava ja liukaspintainen eikä sen akku ole kovin kestävä.

Sony Reader Touch Edition on kevyt, pieni ja suhteellisen helppokäyttöinen lukuun ottamatta kirjojen lataamista, joka tapahtuu tietokoneeseen kytkettynä. Kirjojen lukeminen sujuu vaivatta eivätkä silmät rasitu, mutta kirjojen kuvat tai muut laitteeseen ladattavat kuvat eivät pääse Sony Readerissa oikeuksiinsa.

Kindle DX on testiryhmämme mielestä kömpelökäyttöinen ja isohko. Siinä ei ole kosketusnäyttöä kuten iPadissa ja Sony Readerissa. Käyttö vaatii sorminäppäryyttä ja tarkkuutta ja on työlästä opetella. Tekstien lukeminen sillä kuitenkin sujuu melko vaivattomasti, sillä näyttö on riittävän suuri ja miellyttävä silmille. Kindleen voi ladata kirjoja langattomasti vain Amazonista, muuten tietokoneen välityksellä.

Nuut 2 on karvalakkimallia, ilman kosketusnäyttöä ja testilaitteistamme selvästi vanhanaikaisin, lähinnä prototyypiltä vaikuttava lukulaite. Olemme pitäneet sitä kuriositeettina muiden, vakavasti otettavien testilaitteidemme joukossa.

Olemme ladanneet erityyppisiä tiedostoja laitteille, lukeneet niillä tekstejä ja kokeilleet laitteiden ominaisuuksia. Koska lukulaitteiden teknisten ominaisuuksien vertailuja on esimerkiksi Wikipediassa, olemme tutustuneet laitteisiin lähinnä uteliaina kokeilijoina saadaksemme käsityksen laitteiden käyttötavoista ja hyödyistä.

Jatkamme lukulaitteisiin tutustumista. Pohdimme edelleen niiden käyttömahdollisuuksia kirjastoissa. Samaan aikaan seuraamme tarkasti muiden kirjastojen lukulaitekokemuksia ja käynnissä olevia hankkeita. Etenkin Opetusministeriön tukeman, Helsingin kaupunginkirjaston vetämän lukulaitehankkeen tuloksia odotamme mielenkiinnolla. Sen tavoitteena on löytää suomalaisia kustantamokumppaneita ja rakentaa asiakkaille sisältöpalvelu kannettaviin laitteisiin. Suomalainen e-Reading -hanke selvittää aihealuetta laajasti media-alan näkökulmasta.

Mobiililaitteiden kehittäminen jatkuu ja siihen panostetaan vahvasti. Vaikka lukulaitteet eivät Suomessa vielä ole laajassa käytössä ja kirjastoissakin vasta kokeilumielellä testattavissa, ne tulevat asiantuntijoiden mukaan yleistymään. On mahdollista, että eri lukulaitetyypeille löytyy omat käyttäjäryhmät. Aika näyttää, millaisiksi kirjastojen asiakkailleen tarjoamat, lukulaitteisiin liittyvät palvelut muotoutuvat.

Sirkka-Liisa Korkeila

Lähteitä:

Aaltonen, Mannonen, Nieminen, Hjelt: A collaborative study: on the demands of mobile technology on virtual collection development. 2010. World Library and Information Congress: 76th IFLA General Conference and Assembly.

Turning the Page: The Future of eBooks. 2010. PricewaterhouseCoopers.

Evaluointia

2011-02-04T09:05:00.004+02:00

Kirjastomme lähtee evakkoon noin puolentoista vuoden kuluttua – näillä näkymin alkukesästä tai alkusyksystä 2012. Eduskunnan kaareva lisärakennus, johon kirjasto sai uudet modernit tilat vuonna 1978, remontoidaan. Muun muassa huono ilmastointi ja ilmanvaihto, joiden hikiset seuraukset me kaikki saamme tuntea usein sananmukaisesti nahoissamme, tullaan korjaamaan. Tämän kevään aikana selviää, minne kirjasto siirtyy remontin ajaksi.

Eduskunnan kirjaston muuttaessa 32 vuotta sitten eduskunnan päärakennuksesta nykyisiin tiloihinsa, sai se käyttöönsä kirjavaraston, jossa oli tilaa hyllykilometreittäin. Aikaisemmin kirjat oli sijoitettu hyllyihin aiheittain. Nyt uusia kirjoja ruvettiin sijoittamaan kirjamakasiinin numerojärjestyksessä eli niin sanotusti numerus currens –kokoelmaksi. Ulkomaiset kirjat saivat U-alkuisen paikkamerkin ja kotimaiset K-alkuisen paikkamerkin. Asiakkailla ei ole kirjavarastoon pääsyä, ja sen vuoksi he ovat joutuneet etsimään sieltä haluamansa aineiston kirjaston luettelointikorteista ja vuodesta 1989 lähtien atk-pohjaisesta kirjastoluettelosta. Lainausjärjestelmä siityi atk-aikaan vuonna 1992.

Kolmetoista vuotta sitten eli vuodesta 1998 alettiin uusia kirjoja pääsääntöisesti sijoittaa aiheittain kirjaston pohjakerroksen avokokoelmaan. Siellä on mahdollista selailla tietynaiheisia kirjoja ja tehdä tätä kautta löytöjä sen lisäksi, että käyttää aineiston etsimiseen kirjaston kokoelmaluetteloa SELMAa ja sen apuna esimerkiksi kirjaston asiasanastoa EKS:iä.

Remontin alta koko kirjavarasto on tyhjennettävä. Tämän vuoksi, mutta myös sen takia, että kirjaston aineisto olisi käyttäjiensä kannalta ajankohtaista ja elävää, varaston kirjoja evaluoidaan. Toisin sanoen kirjat, joita ei ole lainattu pitkään aikaan ja joiden paikan katsotaan olevan paremmin Varastokirjastossa Kuopiossa, poistetaan kirjaston kokoelmista ja siirretään Kuopioon. Sellaisia kirjoja, jotka poistetaan ja ovat jo Varastokirjaston kokoelmissa, on laitettu kirjaston aulaan kärryihin asiakkaiden vapaasti otettavaksi. Mukavaa on, että moni kirja näyttää löytäneen tätä kautta uuden omistajan.

Aloitin uutena talkoolaisena U-currensin eli ulkomaisten kirjojen evaluoinnin kaksi viikkoa sitten. Käyn läpi oikeustieteellisiä teoksia. Kollega on jo kulkenut edellä, evaluoinut yhteiskuntatieteellistä kirjallisuutta ja laittanut samalla punaisen lapun oikeustieteellisten kirjojen väliin. Jäljessä kulkevan työtä tämä pohjatyö tietenkin nopeuttaa kovasti. Huomaan, että voisin hurahtaa ja uppoutua tähän työhön täysin. Muutkin työt on kuitenkin hoidettava ja hyvä niin. Kolmena perjantaina melkein koko päivän evaluoituani jalat ovat illalla olleet seisomisesta väsyneet, ja on työteko vähän päässäkin tuntunut.

Olemme tietenkin miettineet ohjenuorat, joiden mukaan arvioimme säilytettävää ja poistettavaa. Ei se kuitenkaan joka tapauksessa yksinkertaista ole. Koska kunkin kirjan lainauskerrat ovat atk:n ansiosta tiedossa vuodesta 1992, päätöksen tekemistä helpottaa kun näkee, miten kirja on liikkunut ja milloin viimeksi. Käteen saattaa tulla omasta mielestään kuitenkin todellinen aarre, jonka lainaus on ollut 0. Voi, mikä sääli! Jonkin olen päättänyt säilyttää, toisen merkinnyt siirrettäväksi Varastokirjastoon ja jonkin osalta lykännyt päätöksentekoa kollegan kanssa yhdessä tehtäväksi. Se tieto kuitenkin lohduttaa, ettei mikään kirja katoa Suomesta lopullisesti. Sen turvaa onneksi Varastokirjasto, joka muuten pystyy toimittamaan aineistoaan hyvin nopeasti kirjastojen kaukopalveluiden kautta, ja ylipäätään koko maan kirjastoverkko.

Kun Eduskunnan kirjasto tulevaisuudessa remontin jälkeen palaa takaisin Aurorankadulle ovat tilojen lisäksi toivottavasti myös kokoelmat entistä ehommat ja käyttökelpoisemmat.

Mirja Pakarinen

Kuka ymmärtäisi tietojohtamista?

2011-01-28T09:02:00.002+02:00

Tietojohtamisesta (knowledge management) on tietoyhteiskunnan kaudella puhuttu jo yli vuosikymmenen ajan. Runsaasta keskustelusta huolimatta, erityisesti julkishallinnossa teorian ja käytännön välinen kuilu näyttää edelleenkin melkoiselta. Tiedosta ei osata ottaa hyötyjä irti, hyödyntää sitä päätöksenteossa, eikä johtaa tietoon liittyviä prosesseja. Sen lisäksi kysytään, onko tietojohtamisesta mitään hyötyä?

Tiedonhallinnan lisääntyvät haasteet julkishallinnon sektorilla saivat aikaan tietojohtamisen verkoston syntymisen valtioneuvoston kirjastojen ja tietopalvelujen (Valtipa) aloitteesta vuoden 2008 keväällä. Kirjasto- ja tietopalvelualan, tietohallinnon ja johtamisen ammattilaisista koostuva verkosto on siitä alkaen järjestänyt vierailuja ja erilaisia tilaisuuksia tietojohtamisen teemojen ympärillä.

Viime syksynä verkoston järjestämässä seminaarissa pohdittiin tietojohtamisen tilaa yhdessä kansanedustaja Jyrki Kasvin vetämän Eduskunnan tietoyhteiskuntaryhmän kanssa. "Ideat liikkeelle – tietojohtamisella menestykseen" -seminaarissa kuultiin esityksien lisäksi myös eri puolueiden kansanedustajilta tietoyhteiskunta-aiheinen vaalipuhe.

Miten julkishallinnossa syntyvää tietoa voitaisiin sitten paremmin hyödyntää ja miten kansalaisten osallisuus voi toteutua yhteiskunnassa?

Kokonaiskuva ja tietopolitiikka
Tietojohtaminen edellyttäisi kokonaiskuvaa tietovirroista. - Tiedon hallinnassa tarvitaan kaikkien tiedon käsittelyyn liittyvien vaiheiden tunnistamista, korosti kliininen opettaja Tuula Kivinen Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä. Kivinen esitteli kanadalaisen professorin, Chun Wei Choon prosessimallin (1998), jossa tiedonhallinta hahmotetaan kuutena alueena: tietotarpeiden tunnistaminen, tiedon hankinta, tiedon organisointi ja varastointi, tietotuotteiden ja palveluiden kehittäminen sekä tiedon jakelu ja tiedon käyttö.

Julkishallinnossa tietojohtamisella on liitäntöjä myös yhteiskunnan tietovirtojen järjestämiseen. - Tietojohtaminen ei ole vain yksittäisen organisaation asia, vaan sitä olisi tarpeen katsoa myös poikkihallinnollisten prosessien, julkishallinnon ja yhteiskunnan kokonaisuuksista käsin, totesi Valtipan pitkäaikainen koordinaattori, Maija Jussilainen.

Kokonaisuuksien hahmottaminen ei synny itsestään, vaan sen tueksi tarvitaan informaatioarkkitehtuurin kuvauksia. - Tarvittaisiinko siihen myös tietopolitiikkaa?, kysyi Jussilainen.

Tieto ei löydy, eikä kulje
Päätöksentekijöiden ja asiantuntijoiden tarvitseman tiedon haku on tullut entistä mutkallisemmaksi. - Monimutkaistuva toimintaympäristö edellyttää laaja-alaista ja monipuolista tiedon hankintaa suuresta joukosta erilaisia tietolähteitä, arvioi Kivinen. - Liika informaatio tekee olennaisen tiedon löytämisestä vaikeaa, koosteista on puutetta ja sirpaletietoa on paljon.

Tietopalvelutyöllä on edelleenkin suurta tarvetta, vaikka google ja verkkopalvelut tarjoavat nopeaa pääsyä tietoon. - Tiedonhankintaan käytettävät mahdollisuudet ovat rajallisia. Laadukkaan tiedon hankintaa edistäisi tietolähteiden huolellinen valinta, jatkuva arviointi ja ”tiedon välittäjien" toiminta, esittää Kivinen.

Tietotekniikasta ei aina ole apua. Tiedon haettavuudessa, sen kokoamisessa eri järjestelmistä, sovellusten käytön osaamisessa ja tulosten analysoinnissa on edelleen ongelmia. - Tietojärjestelmien monipuolinen käyttö on vähäistä, ratkaisut ovat kehittymättömiä ja yhteen sopimattomat järjestelmät aiheuttavat kaaosta, täsmensi Kivinen.

Tiedon jakamisessa ja sen hyödyntämisessä on myös rajoja. - Yksiköiden ja ammattiryhmien väliset raja-aidat tulevat esteeksi ja vaatisivat uutta viestintäkulttuuria, kiteytti Kivinen. - Kulttuuri selittää jopa puolet tiedon hyödyntämisen puutteista.

Tietoammattilaiset nostavat tiedon hyödyt esiin
Tieto on tietoyhteiskunnassa noussut tuotannon tekijäksi, mutta tiedosta saatavaa etua ei vieläkään osata ottaa irti. - Tieto on kilpailuetu, ja se joka parhaiten löytää ja soveltaa sitä on voittaja, korosti toiminnanjohtaja Pirjo Kainu Tietoasiantuntijat ry:stä. - Hyvin hyödynnetyllä tiedolla nostetaan organisaation tuottavuutta, laatua ja vaikuttavuutta ja lisätään organisaation tunnettuutta.

Tietoammattilaiset tarjoavat "välittäjän" ammattitaidon, jolla edistetään monipuolisen tiedon valikointia, hankintaa, arviointia ja analysointia erilaisiin tarkoituksiin. - Tieto on raaka-aine, jota voidaan louhia, rikastaa ja jalostaa. Tiedonhallintaan kuuluvat tiedonhakujen lisäksi esimerkiksi ajankohtaisten ilmiöiden ennakointi, tiedon hankinta, tiedon tallentaminen ja haetun tiedon analysointi, arvioi Kainu.

Analysoitu tieto kansalaisten käyttöön
Julkishallinnon tietojohtamisessa on vielä monia haasteita. - Tietojohtamisen mahdollisuudet olisi tunnistettava ja johtajat tarvitsevat osaamista tällä alueella. Tietojohtaminen tulee nostaa hallintopolitiikan prioriteetteihin, toiminta tulee vastuuttaa ja hallinnon rakenteet pitää saada tietoyhteiskunnan edellyttämälle tasolle, kokosi pääjohtaja Tuomas Pöysti Valtiontalouden tarkastusvirastosta.

Tietojohtaminen avaa myös uusia mahdollisuuksia. Ennakoivaa tietoa, vertailuihin perustuvaa taustatietoa ja kehitystä kuvaavia analyyseja voitaisiin hyödyntää entistä laajemmin. Julkishallinnolla olisi kehittämisen varaa tiedon hyödyntämisessä, analysoidun tiedon tarjonnassa ja tiedon jakelussa. - Poliittisen päätöksenteon tulee perustua tietoon, jolloin palvelujen järjestämisestä tulee tuloksellisempaa, täsmensi Pöysti. - Vaikuttavuutta saadaan lisää paremmin kohdennetuilla ja purevammilla toimenpiteillä.

Päätöksentekoa tukevat analysoidut taustatiedot tulisivat olla myös kansalaisten saatavilla. Tietojohtamisella voitaisiin näin vahvistaa kansalaisten osallistumismahdollisuuksia ja heidän oikeuksiensa toteutumista. - Julkisen sektorin tietojohtamisessa tulisi huomioida myös se, että julkishallinnolla on erityinen rooli ja yhteiskunnallinen tehtävä. Sen rooliin kuuluu myös huolehtia siitä, että käyttäjien tarpeet huomioidaan ja kansalaisten perusoikeudet toteutuvat, korosti Pöysti.

EU vauhdittaa tiedonvaihtoa ja sähköistä asiointia
EU-tasolla on meneillään myös hankkeita, jotka tähtäävät kansainvälisen yhteentoimivuuden parantamiseen. EU:n ISA-ohjelmassa (Interoperability Solutions for European Public Admistrations) edistetään ratkaisuja julkishallinnon tietohallinnon ja palvelujen tekniselle yhteentoimivuudelle. Tietoyhteiskuntakehitykseen puuttuvia ohjelmia ovat myös mm. Digital Agenda for Europe (EU:n digitaalinen agenda) sekä Cip-ohjelma (Competitiveness and Innovation Framework Programme), jolla vauhditetaan sähköistä asiointia.

Tommi Karttaavi Kuntaliitosta esitteli seminaarissa lähes valmista EIF 2.0. standardiluonnosta, jolla luodaan yhtenäistä viitekehystä julkishallinnon tietohallinnolle ja tietojärjestelmien yhteentoimivuudelle. Kehyksessä yhteentoimivuutta tarkastellaan neljän näkökulman kautta: lainsäädännöllisenä, organisatorisena, semanttisena ja teknisenä yhteentoimivuutena.

EIF:n keskeisinä tavoitteina on mm. sähköisiin viranomaisasiakirjoihin siirtyminen sekä tiedonvaihdon tehostaminen jäsenvaltioiden hallintojen välillä. Juridisella alueella tähdätään mm. ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja valuutan vapaan liikkuvuuden edistämiseen.

Laki ja informaatioarkkitehtuuri tukevat yhteentoimivuutta
Yhteentoimivuuden edistyminen edellyttää myös sitä, että organisaatioilla samansuuntaiset lähtökohdat visioiden, tavoitteiden ja prioriteettien tasolla.

- Esimerkiksi juridisen yhteentoimivuuden ydinongelmana on se, että eri maiden lainsäädännöt eivät ole linjassa keskenään ja direktiivejä sovelletaan eri maissa eri tavalla, totesi Tommi Karttaavi Kuntaliitosta.

Suomessa julkishallinnon tietohallinnon yhteentoimivuutta ollaan lisäämässä lainsäädännöllä (HE 246/2010), joka tukee myös julkishallinnon yhtenäistä informaatioarkkitehtuuria (kokonaisarkkitehtuuri).

Onko tietojohtamisesta hyötyä – ja kenelle?
Seminaari päättyi vielä moniin avoimiin kysymyksiin. Mikä on tietojohtamisen paikka ja mitkä ovat sen edut? Taitavalla tietojohtamisella nostetaan organisaation tuottavuutta, laatua, tunnettuutta ja vaikuttavuutta. Julkisella sektorilla se edistäisi myös prosessien tehostamista, muutosten ennakointia, valittujen toimenpiteiden kohdentamista ja niiden onnistumisen seurantaa. Kaikki näistä ovat suorastaan kriittisiä tekijöitä organisaatioille.

Tavoitteiden ja sisältöjen määrittelemiseksi tarvitaan tietopolitiikkaa ja tietostrategioita. Tietoammattilaisille olisi myös tilausta osaamisensa soveltamiseen tiedonhallinnan välineiden kehittämiseen ja tietostrategioiden laatimiseen.

Tietojohtamisella ei päätetä vain siitä, miten ohjat organisaatioiden tietovirtoja, vaan miten yhteiskunnan ja julkisen sektorin tietoja hyödynnetään. Tulevaisuuden kysymyksiin kuuluu myös, millaisiin tarkoituksiin ja kenen hyödyksi tehostuvaa tiedonhallintaa käytetään?

Seminaarin esitykset ja keskustelujen yhteenvedot löytyvät osoitteesta http://www.tieke.fi/?x11635=28505

Päivikki Karhula

Tietojohtamisen verkoston postituslistalle liittymispyynnöt: Erika Bergström, Eduskunnan kirjasto (email: erika.bergstrom(at)eduskunta.fi)

Tieto ja politiikka

2011-01-21T09:14:00.001+02:00

Varmasti kaikki ovat sitä mieltä, että poliittisen päätöksenteon tulee perustua mahdollisimman oikeaan, tarkkaan ja todistettuun tietoon.

Viime vuosina yliopistojen, sektoritutkimuslaitosten ja valtioneuvoston piirissä on toteutettu useita hankkeita, joiden tavoitteena on ollut tuottaa yhä parempaa tietoa päätöksenteon tueksi. On kuitenkin vaikea sanoa, kuinka paljon poliittisten päätösten laatua voidaan parantaa tutkimustiedolla.
Akatemiaprofessori Kari Palonen on sanonut, että kansanedustajilla ei ole kovin paljon opittavaa tutkijoilta. Tutkijoilla sen sijaan on paljon opittavaa kansanedustajilta.

Itse ajattelen samalla tavalla. Tieteellinen tutkimustyö ja parlamentaarinen politiikka ovat luonteeltaan lähes vastakkaisia prosesseja. Keskeistä on erilainen näkemys kieleen. Luonnontieteen faktat ovat olemassa ikään kuin kielen ulkopuolella. Politiikassa ei ole kielen ulkopuolista todellisuutta vaan joka ikinen fakta on kyseenalaistettavissa ja kiistettävissä. Parlamentaarinen politiikka on puhumista, perustelemista, vakuuttamista, vastakkaisten näkökulmien esittämistä.

Eräs mielenkiintoinen historiallinen esimerkki vuodelta 1931 kertoo, kuinka vaikeata tutkimustietoa on soveltaa poliittiseen päätöksentekoon. Tuolloin eduskunnassa käsiteltiin hallituksen esitystä mietojen alkoholijuomien valmistuksen sallimisesta. Esitys perustui maamme parhaimpien alkoholitutkijoiden lausuntoon, jonka mukaan 2.25 prosenttinen alkoholijuoma ei ole päihdyttävää. Tästä syystä sen valmistus voidaan sallia, vaikka maassa olikin kieltolaki.

Kansanedustajat kuitenkin epäilivät tutkijoiden lausuntoa. Epäilys oli niin suurta, että kansanedustajille lopulta tuotiin tuon vahvuista alkoholijuomaa maistettavaksi, jotta he itse voisivat testata, humaltuvatko vai eivätkö. Edustajien mielestä "oma kokemus merkitsee enemmän kuin kenenkään tiedemiehen päinvastaiset vakuuttelut."

Eräs edustajista sanoi seuraavasti: "Me kunnioitamme tiedettä, mutta meidän täytyy muistaa, ettemme kuitenkaan aina saa "jurare in verba magistri". Sillä jos aina seuraamme tiedemiehiä ja olisimme seuranneet, niin junassakaan ei voisi matkustaa. Sillä kun ensimmäistä junaa suunniteltiin, pyydettiin Ranskan akatemian lausunto ja tiedemiehet pitivät mahdottomana, että juna kestäisi sitä ilman vastusta, mistä on kysymys. Tiedemiehet erehtyivät silloin ja ovat erehtyneet vieläkin. Sen tähden meidän on muistettava, että jos joku tiedemies sanoo, että olut ei juovuta, niin tulee toinen tiedemies, joka sanoo, että juovuttaa. Jos yksi tiedemies tutkii siellä, niin toinen tutkii täällä, ja huomenna tulokset saatetaan kumota."

Poliittisessa päätöksentekoprosessissa varmimmatkin tieteelliset faktat muuttuvat epävarmoiksi, objektiiviset totuudet subjektiivisiksi. Tämä on juuri politiikan tarkoitus ja kansanedustajien tehtävä. Suurimmat poliittiset virheet on tehty aina silloin, kun liikaa on luotettu siihen, että päätösten taustalla oleva tieto on ehdottoman oikeata ja varmaa.

Timo Turja

Voiko verkko sivistää?

2010-12-17T09:07:00.004+02:00

Miten hankimme sen henkilökohtaisen tietovarannon, joka on totuttu liittämään sivistykseen? Yleistiedot ja yleissivistys ovat aina kulttuurisidonnaisia käsitteitä. Länsimaisissa kulttuureissa tiedonhankinta on perustunut pitkälti painetun tekstin lukemiseen, luetun ymmärtämiseen ja omaksumiseen.

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen Avek-lehden lokakuun 2010 teemana on Sivistys. Tampereen yliopiston mediakulttuurin professori Mikko Lehtosen mielestä sivistyksen ja painetun sanan samastaminen ei tunnu perustellulta, kun tieto kohdataan yhä enemmän sähköisessä muodossa. Toinen vanhentunut ajattelutapa Lehtosen mukaan on jako yleissivistävään tietoon ja soveltaviin taitoihin. Yhä useampi tekee työtä koneilla, jotka käyttävät kieltä.

Miten verkossa luetaan
Miten verkkoaika on muuttanut lukemisen tapoja? Kun luemme verkosta, mitä silloin luemme? Miten nuoret lukevat, he, jotka ovat omaksumassa sivistystä?

Wikioppimisen maailmassa ”digitaalisten natiivien” nuorten arki on mediavaltaista. Internet on yleismedia, joka palvelee tiedonhakua, yhteydenpitoa, vapaa-aikaa. Kymmenen vuotta sitten puolet nuorista luki kirjoja vähintään kerran viikossa, nyt vain kolmasosa. Kun koulutöitä varten etsitään tietoja, lähes 90 % käyttää siihen internetiä, kymmenen vuotta sitten vajaat 20 %. Kirjojen merkitys on pudonnut tavoitteellisen tiedonhaun (koulutyön) välineenä 50 prosentista viiteen prosenttiin. Nämä tutkimustulokset löytyvät Minna-Riitan Luukan ym. raportista Maailma muuttuu – mitä tekee koulu? (Gaudeamus 2008.)

Uusimmassa Pisa-tutkimuksessa suomalaisten nuorten lukutaito on vertailuaineiston mukaan hieman laskenut. Helsingin Sanomien 8.12.2010 jutussa kahdeksasluokkalainen tyttö toteaa: ”En lue melkein ikinä, ei ole aikaa. Pelaan fudista ja teen kaikkea muuta.” Luukan aineistossa yhdeksäsluokkalaiset kokevat itsensä ei-lukijoiksi, netissä lukeminen ei ole poikien mielestä lukemista ollenkaan.

Opettajan mukaan lineaarinen lukutaito eli tekstin lukeminen ja tiedon etsiminen siitä on osalle oppilaista vaikeaa. Verkossa tiedon voi poimia haluamassaan järjestyksessä, lyhyissä pätkissä ja kiinnostavia kuvia klikkaamalla.

Pitäisikö meidän olla huolestuneita verkkoajan lukemistavoista? Avek-lehden teemanumero esittelee Nicholas Carrin poleemisen teoksen The shallows. What the Internet is doing to our brains. (Norton 2010.) Aivotutkija Carr väittää, että internet tekee meistä eteviä tiedon haravoijia, jotka eivät keskity tai ymmärrä kokonaisuuksia. Hän ylistää (painettua) kirjaa, jonka lukeminen ei vain lisää tietoja, vaan myös panee ajattelemaan, assosioimaan ja vertaamaan omia ajatuksia muiden kanssa.

Lukemisen uusi määritelmä
Kuva lukutaidosta, lukutavoista ja lukemistamme aineistoista ei voi olla mustavalkoinen. Mediamaailma on muuttunut ja sen mukana lukeminen.

Näyttää siltä, että lukeminen täytyy määritellä uudestaan. Tampereen yliopistossa käynnistyneen Uudet lukemisyhteisöt, uudet lukutavat –hankkeen kysymyksinä ovat mm.:

• Mitä ja miten nuoret aikuiset lukevat uudessa mediakulttuurissa?

• Miten he lukevat (silmäily vs. keskittyminen, vastaanottaminen vs. tuottaminen)?

• Missä suhteessa silmäily ja keskittynyt lukeminen sekä vastaanottaminen ja uuden tuottaminen ovat toisiinsa?

• Millaisia teitä tutkittavat päätyvät valitsemaan tekstejä, joita he lukevat keskittyneesti?

• Mihin kaikkeen – esimerkiksi identiteettityöhön, ammatillisuuteen, mielihyvään – lukeminen liittyy?

Hankkeessa tuotetaan vuoden 2020 lukemisyhteisöjä ennustavia malleja. Projektin etenemistä voi seurata Uulu-blogista.

Sivistyksestä
Keskustelu sivistyksestä ja lukemisesta jatkuu. Mikko Lehtonen on käsitellyt mainiosti tätä muutosta jutussaan Sivistys? Kato Googlesta!
Lopulta sivistys on jotakin, jota tarvitsemme arjessa. Oleellisista ei ole se, kuinka paljon olemme lukeneet. ”Paljon tärkeämpää on se, mitä kaikella lukeneisuudellaan ja tiedoillaan tekee”, kuten kulttuurintutkija Raymond Williams toteaa.

Kaisa Paavilainen

Sanojen painosta

2010-12-10T10:31:00.000+02:00

Entisaikaan ihmiset tapasivat kunnioittaa painettua sanaa. Julkaistu teksti oli, jos ei enää kiveen hakattu niin ainakin kalliilla koneilla painettu, ylhäältä annettu, totta ja oikein.

Minäkin ajattelin pitkään, etteivät ajatukseni olleet riittävän painavia julkaistaviksi. Kun en mielestäni osannut laittaa sanoja peräkkäin riittävän ilmaisuvoimaisesti, luovuin yrittämästä.

Minun Siperiani oli muiden tekstien toimittaminen, jossa oppi ymmärtämään, että korkeasti oppineet akateemisetkin tuottivat lukukelvotonta tekstiä. Pidin sitä pyhäinhäväistyksenä, kunnes hyväksyin tutkijanuran realiteetit: kilpailussa pärjääminen edellyttää keskeneräisten tekstien suoltamista kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin.

Samanaikaisesti mahdollisuudet saada omat ajatuksensa lajitovereitten reposteltavaksi lisääntyivät räjähdysmäisesti. Tekstinkäsittely ja tulostin, halpa painotekniikka, netin pauhapalstat ja muut uudet mediat tuottavat bittiavaruuteen merkkejä, jotka ovat periaatteessa demokratian ja sanavapauden asialla. Sanojen ja sanomisen paino on kuitenkin vähentynyt, sähkökään ei taida painaa yhtään mitään.

Sähköisessä sanankäytössä jokainen on sanojensa seppä, sillä perinteisen portinvartijat, kustannustoimittajat ja ne juopot latojat, jotka viime kädessä (painomusteen tahrimassa) korjasivat kirjoittajien kielivirheet, ovat kadonneet kustantamoista ja tietokoneistetuista painoprosesseista.

Itseilmaisun moniäänisen demokratisoitumisen kääntöpuolena on usein viimeistelemätön kieliasu. Mitä väliä on vaatteilla, jos aate välittyy ja kieli elää? Eipä juuri mitään, paitsi se, että sanojen kauneus voi pelastaa maailman.

On varttumassa sukupolvia, joille netin ulkopuolella ei ole elämää. Kirjastojen näkökulmasta perinteinen kirja ja painettu sana pölyttävät hyllyjä vastaisuudessakin. Haastavana tehtävänä on osoittaa, mistä herkuista pelkän sähköisen sanan valtaan heittäytyvä saattaa jäädä paitsi.

Yllä mainitun vakuudeksi huomaan kirjoittavani juuri sellaista sietämättömän kevyttä blogitekstiä, jolla ei olisi ollut julkaisumahdollisuuksia jyhkeiden painokoneiden aikakaudella.

Joni Krekola

EU:n uudet vaatteet

2010-12-03T10:35:00.002+02:00

EU:n alainen Euroopan standardisoimisjärjestön tekstiilikomitea kävi alkusyksystä Helsingissä pohtimassa mm. kemikaalien testausta. Ja syytä onkin. Vain vähän sitä ennen YLE TV1 lähetti pariinkin otteeseen ohjelman Ulkolinja: Myrkkyä halvalla. Ohjelma käsitteli Aasiassa tuotettujen vaatteiden myrkkyjäämiä, eurooppalaisten kuluttajien ja aasialaisten työntekijöiden altistumista EU:ssa kielletyille tuholaismyrkyille sekä valkaisussa ja värjäämisessä käytetyille voimakkaille aineille.

Yli 90 % täällä myytävistä vaatteista tuotetaan Aasiasta. Vaatteita käsitellään siis EU:n kieltämillä aineilla, mutta jäämiä myrkyistä tulee vaatteiden mukana EU:hun. Vaikuttaa siltä, että edullisista vaatteista maksetaan lopulta kova hinta. Koska vaatteet kirjaimellisesti koskettavat meitä kaikkia, on unionilta vaadittava nopeita toimia.

Ulkolinja kertoi miten saksalainen Julia, joka työskenteli kansainvälisen vaateketjun liikkeessä, altistui vaatteita käsitellessään mm. valkaisussa käytettävälle klooribentseenille. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa työt, sillä altistumisen jatkuminen olisi vaarantanut hänen munuaisensa. Julia varoitti myrkyistä vaateliikkeessä yhä työskentelevää ystäväänsä, jolla oli samanlaisia oireita. Ystävä ei halunnut esiintyä ohjelmassa, sillä mies pelkäsi enemmän työpaikkansa kuin terveytensä menetystä.

Hampurin satamassa on kehitetty mittauslaite, jolla tutkitaan vaatekontin sisäilman koostumus ennen avaamista. Konttia ei saa avata ilman suojavarusteita, jos haitta-aineiden pitoisuus ylittää raja-arvot. Konteissa voi olla mm. tuholaistorjuntaan käytettyä metyylibromidia, joka on EU:ssa kielletty. Satamien ja tullien pistokokeissa havaitut rikkomukset eivät johda seuraamuksiin.

Kuluttaja-lehti nro 6/2010 kertoi printti-t-paitojen sisältävän sekä hormonitoimintaa häiritseviä ftalaatteja että ympäristölle myrkyllistä, eliöihin kertyvää nonyylifenolietoksylaattia. Nonyylifenolietoksylaattia ei saa olla EU:ssa valmistetuissa vaatteissa, mutta laki ei kiellä tuomasta EU:n ulkopuolelta vaatteita, joissa sitä on. Kiellettyjä ftalaatteja löytyy myös leluista, joissa sitä käytetään muovin pehmentimenä. Ftalaatit voivat heikentää hedelmällisyyttä.

EU on alkuperältään talousliitto. Menneet vuodet yhteiselossa EU:n kanssa ovat osoittaneet, että moni EU:n päätös on syntynyt nimenomaan siltä pohjalta, ettei kaupankäynnillä ja tavaroiden liikkuvuudella saa olla esteitä. Terveys ja ympäristö vaikuttavat usein sillä perusteella jäävän EU:n toissijaisiksi arvoiksi. Tässä vaateasiassa tuntuu siltä, ettei EU ole voinut tai halunnut kansalaisiaan riittävästi suojella. Tuntuu oudolta, että kielletään EU:ssa tietyt aineet, mutta eurooppalaiset yritykset voivat tuottaa ja käyttää samoja myrkkyjä EU:n ulkopuolella. EU myös määrää käsittelemään vaatekontit lähtösatamassa EU:ssa kielletyillä hyönteistuhoaineilla.

Kun europarlamenttivaalien äänestysprosentti kautta Euroopan on ollut melko pieni, voi kai miettiä löytyykö syy siihen tästä kysymyksestä: Onko EU pystynyt olemaan riittävän hyvä ja tehokas toimija EU-kansalaisen käytännön elämän kannalta, kansalaisille merkityksellisissä asioissa? Onko EU oikeasti pro people?

Ja olemmeko me itse toimineet kuin keisari uusien vaatteiden kanssa? Olemmeko itse aiheuttaneet tämän syöksykierteen haluamalla ja ostamalla aina vain halvempia vaatteita? Tarvitaanko edes niitä kaikkia?

Raija Hietala

PS. Tunnetko sinä Öko-Tex standardin?

Kieli ja oikeus – erottamattomia

2010-11-19T08:49:00.000+02:00

Osallistuin viime viikolla Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen järjestämään Oikeuskulttuurin päivään, jonka teemana oli tänä vuonna oikeuskieli. Aiheesta alusti FT Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemiasta sekä Lapin yliopiston oikeuskulttuurin ja oikeuslingvistiikan professori Jaakko Husa. Keskustelua oikeuskielestä monikulttuurisessa Suomessa jatkettiin paneelissa, jossa sekä oikeustieteellinen että kielitieteellinen osaaminen oli edustettuna.

Tilaisuuden lopussa julkistettiin teos Oikeuskieli ja säädöstieto – Rättsspråk och författningsinformation. Viime vuonna vietettiin suomenkielisen lakikirjan juhlavuotta sen johdosta, että oli kulunut 250 vuotta ensimmäinen suomenkielisen lakikirjan julkaisemisesta. Suomalaisen lakikirjan julkaiseminen vuonna 1759 oli käännekohta suomalaisen oikeuskielen historiassa, suomenkielinen väestö saattoi ensimmäistä kertaa lukea lakia omalla kielellään. Eduskunnan kirjasto järjesti aiheesta juhlanäyttelyn viime vuonna.

Tilaisuudessa professori Jaakko Husa puhui englannin kielen ylivallasta oikeustieteessä. Englannista on muodostunut oikeustieteen lingua franca, eli yhteiskieli jota kansainvälisissä yhteyksissä käytetään keskinäiseen kommunikoimiseen. Paine julkaista suomalaista oikeustieteellistä tutkimusta englanniksi on lisääntynyt, mm. johtuen tarpeesta arvioida tutkimustuloksia kansainvälisesti.

Esityksessään professori Husa kuitenkin kyseenalaisti englanninkielisen julkaisemisen paremmuuden. Englanniksi julkaiseminen ei hänen mukaansa tule olla itseisarvo. Selkeästi kansainvälisistä aiheista on varmasti monessa tapauksessa tarkoituksenmukaista kirjoittaa englanniksi. Suomalaista lainsäädäntöä koskeva artikkeli saa kuitenkin todennäköisesti suuremman lukijakunnan ja vaikuttavuuden kun se julkaistaan esimerkiksi Lakimies-lehdessä eikä englanninkielisessä oikeustieteellisessä julkaisussa.

Oikeuskulttuurin päivä -tilaisuudessa moni puhuja korosti puheenvuorossaan, että kansallisesta lainsäädännöstä tulisi kirjoittaa myös ao. maan kansallisilla kielillä. Huomiota kiinnitettiin myös siihen, että muiden vieraiden kielten taitaminen englannin lisäksi mahdollistaa laajemman aineiston hyödyntämisen omassa tutkimuksessa. Ongelmallisena pidettiin myös anglosaksisen oikeuskulttuurin käsitteiden tuomista suoraan suomalaiseen oikeuteen. Käsitteitä ei tulisi vain kääntää ja käyttää sellaisenaan suomen- tai ruotsinkielessä, vaan ne tulisi sopeuttaa Suomen oikeuteen ja sen käsitteistöön.

Kieli on lakitekstin rakennusaine. Lain käsitteiden sisältö ymmärretään kielen ja oikeuskulttuurin kautta. Kieli on myös hyvin olennainen, suorastaan erottamaton osa oikeustieteellisestä tekstiä. Käännetty teksti ei ole koskaan ensisijaista. Kotimaisia kieliä tulisi ehdottomasti käyttää esim. oikeustieteen oppi- ja kurssikirjoissa jotka käsittelevät kansallisen oikeuden teemoja.

Kirjastossamme on hyvin kattava kokoelma oikeustieteellistä kirjallisuutta molemmilla kotimaisilla kielillä. Ulkomaisen juridisen kirjallisuuden hankinnassa olemme, aivan kuten muutkin, altistuneet englanninkielen ”ylivallalle” - englanninkielistä aineistoa hankitaan suhteellisen paljon. Kuitenkin myös muut kielet ovat oikeustieteellisessä aineistossamme edustettuina. Pohjoismaisen oikeuskirjallisuuden lisäksi kokoelmastamme löytyy mm. saksan ja ranskankielistä oikeustieteellistä kirjallisuutta.

Erika Bergström

Useasti, monta kertaa, alati on mieleni tehnyt…

2010-11-12T09:04:00.009+02:00

Suomen kirjastot ovat upeita paikkoja. Asiakkaat tulevat kirjastoon viihtymään, nauttimaan ilmapiiristä, hakemaan kirjallisuutta, tauluja - ja tietoa. Kaikenlaista tietoa. Aikoinaan kirjastotieteen peruskurssin luennolla professori Okon kertomassa esimerkissä tiedontarpeesta pikkupoika halusi tietää, kuoleeko sammakko, jos sitä pitää taskussa.

Vaikka kirjastot pyrkivät palvelemaan asiakkaitaan olemalla auki myös iltaisin tai viikonloppuisin, voi joskus joutua kolkuttelemaan kiinni olevan kirjaston ovia. Tiedontarve ei katso kelloa.

Tällaisessa tilanteessa voi tiedontarpeeseen auttaa Kysy kirjastonhoitajalta –palvelu. Siinä on mukana 48 yleistä kirjastoa ja 17 erikoiskirjastoa. Eduskunnan kirjaston lisäksi muita erikoiskirjastoja ovat mm. Tilastokirjasto.

Kysy kirjastonhoitajalta –palvelussa kysyjä saa avun tiedontarpeeseensa kolmen arkipäivän kuluessa lähimmältä kirjastolta asuinpaikkansa mukaan tai erikseen valitsemaltaan kirjastolta. Jos vastaajakirjasto jää valitsematta ja kysymys on erikoiskirjaston alaa, voi asuinpaikan kirjasto ohjata kysymyksen edelleen esim. Eduskunnan kirjastolle.

Kiireisen avun tarvitsija tarkistaa ennen kysymyksen lähettämistä, onko kysymykseen vastattu aikaisemmin. Vastausarkistosta voi tehdä hakuja ja uusimpia vastauksia voi selata myös sen mukaan ovatko ne luetuimpia, kommentoiduimpia vai parhaita vastauksia. Vastausten kommentointi – ja pisteytysmahdollisuus liittää Kysy kirjastonhoitajalta –palvelun runsaaseen sosiaalisen median kirjoon.

Kysymysten kirjo on laaja. Kirjallisuuteen liittyvissä kysymyksissä haetaan usein kirjan tai tekijän nimeä tyyliin Kenen runo? Muistan pätkän oheista runoa, mutta en runon nimeä enkä kirjoittajaa...... "Useasti, monta kertaa, alati on mieleni tehnyt eniten olla runsaasti kanssasi paljon...".

Yksi luetuimpia (4447 kertaa) vastauksia on kysymykseen Mikä on Tuntemattoman sotilaan juoni? ....(pääpiirteittäin). Kommentoiduin (9 kommenttia) vastaus on kysymykseen Mihin kirjastoon Helsingissä voi viedä kirjoja kierrätykseen? Parhaita, viiden tähden vastauksia on useita.

Mielenkiintoinen haku 'Eduskunnan kirjasto' tuotti arkistosta 69 viitettä. Osa on viitteitä Eduskunnan kirjaston kokoelmiin, mutta mukana on sellaisia kysymyksiä kuin

Minkälainen on Suomen puoluelaitos?
Haluaisin värikuvia (kirjoissa) Suomen eduskuntatalosta, sisältä ja ulkoa.
Missä voi tutusta vanhoihin lakeihin?
Mistä löytyisi tietoa Norjan oikeusjärjestelmästä?

Haulla 'eduskun*' tulee 190 viitettä. Kysymykseen Voiko netissä katsoa suorana esim. jääkiekko-ottelun tai eduskunnan kyselytunnin tms? on vastattu 7.10.2005. Koska tilanne on eduskunnan kyselytuntien osalta muuttunut, on vastausta muokattu. Toinen tapa ajantasaistaa vastauksia on kommentoida niitä.

Kysy kirjastonhoitajalta –palvelun vastausarkisto on aarreaitta kahdessa mielessä. Ensinnäkin sieltä voi löytää vastauksen kysymykseen saman tien – sekä avuntarvitsija että vastaaja. Toiseksi se tekee kirjastoissa tehtävää tietopalvelutyötä näkyväksi ja on sen muisti. Runsaan kymmenen vuoden ajalta vastausarkistosta löytyy yli 20 000 vastausta.

Kysy kirjastonhoitajalta –palvelussa asiakkaan käytössä on laaja, valtakunnallinen osaaminen ja tietämys. Ja kuten asiaan kuuluu, palvelu on maksuton niin asiakkaalle kuin mukanaoleville kirjastoillekin.

Linkki Kysy kirjastonhoitajalta –palveluun: http://www.kirjastot.fi/tietopalvelu/

Päivi Erkkilä

Politiikkaa radiosta – Politiikkaradio

2010-11-05T09:00:00.006+02:00

Median tarjontaan politiikasta ja erityisesti eduskuntatapahtumista tuli merkittävä lisä, kun YLE Puhe aloitti arkipäivisin lähetettävän Politiikkaradio-ohjelman. Ohjelma lähetetään maanantaista perjantaihin klo 18.05-19.00. Ohjelmassa seurataan ensi kevään eduskuntavaaleihin asti eduskunnassa ja myös muualla yhteiskunnassa käytävää poliittista keskustelua.

Maanantaisin Politiikkaradiossa käydään studiokeskustelu, jossa puntaroidaan politiikan ajankohtaisia kysymyksiä, teemoja ja ilmiöitä. Tiistaisin ja keskiviikkoisin kuullaan eduskunnan täysistunto juonnettuna ja taustoitettuna. Torstaisin ohjelmassa kuullaan eduskunnan suullinen kyselytunti kahden tunnin viiveellä, suoraa lähetystä eduskunnan kyselytunnilta voi seurata televisiosta YLE TV1:ltä tai verkkolähetyksenä eduskunnan verkkosivujen kautta. Perjantaisin Politiikkaradio tarkastelee kulunutta politiikan viikkoa kokonaisuutena.

Viikonloppuisin (la-su) on vielä mahdollista kuunnella klo 8.00-9.00 parhaat palat viikon lähetyksistä.

Itseäni on aina harmittanut se, että eduskunnasta ei mielestäni raportoida riittävästi sitä arjen työtä, mitä kansanedustajat tekevät tehdessään päätöksiä eduskunnan täysistunnoissa ja muissa toimielimissä. Eduskunnan päiväjärjestyksessä on päivittäin lukuisia asiakohtia, joiden tuloksena syntyy lakeja ja erilaisia linjauksia, mutta vain osa niistä uutisoidaan mediaan. Tässä mielessä Politiikkaradio tuo lisää tarjontaa yleiseen keskusteluun.

Yksittäisten kansanedustajien haastatteluja ja perusteluja valinnoilleen olisi hyvä kuulla mediankin kautta runsaasti lisää. Varsinkin vaalien lähestyessä äänestäjien ehdokasvalintaa helpottaa ehdokkaiden kantojen kuuleminen konkreettisiin asioihin.

Sensaatiohakuiset uutiset nousevat aina esille eduskunnastakin ja jättävät jalkoihinsa merkittäviä lainsäädäntöpäätöksiä. Vaikka vaalirahasotkut, henkilövalinnat ja muutkin vastaavat pitää selvittää perin pohjin, eivät niitä koskevat uutiset saisi peittää alleen monen kansanedustajan tekemää arvokasta päivittäistä työtä.

Radio on edelleen vaivatta monen menevän, tulevan tai vain olevan kuuntelijan kuunneltavissa. Piuhojen kanssa tai ilman. Verkkolähetysten kautta eduskunnan täysistuntoja voi myös katsella ja kuunnella suorana, tai etsiä ne jälkikäteen seurattavaksi. Politiikkaradio sisältää myös analyysin.

Politiikkaradio löytyy internetistä osoitteesta http://www.yle.fi/puhe/sivu.php?uname=politiikkaradio ja Facebookista http://www.facebook.com/pages/Politiikkaradio/145454082154565

Kristiina Hakala

Miten verkkopalveluja tulisi markkinoida – haasteita Eduskunnan kirjaston käyttäjäkyselyn tulosten pohjalta

2010-10-29T09:04:00.002+03:00

Keväällä Eduskunnan kirjastossa toteutetun käyttäjäkyselyn tuloksista käy ilmi, että kirjaston uudemmat verkkopalvelut tunnetaan huonosti. Kyselyn tuloksia käsiteltäessä olemme miettineet, miten tehdä tunnetuksi kirjaston uusia verkkopalveluja sekä lisätä jo olemassa olevien verkkopalvelujen käyttöä.

Hyvät lukijat, osaisitteko te kertoa meille, miten ja millä välineillä verkkopalveluja tulisi esitellä, jotta ne löydettäisiin ja herättäisivät kiinnostusta? Mikä saa teidät kiinnostumaan uusista verkkopalveluista ja ottamaan ne käyttöön? Miten itse olette markkinoineet uusia verkkopalvelujanne? Entä, minkälaisia verkkopalveluja toivoisitte Eduskunnan kirjaston tarjoavan?

Verkkopalvelujen markkinoinnin lisäksi haasteellisina osa-alueina kyselyn vastauksissa nousivat esiin tiedotuksen parantaminen ja tiedonhallinnan koulutuksen kehittäminen. Myös vinkit tiedotuksen ja asiakkaille suunnatun koulutuksen kehittämiseksi ovat tervetulleita!

Kyselyn tulosten mukaan Eduskunnan kirjaston vahvuudet ovat palveluissa, erityisesti asiakaspalvelussa. Sekä palveluja että palvelujen vaikuttavuutta arvioitaessa saatiin paremmat tulokset kuin edellisessä vuonna 2008 toteutetussa käyttäjäkyselyssä.

Käyttäjäkyselyn tavoitteena oli muun muassa kartoittaa käyttäjien tyytyväisyyttä kirjaston palveluihin ja pyrkiä saamaan palvelujen kehittämisessä tarvittavaa tietoa ja kehittämisideoita. Kysely saavutti tavoitteensa. Vastauksia, avointa palautetta ja kehittämisideoita saatiin runsaasti. Kyselyyn tuli 528 vastausta. Vastanneista eduskunnassa työskentelevien osuus oli 27 %, opiskelijoiden 25 %, tutkijoiden 24 % sekä muiden vastaajien 24 %.

Kyselyssä tiedusteltiin myös, minkä kouluarvosanan vastaaja antaisi Eduskunnan kirjastolle. Kaikkien vastausten keskiarvoksi saatiin 8,9. Eduskunnan sisäisten asiakkaiden vastausten keskiarvo on kiitettävä 9 ja ulkoisten asiakkaiden 8,9.

Kiitämme kaikkia käyttäjäkyselyymme vastanneita. Pyrimme hyödyntämään saadun palautteen ja kehittämään toimintaamme kyselyn tulosten pohjalta.

Leena Karjalainen

Raportti käyttäjäkyselyn tuloksista

Eduskunnan olympialaiset Elävässä arkistossa

2010-10-22T11:05:00.001+03:00

Ylen Elävä arkisto tarjoilee kansalaisille valittuja paloja julkisesti rahoitetun televisioyhtiön aarteistosta. Vanhojen pätkien avulla pääsee tenhoavasti mukaan menneisyyden meininkiin. Seuraavassa kuitenkin esimerkki siitä, että Elävän arkiston tallenteita ei pidä ymmärtää alkuperäisdokumentteina vaan otoksina laajemmasta kokonaisuudesta.

Kun eduskuntaan valittiin uusia, sotapolitiikassa ryvettymättömiä kasvoja keväällä 1945, tunnelma oli niin kireä, että vasemmistovoimat ja porvarit eivät kuppilassa tahtoneet mahtua samaan pöytään. Tulehtuneiden välien liennyttäjäksi keksittiin jalo olympialainen kilpailu: Stadionilla miteltiin kesällä 1945 eduskunnan ensimmäiset olympialaiset.

Henkilökohtaisina lajeina olivat pituushyppy, kiekko, keihäs sekä kilometrin mittainen kävelykisa. Lisäksi juostiin 8 x 100 metrin viesti eduskuntaryhmien välillä, SKDL:n naiset hävisivät 4 x 50 metrin viestin rinnanmitalla eduskunnan hengenmiehille, uudet kasvot koettelivat vanhoja partoja köydenvedossa ja potkupallojoukkue pesi lehdistön edustajat 3–0. Leikkimielisen yleisötilaisuuden tuotto lahjoitettiin sotainvalideille.

Vaikka kisojen tunnelma oli leppoisa, työläisurheilun ja valkoisen Suomen juopaa ei Stadionilla peitelty: porvarilliset edustajat sonnustautuivat klassisiin sinivalkoisiin Suomi-verkkareihin, mutta vasemmiston puseroiden rinnassa luki TUL niin isolla, että yläparvellekin erottui. "Työläisurheilijat" pääsivät nyt ensi kertaa "olympiakisoihin", sillä 1920- ja 1930-luvun olympiajoukkueisiin heitä ei ollut hyväksytty Suomen edustajiksi.

Elävästä arkistosta löytyy lyhyt taltiointi vuoden 1945 kisatempauksesta otsikolla Eduskunta urheilee stadionilla. Se on ajoitettu väärin vuodelle 1952, jolloin Helsingissä järjestettiin hieman isommat kinkerit. Eduskunnan urheilukerho osallistui kyllä sittemmin Helsingin kisakuumeen nostatukseen mittelemällä olympiavoittajien joukkuetta vastaan vuonna 1949. Parlamentaariset olympiakisat järjestettiin vain vuosina 1945 ja 1946, sillä tapahtuma ei sittenkään kiinnostanut suurta yleisöä.

Elävän arkiston pätkän pääosassa on kiekkoa heittävä atleetti Urho Kekkonen, tuolloinen oikeusministeri. Alkuperäisessä filmissä Eduskunnan "olympialaiset", joka pyöri aikanaan elokuvateattereissakin, lajit selostetaan yksityiskohtaisemmin ja Kekkosen lisäksi huomio kiinnittyy muihin kansanedustajiin, jotka eivät ole tänä päivänä yhtä tunnettuja. Kisojen paras urheilija oli toinen Urho, pituushypyn ja kävelyn voittanut tuore kansanedustaja Saariaho (kok), joka kunnostautui ennen sotia seiväshyppääjänä.

Pelkän Elävän arkiston varassa eduskunnan olympiakisoista saa harhaanjohtavan käsityksen. Varsinainen syy tarttua tähän huutavaan epäkohtaan oli kuitenkin se, että kyseinen edustaja Saariaho oli poikani äidinäidinisä.

Joni Krekola

Lähteet:

Eduskunnan "olympialaiset". Kuva: Armas Jokinen, Arvo Heinonen ja Veli Tamminen. Teksti ja selostus Veli Tamminen.

Ylen Elävä arkisto:http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=7&t=&a=1011

Maarit Mertaniemi: Urheiluhengellä yli rajojen. Eduskunnan urheilukerho 1945–1995. Eduskunta, Helsinki 1995.

Kirja nollaviiveyhteiskunnassa

2010-10-13T14:31:00.051+03:00

Luin tänä syksynä ilmestyneen, Kai Ekholmin ja Yrjö Revon yhdessä kirjoittaman kirjan 'Kirja tienhaarassa – vuonna 2020' (Gaudeamus 2010). Teos on ennen muuta perinpohjainen ja valaiseva selvitys Suomen kirja-alasta ja sen tulevaisuudennäkymistä. Seuraavassa pari yksityiskohtaa ja omia päätelmiä kirjan tiimoilta.

Kirjassa esitellään mm. Suomen kirjatalouden anatomiaa, kustannustoimintaa ja kirjamarkkinoita. Kirjasta käy esimerkiksi ilmi, että suomalaista kirjallisuutta on tähän päivään mennessä julkaistu n. 800 000 teosta, vuosittain julkaistaan n. 13 000 nimekettä, myyntimäärä vuonna 2009 30 miljoonaa kappaletta, kirja-alalla (kirjailijat, kustantajat, painajat, kirjakauppaväki ja kirjastot) työskentelee 10 0000-15 000 henkilöä jne.

Nykytilan analysoinnin ohella teoksessa visioidaan kirjaa ja kirja-alan asemaa osana lukemiskulttuuria vuoteen 2020 asti. Lukemistavat ovat muutoksessa. Varsinkin nuorempi väestönosa näyttää lukevan vähemmän painettuja kirjoja ja lehtiä sekä erityisesti painetun tietokirjallisuuden käyttö on laskussa; verkon kautta kautta eri muodoissa tapahtuva ”lukeminen/browsing” on sitävastoin kasvussa. Tämä aiheuttaa alalle kasvavia muutospaineita. Toisaalta todetaan, että kirjakriisejä on ollut ennenkin ja ne ovat vain vieneet alan kehitystä eteenpäin. Teoksen loppupuolella hahmotellaan kaksi vaihtoehtoista tulevaisuuden skenaariota – jakautuneen ja taantuvan sekä vuorovaikutteisen kirjatalouden skenaariot.

Ekholmin ja Revon kirjan valossa näyttää siltä, että tulevaisuuden kirja-ala on osittain samojen haasteiden edessä kuin musiikkiteollisuus tällä hetkellä. Herää kysymys - halutaanko tulevaisuudessa enää kirjoittaa, kustantaa, ostaa ja lukea painettuja kirjoja, kun äkkiseltään näyttäisi siltä, että samaa tavaraa, tai ainakin samantapaista, saa lähes 'nollaviivellä' verkosta ilman tekijänoikeus- ja kustannusmaksuja ilmaiseksi?

Kirjoittajien mielestä kirja-alan ei kuitenkaan tule käpertyä tulevan edessä vaan muuttuneeseen kokonaistilanteeseen tulee vastata mm. ennakoivalla markkinoiden hallinnalla ja laajemmalla tuotevalikoimalla (hybridituotteet, tarvepainatus) sekä jakeluteitä monipuolistamalla. Lisäksi yhteistyötä valtion ja yksityisten toimijoiden kesken tulee lisätä - esimerkiksi koulujen kanssa e-kirjallisuuden hankinnassa ja käyttöön saattamisessa. Kehittymässä oleva, Opetus- ja kulttuuriministeriön perustama, Kansallinen Digitaalinen kirjasto voisi toimia myös uudemman, tekijänoikeuksien alaisten aineiston jakelukanavana sähköiselle kaupalliselle aineistolle.

Tässä oli vain pikkumaistiaisia kirjan tarjoamasta "runsaasta ateriasta". Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita suomalaisen kirja-alan mahdollisista ja toivotuista tulevaisuuden näkymistä. Kirjan ystävien herkkua on erityisesti teoksen johdanto, jossa kauniisti ja ytimekkäästi esitellään kirja-alan pitkä ansiokas historia välttämättömänä osana ihmisen kulttuurihistoriaa, unohtamatta menneiden aikojen kirjakriisejä anekdootein ryyditettynä. On helppo yhtyä kirjoittajien päätelmään, että kirja fyysisenä ja kulttuurisena esineenä ja käyttöliittymänä säilyy jatkossakin tärkeänä monelle lukijalle. Lisäksi painetun tekstin lukemisen vaatima syventyminen ja pitkäjänteisyys ravitsee lukijaa pitkälti tulevaisuudessakin enemmän kuin hätäisesti verkosta nautittu copy-paste -pikaruoka.

Heikki Rajala

PS Tämän päivän Helsingin Sanomissa (15.10.2010) oli juttu kotimaan osastolla otsikolla "Kannettava korvaa kirjat Microsoft-koulussa". Jutun lopussa käy ilmi, että oppimateriaalijulkaisuista sähköisessä muodossa on vasta 3 prosenttia . Silti trendi on selkeä ja kirja-alan tulee tämä ottaa huomioon tulevan toiminnan kehittämisessä.

Linkkejä:

Helsingin Sanomien kirja-arvostelu (Teemu Lukka) 8.9.2010

Sovelluksia Suomelle

2010-10-08T08:09:00.004+03:00

”Julkinen datavaranto” ei kuulosta kovin mediaseksikkäältä aiheelta. Tuon teeman tiimoilta järjestettiin kuitenkin yleinen kilpailu, jonka tarkoituksena oli ideoida ja tuottaa sovelluksia, jotka helpottaisivat yhteistyötä kansalaisten ja erilaisten julkisten organisaatioiden välillä.

Suomen verkkodemokratiaseuran järjestämän Apps4Finland-kilpailun voittajat julkistettiin eilen 7.10.2010 Tampereella vuotuisen MindTrek-konferenssin yhteydessä. Kilpailussa oli mukana yritysten tai kansalaisten toteuttamia palveluita ja ideoimia ehdotuksia, jotka hyödyntäisivät jollain tavalla avoimia julkisia datavarantoja. Näitä tarjolla olevia datavarantoja on koottu Suomen datakatalogiin.

Eduskunta ja eduskunnan tietosisällöt olivat kilpailussa kiitettävästi esillä, sillä kilpailuun tuli useita ehdotuksia mm. kansanedustajien toimien seurantaan. Eduskunnan tietosisällöt eivät toistaiseksi ole tarjolla varsinaisena avoimena datana, joten ehdotukset ovat lähinnä ideatasolla. Joitain demototeutuksia on kuitenkin saatu aikaan raapimalla tietoja irti automaattisesti eduskunnan web-sisällöistä.

Ne kilpailuehdotukset, jotka pääsivät palkintosijoille ja joilla on jonkinlainen eduskuntakytkös ovat seuraavat:

Eduskuntarajapinta, äänestyskone ja visualisointipalvelu: Edustajan äänestyskäyttäytyminen tuodaan helposti hahmotettavaksi visuaalisin keinoin. Käyttäjä voi selvittää ketkä kansanedustajat ovat äänestäneet omia mielipiteitä vastaavasti. (1. palkinto, Yksityisten sovellussarja)

Pikkuparlamentti.fi: Palvelussa toteutettaisiin kansalaisten varjoäänestykset vastaavista eduskunnassa tapahtuvista äänestyksistä. Samalla voitaisiin vertailla eduskunnan ja varjoäänestysten tuloksia. (3. palkinto, Yritysten sovellussarja)

Sivulista.fi: Palvelu kokoaa Facebookin eduskuntavaaliehdokkaat selkeään seurattavaan muotoon hyödyntäen Facebookissa olevia puolueiden tai kansanedustajaehdokkaiden FB-sivuja. Taustalla on se ajatus, että vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Facebook tulee näyttelemään merkittävää roolia. (3. palkinto, Yksityisten sovellusarja)

Kansan muisti: Käyttäjä voi seurata palvelussa kansanedustajien toimintaa ja äänestyskäyttäytymistä. Mukana myös ajankohtainen vaalirahoitusnäkökulma. (Kunniamaininta)

Lisäksi kisassa oli koko joukko muitakin mielenkiintoisia kilpailuehdotuksia tai demototeutuksia, joissa eduskunnan tarjoama data tai kansanedustajat ovat jonkinlaisena osapuolena. Katso kilpailuehdotukset Eduskunnan äänestykset, Kansalaisen palautelaatikko, Kansanedustajan duunikortti, ja Pikkuvelivalvoo.fi.

Jani Stenvall

Tule kirjastoon, älä rajoitu virtuaalimaailmaan

2010-10-01T11:18:00.002+03:00

Maailman parlamenttikirjastojen vuosittaisessa kokouksessa eräs kollegani puhui siitä kuinka parlamenttikirjasto antaa kansanedustajille tietoa, jota he voivat käyttää apuna työssään eli yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja vallankäytössä.

Ainakin täällä Suomessa kirjastoista käytävässä keskustelussa puhutaan melko vähän siitä, kuinka koko kirjastolaitos voimaannuttaa kävijöitään eri tavoin, tarjoamalla heille elämyksiä arkipäivän vastapainoksi ja tietoa oman ajattelun tueksi. Eikö tässä olisi hyvä slogan, muuhunkin kuin tulevan kansainvälisen kirjastokokouksemme IFLAn otsikkoon.

Kirjasto- ja koululaitos on epäonnistunut, jos yhä useammat nuoret, yhteiskunnalliseen toimintaan liittyvissä tehtävissä työskentelevät ihmiset, ajattelevat samalla tavalla kuin opetusministerin taannoin tapaama henkilö, joka oli todennut jostakin asiasta "se tapahtui kahdeksankymmentäluvulla, siitä ei löydy mitään tietoa" (koska internetistä ei löytynyt).

Kirjastoilla olisi digitoinnin lisäksi tuhannen taalan paikka mainostaa sitä, kuinka meiltä löytyy tietoa nopeasti myös ennen yhdeksänkymmentälukua tapahtuneista asioista. Pitää vain varoa, ettei kirjastoja aleta pitää pelkästään kansakunnan muistina, arkistona. Sloganiksi erään sanantaitajakollegamme ehdotus "Tule kirjastoon, älä rajoitu virtuaalimaailmaan".

Sari Pajula

Sosiaalista konferenssimediaa

2010-09-24T09:00:00.007+03:00

Konferenssissa tapaamiensa ihmisten kanssa on luontevaa vaihtaa kokemuksia ja vertailla käytäntöjä eri asioista. Tänä päivänä viestitään paitsi kasvokkain myös netissä jo ennen konferenssia, konferenssin aikana ja sen jälkeen. Sosiaalinen media on olennainen osa konferenssikokemusta.

Kansainvälisen kirjastoseurojen liiton (IFLA) vuotuinen konferenssi kokoaa yhteen eri kirjastosektorien edustajia ympäri maailmaa. Konferenssi on hyvä tilaisuus saada tietoa siitä, missä kirjastoalalla mennään. Alan uutisia ja keskustelua on toki helppo seurata esimerkiksi RSS-syötteiden avulla, mutta joukolla konferenssiin osallistumalla asiat nousevat esiin yhteisöllisen kokemuksen ansiosta, siksi että kuulluista esityksistä keskustellaan. Kasvokkain ja/tai netissä.

IFLAn tämänvuotisessa pääkonferenssissa Göteborgissa elokuussa ajantasaista tapahtumatietoa oli helppo seurata verkossa. Seurantaa varten oli luotu verkkosivu The IFLA 2010 Experience. Sivulla mm. tiedotettiin viimehetken muutoksista ja uutisoitiin tapahtumia ja nostettiin esiin konferenssin kohokohtia. Verkkosivun kautta tai suoraan Twitteristä (#ifla2010) saattoi seurata osallistujien twiittauksia tai twiitata itse kommentteja kuulemistaan esityksistä, tilaisuuksista, joihin osallistui, tai tunnelmistaan muuten vain. Jotkut twiittaajat olivat hyvin aktiivisia. Heidän nasevien kommenttiensa lukeminen elävöitti konferenssipäiviä.

Twitter-linkityksen lisäksi yllämainitulle IFLA-konferenssin seurantasivulle oli koottu linkit yli 50 blogiin, joiden kirjoittajat osallistuivat konferenssiin. Näihin kuului mm. Mace Ojala blogeineen "Riippumaton asiantuntija". Blogikirjoituksen luominen vaatii twiittausta pitemmän ajan, joten monet bloggasivat päivän päätteeksi tai vasta konferenssin jälkeen. Twiitit sen sijaan putkahtivat online, suorana joko tietokoneen näytölle tai matkapuhelimeen. Itse seurasin Twitteristä jonkun hidastempoisen luennon aikana tai luentojen välissä mielenkiintoista kommentointia toisissa saleissa samaan aikaan pidetyistä esityksistä.

Facebookissa on ollut keväästä alkaen kansainvälisiä ryhmiä IFLAn tämänvuotisille pää- ja satelliittikonferensseille. Suomalaisilla on lisäksi oma IFLA Team Finland -facebook-ryhmä, jonka keskustelualuetta on käytetty aktiivisesti kommenttien, valokuvien ja linkkien jakeluun. Suomalaisten facebook-ryhmä jatkaa Helsingissä v. 2012 pidettävän IFLA-konferenssin suunnittelualustana verkkosivuston ohella.

Täysipainoiseen konferenssiosallistumiseen tarvitsee kunnon välineet. Konferenssijärjestäjä tarjosi Göteborgin messukeskuksen tiettyihin tiloihin sijoitettuja tietokoneita niille, joilla ei ollut omaa konetta, käytettäviksi esimerkiksi taukojen aikana. Messukeskuksessa oli käytössä salasanalla suojattu langaton verkko. Jos konferenssiin osallistujalla oli mukanaan oma kannettava laite - esimerkiksi minulla oli miniläppäri - oli sillä erittäin kätevää kirjautua verkkoon, tutustua ajantasaiseen tietoon ja viestiä kollegojen kanssa, puhumattakaan muistiinpanojen tekemisen helppoudesta.

Sosiaalinen media toimii konferenssien aktiivisen seurannan ja tiedonsaannin apuvälineenä myös niille, jotka eivät pääse paikan päälle. Konferensseihin osallistujille se tuo kasvokkaisten tapaamisten oheen laajemman osallistujayleisön ulottuvuuden. Göteborgin IFLA-kokemusteni perusteella voin todeta, että konferenssiosallistuminen voi sosiaalisen median ansiosta olla myös hauskaa.

Sirkka-Liisa Korkeila

Kansanedustajat – arjen sankarit

2010-09-17T09:07:00.001+03:00

Kävelin erään kaupungin kadulla tunnetun kansanedustajan kanssa. Vastaan tuli narkomaani, joka oli aivan päästänsä sekaisin. Keskellä katua hän alkoi huutaa: "V…n kansanedustaja, painu H…n täältä pilaamasta meidän elämää." Katu kaikui, ihmiset katsoivat.

En tiedä, ymmärtävätkö ihmiset, kuinka vaativaa kansanedustajan elämä on. Ei ainoastaan itselle, vaan myös perheelle ja läheisille. Ruotsissa tehtiin pari vuotta sitten tutkimus, jossa kansanedustajilta kysyttiin, kuinka moni heistä on kohdannut poliittisista syistä uhkailuja, vahingontekoja tai jopa fyysistä väkivaltaa. Peräti 74 % vuonna 2002 valituista kansanedustajista vastasi kysymykseen myöntävästi. Tilanne Suomessa on todennäköisesti aika samankaltainen.

On niin muodikasta arvostella kansanedustajia. Olisitko sinä kuitenkin valmis siihen, että saisit oman työsi tähden kirjeen, jossa lukisi seuraavaa: "Kiitä Jumalaasi, että silloin klikkasi, kun olit tähtäimessä. Seuraavalla kerralla ei klikkaa." Näin tapahtui Johannes Virolaiselle vuonna 1968.

Läheltä katsottuna kansanedustajat ovat arjen sankareita.

Timo Turja

Verkkosensuuri leviää nopeasti

2010-09-10T09:05:00.001+03:00

Sensuuri mielletään usein menneiden aikojen ja ns. suljettujen maiden ilmiöksi, jossa viestinnän rajoitukset johtuvat demokratian rakenteiden puutteesta. Verkkosensuurin osalta tilanne näyttää kuitenkin ideologisesti monimutkaisemmalta ja laajentumisen nopeuden osalta hälyttävältä.

Vuoden 2009 aikana verkkosensuuri on levinnyt 60 maahan, kun edellisvuonna maiden määrä oli puolet pienempi, totesi Kai Ekholm IFLA-konferenssissa Göteborgissa pitämässään esityksessä. Verkkosensuurista on tulemassa ajankohtainen ja nopeasti leviävä ilmiö.

God, king and sex – sensuurin kestosuosikit
Sensuurin kehitys ja sen uudet muodot verkossa nousi avainteemaksi tämän vuoden IFLA-konferenssissa Göteborgissa vapaata tiedonsaantia edistävälle FAIFE-komitealle. Alexandrian kirjaston kirjastonjohtaja Ismail Serageldin aloitti läpileikkauksella sensuurin historiasta. Sensuurin keskeiset teemat kautta aikojen vaikuttavat pysyviltä: "king, God and sex". Sensuurin koura tarttuu edelleen hanakasti juuri poliittisiin, uskonnollisiin tai seksuaalisiin teemoihin.

Toinen sensuurille aikojen kulussa yhtäläisenä säilynyt piirre on sensuurin ja tekijänoikeuksien välinen tiivis suhde. Tekijänoikeutta ei alkuaan käytetty niinkään suojaamaan luovan työn tekijöiden oikeuksia teoksiinsa, vaan yksinkertaisemmin rajoittamaan oikeutta viestintään. Nykyinen tilanne on monimutkaisempi, mutta edelleen tekijänoikeuksiin liittyvät säätelytoimet alkavat lähentyä sensuurin muotoja.

Verkkosensuuri rakentuu montaa kautta
ACTA-sopimus, joka säätelee piraattituotteisiin puuttumista, mutta sen piiriin kuuluvat myös tekijänoikeudet, oli useamman puheenvuoron aiheena. Tekijänoikeuksien säätelyn myötä sopimusluonnoksen rivien väliin on kätkeytynyt ehdotuksia, jotka käytännöllisesti katsoen merkitsisivät laajamittaisten valvontakäytäntöjen luomista verkkoon tekijänoikeuksien varjolla.

Sopimus on hyvä esimerkki siitä, miten kansainvälisiä verkkosensuurin käytäntöjä voi rakentua tavoilla, joihin poliittinen päätöksenteko ulottuu heikosti. Kuitenkin tämän sopimuksen käytännöt voivat johtaa toimiin, joiden vaikutukset ovat yleisiä ja koskettavat kaikkia. Verkkosensuurin eteenpäin viejinä eivät välttämättä olekaan vain poliittiset tahot, vaan yhtä hyvin se näyttäisi etenevän kaupallisten toimijoiden kautta.

Hakukoneet ja sosiaalinen media tiedonkerääjinä
Toinen avaintekijä verkkosensuurin levittäjänä on teknologia. Sisältöjen suodattaminen ja pääsyn esto tai yhteyksien katkaisu ovat jo tunnettuja vapaata tiedonsaantia sääteleviä valvonta- tai rangaistustoimenpiteitä, joita on käytetty ikävimmissä muodoissaan ns. suljetuissa maissa.

Uudenlaista sensuurin potentiaalia on kuitenkin syntymässä laajentuvan tiedonkeruun sekä tarkentuvan käyttäjien tunnistuksen ja paikantamisen myötä. Niiden osalta voidaan puhua välillisestä sensuurista, jonka aiheuttaa laajentuva valvonta ja tiedonkeruun mahdolliset jälkivaikutukset – tietoisuus mahdollisista seurauksista vähentää halukkuutta puhua ja käsitellä hankalia aiheita.

Kirjastoja tämä koskettaa monin tavoin. Käyttäjien suosimat hakukoneet ja sosiaalisen median palvelut, kuten Google, Facebook ja Amazon, kokoavat ja yhdistelevät valtavia määriä käyttäjästä koottua tietoa. Näihin tietovirtoihin käyttäjät eivät juuri pysty puuttumaan, eikä heillä tyypillisesti ole edes oikeuksia omiin tietoihinsa.

Kysymys on myös periaatteellinen. Kirjastojen perinteisiin arvoihin on kuulunut tiedonhakujen ja lainojen yksityisyyden suoja. Tieto kiinnostuksen kohteista tai luetuista julkaisuista on luottamuksellista. Verkossa nämä periaatteet ovat jo tulleet murretuksi - ja käyttäjän tunnistaminen ja paikantaminen sekä hänen toimensa ja kiinnostusprofiilinsa selvittäminen on tulossa koko ajan helpommaksi. Yksityisyydensuojan ja tietosuojan periaatteet eivät enää päde verkossa.

FAIFE vaikuttaa ja seuraa sensuurin kehitystä
FAIFE-komitea toimii kirjastoalalla kansainvälisen keskustelun herättäjänä ja ajankohtaisten vapaaseen tiedonsaantiin ja sensuuriin liittyvien teemojen esille nostajana. Stuart Hamilton muistutti, että IFLA:lla on erinomainen tilaisuus vaikuttaa, koska sillä on mahdollisuus osallistua keskusteluun WIPO:ssa, jossa tekijänoikeuksista sovitaan kansainvälisellä tasolla. FAIFE on myös tehnyt oman kannanottonsa ACTA-sopimukseen.

FAIFE on myös järjestänyt eri puolella maailmaa erityisesti verkkotiedonsaantia edistävää koulutusta. Julkisen tiedon saatavuus ja hallinnon läpinäkyvyys on ollut eräs keskeisiä teemoja, joita on haluttu edistää ja tukea. Terveystiedon ja oikeudellisen tiedon saatavuus ovat myös olleet keskeisiä teemoja. Tarkoituksena on myös tavoittaa mukaan keskusteluun komiteaa laajempi joukko kiinnostuneita tahoja etenkin sosiaalisen median kautta.

Eräs tärkeimmistä välineistä seurata vapaan tiedonsaannin tilaa eri puolilla maailmaa on ollut kansainvälinen kysely, IFLA World Report, joka tällä hetkellä sisältää yli 120 maan ilmoittamat tiedot. Viimeisin World Report julkistettiin Göteborgin konferenssissa. Sensuurista ja vapaan tiedonsaannin tilasta eri maissa kiinnostuneille tulokset ovat käytettävissä osoitteessa: http://www.ifla-world-report.org/

FAIFE-komiteassa on ollut vankka suomalaisedustus. Edellisellä kaudella ryhmässä on ollut mukana Tampereen kirjastotoimenjohtaja Tuula Haavisto. Nykyisellään komiteaa vetää Kansalliskirjaston Ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm ja olen toisena suomalaisedustajana ryhmässä mukana.

Linkkejä:
- FAIFE:n verkkosivu - http://www.ifla.org/FAIFE
- Facebook - http://www.facebook.com/home.php?#!/faife?ref=ts
- YouTube - http://www.youtube.com/user/faife2009

- Päivikki Karhula

Punainen lanka katkeaa

2010-09-03T09:00:00.002+03:00

Lähes aina sanomalehteä lukiessani törmään huonoon kielenkäyttöön. En tarkoita ruokottomuuksia, vaan sitä, että joudun lukemaan lauseita uudelleen. Niiden viesti ei mene heti – jos ollenkaan – perille. Tekstin kielioppi- ja muut virheet turhauttavat. Mitä kirjoittaja halusi sanoa? Lehtien oikolukijat lienee jo museoitu.

Ehkä alussa oli lause, ja sitten tuli toinen lause, joka kertoi saman asian eri sanoin. Lopuksi kirjoittaja heitti sanat ilmaan ja jätti pois ne jotka kierivät pöydän alle. Lopuista hän kokosi uuden lauseen, joka näyttää yhdeltä, mutta tuntuu kahdelta. – Arvailun varaan jää oliko oikeasti kyseessä ajatusvirhe, vai tuliko pelkästään kiire.

Osallistuin elokuussa työpaikalla lyhyille ruotsin ja englannin kielikursseille, joiden aiheena oli sähköpostikirjeenvaihto. Molemmilta kursseilta jäi mieleen *selkeys* ja *kohteliaisuus*. Kiteytettynä niillä ilmaistaan sitä, että viestin vastaanottajaa kunnioitetaan.

Lehdistä löytyy vääriä sijamuotoja tai ilmaisuja sekä jo mainittua kahden eri lauseen kätevää mutta epäselvää yhdistämismenetelmää. Tuntuu kuin minua pidettäisiin tyhmänä. Ihan kuin minulle voisi kirjoittaa miten tahansa. Ja kun yritän päästä selvyyteen mistä oikein on kysymys, alan ajatella, että kirjoittaja lintsasi äidinkielen tunneilta.

Kieli muuttuu, muuttaa muotoaan ja kehittyy, niinhän sitä usein sanotaan. Eikä pilkunviilaajista pidetä. Tekstiä tuotetaan kaikkialla, kaiken aikaa ja ihan jokaiselle. Välillä tuntuu siltä, ettei tekstin vastaanottamisella ole enää merkitystä, kunhan "sisältöä" vain on tuotettu. On oma vika, jos ei ymmärrä, eikä suinkaan viestin kirjoittajalla ollut osuutta asiaan.

Puhutusta kielestä ei kannata edes puhua. Nuarempi suamalainen kun ei enää kiinnitä mitään huamiota, jos sanotaan "Viä fiastaan hianon miakkamiähen tiä." Näin ainakin voi päätellä, kun seuraa lapsille dubattuja animaatioita tai nuorten puhetta kaupungilla.

Painettu sana oli toki ennen vakavampaa ja virallisempaa. Sanomalehti ainakin ennen oli suurelta osin luotettavuuden ja uskottavuuden synonyymi. Mihin siis ollaan matkalla, jos jo valtakunnallisesti merkittävissä lehdissäkin lauseet ovat päin honkia? Erilaisia näkökulma-palstoja ja kolumnejakaan en päästä kuin koiraa veräjästä.

Mitä pitäisi ajatella seuraavistakin lauseista: "Mies bongasi istumapaikan vaunun perältä muuan ikämiehen vierestä." "Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäen haastoi viime viikolla Soinin joukot eduskuntaryhmän kesäkokouksessa." Jollei varmasti tiedä kenen puoluekokous oli milloinkin, ei voi aukottomasti edes seuraavana tulevasta virkkeestä päätellä haastoiko Arhinmäki Soinin joukot vai haastoivatko Soinin joukot Arhinmäen. Näitä voisi kerätä talteen ja ihmetellä sitten kilpaa.

Tiedän kyllä kokemuksesta, ettei äidinkielenään suomea käyttävä aina selviä täysin pistein suorituksestaan. Kielikorva pysyy kuitenkin paremmin auki, jos sitä harjoittaa lukemalla monipuolisia ja laadukkaita tekstejä. Mitä laajemmalle kielen runtelu leviää, sitä varmemmin jossakin vaiheessa punainen lanka katkeaa.

Raija Hietala

Makupalat – Kielenhuolto. Kielioppi
http://www.makupalat.fi/Categories.aspx?classID=671b6a86-a407-45a2-9a7b-eb5fef4a3a18

Kirjoittajan ABC-kortti
http://webcgi.oulu.fi/oykk/abc/

Oikeudellisten aineistojen löytäminen ja "verkkoseminaari"

2010-08-27T09:00:00.005+03:00

Eduskunnan kirjaston asiakkaita varten on painettujen aineistojen lisäksi runsain määrin elektronisia aineistoja. Vapaasti käytettäviä, luotettavia elektronisia aineistoja muun muassa oikeuden alalta on koottu Elki-linkkitietokantaan. Elkin aineistoja voi jokainen meistä käyttää missä vaan. Sen lisäksi on elektronisia aineistoja, joita saa käyttöönsä tulemalla paikan päälle kirjastoon.

Suurta osaa elektronisten aineistojen tietokannoista voivat asiakkaat käyttää itse. Tietopalvelussa opastamme mielellämme niiden käytössä. Tietopalvelussa tehdään lisäksi tiedonhakuja joihinkin tietokantoihin, joita vain me kirjaston tietoasiantuntijat voimme käyttää. Ainakin itse olen tehnyt tätäkin yhdessä asiakkaan kanssa: istutaan vierekkäin koneen äärellä ja katsotaan miten ja mitä löytyy.

Kirjaston tietopalvelussa valtaosa tiedonhauista on maksutonta. Ainoastaan tietopalvelun käytössä olevien tietokantojen osalta tiedonhaku tai tulostukset tietokannoista maksavat. Tämä tietenkin kerrotaan aina asiakkaalle etukäteen.

Yhteistyö asiakkaiden kanssa on antoisaa. Syksyllä alkavat taas avoimet koulutukset kirjastossa. Opettamalla niissä (kotimaiset säädöslähteet -osuus) opin aina paljon. Tärkeää on myös istua itse oppilaana silloin tällöin. Toissa päivänä osallistuin niin sanottuun webinariin. Saksalaisen Juris-tietokannan käyttämiseen sai koulutusta verkon kautta. Juris on yksi ainoastaan kirjaston tietopalvelussa käytettävistä tietokannoista.

Aloitus oli iltapäivällä klo 14 Saksan aikaa ja klo 15 Suomen aikaa. Olihan se vähän jännittävää etukäteen. Meitä osallistujia oli pyydetty ilmoittautumaan seminaariin varttia vaille. Hiukan ennen klo 15 oli 7 osallistujaa ilmoittautuneina ja seminaarin vetäjä kertoi chatissa vielä kahta osallistujaa odotettavan. Melkein täsmällisesti "pünktlich" päästiin aloittamaan. Olin näköjään ainoa ulkomailta mukana oleva.

Kokemus oli mukava ja myönteinen. Kuvasta pystyi hyvin seuraamaan esimerkkejä, joita opettaja näytti ja kertoi samalla. Chatia käytti yksi osallistujista kysyäkseen, mistä saa kokokuvan - se näppäin kun oli hävinnyt - jonka jälkeen opettaja laittoi näppäimen taas näkyville. (Sain minäkin taas napautettua suuremman kuvan). Harmikseni jouduin lähtemään kesken pois. Lähtiessäni olin ollut mukana reilun tunnin. Olisi ollut kiva nähdä, millaista keskustelua syntyi ja miten toiminta jatkui. Koulutuksen jälkeen bussipysäkille juostessani mietin, että pitäisiköhän meidänkin kirjaston järjestää joskus tulevaisuudessa tuommoisia verkkoseminaareja vaikka Finlexin käytöstä. Ja jos järjestäisi, niin olisikohan kiinnostusta… ?

(Tästä tämä syksy taas alkaa!)

Mirja Pakarinen

Suojella vai palvella?

2010-08-05T09:41:00.003+03:00

Käsiini etsiytyi Candida Höferin kookas valokuvateos kirjastoista eri puolilla maailmaa. Höferin valokuvat keskittyvät kirjastojen sisätiloihin, erityisesti lukusaleihin. Näissä kuvissa kirjastot vaikuttavat puolisakraaleilta tiloilta, vakavan mietiskelyn ja hiljentymisen kammioilta. Ihmisiä – asiakkaita tai virkailijoita – ei kuvissa näy.

Höferin teoksen alussa on englanninkielinen käännös Umberto Econ esseestä De Bibliotheca, joka perustuu vuonna 1981 pidettyyn juhlaesitelmään. Eco ei tyydy pelkkään hymistelyyn, vaan pohtii ilkikurisesti mm. sitä, millainen on huonoin mahdollinen kirjasto. Kirjastojen kannalta olennaisin kysymys on Econ mukaan se, onko perimmäinen tarkoitus suojella ja varjella aineistoa vai palvella asiakkaita ja saada aineistolle maksimaalinen määrä lukijoita.

Vaikka Eco ei suoraan vastaa kysymykseen, hänen esimerkkikirjastonsa Toronton ja Yalen yliopistosta ovat selvästi asiakassuuntautuneita. Esimerkiksi Yalessa asiakas saa läpikäydä aineistoa kahvia siemaillen, mikä ei suojeluun ja kontrolliin keskittyvissä kirjastoissa olisi lainkaan mahdollista. Varastokirjastomaisuuden sijaan palvelukirjastoissa asiakkaat pääsevät myös kaikkein pyhimpään eli kokoelmatiloihin. Erilaisia kieltotauluja ja monimutkaisia sääntöjä on mahdollisimman vähän.

Palvelusuuntautunutkin kirjasto haluaa toki myös suojella aineistoa. Kirjasto kuitenkin ottaa tietoisesti sen riskin, että kirjoja toisinaan turmellaan, varastetaan ja siirretään hyllyssä väärään paikkaan. Vandalismi ja sen sietäminen sekä vandalismin aiheuttamien vahinkojen minimoiminen on olennainen osa suurten palvelukirjastojen toimintaa.

Palvelu- tai suojelusuuntautuneisuus on jaottelu, jolla voidaan hahmottaa monenlaisten kirjastojen perimmäistä toimintafilosofiaa. Olen itse näin toisaalla tehnyt raportoidessani eurooppalaisten parlamenttikirjastojen kokouksesta.

Kimmo Tuominen

Kevyesti keskellä kesää

2010-06-24T11:27:00.001+03:00

Eduskunnan kirjaston blogitoimitus on parhaillaan lomatunnelmissa eli "kesäterässä". Uusia blogitekstejä ilmestynee satunnaisesti, jos ollenkaan, ja niiden sisältö voi olla yhtä kevyttä... kuin kesäinen poutapilvi!

Kesäterveisin: Blogitoimitus

Eduskunnan kirjasto YouTube:ssa

2010-06-11T09:15:00.004+03:00

Maanantaina 7.6.2010 kokoontui 22 hengen ryhmä informaatioalan ammattilaisia Turun saaristoon Korpooseen viiden päivän pituiseen Informaatiolukutaidon kesäkouluun. Mukana on 11 suomalaista, neljä tanskalaista, yksi ruotsalainen, yksi islantilainen ja viisi norjalaista. Norjalaiset ovat kurssin opettajia mm. LATINA/labista ja Oslon yliopiston oppimiskeskuksesta. Kesäkoulun opetuskielenä on englanti, mutta myös skandinaaviset kielet ovat käytössä keskusteluissa ja vapaa-aikana.

Kesäkoulun järjestää NordINFOLIT yhdessä Helsingin yliopiston kirjaston koordinoiman suunnitteluryhmän kanssa. Kesäkoulun teemana on oppiminen ja opetuksen työvälineet digimaailmassa. Kurssilla käytetyt opetusmenetelmät poikkeavat perinteisistä luentotyyppisistä esityksistä hyvin paljon. Lähtökohta on käytännön läheisyys, yhdessä tekeminen ja jakaminen.

Olemme saaneet tutustua opetusmenetelmään, jossa kouluttaja alustaa aiheen, minkä jälkeen joko ryhmissä tai omatoimisesti perehdytään aiheeseen ja raportoidaan tuloksista blogiin. Kannettavien tietokoneiden kanssa työskennellään joko luokkahuoneessa tai vaikkapa sohvalla tai laiturilla istuen. Kurssin ensimmäisiä tehtäviä olikin avata henkilökohtainen blogi, johon tiivistetään päivän antia, annetaan palautetta opettajille, keskustellaan ja kommentoidaan. Antoisaa ja mielenkiintoista, mutta myös työntäyteistä!

Kurssilla on tutustuttu moniin erilaisiin vapaasti saatavilla oleviin verkkotyökaluihin sekä verkkopalveluihin, joissa voi jakaa ja julkaista itse tuottamaansa aineistoa. Mielenkiintoisinta meidän näkökulmasta on ollut kuvatarinan luominen Photo Story -ohjelmalla. Ohjelman idea on yhdistää valokuviin esim. tekstiä, puhetta, liikettä tai musiikkia, ja näin sitoa kuvat yhteen tarinaksi.

Itse käytimme kuvatarinassamme valokuvien sijasta kuvankaappauksia Eduskunnan kirjaston Selma-kokoelmatietokannasta. Halusimme tehdä Selmasta virtuaalisen esittelyn. Vaikka muut kurssitehtävät tehtiin englanniksi, päätimme tehdä Selman esittelyn ruotsiksi. Kurssin lähtökohtana oli, että harjoitustyöt julkaistaan avoimissa verkkopalveluissa. Tästä johtuen Selmankin esittely löytyy nyt YouTube:sta.

Erika Bergström ja Leena Karjalainen

Riksdagsbiblioteket - Selma databasen
http://www.youtube.com/watch?v=rdHteiFpFsE

Edelleen esteettömyyden tiellä

2010-06-04T11:50:00.001+03:00

Kirjoittelin tähän blogiin lokakuussa 2008 ja kerroin Eduskunnan kirjastoon toteutetusta ns esteettömästä työpisteestä, jossa pyritään huomioidaan näkö- ja liikuntarajoitteisten tarpeita.

Työaseman sisältötarjontaa täydennettiin viime vuonna Näkövammaisten keskusliiton (NKL) tarjoamilla elektronisilla aineistoilla, joita käytetään yhdistyksen suunnittelemalla Luetus –ohjelmistolla. Näiden aineistojen käyttö edellyttää, että näkövammasta aiheutuva haitta-aste on vähintään 50 prosenttia.

Nyt kun työpiste on ollut käytössä puolisentoista vuotta täytyy todeta, että näitä erityiskäyttäjiä on ollut hyvin vähän. Mielestäni tähän voi olla useita syitä. Eräs vähäisen käytön syy voi olla mainonnan puuttuminen, mikä johtuu allekirjoittaneesta. Kirjaston kotisivulla on toki infoa esteettömästä työpisteestä , mutta varsinaista mainoskampanjaa erityisasiakasryhmille ei ole tehty. Kootut selitykset tulevat tässä - työpisteen asennus ja ohjelmistojen käyttöönotto pitkittyi, kun aina tuntui löytyvän jotakin pientä viilattavaa ja siksi "matalan profiilin" pitäminen tuntui viisaalta ratkaisulta.

Toinen syy voi olla se, että varsinkin näkörajoitteisilla on ehkä jo riittävästi tarvittavaa rautaa, ohjelmistoja ja aineistoja käytettävänä kotoa käsin NKL:n ja Celia:n (Näkövammaisten kirjasto) palveluina. Raudan ja ohjelmistojen osalta tilanne voi tosin olla hieman muuttumassa sillä Raha-automaattiyhdistys ei jatkossa enää aio avustaa NKL:ää tietokonelainaamon laite- ja ohjelmistohankinnoissa.

Kolmas syy näkörajoitteisten käyttäjien vähäisyyteen voi liittyä siihen, että Eduskunnan kirjaston esteettömästä työpisteestä puuttuvat esim lukutelevisio ja pistenäyttö. Vaikea arvioida, millainen tarve näille lisälaitteille olisi? Lukutelevision hankintaa puoltaisi se seikka, että esim. Eduskunnan valtiopäiväasiakirjoja löytyy tällä hetkellä digitaalisessa muodossa pääosin vasta vuodesta 1991 lähtien. Takautuvaa digitointia ollaan tämän aineiston osalta käynnistämässä mutta sen laajamittainen toteuttaminen vie aikaa ja rahaa.

Summa summarun - esteettömän työpisteen vähäisen käytön vuoksi sen sijoituspaikkaa kirjastossa ja oletuskäyttäjäprofiilia muutettiin toukokuussa 2010. Työpiste on nyt palvelukerrokseen perällä näyttelytilan vieressä. Käyttäjäprofiilimuutoksen myötä tavallinen käyttäjä voi hyödyntää työpistetttä muiden asiakastietokoneiden tapaan tiedonhakuun ja tekstinkäsittelyyn. Tarvittaessa työpisteeseen kirjaudutaan erityiskäyttäjäprofiililla, jolloin erityisohjelmistot, aineistot ja asetukset ovat käytettävissä. Nyt työpisteellä on päivittäin käyttäjiä mutta näkö- ja liikuntarajoitteiset asiakkaat ovat edelleen etusijalla. Siis tervetuloa käyttämään, kokeilemaan ja antamaan palautetta!

Heikki Rajala

Linkkejä

Esteetön eduskunta
http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/eduskunta/tervetuloa/esteeton.htx

Vetoomus: Näkövammaisten asema tietoyhteiskunnan jäseninä turvattava!

Tädit ja sedät

2010-05-28T09:23:00.001+03:00

Täti. Setä. Nutturapäät, nörtit, homot ja sivarit. Siinä on stereotyyppisen kirjastotyöntekijän kuva. Hyssytteleviä vanhoja rouvia tai tiukkapipoisia keski-ikäisiä naisia. Kuulunko tähän joukkoon?

Kirjastoammatin valitsin osin siksi, että se on mielestäni ekologinen. Ja kirjaston käyttäjät tavallisesti arvostavat kirjastoa. Näin myös Eduskunnan kirjastossa. Käyttäjäkin voi tehdä valintansa tulla kirjaston asiakkaaksi ekologisista syistä. Ekonominenkaan syy ei ole paha.

Muistan lukeneeni 90-luvulla ruotsalaisesta kirjasto/kirjakauppa-yhdistelmästä: Samassa tilassa toimii kirjaston lisäksi kirjakauppa. Mitä?! Kaupallisuutta ja kapitalismia kirjastossa! Ainakin silloin nousi joillakin niskakarvat ajatuksesta pystyyn. Mutta itse toiminkin vähän ruotsalaismalliin. Huomaan kirjakaupassa kiinnostavan kirjan, mutta etsin sen käsiini kirjastosta. Toisinaan on käytävä ostamassa kirjastosta löytynyt herkku omaan hyllyyn. Todennäköisesti se meillä vanhan liiton biblioteekkareilla on yhteistä: kotona hyllyt notkuvat kirjoista.

Viikin infokeskus Koronassa oli viritelmä ruotsalaisesta kirjasto/kauppa-mallista. Saman katon alta löytyy sekä yleinen että tieteellinen kirjasto. Aiemmin Yliopiston kirjakauppa toimi samoissa tiloissa. Minulle tässä yhdistelmässä merkittävintä on ehkä se, että sinne ei ole liian pitkä matka kävellä.

Kirjastossa työskentelevät ovat kautta aikojen olleet tietynlaisen leiman alla, joka usein mediassa näkyy juuri nutturapäisinä vanhoina täteinä. Toisenlaista kirjaston nutturapää-stereotypiaa käytetään miesten mielikuvia kiihottamaan tarkoitetussa materiaalissa: silmälasit päässä jakkupukunainen tukka tiukasti kiinni. Tarkoitus ei ole, että tukka ja jakku pysyvät kiinni.

Tädistä vain on niin helppo vääntää vitsiä, mutta ammattikuvaa ei mielestäni ironialla nosteta. Mitä muuta kirjastossa edustamme kuin yleistä hyvää? Media-alaa vai osin sen vastapainoa; tietotekniikan edistyksellisiä soveltajia, vai menikö se vaihe jo ohi; kulttuurikentän osaa; yleisen sivistyksen puolustuslinnaketta; hyvinvointialan osaa tai koulutuksen ja opetuksen tukijalkaa; harrastusten ja vapaa-ajan yleistä ja yhteistä olohuonetta? Tiedonhankinnan ja hallinnan ammattilaisia? Tai kaikkea tätä? Vai ovatko vitsit jo vähissä?

Stereotypioihin törmäsin jo opiskeluaikana. En koskaan halunnut kaupalliselle alalle, ja mihin päädyin; kauppaopistoon opiskelemaan kirjastoalaa. Tuntui hullulta yhdistelmältä. Ja me myös jonkin verran erotuimme joukosta, pistimme silmään, kuka enemmän toinen vähemmän.

Vasta vähän aikaa kirjastoalalla työskennelleenä oli minulla ja kollegallani identiteettiongelma. Oltiin silloin nuorii ja nättei, ei tätejä yhtään. "Que pasa?" "Se pasa"*, että vain vähän meitä nuoremmat opiskelijat tulivat kirjastoomme tädittelemään.

Ammateissa, joissa tehdään asiakaspalvelutyötä, voi henkilöstökoulutus olla joskus kullan arvoista. Minulle tädittelyyn suhtautumista opetti lempeä kouluttaja Jukka Oresto, joka 90-luvulla juonsi Bon Appétit -ruokaohjelmaa televisiossa. Oreston sanat tuntuvat vieläkin kantavana voimana, vaikken edes muista milloin joku olisi minua nimittänyt kirjastotädiksi. Mutta tärkeää asiakaspalvelukoulutusta minusta saa juuri silloin, kun asioi itse siellä tiskin toisella puolella. On parasta yrittää unohtaa stereotypiat, ja muistaa niiden sijaan kultainen sääntö.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen_sääntö

The Tädit
http://www.youtube.com/watch?v=Qrj3mmigT7c

* Tintti ja Picarot / Hergé ; s. 17
http://www.helmet.fi/record=b1840948~S9*fin

Raija Hietala

Onko lukeminen yksityisasia?

2010-05-18T13:30:00.005+03:00

Amerikkalainen kirjastojärjestö ALA aloitti vuosittaisen kampanjan yksityisyyden puolesta muutama viikko sitten. Toukokuun toinen viikko valittiin kampanjaviikoksi yksityisyyden suojan puolesta. Miten yksityisyys sitten on uhattuna kirjastoissa?

Lukemista ei rajoiteta - Suomessa
Oman lukemisensa vapaa valikointi vaikuttaa suomalaisen kirjastossa kävijän näkökulmasta itsestäänselvyydeltä. Kun menen kirjastoon, voin lainata minkä tahansa kirjan. Nettihauissa voi joissakin kirjastoissa olla rajoituksia filtteriohjelmien takia, mutta nekään eivät oleellisesti rajoita aikuisten tiedonhankintaa.

Tiedon hankkimisen vapaus on laajemmin katsottuna kuitenkin suhteellista - monissa maissa seulotaan vaaralliseksi katsottuja mielipiteitä edelleen myös kirjallisuudesta ja verkosta. Internet ei ole olennaisesti muuttanut tätä asetelmaa.

Verkon vaikutus on näyttänyt olevan hyvin erilainen ns. avoimissa ja suljetuissa yhteiskunnissa. Jos valtion poliittinen järjestelmä ei perustu demokratiaan, internet saattaakin tehostaa vinoutuneen poliittisen järjestelmän ongelmia – näin ollen uusi teknologia voi vahvistaa sensuuria, vaikeuttaa toisinajattelijoiden tai vähemmistöryhmien asemaa ja tehostaa heidän jäljittämistään. Samansuuntaisen kehityksen voi ennakoida voimistuvan älyteknologian leviämisen myötä, jolloin haluttujen henkilöiden tai kohderyhmien tunnistus, paikannus ja yhdisteltyyn tiedonkeruuseen perustuva profilointi tulee tehostumaan.

Tietoa lukijoista ja lukemisista kerätään, myydään ja jaetaan
Verkossa tietoa käyttäjien kiinnostuksen kohteista ja lukemisista keräävät, myyvät tai jakelevat eteenpäin esimerkiksi hakupalvelut ja sosiaalisen median palvelut. Kiinnostus lukijoiden tietoihin voi syntyä myös jälkikäteen ja hyvinkin erikoisista syistä. Esimerkiksi North Carolinan veroviranomaiset halusivat hiljattain tiedot osavaltion asukkaiden kirjaostoista Amazonin verkkopalvelusta, mistä syntyi julkinen kiista osapuolten välille.

Kirjailija Michael Chabon on kuvannut yksityisyyden ajattelun vapautena, joka sisältää vapauden lukea mitä haluaa, ilman, että lukemiset olisivat toisten tiedossa tai lukemiseen pitäisi hakea lupa tai hyväksyntä joltakin ulkopuoliselta taholta. Lukemisen yksityisyys ilman, että tietoa yksittäisen ihmisen lukemisista kerätään, jaetaan tai voidaan hakea esiin myöhemmin, alkaa kuitenkin olla vaakalaudalla. Lisääntyvä tiedonkeruu, tietojen yhdistely, tunnistus ja paikannus tulee kaventamaan yksityisyytemme. Se koskee myös lukemista ja tiedonhakua.

Kirjastojen perusperiaatteisiin on kuulunut asiakastietojen suojeleminen ja sama koskee tietoja heidän lainoistaan ja kiinnostuksistaan. Asiakastietoja ei siis nykyisellään myydä, jaeta, eikä julkisteta. Amerikkalaisten kirjastojen havahtumisen yksityisyyden suojan kampanjaan on kuitenkin merkki siitä, että nämä periaatteet saattavat tulevaisuudessa olla vähemmän itsestään selviä.

Yksityisyyttä voi suojata
Yksityisyyden suojan ongelmien laajuus on joiltakin osin peittänyt mahdollisten ratkaisujen etsimisen. Petteri Järvinen on julkaissut muutama kuukausi sitten ehkä tärkeimmän tähän saakka lukemani suomalaisen yksityisyyden suojaan liittyvän kirjan. Poikkeuksellisen siitä tekee paitsi olemassa olevien menetysten laaja läpikäyminen ja tulevien vaarojen ennakointi, mutta erityisesti käytännöllisten neuvojen antaminen yksityisyytensä suojaamiseen.

Lukeminen ja tiedonhaku verkossa jättää jäljet. Järvinen käy perusteellisesti läpi erityisesti Googlen ja Facebookin tapaa kerätä tietoa käyttäjistään, mutta antaa myös vaihtoehtoja ja luotsaa turvallisempiin tapoihin toimia verkossa. Juuri tämänkaltaiselle tavallisille kuluttajille ja erityisesti nuorille sopivalle opastukselle olisi tarvetta. Lukemisen on voitava olla yksityisasia - tulevaisuudessakin.

Päivikki Karhula

Taustatietoa:

ALA:n "Privacy week" –kampanjan videoita

Järvinen, Petteri, Yksityisyys - turvaa digitaalinen kotirauhasi.Docendo, Jyväskylä,2010.

Virkailijan nolot tunnustukset

2010-05-07T09:02:00.002+03:00

Onko häpeä Suomen brändityöryhmässä yksi johtavia suomalaisia brändejä? Niin voisi päätellä erinäisten näytelmien ja lehtihaastatteluiden perusteella, joissa tilitetään häpeää. Kun Jouko Turkka jälleen kerran kertoo häpeästä jossakin viestimessä, käännän sivua tai vaihdan kanavaa, koska on niin vaikea ymmärtää mistä sitä häpeää riittää joka lähtöön. Nolous on sen sijaan tuttu käsite. Yleensä nolot tilanteet pyritään pitämään visusti omana tietona. Mutta tällä kertaa vedetään luurangot kaapista ulos. Täältä pesee!

Vähän päälle parikymppisenä ja vielä keltanokkaisena kirjastolaisena vasta opettelin asiakaspalvelua. Kerran vanha herrasmies Tuure H. seurasi minua kiltisti ensin työpaikkani kapeaa ja kiemuraista portaikkoa alas, sitten pitkin hämäriä kellarimaisia käytäviä luokse sen hyllyn, josta löytyi hänen kaipaamansa vanha laskuopin oppikirja. Ja jälleen takaisin. Kyllä nolotti! En tajunnut pyytää häntä odottamaan ja hakea kirjaa vain itse.

Eräässä työpaikassa oli kollega työskennellyt kauan yksin. Hän toi esiin, varmaankin samalla purkaen pitkään jatkunutta stressiä, mitä kaikkea hölmöä asiakkaamme eli opiskelijat tekivät ja kysyivät. Jälkeenpäin yhdessä huomasimme, että se oli virhe. Minun olisi pitänyt voida muodostaa käsitykseni itse puhtaalta pöydältä sen sijaan, että kollegan turhautunut asenne siirtyi minuun. Ja annoin sen siirtyä, valitettavasti.

Tämä oli ties monettako kertaa tuttu tilanne. Opiskelija kysyi mistä hän löytää tietyn kirjan ja hänelle kerrottiin, että ihan läheisistä, vierekkäin toisissaan kiinni seisovista kirjahyllyistä teos löytyy, O:n kohdalta. Muistan vieläkin nimeltä sen pojan, joka seisoi 4–5 hyllykön mittaisen kokoelman luona ja ihmetteli: "Mut eihän täällä ole mitään O-kirjainta!" Ja sarkastinen vastaukseni siihen: "Kannattaisko tuossa iässä jo opetella aakkoset?!"

Tässä kohtaa ei kuvainnollisesti kuulunut purkitettua tv-naurua, vaan valtava summerin pärähdys "Tröööt!" Väärä vastaus! Poika punastui niin rajusti, että nolostuin itse kaksin verroin. Yritin kyllä myöhemmin hyvittää käytökseni olemalla hänelle vähemmän ikävä…

Olisiko oppi voinut enempää kantapään kautta tulla? Asiakas tosin ei varmasti olisi halunnut toimia tällaisen oppimistavan välineenä, mutta minä ymmärsin kerta heitolla sen, ettei asiakas ole eikä hänen tarvitse olla kirjastotoiminnan asiantuntija, hän saa olla vain asiakas.

Nolous ja nöyryys liittyvät siihenkin hyvään oppiin, jonka sain eräällä työpaikalla. Asiakaspalvelussa kiire vaihtelee. Tauot asiakasvirrassa pyritään hyödyntämään jotenkin. Tuolla työpaikalla oli tehty asiakaspalvelutyöhön ohjeistusta, jota satuin hiljaisemman hetken aikana lueskelemaan. Muun muassa: Ohje 1: "Älä koskaan moiti kollegaa asiakkaille, vaikka kollega olisi tehnyt virheen." Ohje 2: "Älä koskaan moiti kollegaa muiden työtovereiden kuullen tämän tekemästä virheestä." Itsestään selvää? Niinhän sitä luulisi, mutta toista on nähty ja kuultu.

Nämä asiat palasivat mieleeni, kun Eduskunnan kirjastossa järjestettiin huhtikuussa työyhteisökoulutusta. Pohdimme muun muassa pienissä ryhmissä kysymystä osaamisen jakamisesta. Muistelin, miten minuun teki vaikutuksen se, kun tulin Eduskunnan kirjastoon töihin, ja minulle sanottiin hyvin painokkaasti että aina saa työtovereilta kysyä ja kaikki auttavat. Vanhempi kollegani sen sijaan muisti, miten kauan sitten oli hänelle joku kollega sanonut, ettei pidä kysellä tyhmiä. Mutta ajat ovat muuttuneet ja kysyä saa. Ja kolmas meistä sanoi, ettei tyhmiä kysymyksiä olekaan ja myös asiakkaat saavat kysyä.

Kyllä! Mitä enemmän te asiakkaat kysytte, sitä helpompi on meidän teitä neuvoa ja auttaa. Vaikka sitten löytämään sen kirjan O:n kohdalta!

Raija Hietala

Tiedon kiertokulku kirjastoista internetiin

2010-04-30T09:00:00.013+03:00

Missä syntyy uutta tietoa? Missä se entistä parempi ”tiedonpyörä” keksitään uudestaan? Ennen tietoa keräsivät, järjestivät ja jalostivat kirjastot, luostarit ja laboratoriot. Kuinka suuren osan internet voi saada niiden rooleista?

Ian F. McNeely ja Lisa Wolverton piirtävät teoksessaan Reinventing knowledge: from Alexandria to the Internet (Norton, 2008) hienon kaaren länsimaisen tiedon syntysijoista. He nimeävät kuusi instituutiota, joiden piirissä filosofit, tutkijat, insinöörit, tiedemiehet ovat kokoontuneet ajattelemaan, tutkimaan, tekemään keksintöjään, innovoimaan ja joissa on tallennettu, talletettu ja siirretty tietoa seuraaville sukupolville.

Nämä instituutiot ovat kirjastot, luostarit, keskiajan yliopistot, lukeneisto, tiedeyliopistot ja tutkimuslaitokset.

Ensimmäiseksi tulevat kirjastot (300 eaa. – 500). Myyttisiäkin piirteitä saanut Aleksandrian kirjasto (tai useita kirjastoja) toimi hellenistisen suullisen ja kirjoitetun kulttuuriperinnön ja filosofian tallentajina ja välittäjänä muulle maailmalle. Kun Rooman valtakunta kohtasi rappionsa, luostareista (100-1100) tuli aikansa merkittävimpiä käsikirjoitusten tuottajia ja tutkijoita. Meidän päiviimme asti luostarien kirjastoissa on säilynyt mittaamattoman arvokkaita teoksia. Luostarit olivat ensimmäisiä yhteisöjä, jotka toimivat kiinteänä, muusta maailmasta eristäytyneenäkin, omaan tehtäväänsä omistautuneena yhteisönä.

Keskiajan yliopistot (1100-1500) mursivat luostarien eristäytyneisyyden tarjoamalla kaupungistuvassa kulttuurissa avoimemman toimintaympäristön. Teologien rinnalla alettiin kouluttaa lakimiehiä ja lääkäreitä. Lukeneistoksi (1500-1800) kirjoittajat kutsuvat maiden rajoja ylittävää oppineiden joukkoa, joka piti yhteyttä kirjein, julkaisi kirjoja ja seurasi aikansa kausijulkaisuja. Julkaisutuotanto laajeni kirjapainotaidon myötä. Esimerkkeinä tästä joukosta mainitaan mm. Erasmus, Galilei, Newton ja Bacon.

Valistuksen ajasta lähtien koulutettujen määrä kasvoi huomattavasti, kirkon ote höllentyi ja tiedon välittämiselle avautuivat laajat markkinat. Lukemisen vallankumous läpäisi entistä useammat yhteiskuntaluokat. Tiedeyliopistojen tieteenalat (1700-1900) monipuolistuivat (mm. luonnontieteet ja yhteiskuntatieteet) ja tutkimus tehostui. Ammattitutkijoiden kouluttamiseen ja tutkijatapaamisia varten alettiin järjestää seminaareja.

Laboratoriot, tutkimuslaitokset (1770-1970) nousivat tutkimuksen kärkipaikoiksi 1900-luvun puoliväliin mennessä. Laboratorioissa kehitettiin sovelluksia mm. atomienergiaan, tietotekniikkaan ja lääketieteeseen. Myös yhteiskunta- ja taloustieteellistä tutkimusta varten perustettiin tutkimuslaitoksia. Tutkimuksessa arvostettiin tulosten toistettavuutta, yleispätevyyttä ja käytäntöön soveltamista.

Tiedeyliopistot ja tutkimuslaitokset ovat pitäneet pintansa näihin päiviin asti. Toisiaan seuraavat instituutiot ovat voittaneet edeltäjänsä, koska seuraava on tarjonnut paremmat edellytykset uusien innovaatioiden syntymiselle.

McNeely ja Wolverton kysyvät, voisiko internet palvella uuden tiedon hautomona. Internet on edellä mainittuja demokraattisempi, globaalisti yhdistävä, osallistumista tukeva, mutta myös kaupallisempi. Uusissa innovaatioissa, uuden tiedon tuottamisessa on aina kysymys useiden toimijoiden yhteistyöstä. Tekijöiden sanoin: ”Knowledge has always been about connecting people, not collecting information.”

Saatavuustiedot Linda-yhteistietokannassa

Kaisa Paavilainen

Mikä Sininen kilpi?

2010-04-23T09:00:00.004+03:00

Pyyntö auttaa kirjastoja maanjäristyksen koettelemassa Haitissa kiinnitti huomiotani kirjastoalan tiedotuksessa. Lähempi luku selvitti, että kirjastojen lisäksi pyrittiin avustamaan mm. paikallisia arkistoja ja museoita. Viestin taustalla oleva järjestö oli nimeltään The Association of National Committees of the Blue Shield (ANCBS).

Mikä siis on Blue Shield/Sininen kilpi? Graafisena merkkinä se on Punainen risti –symbolin vastine kulttuuriomaisuudelle. Sillä merkitään kulttuurisesti arvokkaita kohteita niiden suojelemiksi hyökkäyksiltä aseellisissa välikohtauksissa. Merkki on määritelty Toisen maailmansodan jälkeisessä ilmapiirissä 1954 Haagin yleissopimuksessa kulttuuriomaisuuden suojelemisesta aseellisten selkkausten sattuessa. Yleissopimus on UNESCOn yleiskokouksen hyväksymä humanitaarinen sopimus.

Merkkiä käytetään yksinään, kun kyseessä on suojeltava kulttuuriomaisuus, joka ei ole erityissuojelussa, tai suojaamaan henkilöitä, jotka vastaavat esim. yleissopimuksen mukaisesta valvonnasta. Kolmesti toistettuna tunnuksella voidaan merkitä erityissuojelussa oleva kiinteä kulttuuriomaisuus, kuljetuksia ja tilapäissuojia.

Sininen kilpi on myös nimi kansainväliselle komitealle International Committee of the Blue Shield (ICBS), joka perustettiin 1996 suojelemaan kulttuurista maailmanperintöä Haagin yleissopimuksen mukaisesti sodan tai luonnonkatastrofien uhatessa. Komitean toimijat ovat 5 hallituksista riippumatonta järjestöä: kansainvälinen arkistoalan järjestö ICA, kansainvälinen museoneuvosto ICOM, kansainvälinen restauroinnin ja rakennussuojelun asiantuntijajärjestö ICOMOS, kansainvälinen kirjastoalan järjestö IFLA ja audiovisuaalisten arkistojen yhdistyksen neuvosto CCAAA.

Komitean tavoitteita edistävät käytännön tasolla kansalliset Sininen kilpi –komiteat (18 maassa ja 19 maassa perusteilla) ja kansallisten komiteoiden yhdistys (ANCBS). Suomessa komiteatoiminta on vasta valmisteilla.

Sininen kilpi –verkosto on viime aikoina mm. koonnut asiantuntijaryhmän avustamaan Kölnin arkistotuhojen korjaamisessa ja tiedottanut kulttuuriomaisuuteen kohdistuneista tuhoista.

Kaarlo Mäkelä

Linkkejä:
Blue Shield's Network Website (ICBS ja ANCBS)
Kulttuuriomaisuuden uhat ja suojelu : työryhmän esitys Haagin vuoden 1954 yleissopimuksen toimeenpanosta Suomessa ja osana kansainvälistä kriisinhallintaa. Opetusministeriön julkaisuja ; 2007:8.
Kulttuuriomaisuuden suojelun yhteistyöryhmä : loppuraportti. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:23.

Kyllä käyttäjä tietää - vielä ehdit vastata, vaikuttaa ja voittaa!

2010-04-16T13:15:00.001+03:00

Kirjasto on asiakasta varten. Palvelujen kehittämisessä asiakas ja hänen tarpeensa ovat keskeiset lähtökohdat. Sitä, miten kunnioittavasti asiakkaaseen Eduskunnan kirjastossa suhtaudutaan, kuvaavat esimerkiksi laatimamme ammattieettiset ohjeet.

Niissä asiakkaat on huomioitu ennen työyhteisön eettiseen toimintaan liittyviä ohjeita. Asiakaspalaute on kaikille palveluntuottajille tärkeää. Eduskunnan kirjaston käyttäjien on mahdollisuus antaa palautetta paitsi paikan päällä myös verkkosivujen kautta tai esimerkiksi sähköpostilla (kirjasto@eduskunta.fi). Keräämme palautetta järjestelmällisesti.

Parhaillaan kirjastossa on käynnissä käyttäjäkysely. Kysely on avoinna huhtikuun ajan. Toivomme kaikkien kirjaston asiakkaiden vastaavan kyselyyn. Kyselystä saatujen vastausten ja muun asiakaspalautteen perusteella kehitämme palvelujamme ja toimintojamme. Edellisen asiakaskyselyn valmistuttua suunnittelimme esimerkiksi elektronisten aineistojen verkkosivun uudelleen, jotta se olisi asiakkaille helpompi löytää ja käyttää. Pohdimme kyselyn tuloksia myös blogissamme ja kehotimme osoittamaan meille yhä uusia vinkkejä toiminnan kehittämiseksi.

Käynnissä olevalta asiakaskyselyltä odotamme paljon. Olemme edellisen kyselyn jälkeen lanseeranneet uusia palveluja, esimerkiksi lisänneet Selma-kokoelmatietokantaan uusia web 2.0 - toimintoja (ks. tiedote 9.10.2009), julkaisseet Facebook-sivun, avanneet eduskunnan kuva-arkiston verkkopalvelun jne. Meitä kiinnostaa, miten asiakkaat ovat ottaneet nämä uudet palvelut vastaan. Edelleen haluamme selvittää asiakkaiden kokemuksia ja näkemyksiä seuraavista asiakokonaisuuksista:

-henkilökunnan toiminta
-kirjaston verkkopalvelut palvelujen vaikuttavuus työhön tai opiskeluun
-painetun ja elektronisen aineiston saatavuus ja löytyvyys
-Selman käytettävyys tilat ja laitteet.

Analysoimme vastaukset huolellisesti ja raportoimme tulokset. Kaikki vastaukset antavat meille arvokasta tietoa kirjaston käyttäjien mielipiteistä ja näyttävät, mihin suuntaan kehitämme toimintaamme. Huomioimme ehdotetut ideat palvelujen suunnittelussa. Kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan neljä 50 euron arvoista kirjalahjakorttia. Vastaa, vaikuta ja voita!

Linkki Eduskunnan kirjaston käyttäjäkyselyyn 1.-30.4.2010

Sirkka-Liisa Korkeila

Nuorten parlamentti jälleen koolla 16.4.2010

2010-04-13T10:28:00.000+03:00

Nuorten parlamentti kokoontuu joka toinen vuosi eduskunnassa. Istunnon seuraava ajankohta on lähellä, sillä 16.4.2010 Eduskuntatalo täyttyy taas innokkaista ja valveutuneista nuorista.

Nuorten parlamentin istuntopäivään ilmoittautui tällä kertaa 95 parlamenttikerhoa peruskoulun yläkouluista ympäri maan. Jokaisesta koulusta tulee 2, joistakin jopa 3 edustajaoppilasta, ja he valloittavat kansanedustajien paikat Eduskuntatalon täysistuntosalista yhden istunnon ajaksi. Kouluista osallistuu päivään myös yhdet toimittajaoppilaat sekä yhdet ohjaajat/opettajat.

Ohjelmaa on koko päiväksi, mutta Nuorten parlamentti huipentuu klo 12-13 pidettävään täysistuntoon, joka toteutetaan eduskunnan suullisen kyselytunnin tapaan. Oppilasedustajat pyytävät puheenvuoron istuntoa johtavalta eduskunnan puhemieheltä, esittävät kysymyksensä kansanedustajan paikalta ja aihealueesta vastaava ministeri vastaa kysymykseen puhemiehen myönnettyä hänelle puheenvuoron. Yleensä jostakin kysymyksestä myös äänestetään. Istunnon jälkeen on vuorossa puhemiehen vastaanotto Valtiosalissa.

Toimittajaoppilaat seuraavat täysistuntoa istuntosalin yleisölehteriltä. Heidän tehtävänään on tehdä juttuja ja ottaa kuvia oman koulunsa foorumeita varten tai julkaistavaksi oman paikkakuntansa tiedotusvälineissä.

Myös kutsuvieraat seuraavat Nuorten parlamentin istuntoa yleisölehtereiltä. Kutsuttujen joukossa on mm. kansanedustajia ja nuorisojärjestöjen edustajia.

Uusi Nuorten eduskunta -sivusto avautuu 16.4. osoitteessa http://www.nuorteneduskunta.fi/. Sivustolla on tietoa eduskunnasta ja Nuorten parlamentin toiminnasta. Nuorten parlamentin täysistuntoa on mahdollista seurata joko tämän uuden sivuston kautta verkkolähetyksenä ja uutisointina tai TV-lähetyksenä.

Nuorten parlamentin istuntopäivä on aina ollut antoisa ja mieleenpainuva erityisesti osallistuville nuorille. Mutta se on miellyttävää vaihtelua myös eduskunnassa ja Kerhokeskuksessa työtään tekeville tapahtuman järjestäjille. Lisätietoja päivästä saa allekirjoittaneelta.

Kristiina Hakala

Kyllä käyttäjä tietää!

2010-04-09T09:00:00.004+03:00

Kirjasto on asiakasta varten. Palvelujen kehittämisessä asiakas ja hänen tarpeensa ovat keskeiset lähtökohdat. Sitä, miten kunnioittavasti asiakkaaseen Eduskunnan kirjastossa suhtaudutaan, kuvaavat esimerkiksi laatimamme ammattieettiset ohjeet. Niissä asiakkaat on huomioitu ennen työyhteisön eettiseen toimintaan liittyviä ohjeita.

Asiakaspalaute on kaikille palveluntuottajille tärkeää. Eduskunnan kirjaston käyttäjien on mahdollisuus antaa palautetta paitsi paikan päällä myös verkkosivujen kautta tai esimerkiksi sähköpostilla (kirjasto@eduskunta.fi). Keräämme palautetta järjestelmällisesti.

Parhaillaan kirjastossa on käynnissä käyttäjäkysely. Kysely on avoinna huhtikuun ajan. Toivomme kaikkien kirjaston asiakkaiden vastaavan kyselyyn.

Kyselystä saatujen vastausten ja muun asiakaspalautteen perusteella kehitämme palvelujamme ja toimintojamme. Edellisen asiakaskyselyn valmistuttua suunnittelimme esimerkiksi elektronisten aineistojen verkkosivun uudelleen, jotta se olisi asiakkaille helpompi löytää ja käyttää. Pohdimme kyselyn tuloksia myös blogissamme ja kehotimme osoittamaan meille yhä uusia vinkkejä toiminnan kehittämiseksi.

Käynnissä olevalta asiakaskyselyltä odotamme paljon. Olemme edellisen kyselyn jälkeen lanseeranneet uusia palveluja, esimerkiksi lisänneet Selma-kokoelmatietokantaan uusia web 2.0 - toimintoja (ks. tiedote 9.10.2009), julkaisseet Facebook-sivun, avanneet eduskunnan kuva-arkiston verkkopalvelun jne. Meitä kiinnostaa, miten asiakkaat ovat ottaneet nämä uudet palvelut vastaan. Edelleen haluamme selvittää asiakkaiden kokemuksia ja näkemyksiä seuraavista asiakokonaisuuksista:

henkilökunnan toiminta
kirjaston verkkopalvelut
palvelujen vaikuttavuus työhön tai opiskeluun
painetun ja elektronisen aineiston saatavuus ja löytyvyys
Selman käytettävyys
tilat ja laitteet.

Analysoimme vastaukset huolellisesti ja raportoimme tulokset. Kaikki vastaukset antavat meille arvokasta tietoa kirjaston käyttäjien mielipiteistä ja näyttävät, mihin suuntaan kehitämme toimintaamme. Huomioimme ehdotetut ideat palvelujen suunnittelussa.

Kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan neljä 50 euron arvoista kirjalahjakorttia.

Vastaa, vaikuta ja voita!

Linkki Eduskunnan kirjaston käyttäjäkyselyyn 1.-30.4.2010

Sirkka-Liisa Korkeila

Kirjasto keskellä kylää

2010-03-26T09:09:00.001+02:00

Vietin loppiaisviikon Euroopan unionin toisella äärilaidalla, Agaeten kylässä Gran Canarialla. Kylässä on alle kaksi tuhatta asukasta ja turisteja vain kourallinen. Hotellia ei ole, vaan matkalaiset majoittuvat vanhoissa taloissa sijaitseviin huoneistoihin. Kylän houkutin ei ole rantalomailu, vaan 1500 metriin kohoavat vuoret, jotka tulivuori on muotoillut tuhansia vuosia sitten. Kun kiipeää tuhannen metrin korkeuteen voi tähyillä alas tulivuoren muinaiseen kraatteriin ja ylös kanarianmäntymetsiin.

Agaeten kylässä kaikki hyvä on keskellä kylää. Välttämättömät palvelut, kaupat, huoltoasemat, poliisi, sairaala ja hautausmaa on sijoitettu kylän laitamille. Nekin ovat tosin kävelymatkan päässä. Kylän raitin molemmin puolin sijaitsevat kaikki tärkeät kokoontumistilat. Kirkko on avoinna joka päivä ja kirkonmenojen jälkeen kokoonnutaan baareihin, joita on kaksi, Josen ja Antonion. Casino Luxin nimeä kantaa karusti sisustettu sali, jossa papat pelaavat korttia iltaisin. Lapset voivat leikkiä katetulla leikkikentällä sekä sateella että paahteella. Kansalaisopiston tiloissa oli avoinna kuvataiteen harrastajien näyttely. Kylän tärkein nähtävyys, kasvitieteellinen puutarha kahviloineen, sijaitsee muutaman askeleen päässä pääkadulta. Kaikenikäiset kyläläiset kokoontuvat iltaisin kylän keskustaan tapaamaan toisiaan. Myös kirjasto Biblioteca municipal de Agaete sijaitsee keskeisellä paikalla kahden pääkadun risteyksessä. Se on avoinna aamusta iltaan. Kirjaston palveluihin kuuluu kirjojen ja lehtien lisäksi asiakastietokoneita ja – mikä tärkeintä - langaton verkko. Kirjaston sulkeuduttua iltayhdeksältä, kylän nuoriso kokoontuu sankoin joukoin läppäreineen kirjaston ja läheisen kahvilan portaille nauttimaan kirjaston tarjoamasta 24/7 palvelusta.

Omassa kylässämme Helsingin Maunulassa kirjasto on kaikille asukkaille tärkeä palvelu. Kun muutin tähän esikaupunkiin yli 20 vuotta sitten, kirjasto sijaitsi 50-luvulla rakennetun koulun siivessä ahtaasti, mutta lähellä. Koulun mäelle oli helppo kiivetä lasten kanssa ja pienetkin koululaiset saattoivat omin päin käydä kirjastossa. Tilan käydessä liian ahtaaksi kirjasto siirtyi kauemmas entiseen nuorisotilaan, joka puolestaan siirtyi entiseen päiväkotiin. Kirjaston asiakaskunta muuttui hetkessä, sillä koululaisten lisäksi kirjastoon löysivät läheisten vanhainkotien ja vanhustentalojen asukkaat ja viereisen päiväkodin lapset. Kirjaston aukioloaikoja kuitenkin supistettiin, ja tässä vaiheessa siirryin itse Helmet-asiakkaaksi. Tilaan kirjat luettelon kautta ja noudan ne työmatkallani Kirjasto 10:stä. Vaikka Maunulan sivukirjasto on Helsingin kaupunginkirjaston pienimpiä, on se välttänyt lakkautusuhan. Tulevaisuus näyttääkin oikein hyvältä, sillä Maunulan kirjasto ja Pohjoinen työväenopisto ovat saamassa uudet yhteiset tilat suunnitteilla olevan kauppakeskuksen kylkeen. Mallia tilojen ja toiminnan suunnittelussa on käyty ottamassa Lontoon Ideastoreista. Kyläläisten jo 80-luvulla ajama hanke Maunulan monitoimitalosta alkaa vihdoin toteutua.

Vierailimme viime viikolla Entressen kirjastossa, joka sijaitsee samannimisen kauppakeskuksen yhteydessä Espoon keskuksessa. Kirjasto on uudentyyppinen aluekirjasto, joka sai Opetusministeriöltä vuoden 2009 kirjastonkehittäjäpalkinnon. Kirjasto teki suuren vaikutuksen sekä tiloillaan että toimintakonseptillaan. Tilat ovat valoisat ja värikkäät, kokoelma uusi ja nopeasti kiertävä. Vaikka kirjaston tila on yhtä tilaa, kaikille asiakasryhmille ja käyttötarpeille on varattu omaa tilaa. Kirjasto erikoistuu alueen väestörakenteen mukaisesti nuorisoon ja monikulttuurisuuteen sekä sosiaaliseen mediaan. Henkilökunta on moniammatillista koulutukseltaan ja monikulttuurista taustaltaan. Palvelua kirjastosta saa kahdeksalla kielellä. Kirjasto tarjoaa perinteiset kirjastopalvelut, mutta myös paljon muuta. Se tarjoaa tilat alueen asukkaiden omille tilaisuuksille ja toiminnalle, nuorisolle kiinnekohdan ja paikan tavata toisiaan ja aikuisia, lapsiperheille järjestettyjä perhetunteja jne. Lähtökohtana on, että kirjasto on alueen asukkaiden oma tila, jossa kieltoja ja sääntöjä on mahdollisimman vähän, henkilökunnan roolina on olla paikalla ja toivottaa asukkaat tervetulleiksi.

Marja Oksa-Pallasvuo

Viha, valvonta ja verkon perusoikeudet

2010-03-19T10:21:00.016+02:00

Eduskunnassa järjestettiin viime keskiviikkona julkisoikeuden seminaari, joka sisällöltään painottui monelta osin kansalaisten perusoikeuksiin ja ihmisoikeuksiin. Tapahtuma herätti pohtimaan joitakin sen teemoja edelleen verkkoympäristön ilmiöitä vasten. Esityksissä oli myös yleistä kiinnostavuutta, kuten liitäntöjä kuumana käyvään rasismikeskusteluun. Meneillään olevalla rasismin vastaisella teemaviikolla perusoikeudet tuntuvatkin erityisen ajankohtaisilta.

Perusoikeudet elävät ja ovat suhteellisia
Perusoikeudet ovat siinä mielessä jatkuvasti mielenkiintoisia, että niiden tulkinnat elävät ja ovat jatkuvan punnitsemisen alaisena. Niitä suhteutetaan myös toisiinsa sekä lainsäädäntöä laatiessa että oikeuskäytännössä. Sananvapaus ja yksityisyys ovat eräitä keskeisiä perusoikeuksien periaatteita, joiden suhdetta toisiinsa mitataan verkossa kerta toisensa jälkeen uudelleen.

Verkkomaailma on kuitenkin tuottanut koko joukon uusia kysymyksenasetteluja. Yksinkertainenkin verkon hakukäyttö astuu käytännössä jo sellaisia askeleita käyttäjien yksityisyyteen, johon eivät aina ulotu läheisetkään. Hakukoneiden käyttäjistään tallentamat tiedot antavat mahdollisuuden analysoida käyttäjien mieltymyksiä ja kiinnostuksen kohteita hyvinkin laajalla aineistolla ja päätyä tarkkoihin johtopäätöksiin. Miten käyttäjää voi suojella tiedonkeruun seurauksilta vai voiko mitenkään?

Sananvapaus asettuu käytännössä kyseenalaiseksi samoista syistä. Vaikka sana olisi periaatteessa vapaa, muuttuvat olosuhteet, kun sanojien ja sanomisten historia kootaan verkossa suuriin tietovarastoihin ja niiden varaan rakennetaan muita palveluja, joista tietoja voi ostaa. Kun ennakoidaan, että tiedonkeruun mittasuhteet tulevat entisestäänkin laajentumaan ja käyttäjien tunnistettavuus tarkentumaan, ovat sekä sananvapauden että yksityisyyden toteutuminen yleisesti kyseenalaistumassa.

Suomalainen viha ja sen lieveilmiöt
Vaikka mielipiteeseen onkin oikeus, sen levittäminen henkilökohtaisena panetteluna, pilkkana tai tiettyyn ihmisryhmään kohdistuvana painostuksena, lähestyy rikoksen rajoja.

Verkon keskustelukulttuurissa erityisesti julkisten henkilöiden solvauksesta on kuitenkin näyttänyt tulevan yleistä ja laineet lyövät helposti yli myös erilaisten ihmisryhmien arvioinnissa. Ongelmallisinta on se, että vihapuheet synnyttävät toisinaan sellaisia keskustelun aaltoja, jotka eivät jää vain puheeksi, vaan niillä alkaa olla laajoja ja todellisia vaikutuksia.

Verkon nopeus ja mittakaava mahdollistavat niin vihan leviämisen kuin fanienkin määrän nopean keruun. Vihan leimahdukset saattavat levitä muutamassa päivässä ja tavoittaa tuhansia ihmisiä. Yksittäiseen ihmiseen tai ihmisryhmään kohdistuva avoin vihamielisyys on kerännyt kymmeniätuhansiakin nimiä verkkoaddressiin tai synnyttänyt vainoa, jonka jäljet näkyvät kaupungin kaduilla.

Tutkijatohtori Päivi Tiilikka poimi esiin kiinnostavan tilastotiedon. Miksi Suomi poikkeaa muista pohjoismaista, eikä suinkaan edukseen, perusoikeuksiin liittyvien tuomioiden määrän suhteen Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa? Vuonna 2009 Suomelle lankesi 29 tuomiota, kun muissa pohjoismaissa tapauksia oli korkeintaan 3. Mikä meitä suomalaisia vaivaa?

Valvotaanko demokratiaa vai kansalaisia?
Toinen kiinnostava teema nousi esiin seminaaripäivän viimeisestä professori Olli Mäenpään esityksestä, joka käsitteli valvontaa – lähinnä viranomaisten toiminnan valvontaa ja sen rakenteita. Julkisella sektorilla EU on eräs valvontaa vauhdittanut taho, jonka aloitteesta on perustettu lukuisia valvontavirastoja erilaisia toimialoja varten.

Esityksessä todettiin myös se, että valvonta on yleisesti ottaen lisääntynyt ja monet kansalaisia huolestuttavat valvonnan muodot voivat löytyä virkakoneiston ulkopuolelta. 2000-luvulla valvonta onkin kiistämättömästi lisääntynyt toisaalta valvontaan liittyvän teknologian ja liiketoiminnan kehityksen takia, toisaalta poliittiseen tahtoon ovat vaikuttaneet ilmiöt, jotka saivat alkunsa 9/11 terrori-iskusta. Sen lisäksi valvonnan ulottuvuudet ovat laajentumassa tulevina vuosina mullistavalla tavalla ns. ubiikkiteknologian myötä, jonka sivutuotteena syntyy yhä tarkemmin ihmisten ja esineiden liikkumista, sijaintia ja tekemisiä kontrolloiva ympäristö.

Valvonnasta puhuttaessa yleisenä ilmiönä, kaipaisi tulevaisuudessa sen periaatteiden ja valvontaa harjoittavien tahojen arviointia. Demokratian tai oikeusturvan toteutumista tukeva valvonta on luonteeltaan hyvin erilaista, kun valvonta, joka esimerkiksi kohdistuisi kansalaisiin heidän tietämättään ja arvaamattomin seurauksin. Edellisen muodon voisi väittää jopa vahvistavan kansalaisten perusoikeuksia. Jälkimmäinen valvonnan muoto voi kuitenkin tuottaa aivan päinvastaisia seurauksia.

Kansalaisten oikeusturvan kannalta olisikin yhä uudelleen tärkeä pohtia niitä perusteluja, joita valvonnan käytölle eri yhteyksissä mahdollistetaan. Jos valvonnan ja seurannan teknologia leviää säätelemättömänä yhteiskuntaan ja pääsee kenen tahansa käsiin, sen vaikutukset yhdistettynä nopeasti leviäviin ja joukkoliikkeiksi kasvaviin vihareaktioihin voivat olla arvaamattoman ikäviä. Olemme silloin vihaliikkeille vapaata riistaa.

Päivikki Karhula

Metsiä kaupungeissa

2010-03-12T08:51:00.004+02:00

Taisi olla kevättä. Istuimme kollegan kanssa Eduskunnan kirjaston lainaustoimistossa hikisen iltapäivän viimeistä työtuntia, kitutuntia, joka ajaa virkailijan yhtenään vilkuilemaan kelloa, jonka viisarit tuntuvat pysähtyneen paikoilleen. Tapoimme aikaa kuvitelmalla asiakkaasta, joka ryömisi sisään kirjastoon nääntyneenä ja anelisi viimeisillä voimillaan "edes yhtä kirjaa luettavaksi".

Ajatus tuntui niin absurdilta, että purskahdimme nauruun.

Mehän tiedämme, että kirja ei kuulu Maslow'n tarvehierarkiassa ihmisen perustarpeisiin. Maslow'n psykologisen teorian mukaan ihmisen perustarpeet tulee tyydyttää ensin, jonka jälkeen ihminen vasta alkaa etsiä tyydytystä "korkeammille" tarpeilleen. Kirja löytyy jostain pyramidin huipulta.

Mutta taas kerran todellisuus nauroi kuvitelmille.

Helsingin Sanomien (21.2.10) Minä rakastan – sarjassa kirjailija, elokuvaohjaaja ja entinen kansanedustaja Jörn Donner paljastaa rakkautensa kohteen:

Se on kirja. Se ei ole lukulaite. Se on kirja. Se ei ole äänikirja. Se on kirja. Se ei ole näyttöpääte. Se on esine. Siihen sisältyy ajatuksia, joskus murhia. En voi elää ilman sitä.

Siinä se on, selvällä suomen kielellä präntättynä. En voi elää ilman sitä (kirjaa).

Mutta annetaanpa Jörn Donnerin vielä jatkaa todistustaan:

Olen joskus ollut vakavassa kirjapulassa:

Portugalissa, kaukana Lissabonista, löysin hotellistani vain portugalinkielisen raamatun, mikä sai minut matkustamaan pääkaupunkiin ennenaikaisesti. Sain kirjoja.

Malesiassa olin vailla lukemista, mutta löysin hankalan viidakkomatkan jälkeen tomuttuneen kirjakaupan, joka myi vanhoja brittiromaaneja pokkareina.

Rukalta jouduin menemään pitkät matkat taksilla löytääkseni lähimmän kirjakaupan. Se oli kaukana.

Minä olen ollut työssä kirjastossa yli 20 vuotta. Minulle Donnerin rakkaus kirjaan on kauneinta musiikkia ja itsestäänselvyys. Jos kirjastossa ei ole kirjoja, se ei ole enää kirjasto. Vaikka tajuan kirjastojen ympäristörikollisen luonteen, rakastan kirjoja, metsiä kaupungeissa.

Kirja on ollut minulle vuosikymmeniä uskollinen ystävä. Se on pitänyt minulle seuraa. Olen läpikäynyt sen kanssa koko tunteideni kirjon. Olen käynyt parhaat keskusteluni kirjojen ja niiden kirjoittajien kanssa, sekä kuolleiden että elävien. Kirjat eivät ole minulle pelkkää paperia. En minä voisi pettää kirjaa, en voisi koskaan kieltää sitä. Jos tekisin niin, kieltäisin jotakin hyvin merkityksellistä itsessäni.

Toisilla on koira tai kaktus, mutta minulla on kirja.

Lassi Kämäri

Legendaarinen excu-kohde

2010-03-05T13:04:00.005+02:00

Tällä viikolla tein työn, joka oikeastaan olisi pitänyt tehdä marraskuussa ennen kuin Eduskunnan kirjasto avasi Facebookissa sivunsa. Facebook on kirjastoille yksi tämän ajan tavoista olla yhteydessä asiakkaisiin, verkostoitua, tiedottaa ja markkinoida itseään. Siksi minua kiinnosti tapa, jolla kirjastot esittelevät itsensä Facebookin kuvausosiossa.

Suomalaiset kirjastot ovat Facebookissa kolmella erilaisella profiililla. Muutama kirjasto on kirjautunut Facebookiin henkilönä, osa kirjastoista on ryhmänä ja suurimmalla osalla kirjastoja on Facebook-sivu. Kävin läpi suomalaisten kirjastojen Facebook-sivut (80) sekä Facebook-ryhmät (hakutulos oli 101, mutta kaikki eivät olleet kirjastoja).

Osalla kirjastoista ei ollut kuvausta lainkaan. Jaoin kirjastojen kuvauksissa antamat tiedot yhdeksään ryhmään: kohderyhmä, aineistot, ilmapiiri, sijainti, suhde muihin kirjastoihin, koko, ikä, palvelut ja aukioloajat. Yhdessä kuvauksessa saattoi olla tietoja useammasta eri ryhmästä.

Monelle kirjastolle tiedoiksi riittivät kirjaston yhteystiedot ja aukioloajat. Jotkut kirjastot ilmoittavat kuvauksessa vain nimensä. En tiedä, mitä tällaisesta vaatimattomuudesta tulisi päätellä. Tai ehkä ei olekaan kysymys vaatimattomuudesta, vaan omanarvontunteesta, jossa ei korostuksia tai selittelyjä tarvita. Kaikkihan meidät tuntee!

Suomalaiset kirjastot ovat yleensä avoimia kaikille. Siksi asiakaskunta määriteltiin vain muutamassa kuvauksessa. Tällöin oli kyse oppilaitosten kirjastoista, jotka määrittelivät asiakkaikseen oppilaitosten opiskelijat. Näiden poissulkevien kuvausten lisäksi muutama kirjasto ilmoitti olevansa koko kansan kirjasto ja olevansa kaikkien käytettävissä. Pari kaupunginosakirjastoa ilmoitti kohderyhmäkseen kaupunginosan.

Kirjastot näyttävät luottavan myös siihen, että asiakkaat tietävät, minkälaisia aineistoja kirjastossa on saatavilla. Jotkut aineistomaininnoista olivat toteavia tyyliin "monipuolinen valikoima" tai luettelo saatavilla olevista eri aineistomuodoista. Pari kirjasto oli ylpeä aineistostaan. Kirjastosta luvattiin asiakkaalle, että "löydät kaiken tarvitsemasi" tai että kirjasto on "kirjallisuuden ja tiedon tehopakkaus". Osa oppilaitosten kirjastoista määritteli aineistonsa tarkasti, mutta Helsingin yliopiston kirjasto tarjoaa "pääsyn tieteellisen tiedon lähteille".

Ilmapiirin kuvaukset ovat tehokkaita kirjastojen markkinoinnissa. Kun kirjasto ilmoittaa olevansa "maailman kaunein Myllykirjasto" (Tyrnävän kirjasto), olen heti valmis matkustamaan Tyrnävälle nähdäkseni kirjaston. Myös legendaariseen excu-kohteeseen (Nurmeksen kirjasto) haluaisin tutustua. Ilmapiirikuvauksissa näkyy rakkaus kirjastoon. Kirjasto on "kuin toinen koti", sillä on "miellyttävä henkilökunta" ja se on "viihtyisä ja leppoisa ajanviettopaikka". Kolme kirjastoa kuvasi itseään sanalla olohuone ja vain yhdessä kirjasto on työhuone (Hervannan kirjasto). Kirjastot tarjoavat elämyksiä, ovat kauniita, suloisia, vireitä, viihtyisiä, urbaaneja, kotoisia ja tiedon ja ilon keskuksia. Kirjastossa viihdytään ja viisastutaan ja ne ovat henkisen liikunnan tiloja.

Kirjastot ovat konkreettisia tiloja, jotka sijaitsevat jossain. Usea kirjasto piti löytymistään tärkeänä ja ilmoitti sijaintinsa osoitteella. Poikkeuksiakin oli. Kirjasto 10 sijaitsee "keskellä Helsinkiä", Mynämäen kirjasto on puolestaan "keskellä kylää" ja Kustavin kirjasto on "kirjojen aarreaitta meren rannalla".

Osa kirjastoista kuvasi itseään suhteessa muihin kirjastoihin. Itäkeskuksen kirjasto on "Itä-Helsingin suurin ja komein kirjasto" ja Töölön kirjasto on "Töölön paras kirjasto". Taideteollisen korkeakoulun kirjasto ilmoittaa olevansa "Aalto-yliopiston Arabian kampuskirjasto".

Kaksi kirjastoa kuvasi itsensä pieneksi, tosin toinen oli "pieni suuri kirjasto" (Pointin kirjasto). Kirjaston iän mainitsi viisi kirjastoa, joista vanhin oli 161 vuotta täyttänyt Kangasniemen kirjasto. Nuorin ilmoitti aloittaneensa toimintansa vuonna 2003 (Pointin kirjasto).

Vaikka kirjastoja käytetään kulttuuripalveluista eniten, palvelujen esittely on vaatimatonta. Ehkä tässäkin oletuksena on, että kirjaston asiakkaat kyllä tietävät, mitä palveluja kirjastossa saa. Kirjaston palveluista mainitaan mm. kirjastoauto, satuhetket, maksuton internetyhteys ja kirjastokahvila. Toimipisteet luetellaan ja kirjaston kerrotaan olevan myös maakuntakirjasto. Oppilaitosten kirjastot palvelevat opetusta ja tutkimusta ja antavat internetosoitteen mm. kokoelmatietokantaansa. Messukylän kirjasto tarjoaa ilmavat tilat ja Kirkkonummen kirjastossa on bookcrossing-pöytä.

Kirjastojen laatimista kuvauksista välittyy luottamus siihen, että kirjasto tunnetaan. Osa kirjastoista kuvaa itsensä myös Facebookissa virallisesti. Mieleen painuvimmat olivat kuitenkin ne kuvaukset, joista välittyi lämpö, rentous ja rakkaus omaan kirjastoon.

Päivi Erkkilä

ELKI oikeudellisen tiedon aarrearkkuna

2010-02-26T12:13:00.008+02:00

Kirjastossa on parhaillaan menossa ELKI-linkkikirjaston uudistamisprojekti. Uudistusprojektin ensimmäinen vaihe on linkkikokoelman perinpohjainen läpikäynti ja siivous. Jokainen ELKI:n verkkopalvelu tai -sivusto on tarkoitus arvioida, ja tarkistaa linkin asiasanat vastaamaan kirjastossa käytettävää EKS-asiasanastoa.

Varsinkin oikeudellisten aiheiden osalta moni linkki on korvattu paremmin ajan tasalla olevalla palvelulla tai verkkosivustolla. Linkit on myös kohdennettu syvemmälle palveluihin, esim. suoraan säädösten hakulomakkeelle, palveluiden käytettävyyden lisäämiseksi. Sisällön uudistamista seuraa aikanaan myös käyttöliittymän kohennus.

Joitakin ELKI:n oikeudellisten verkkopalvelujen helmiä

Oikeudellisten linkkien läpikäynti on ollut antoisaa ja opettavaista. Oma osaaminen päivittyy väistämättä kun esim. käy läpi muiden maiden säädöstietopankkeja. Oikeudellisia palveluja läpikäyvän tiimin kesken olemme työn kuluessa jakaneet keskenämme ahaa-elämyksiämme ELKI:ssä jo olevista, tai sinne lisättävistä uusista verkkopalveluista. Seuraavaksi muutama esimerkki arvokkaiksi kokemistamme verkkotiedonlähteistä:

New Yorkin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan (New York University School of Law) ylläpitämä oikeusvertaileva Globalex-palvelu on kerrassaan loistava! Siinä on maksuttomasti käytössä olevia artikkeleita oikeudellisista tiedonlähteistä eri maissa ja usein myös hyvät linkit artikkeleissa listattuihin verkkotiedonlähteisiin. Palvelusta on ollut suuri apu itse päivitystyössä ja Globalex lisätään myös ELKI:in oikeudellisten aiheiden hakemistoihin. Suosittelen Globalexiä lähtökohdaksi niille, jotka hakevat tietoa tietyn maan oikeusjärjestyksen rakenteesta ja käytössä olevista oikeudellisen alan painetuista ja verkkotiedonlähteistä.

Ruotsin eri tuomioistuinten ratkaisuja voi näppärästi hakea sikäläisen tuomioistuinlaitoksen ylläpitämästä ”Vägledande rättsfall” –tietokannasta. Haun voi kohdistaa joko tiettyyn tuomioistuimeen tai hakea itseään kiinnostavaan aiheeseen liittyviä oikeustapauksia useamman tuomioistuimen ratkaisukäytännöstä. Tuomioistuinlaitoksen sivuilla on luonnollisesti listaus aineiston kattavuudesta jokaisen eri tuomioistuimen osalta.

”Mykistyttävän hyvä palvelu Saksassa vireillä olevien säädöshankkeiden seuraamiseen!”, totesi kollegani innostuneena Beck kustantajan ylläpitämästä Beck-Aktuell palvelusta.

Finlexin säädöskäännösten tietokanta on kansainvälisesti ainutlaatuinen. Vastaavaa, hyvin ylläpidettyä ja määrällisesti laaja, säädöskäännösten tietokantaa ei muiden maiden säädöstietopankeista löydy. Lakien englanninkielisiä käännöksiä tarvitaan kuitenkin usein ja muiden maiden säädöskäännöksiä tarjoavia palveluja on myös koottu ELKI:iin. Esimerkkeinä voi mainita Viron oikeudellisen kielen instituutin (Eesti Öiguskeele keskus) englanninkieliset käännökset virolaisista laeista ja Itävallan liittokansleriviraston ylläpitämä ”Austrian laws in English” –palvelu.

Linkkikokoelmista lisäarvoa

ELKI-linkkikirjaston nykyinen käyttöliittymä on aikansa elänyt, linkkikokoelman aineisto ja tarkoitus puolestaan ei. Varsinkin oikeudellisten verkkotiedonlähteiden osalta tiedonhakija etsii usein mahdollisimman eksaktia ja virallista tietoa. Halutaan esim. Ruotsin perustuslain muuttamiseksi annettu hallituksen esitys tai Saksan voimassa oleva osakeyhtiölaki, eikä mitään sinne päin.

Uskallan väittää, että varsinkin oikeudelliset aineistot löytyvät helpommin ja kätevämmin ELKI:stä kuin pelkästään googlettamalla. Toki Googlenkin kautta näihin palveluihin pääsee, jos tietää palvelujen olemassa olosta tai jos osaa käyttää haussaan oikeita asiasanoja. ELKI:ssä alan keskeiset verkkopalvelut on jo haettu ja tarjottu asiakkaan käyttöön.

Kun ELKI:n meneillään oleva uudistustyö on saatettu loppuun uskon, että Eduskunnan kirjaston linkkikirjasto tulee tarjoamaan käyttäjilleen tiedonhaullista lisäarvoa vielä pitkän aikaa.

Erika Bergström

Vanha ja uusi tieto

2010-02-19T09:25:00.001+02:00

Digitalisoitumisen myötä tiedonmuodostukselliset prosessit ovat saaneet uusia sävyjä. Sosiaalisen median välineet lisäävät kansalaisten viestintävaltaa; esimerkiksi amatöörireportteriksi voi tätä nykyä ryhtyä kuka tahansa. Traditionaaliset mediat ovat edelleen tärkeä ja olennainen osa informaatioympäristöämme, mutta jokin on viime vuosina olennaisesti muuttunut. Esimerkiksi Helsingin Sanomien toimittaja voi seurata tekstinsä reseptiota miltei reaaliaikaisesti paitsi hs.fi -sivustolla, myös muualla verkossa. Aiemmin asiakaspalaute oli välittyneempää ja vähäisempää.

Vielä vähän aikaa sitten traditionaaliset mediat suhtautuivat väheksyvästi esimerkiksi blogikirjoitteluun. Nyt tuulensuunta tuntuu vaihtuneen: viimeaikaisissa mediaväen työpaikkailmoituksissa painotetaan mm. yhteisönrakentamistaitoa sekä verkkokeskustelun sisällöllistä ja teknistä hallintaa.

Yle ja suuret lehtitalot integroituvat sosiaaliseen mediaan vauhdilla. Yksi osa integraatiota on ilmeisesti myös se, että Wikipediasta on tullut legitiimi tiedollinen auktoriteetti. Yhä useammassa lehtijutussa mainitaan päälähteeksi jutun aihetta tai kohdehenkilöä koskeva Wikipedia-artikkeli. Oletan, että Wikipedia-tarkistuksia tehdään toimituksissa rutiininomaisesti, vaikka lähdettä ei aina ilmoitettaisikaan.

Viimeaikoina myös julkishallinto on havahtunut sosiaalisen median mahdollisuuksiin. Tätä nykyä keskustellaan entistä enemmän esimerkiksi julkisten tietovarantojen avoimuudesta. Oikeusministeriö valmistelee parhaillaan suositusta siitä, kuinka virkamiehet voisivat omassa roolissaan osallistua sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan tiedonmuodostukseen.

Vanhan tiedon maailma oli kontrolloitu ja ennustettava: julkaisukanavat olivat etukäteen tiedossa ja kanavilla oli portinvartijansa. Nämä vartijat ovat edelleen jäljellä, mutta vanhan tiedon rinnalle on kasvanut uusi keskustelullisen tiedonmuodostuksen universumi, joka ei ole ja jonka ei kenties pidäkään olla kenenkään kontrollissa.

Mitä tapahtuu kymmenen vuoden kuluessa? Kuka tulee hallitsemaan ja ketä? Kenen vallassa on vuonna 2020 määrittää puhuja-auktoriteetit ja eri keskusteluareenoilla esitettyjen tietoväitteiden arvo?

Kimmo Tuominen

Viiden tähden kirjastot

2010-02-12T09:05:00.003+02:00

Viime vuosina varmaan lähes kaikissa kirjastoalan seminaareissa ja konferensseissa on käsitelty tavalla tai toisella Web 2.0 -palveluja. Monissa kirjastoissa ollaan hyvin innostuneita asiasta. Mutta olisivatko kirjastot valmiita ottamaan käyttöön Web 2.0 -palveluja, joita käytetään kaupallisissa verkkopalveluissa? Web 2.0:n keskeisiä ominaisuuksia on käyttäjien mahdollisuus arvioida, suositella, kommentoida ja antaa palautetta. Haluaisivatko kirjastot vastaanottaa avoimesti asiakkaidensa arvioita ja palautetta?

Jos varaat hotellin verkkopalvelun kautta, saat matkan jälkeen sähköpostia, jossa pyydetään arvioimaan hotellia ja sen palveluja. Voit kertoa, vastasivatko hotellin palvelut verkkosivulla annettuja lupauksia. Saitko viiden tähden hotellissa viiden tähden palvelua? Voit myös kertoa, jos esim. aamiaispöydästä puuttui juuri sinulle tärkeä tuote tai jos poreallas oli liian kylmä. Monissa tapauksissa antamasi palaute menee suoraan verkkopalveluun, jossa muut hotellivalintaa tekevät voivat tutustua siihen. Palautteesi voi toimia joko positiivisena tai negatiivisena mainoksena hotellille ja osaltaan ohjailla asiakasvirtoja.

Entä, jos kirjaston asiakkaat saisivat palvelutilanteen jälkeen vastaavanlaisen sähköpostin, jossa heitä pyydettäisiin arvioimaan saamaansa palvelua ja kirjastoa sekä kertomaan, kuinka monta tähteä antaisivat kirjastolle? Jos kokoelman laajuus ei vastaakaan verkkosivuilla kerrottua tai lukusali olikin rauhaton, asiakas voisi kertoa sen verkossa. Olisimmeko valmiita näyttämään kaikille avoimesti myös ne negatiiviset palautteet, joita varmaan parhaatkin kirjastot joskus saavat?

Jos olet hankkimassa uutta kodinkonetta tai muuta laitetta, voit valita verkkopalvelussa vertailuun lukuisia tuotteita. Saat tuotteet rinnakkain listattuna ja näet teknisten tietojen lisäksi käyttäjien antaman tähtiluokituksen. Yhdellä klikkauksella hylkäät jonkun tuotteen ja poistat sen vertailusta. Voit jatkaa vertailua kunnes jäljelle jää vain sinulle sopivin tuote.

Entä, jos kirjastoja voisi vertailla samalla tavalla? Teknisinä tietoina kerrottaisi mm. painetun- ja elektronisen kokoelman laajuus, kokoelman aihealueet, uutuushankintojen määrä / kk, laina-aika, verkko- ja sähköpostiosoitteet, kirjaston fyysinen sijainti ja aukioloajat, langattoman verkon käyttömahdollisuus sekä lukupaikkojen, asiakastietokoneiden, tulostimien, kopioikoneiden ja skannereiden määrät. Lisäksi olisi tietenkin asiakkaiden antama tähtiluokitus. Painottaisitko kirjastoa valitessasi "teknisiä tietoja" vaiko muiden käyttäjien antamaa tähtiluokitusta?

Kasvattaisivatko käyttäjien viiden tähden kirjastoiksi arvioimat kirjastot kävijämääriään? Kirjaston käytön lisääntyminen vaikuttaisi varmaan myös tuleviin aineistomäärärahoihin, uusien virkojen määrään sekä kirjaston suosioon työpaikkana. Millä keinoilla kirjastot pärjäisivät tällaisessa kilpailutilanteessa, kun osaavaa ja asiantuntevaa palvelua saa kaikista kirjastoista? Ottaisiko joku kirjasto käyttöönsä erään kodinkoneketjun käyttämän kilpailukeinon ja lupaisi ilmaisen kotiinkuljetuksen Facebook-faneilleen?

Leena Karjalainen

Neljä mahdollista tarinaa tulevaisuudesta

2010-02-05T10:20:00.002+02:00

Pidin tällä viikolla lomapäivän ja lukaisin uutuuskirjan, pamfletin: "Olimme kuluttajia - Neljä tarinaa vuodesta 2023" (toim. Roope Mokka ja Aleksi Neuvonen). Kirja on ilmestynyt Tammen kustantama, tosin jo maaliskuussa 2009 mutta oli mielestäni vielä tuoretta luettavaa.

Kirjassa visioidaan skenaariomenetelmällä mahdollisia tulevaisuuden toteutumisvaihtoehtoja, lähinnä ilmastonmuutoksen vaikutuksia erityisesti kulutukseen vuoteen 2023 mennessä. Kirjan skenaarioita on työstetty Neuvosen ja Mokan lisäksi 15 muun kulutuksen tulevaisuudesta kiinnostuneen tutkijan projektina kesän 2008 aikana.

Neuvonen ja Mokka ryhmineen hahmottavat skenaarioita nelikentän avulla, jonka ääripäitä ovat globaali sääntely tai sen puuttuminen ja toisaalta yhteisvastuun ohjaama yhteiskunta tai atomistinen tilanne. Tämän peruskuvion pohjalta visioidaan neljä mahdollista tulevaisuuden skenaariota: Skenaario 1- Vielä viisitoista vuotta, skenaario 2 - Tohtori paikallisvastuu, skenaario 3 - Planetaarinen tahto herää ja skenaario 4 - Da Capo.

Kirja lähtee liikkeelle kiistämättömästä tosiseikasta, että kuluttaminen on yhteiskuntamme perusjuttuja. Saamme palkkaa ja veroillamme kustannamme hyvinvointivaltiota. Ilman kulutusta kansantaloudet pyörät lakkaisivat pyörimästä. Toisaalta yksilötasolla kuluttamisesta on tullut tapa liittyä samantapaisesten kulutuskäyttäytyjien ryhmään – kuluttaminen on identifioitumista ja samalla sosiaalista toimintaa.

Ykkösskenaarion nimi - Vielä viisitoista vuotta - kuvaa sääntelemättömyyden maailmaa. Kulutus kasvaa edelleen globaalisti, nopeasti ja osin ekspotentiaalisesti. Globaali päätöksenteko puuttuu, yksittäiset valtiot tai suuryritykset pyrkivät ratkaisemaan ilmastonmuutoksen aiheuttamat ongelmat omalta osaltaan, omalla tavallaan ja resursseillaan. Erityisesti kehitysmaiden kohdalla seurauksena on lisääntyviä katastrofeja ja ylipäätään maailmanlaajuisen eriarvoistumisen lisääntymistä ja kärjistymistä - myös kehittyneiden maiden sisällä.

Kakkosskenaariossa – Tohtori Paikallisvastuu- visioidaan aluksi, että ilmastonmuutoksen kontrollissa usko globaaleihin ratkaisuihin on rapautunut. Kaikensorttinen hallinta ja valvonta hajautuu ja vertaisvalvonta lisääntyy. Materiaalinen tuotanto paikallistuu ja etupäässä vain immateriaalihyödykkeet liikkuvat globaalisti. Lähinnä vain tarpeellista tavaraa tuotetaan, paljolti itse tai yhteisöllisesti ja sitä kierrätetään. Tässä mallissa tiedon merkitys tuotannontekijänä korostuu ja muuttaa luonnettaan – tiedon omistamista merkityksellisempää on kyky hyödyntää sitä nopeasti ja tehokkaasti.

Kolmosmallissa - Planetaarinen tahto herää - peruslähtökohta on, että ilmastomuutoksen aiheuttamia ongelmia ratkoo jonkinsortin ylikansallinen elin - 'Maailmanhallitus' jolla on viime kädessä ylin määräysvalta planeetan elinkelpoisuutta koskevissa kysymyksissä. Tässä mallissa luonto ei ole enää vain raaka-ainevarasto, ihmisen ulkopuolella oleva asia, vaan sen monimuotoisuus määrittelee ihmisen kaikelle toiminnalle perusreunaehdot. Ja edelleen – suuria osia maapallon pinta-alasta on muutettu luonnonsuojelualueiksi ja talousmetsiä valjastettu energiametsiksi muiden uusiutuvien energiamuotojen rinnalle. Brändien sijaan kulutuksessa tärkein huomio kiinnittyy tavaroiden valmistuksessa käytettyyn energiamäärään, ns halpa- ja kertakäyttötuotteita vältetään.

Nelosmallissa - Da Capo - ihmiskunta on jatkanut globalisoitumista, kulutus on markkinavetoista mutta ekotehokasta ja ollaan jossakin mielessä palattu "niukkuuden ja kohtuuden" arvomaailmaan. Kansainvälisiä sopimuksia ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja luonnonvarojen ehtymisen puolesta tehdään, aluksi EU:n aloitteesta. Verotus ja haittamaksut ohjaavat talouskasvua laadun suuntaan. Tuloverotus on laskenut mutta kulutus kallistunut mikä siirtääkin kulutusta pois tavaroista palvelujen - esim terveys- ja liikuntapalveluiden suuntaan. Lisäksi kansalaiset tekevät vuosittain ns. päästöilmoituksen, jossa eritellään henkilökohtaisia ostoja ja niiden vaikutuksia ja tarvittaessa päästöoikeuksia ostetaan markkinoilta. "Omaa kulutustaan voi seurata Wastebookissa reaaliajassa ja laskea tarkan arvion ali- ja ylijäämistä" (Mokka, Neuvonen s.115). Tähän liittyen - henkilökohtaista päästökiintiötään voi keventää erilaisilla yhteisöön kohdistuvilla palveluilla. Da Capo -mallin yksi erityispiirre on se, että osa ihmisistä pyrkii siirtymään valvovan tietoverkon ulkopuolelle omavaraisiin yhteisöihin tai varakkaimmat kulutusparatiiseihin kontrollin tavoittamattomiin.

Edellä olen esitellyt lainauksia ja referointeja kirjan sisällöstä – omavaltaisesti karkeitakin yleistyksiä tehden ja jättäen joitakin aiheita esittelemättä sekä irrottaen asioita laajemmista yhteyksistä. Ainakin yksi piirre on kaikissa malleissa yhteistä - informaatioteknologia johdannaisineen tulee joka tapauksessa jatkamaan voittokulkuaan. Kirjan luettuani mietiskelen, että mikään siinä kuvatuista skenaariosta tuskin toteutunee sellaisenaan. Joka tapauksessa varsinkin ykkövaihtoehto tuntuu vieraalta pohjoismaiseen malliin tottuneelle. Toisaalta, toisin kuin Suomessa, Yhdysvaltain Korkeimman Oikeuden tammikuussa 2010 tekemä vaalirahoitusta koskeva ratkaisu voi olla askel juuri tämän ei-toivotun mallin toteutumisen tiellä.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita erilaisista tulevaisuusmalleista ja erityisesti kuluttamisesta, sen reunaehdoista ja tulevaisuudennäkymistä. Näyttää siltä, että kulutuksemme määrä, laatu ja sisältö tulevaisuudessa tulevat kovasti muuttumaan, eikä tämä johdu vain siitä, että jossain keksitään koko ajan tarpeellista tai muuten vaan kivaa uutta ostettavaksi ja kulutettavaksi. Kirjan perimmäinen tarkoitus onkin, lopullisten totuuksien tarjoamisen sijaan, keskustelun herättämisessä. Mokan ja Neuvosen sanoin: "Tämä kirja tehtiin, jotta oppisimme ajattelemaan ja ennen kaikkea puhumaan yhteisestä tulevaisuudesta. …tulevaisuus on avoin ja täynnä tilanteita, joissa on mahdollista vaikuttaa." (Mokka, Neuvonen s.152)

Heikki Rajala

PS Ohessa ajankohtainen linkki keskusteluun ilmastonmuutoksesta TV1:n A-talk -ohjelmassa 4.2. 2010 ( katsottavissa Ylen sivuilta 30 päivän ajan).

PS2 Kuluta fiksusti – käytä kirjastoa.

Linkkejä:

Olimme kuluttajia – mutta mistä uusi identiteetti

http://vastuullistatoimintaa.blogspot.com/2009/03/olimme-kuluttajia-kirja-julkaistu.html

Kööpenhaminan ilmastokokous

Olimme kuluttajia

Olimme kuluttajia

Olimme kuluttajia

Tieteen stiiknafuuliaa

http://demos.fi/julkaisut

Kuoleeko kuluttajuus? (Helsingin Sanomien kirja-arvio)

Nordic model

Kun Suomi putos puusta

2010-01-29T09:08:00.003+02:00

Suomi kärsi 2000-luvun alussa internet-krapulaa. Tuo krapula jäi julkisen sektorin verkkopalvelujen pysyväksi olotilaksi koko vuosikymmeneksi. Ainakin mikäli uskomme joulukuussa 2009 julkaistua EVA-raporttia "Nykyaikaa etsimässä - Suomen digitaalinen tulevaisuus". Sen mukaan 1990-luvun lopulla olimme vielä verkkopalvelukehityksen kärjessä, nyt Tanska paistattelee parrasvaloissa. Kävikö tässä(kin) asiassa juuri niin kuin Ismo Alanko laulaa:

"...kun Suomi putos puusta kaikki kävi äkkiä,
ei nähty itse sikaa eikä edes säkkiä"?

Karrikoiden voidaan kaiketi sanoa, että se Sika, mikä julkishallinnossa olisi pitänyt paremmin nähdä ovat asiakkaiden tarvitsemat palvelut ja sisällöt. Säkki puolestaan vertautunee verkon infrastruktuuriin, laajakaistayhteyksiin, teknologiaan. EVA-raportti toteaa, että Suomessa painopiste on ollut nimenomaan infrastruktuurissa, mutta siinäkin hieman väärällä tavalla. Se infra, mikä meiltä vieläkin puuttuu palvelujen taustalta, ovat yleiset sähköiset asiointitilit, kertakirjautumisratkaisut, yhteiset rekisterit, avoimet rajapinnat ja sosiaalisen vuorovaikutuksen teknologiat.

"Kun Suomi putos puusta aikarauta näytti seitsemää
kahdeksalta jalka poikki tasoelinkisoihin
toinen jalka navetassa, toinen tenniskentällä
toinen käsi utareella, toinen kaukosäätimellä"

Olin viime viikolla vierailulla Tanskan parlamentissa, Folketingetissä. Minusta näytti siltä, aivan kuten EVA-raportti mainosti, että tanskalaisen valtionhallinnon avoimuus sekä kansalaisille tarjottava ja jaeltava tieto ovat selkeästi edellä kotimaatamme. Folketingetin tapauksessa yksittäisellä tanskalaisella on mahdollisuus seurata parlamentin lainsäädäntötyötä ja edustajien toimia todella tarkkaan monipuolisten verkkopalvelujen, taustadokumenttien, itselle talteen koottavien asiakirjojen, automaattisten ilmoitusten ja syötteiden välityksellä. Kaiken huippuna Folketingetillä on oma digitaalinen televisiokanava, joka tarjoaa istuntojen lisäksi lähetyksiä (myös webcastina) joistakin valiokuntien kokouksista, tietoiskuja parlamentin ja julkishallinnon toiminnasta ja kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksista. Lähetyksiä on joka päivä, vuoden ympäri.

"Lappi ja Kainuu ja Karjala huokas
kuin yhdestä suusta
kun Suomi putos puusta"

EVA-raportissa kaivataan ryhtiliikettä julkiselle sektorille, joka nyt toimii pullonkaulana tiedon vapaalle liikkuvuudelle ja käytölle. Virastojen autonomia, kuntien itsehallinto ja kaikkinaiset sektorirajat ovat toimineet esteinä julkisille digitaalisille palveluille ja sitä kautta myös yksityisten ja kaupallisten palveluiden ja sovellusten kehittämiseen. Raportin mukaan pelissä on siis Suomen talouskehitys ja hyvinvointimme.

Puuhun takaisin kiipeäminen tulee olemaan mielenkiintoista. Olemmeko puunlatvassa jo 2015, vai vasta alaoksilla? Osaammeko kaikki kulkea julkishallinnossa kohti yhteistä päämäärää (uskallanko sanoa jopa unelmaa)? Ehkä julkisten verkkopalvelujen rakentamistamme tulisi tehdä toisen Alangon laulun sanoin:

"Ruuvaa, väännä, säädä, hinkkaa - suurta unelmaas"

Jani Stenvall

Kirjastot ja Pareto –periaate

2010-01-22T09:00:00.005+02:00

Italialainen kansantaloustieteilijä Wilfredo Pareto huomasi vuonna 1897 mielenkiintoisen tulonjakoon liittyvän säännönmukaisuuden: 20 % väestöstä hallitsee 80 % varallisuudesta. Tämä säännönmukaisuus pätee kaikissa moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa.

Tämä Pareton periaate – eli 20/80 –sääntö - kuitenkin toteutuu yhteiskunnassa paljon laajemmin kuin aino-astaan varallisuuden jakautumisessa. Oikeussosiologit ovat esimerkiksi huomanneet, että 20 % rikollisista tekee 80 % rikoksista. Päihdetutkijat ovat todenneet, että 20 % väestöstä juo 80 % alkoholin kokonaiskulutuksesta.

Maailma on yksinkertaisesti vino. Asiat jakautuvat epätasaisesti. Missä tahansa ilmiössä 20 % syistä selittää 80 % seurauksista.

Edes "Pitkä häntä" –ilmiö ei kumoa tätä säännönmukaisuutta. Pareton periaate nimittäin kuvaa ilmeisen tarkasti myös internetin arkkitehtuuria. Kielentutkimuksen piirissä on pitkään tiedetty, että äidinkielen sanoista ihmiset käyttävät 20 prosenttia erittäin paljon, 80 prosenttia sanastosta puolestaan erittäin vähän. Sama säännönmukaisuus toteutuu myös internetin käytössä. Pientä osaa internetin sivustoista käytetään erittäin paljon, suurimman osan jäädessä hyvin vähälle käytölle.

En ole tehnyt asiasta tieteellistä tutkimusta, mutta uskoisin Pareton periaatteen selittävän monta piirrettä myös kirjastojen palveluiden käytöstä. Liiketaloustieteen piirissä on huomattu, että 20 prosenttia liikkeen tavaravalikoimasta tuo 80 prosenttia kokonaismyynnistä. Oman kokemukseni perusteella tämä sama pätee myös kirjastojen käyttöön. Ajankohtaisin ja kiinnostavin 20 %: n osa kirjaston kokoelmasta tuonee 80 % kokonaislainauksesta. Aktiivisin 20 %: n osa kirjaston käyttäjistä tekee todennäköisesti 80 prosenttia kaikista lainoista.

Pareton periaatetta ei tietenkään tule käsittää täysin mekaanisesti. On tietenkin paljon ilmiöitä, jotka jakautuvat 10/90 tai 30/70.

Tärkeätä on kuitenkin muistaa eri ilmiöiden epätasainen jakautuminen. Asioita ei voida analysoida vain keskiarvojen, mediaanien ja muiden keskilukujen avulla.

Tämä on erittäin haasteellista nimenomaan julkisissa palveluissa, joita tavallisesti kehitetään nimenomaan keskiarvokäyttäjiä varten. Priorisointi ja segmentointi ovat julkisissa palveluissa aina vaikeita tehtäviä.

Pareton periaate kuitenkin opettaa parhaimmillaan peilin tavoin organisaatiota katsomaan itseensä. Jokaisessa organisaatiossa tehdään paljon tarpeetonta ja turhaa. 20/80 –sääntö pakottaa kysymään, mitkä ovat ne tärkeimmät palvelut ja tehtävät, jotka tuottavat suurimman osan organisaation arvosta ?

Timo Turja

Aarteita ajassa

2010-01-15T09:01:00.002+02:00

Eduskunnan kirjaston kokoelmista valitaan joka kuukausi Kirja-aarre, joka on "poikkeuksellisen arvokas tai mielenkiintoinen kirja eri vuosikymmeniltä". Muutoin tavallisen kirjan voi aarteeksi tehdä vaikka merkkihenkilön marginaaleihin raapustelemat kommentit. Aarre voi myös kertoa meille ajan kulusta, siitä onko jokin muuttunut vai ennallaan.

Voisi esimerkiksi luulla, että Helsingin vaakuna on aina ollut sinipohjainen. Mutta marraskuun 2008 kirja-aarre - Die Wappen der wichtigsten Städte Europa's in chromolithographischen Abbildungen, jossa on irtolehtinä kaupunkien vaakunoita, paljastaa että ainakin vielä vuonna 1887 vaakuna oli punapohjainen. Vaakunateos näyttää meille myös, että jo tuolloin osattiin tehdä erittäin hienoja ja yksityiskohtaisia väripainoksia, kromolitografioita.

Mieleeni on jäänyt hyvin myös lokakuun 2007 kirja-aarre, Peter Singerin Oikeutta eläimille vuodelta 1991. Alkuperäisteos on vuodelta 1975 ja suomenkielinen uusintapainos vuodelta 2007. Surullista on se, ettei eläinten kohtelu ja käyttö välineenä ole tässä ajassa juuri muuttunut.

Vanhan kirjan lukeminen voi vavisuttaa. Kirja voi olla painettu pitkälti yli sata vuotta sitten. Sellaisen kirjan, varsinkin hyvin säilyneen, pitäminen kädessä tuntuu luissa ja ytimissä. Kirja saattaa myös olla melko uusi, mutta sen sisältö aikojen takaa. Kuten Gilgameš-eepos, joka kirjoitettiin muistiin 2100–2000 eaa. Tuollaisen kirjan lukeminen nostaa jo hiukset pystyyn. Tuon kirjan tulin kuitenkin lukeneeksi alun perin siksi, että näin unta isoäidistäni vähän hänen kuolemansa jälkeen. Unessa kysyin mummolta mitä kuoleman jälkeen on; mummo vastasi: "Totuus löytyy Gilgameš-eepoksesta!" Gilgamesh : kertomus ikuisen elämän etsimisestä, 2003.

Kirja-aarre voi löytyä sinunkin kirjahyllystäsi. Ehkä se on rakas lastenkirja? Tai suvussa kulkenut perintökalleus, kuten ensimmäinen painettu suomenkielinen lakikirja vuodelta 1759, Ruotzin Waldacunnan Laki, joita saatiin kotienkin kätköistä Eduskunnan kirjaston Lakikirja 250 vuotta –näyttelyyn (15.10.–31.12.2009). Tai vanha klassinen, Gustave Dorén kuvittama perheraamattu.

Nykyajan ihminen helposti kuvittelee, että vasta meidän aikoinamme ihminen on oppinut sisäsiistiksi. Teknisesti olemme ylivertaisia – vaikka emme täysin ymmärräkään kuinka Egyptin suuret pyramidit rakennettiin tai kuinka Keski-Amerikan mayat olivat niin eteviä astronomeja, että osasivat ennustaa auringonpimennyksiä ja laativat tarkkoja kalentereita.

Olemme moderneine keksintöinemme uniikkeja, toisenlaisia, älykkäämpiä ja valveutuneempia yhteiskunnassamme kuin meitä edeltävät sukupolvet. Annamme enemmän arvoa vanhuksille tai vähemmistöille – ennen ei ehkä osattu, voitu, älytty tai haluttu – mutta toisin kuin ennen kohtelemme naisia ja etenkin lapsia.

Mutta mitä paljastaa viimeksi mainitusta oma kirja-aarteeni, aikoinaan divarista Hakaniemestä löytämäni Charles Perraultin Hanhiemon satuja, vuodelta 1941? Teoksen kuvitus on muuten Gustave Dorèn (1832–1883) käsialaa. Perrault (1628–1703) katsotaan painettujen satujen isäksi. Hänen kertominaan ovat tulleet tunnetuiksi sellaiset satuklassikot kuin Prinsessa Ruusunen, Saapasjalkakissa, Tuhkimo sekä Pieni Punahilkka. Perrault lisäsi joidenkin satujen loppuun omat, riimitellyt kommenttinsa. Punahilkan loppuun hän kirjoitti näin:

Kas tästä näkyy, ettei milloinkaan
saa lapset seisahtua kuulemaan,
kun oudot sedät suotta pakinoi.
Se tyttöselle turman tuoda voi.
Hei hops vain, jo susi heidät syö!
Se susi-kuomalle on hetken työ.
Vaan kaikki sudet hampaitaan ei näytä,
ei kaikki ulvo, kynsiänsä käytä.
On susia myös lauhamielisiä,
ja liukkaita on lipokieliä,
ne mairitella tietää makeasti,
ne seuraa neitosia kotiin asti.
Vaan joutuin, tyttö, juokse pakohon!
Ne sudet vasta ilkiöitä on.

Raija Hietala

http://fi.wikipedia.org/wiki/Gilgameš
http://fi.wikipedia.org/wiki/Gustave_Doré
http://fi.wikipedia.org/wiki/Charles_Perrault

Kaikki kirja-aarteet:

Sosiaalista mediaa???

2010-01-08T09:16:00.002+02:00

Katsoin erään tutun Eduskunnan kirjaston facebookfanin tietoja huomasin että eräs hänen ystävänsä oli kommentoinut tuttavan faniksi liittymistä lauseella " bored :)?? ensimmäinen mun tuntema ihminen joka fanittaa kirjastoa :)) " Mikäli tulkitsen lauseen ajatuksen oikein, hänen mielestään elämän pitää olla todella tylsää että fanittaa kirjastoa. Luullakseni aika yleinen ajattelutapa nuorison keskuudessa.

Osallistuin marraskuussa Kirjaston NYT – päivään . Siellä käsiteltiin mm. kirjastojen mahdollisuuksia hyödyntää sosiaalista mediaa palvelujensa markkinoinnissa ja asiakaskontakteissa. Päällimmäisenä mieleen jäi puhujien viesti siitä, että kirjastojen tulee tarjota omanlaisiaan palveluja ja nimenomaan aitojen vuorovaikutusmahdollisuuksien luominen on tärkeää, jotta ihmiset kiinnostuisivat. Siinäpä haastetta kirjastolaisille, jotka ovat enemmän tottuneet tarjoamaan palveluita reaktiivisesti, eivät proaktiivisesti.

Labs-projekti tutkii ja kehittää mm. kirjaston roolia semanttisessa verkossa sekä suhdetta sosiaalisiin verkostoihin ja hakupalveluihin. Projektin "pojat" näyttivät Sellossa mm. kirjaston levyjen ja kirjojen uutuusluettelon visuaalista versiota, jota olivat kokeilleet. Hyvältä näytti, mutta tekniikan ja tekijänoikeuksien viidakossa hyödyllisten ja hauskojenkin palvelujen tuominen kirjastojen sivuille voi jäädä haaveeksi.

Googlen teoshakukaan ei anna lisätietoja eurooppalaisista kirjoista ainakaan toistaiseksi tekijänoikeusriitojen vuoksi. Sen vuoksi Eduskunnan kirjaston kokoelmaluettelon Selman linkit Google-teoshakuun tuottavat suomenkielisen aineiston osalta kokeilijoita turhauttavan Not found –fraasin. En todellakaan ajattele, että Googlella olisi oikeus ottaa haltuunsa digitaalisia aineistoja maksamatta niiden tekijöille korvauksia. Tuntuu vaan hassulta kun amerikkalaisten kirjoittamista kirjoista löytyy lisätietoja ja suositteluja meidänkin kokoelmaluettelomme kautta, mutta suomalaisten ei. Kansallisten yhteispalvelujen tuottaminen tälläkin saralla olisi tarpeellista, myös muussa mielessä kuin kirjastojen palveluja ajatellen.

Sari Pajula

Jouluntoivotus

2009-12-23T11:01:00.002+02:00

Eduskunnan kirjaston blogitoimitus toivottaa lukijoilleen Hyvää ja Onnellista Joulua!

Uudet blogikirjoitukset julkaistaan tammikuussa.

Timo Turja

Arvokkaat kokoelmat näkyviksi ja käyttöön

2009-12-18T07:52:00.001+02:00

Miksi ylläpitää kalliita kokoelmia, jos kaikki kuitenkin on siirtymässä Internetiin, kuten yleinen uskomus näyttää olevan. Miksi nähdä kaikki tämä vaiva, jos käyttäjät äänestävät hiirellään?

Suomen tieteellinen kirjastoseura ja Kokoelmakartta-konsortio järjestivät Tieteiden talossa 16.11.2009 seminaarin, jonka teemana oli Miten tehdä kokoelmat näkyviksi. Valtion taidemuseon kehitysjohtaja Susanna Petterssonin esityksessä vastauksia haettiin kolmesta näkökulmasta: kokoelmat, niiden arvottaminen ja käyttö.

Tarpeeseen vai varastoon
Museot ovat syntyneet taiteenkeräilijöiden kokoelmista. Millaisia teoksia kokoelmiin kelpuutettiin? Teosten piti olla esimerkillisiä, edustaa jotakin koulukuntaa, niiden piti olla klassikkoja, rakentaa jotakin kertomusta. Tänä päivänä pitää Petterssonin mukaan kokoelmissa tehdä painotuksia ja varmistaa niiden käyttömahdollisuudet, verkossakin. Se, mitä tänäänkin hankitaan taidekokoelmiin, sisältää aina arvottamista ja luokittelua.

Tämän päivän kirjastoista on vähän vaarallista puhua keräilijöinä. Kurt De Belder, Leidenin yliopiston kirjaston johtaja, totesi IGelu 2009 -kongressissa, että kirjastojen kokoelmia pitää kehittää ”from just in case to just in time” –periaatteella. Kirjastojen kokoelmissa ei ole paikkaa museaaliselle aineistolle. Tämä varmistetaan Belderin mukaan sillä, että hankinta painottuu asiakkaiden välittömiin tarpeisiin.

Taidekokoelmiin hankittiin arvokkaina pidettyjä, kuuluisien taiteilijoiden töitä. Kirjakokoelmien arvon yhtenä mittarina on käyttö (hyöty). Kirjastojen kokoelmiin hankitaan hyödyllisenä ja arvokkaana pidettävää aineistoa – painettuina tai käyttöoikeuksina sähköisiin aineistoihin.

Mikä määrittää kokoelman arvon? Onko tärkeintä aineiston välitön arvo asiakkaalle? Raine Wilén esitti kokoelmakarttaseminaarissa, että Conspectus-tasokoodien mukaan kokoelman kattavuuden mittari voi perustua paitsi käyttäjien tarpeisiin myös tieteenalan maailmanlaajuiseen julkaisutuotantoon.

Entä klassikot? Entä kokoelmien johdonmukaisuus, syvyys omilla erikoisaloillaan? 15 viime vuoden aikana tieteellinen tieto on kaksinkertaistunut, mutta mikä siitä on arvokasta, uutta luovaa. Kokoelmakarttaseminaarissa puhunut Anto Leikola luetteli pari kymmentä klassikkokirjoja tuottanutta tiedemiestä 1600-luvulta lähtien. Kaikki eivät saaneet arvostusta omana aikanaan ja on ei-luettuja klassikkoja, joiden teoksista puuttuu käännöksiä.

Kokoelmia käytetään edelleen – paljon
Miten kokoelmat saadaan näkyviksi ja käyttöön? Kirjastoluettelot ovat käyntikortteja kirjastoihin, mutta vielä pitkälti eräänlaisia päätepysäkkejä. Tiedonhausta ”tapahtuu” niin paljon näyttöluetteloiden ulkopuolella. Verkkoaineistosta vain murto-osa sisältyy perinteisiin luetteloihin. Amsterdamin kaupunginkirjaston hakukonetyyppinen AquaBrowser yhdistää sekä verkkoaineiston että kirjastoaineiston. Tämän lisäksi kirjasto tarjoaa myös perinteisen classic-käyttöliittymän.

Kokoelmakarttahankkeessa on edistetty kirjastokokoelmien kuvailua. Kokoelmakuvailujen tietokanta tarjoaa tietoa lähinnä toisille kirjastoille eikä se ole kovin kattava. Tampereen yliopiston kirjasto on esitellyt kokoelmien evaluoinnin tuloksia ainelaitoksille. Tieteenalakohtaisten kokoelmien kuvailevalla tiedolla on merkitystä mm. tuleville hankinnoille ja kokoelmien tehokkaammalle käytölle, ainelaitosten asiantuntemusta käyttäen.

Painettujen kokoelmien kansallisen yhteiskäytön tehostamista on pohdittu Linnea2-konsortion yleiskokouksessa 9.10.2009. Sähköinen aineisto on jo yhteiskäytössä. Kirjastojen painetun aineiston avaamista kaikille pitäisi tukea hyvin toimivalla kaukopalvelujärjestelmällä, ei kirjastojen kautta vaan suoraan tiedontarvitsijoille, asiakkaille. Ei hankittaisi kaikkea, kun kaukopalvelu toimii. ”Olisi tärkeä hyväksyä asiakkaiden valinnat ja se, etteivät asiakkaat välttämättä halua juuri sitä aineistoa, joka kirjastohenkilökunnan näkökulmasta olisi parasta.”

Kaikki ei ole siirtymässä Internetiin. Kokoelmia tullaan käyttämään paikallisesti vielä sukupolvien ajan. Toivottavasti kokoelmat saadaan näkyvämmiksi viemällä tiedot niiden sisällöstä sinne, mistä tietoa haetaan – verkkoon hakukoneiden ulottuville. Asiakkaat antavat kokoelmille arvon käyttämällä kirjaston kokoelmia olivatpa ne missä kirjastossa tahansa.

Kaisa Paavilainen

Kieli se on mun rattoni

2009-12-11T09:07:00.001+02:00

Eräs sattumalta tapaamani kansanedustaja tokaisi minulle käytävällä ystävällisesti, että "No päevee!" Ja nauroi siihen perään, että "Niin, vaikken minä savolainen olekaan! On vain niin mukava käyttää näitä sanoja." Tästä meille sukeutui hetkeksi keskustelu sanoilla herkuttelusta.

Mielenkiinnon kohteet ja kiinnostuneisuus asioihin tietysti suuresti vaihtelee ihmisillä. Ymmärrän kyllä, ettei kaikissa kieli herätä kiinnostusta, ennemmin olankohautuksen. Toisissa se taas aiheuttaa valtavan voimakkaita tunteita. – Yleensä puolesta tai vastaan.

Surullinen esimerkki jälkimmäisestä on törkeät herjaukset, joiden kohteeksi internetissä joutui tuttu virkamies.

Itselleni kieli tosiaan on herkkua. Savoa tai slangia, kaikki kelpaa. Kuten tapaamani kansanedustaja, omaksun sanan sieltä, toisen täältä. En kuitenkaan yleensä selittele tätä kuriositeettia, ellei joku erikseen kysy. Jos sanon tutulleni ihmetellen "Ai ovvai!?" saatan vain toivoa, että hän huomaa hämäläisen vireen. – Tai ei ainakaan pidä minua outona kielenkäyttöni vuoksi.

Kyllä, minulle on luettu lapsena! Tätä perinnettä olen jatkanut. Omien lasten käyttämä kieli on salaa ylpeydenaiheeni. Oli aika liikuttavaa, kun 11-vuotias poikani sanoi juuri: "Minä haluan, että sinä luet meille Harry Potter seiskan. On niin ihanaa, kun luet." Perinne siirtyy sukupolvelta toiselle. Olen kiitollinen mummolleni, joka vei minut ensimmäisen kerran "lainastoon", Lahdessa Möysän sivukirjastoon, jota ei enää ole.

Pysähdyinpä tässä katsomaan Oddasatia, saamelaisten, noiden Suomen intiaanien omaa uutisohjelmaa. Saamelaisille oli juuri luvattu vuodeksi 2010 määräraha 20 000 €, jolla saadaan juuri ja juuri yksi uusi oppikirja kouluun. Tuli mieleen onko saamelaisilla yhtäkään omaa kirjastoa? Sithää em miä tiäräkkää.

Mutta se virkamies, joka joutui herjausten kohteeksi. Miksi? Olemalla ruotsinkielinen.

Tuli hyvä mieli kirjailija Kjäll Westön kirjoittamasta kolumnista (Yhteishyvä 12/09, s. 37). Westö pohtii kielikysymyksiä rauhallisesti, kertoen olevansa kotonaan niin suomeksi kuin ruotsiksi, vaikkei ole syntynyt kaksikieliseksi. Kun hän ilmiselvästi taitaa ruotsin ohella hyvin suomen, ei voi kuin olla kateellinen, positiivisessa mielessä.
http://www.digipaper.fi/yhteishyva/36082/

Oma ruotsini joutui hunningolle yhdeksännellä luokalla. Tuli ikävä opettaja. Oma vikahan se oli, että kieli jäi retuperälle. Kaduttaa. Katumus johti siihen, että 2000-luvulla luin joitakin dekkareita ruotsiksi. Nyt en ehdi valitettavasti lukea kuin ruotsinkielistä Bamse-lehteä. Silti olen saanut paljon tästä vähästäkin harrastuneisuudestani. Olen oppinut koko ajan uutta Suomen kielestä lukemalla vaikka Agatha Christietä ruotsiksi. Ruotsinkieliset kirjat haen tietenkin kirjastosta. Vad kul att vi har bibban!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Bamse

Raija Hietala

Sodan monet kasvot

2009-12-04T08:44:00.002+02:00

Tänä syksynä olen päässyt hyvin kirjauutuuksiin kiinni. Hotakainen, Westö ja Mankell on luettuna, parhaillaan on menossa Per Pettersonin Hevosvarkaat, johon tartuin kun Suojelupoliisin historia jäi kesken. Paras teos kuitenkin tähän asti on ollut Henrik Meinanderin uusin kirja Suomi 1944: sota, yhteiskunta, tunnemaisema.

Meinander ei petä tälläkään kertaa. Pidän hänen tyylistään kirjoittaa historiaa kiinnostavasti ja yleistajuisesti. Teksti soljuu eteenpäin ja lukeminen on nautinto. Meinander toteaa itsekin vuoden 1944 olevan monesti läpikäyty ajanjakso, mutta hän on ottanut kirjaan uuden näkökulman. Sotavuoden tapahtumien lisäksi Meinander kuvaa vuoden 1944 ilmiöitä, tunnelmia ja tunteita.

Sodan eteneminen asemasodasta hyökkäysvaiheeseen on kuvattu vain päällisin puolin menemättä jokaisen taistelun yksityiskohtiin, mutta sodan vaiheet Tienhaaroineen ja Tali-Ihantoloineen tulevat silti selväksi, samoin kuin presidentin ja hallituksen tasapainoilu rauhaa tunnusteltaessa.

Arki ja yhteiskunnan tila vuonna 1944 ovat vahvasti esillä. Kerrotaan syntyneestä yhteisyyden tunteesta ja tilanteesta kotirintamalla, missä kotityöt jäivät naisten harteille. Uutisia ja sotaraportteja kokoonnuttiin kuuntelemaan niihin kylien taloihin, missä oli jo radio. Olavi Virta ja Harmony Sisters viihdyttivät sotatilan suvaitsevaisuussääntöjen puitteissa. Elokuvateatterit näyttivät dokumenttien, opetuselokuvien ja uutiskoosteiden lisäksi amerikkalaisia ja saksalaisia elokuvia. Clark Gable ja Ingrid Bergman ihastuttivat. Meinander käy läpi myös tiedeyhteisön tilaa ja nostaa esiin kirjallisuushistoriaa.

Oman tilansa saa pakolaisten ja siirtolaisten evakuoinnit ja näiden ihmisten elämän järjestäminen. Sotalapsilla on oma traaginenkin historiakuvauksensa, ja työtä ja asuntoja piti järjestää myös sodasta palaaville. Meinander kertoo myös, miten sodasta palattiin ja miten kaatuneet saatettiin kotiin ja hautaan. Suomi oli muuten ainoa maa toisessa maailmansodassa, joka pyrki tuomaan kaikki vainajat taistelutantereelta kotipaikan multiin.

Sota-aika on taas esillä, talvisodan syttymisestä tuli juuri 70 vuotta täyteen ja itsenäisyyspäivää vietämme viikonloppuna. Helsingin Sanomien kuukausiliite kertoo marraskuun numerossa tuntemattomista ja nuorista sotilaista, jotka joutuivat sotaan vuonna 1939 tietämättä, että sotaa kestäisi monta vuotta. Osa selvisi ja osa ei: kuukausiliite kertoo, millaisen elämän ovat saaneet elää ne jotka eivät kaatuneet. Sodasta ei kuitenkaan yleensä jälkikäteen puhuttu. Tunteet oli eliminoitu jo sodassa ja purkautumiskeinoja ovatkin olleet unet, kuolemanpelko ja humalatila.

Kristiina Hakala

Varastokirjaston juhlaa

2009-11-27T11:20:00.001+02:00

Suomalaisen kirjastoverkon tärkeä lenkki, Varastokirjasto on juhlinut 20-vuotista olemassaoloaan. Tapahtuman kunniaksi lokakuun lopussa järjestetyssä seminaarissa ja seminaarin yhteydessä pidetyssä juhlatilaisuudessa kiitettiin Varastokirjaston toimintaa ja kehuttiin varastokirjastokonseptin käyttökelpoisuutta.

Juhlaseminaarin johtoteemana oli painetun aineiston rooli digitoituvassa maailmassa. Digitaaliset aineistot ovat valloittaneet alaa ja painettuna ilmestyneitä aineistoa tullaan muuntamaan digitaalisiksi. Kirjastoille tarjoutuu tällöin edellytyksiä luopua sellaisista painetuista aineistoista, jotka ovat saatavilla myös sähköisinä. Näistä aineistoista säilytetään varastokirjastoissa painettuja kappaleita, joita voidaan tarpeen vaatiessa saattaa tarvitsijoiden käyttöön.

Digitaaliset aineistot lisääntyvät, mutta ne eivät täysin korvaa painettuja aineistoja. Perinteisessä paperimuodossa tuotetaan edelleen uusia julkaisuja eikä kaikkea tähän asti painettuna julkaistua tulla muuttamaan sähköiseksi. Kirjastot tulevat näin ollen jatkossakin elämään painettujen aineistojen kanssa kiinteässä suhteessa, joka tosin vaihtelee kirjaston tyypin ja kokoelmapolitiikan mukaan. Varastokirjastoja tullaan siis tarvitsemaan edelleen säilytyspaikkana vähän käytetylle ja ajankohtaisuutensa menettäneelle aineistolle ("painetun aineiston pitkä häntä"), jota kirjastot siirtävät hyllyistään uuden paperisen aineiston tieltä.

Eduskunnan kirjasto on pohtiessaan tiloissaan olevien painettujen kokoelmiensa rakennetta tukeutunut voimakkaasti mahdollisuuteen sijoittaa aineistoja Varastokirjaston kokoelmiin. Jo pian Varastokirjaston perustamisen jälkeen, 1990-luvun alusta alkaen on siirretty kirjoja ja kausijulkaisuja Kuopioon. Viime aikoina Eduskunnan kirjastossa on ryhdytty arvioimaan myös ulkomaisten valtiopäiväasiakirjojen todellista tarvetta lähivarastoissa. Perinteisesti nämä dokumentit on katsottu kirjaston perusaineistoiksi.

Ulkomaisten parlamenttidokumenttien sijoittamiseen etävarastoon liittyy tiettyä problematiikkaa. Aineistot ovat netissä yleensä vain 1990-luvulta. Yksittäisen maan asiakirjojen systematiikkaan perehtymättömälle aineistojen käyttö voi olla hankalaa –kun ne ovat etävarastossa hankaluudet kasvavat, koska hyllyssä selailun rajoitukset lisääntyvät.

Kirjastojen on kuitenkin rajattujen tilojen maailmassa rakennettava kokoelmansa käytön ja arvioidun käytön ohjaamana, ellei heillä ole kansallisia tai muita velvollisuuksia määrättyjen aineistojen säilyttämiseen. Eduskunnan kirjaston ulkomaisten valtiopäiväasiakirjojen käyttöaste on ollut lähes nolla eräitä maita (mm. Ruotsi, Iso-Britannia) lukuun ottamatta. Asiakkaan pystyessä yksilöimään tarpeensa esim. viitteiden perusteella olisi aineisto Varastokirjaston erinomaisten kaukopalvelujärjestelyjen avulla nopeasti saatavissa käyttöön – uudessa tilanteessa myös muihin suomalaisiin kirjastoihin Eduskunnan kirjaston ohella. Kuopiossa on tutkijoilla nykyään luotu myös mahdollisuus käyttää aineistoja paikan päällä.

Eduskunnan kirjasto pyrkii jatkossa säilyttämään käytettyjä ja tärkeitä valtiopäiväasiakirjasarjoja lähivarastossaan. Niiden parlamenttiaineistojen osalta, joita ei esim. löydy Aurorankatu 6:sta vaan Kuopiosta, maailmalta tai Internetistä, kirjasto pyrkii tarjoamaan tarvitsijoille asiantuntemusta tiedonhakuun opastamisen, tietopalvelun ja kirjallisuuskokoelmiensa kautta.

Kaarlo Mäkelä

Uusia kirjastoja ja vanhasta uutta

2009-11-20T09:03:00.002+02:00

Pääkaupunkiseudun kirjastomaailmassa tapahtuu seuraavalla vuosikymmenellä näkyviä muutoksia. Helsingin kaupunginkirjasto suunnittelee uutta kirjastorakennusta musiikkitalon ja sanomatalon lähettyville. Kirjastorakennuksen on tarkoitus valmistua Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017. Jo sitä ennen vuonna 2012, juuri parahiksi ennen IFLAN Helsingissä pidettävää suurta kansainvälistä kirjastoalan konferenssia, syntyy Suomen suurin tieteellinen kirjasto, kun Helsingin yliopiston kirjaston keskustakampuksen kirjasto valmistuu Kaisaniemeen. Kirjastoon yhdistyvät mm. humanistinen, oikeustieteellinen, teologinen ja valtiotieteellinen tiedekuntakirjasto kokoelmineen ja henkilökuntineen. Nämä kaksi uutta kirjastoa ydinkeskustan alueella luovat uutta kaupunkikuvaa ja parantavat kaupunkilaisten ja yliopistoväen kirjastopalveluja.

Myös Eduskunnan kirjastossa valmistaudutaan eduskuntakiinteistön peruskorjauksen 2007-2017 yhteydessä kirjaston tilojen uudelleenjärjestelyyn. Kirjaston vuoro vaiheittain etenevässä peruskorjauksessa tulee vuonna 2011-2012. Seuraavana vuonna 2013 tuleekin kuluneeksi sata vuotta siitä, kun Eduskunnan kirjastosta tuli yleisölle avoin kirjasto. Kirjaston nykyiset tilat on suunniteltu 1970-luvulla juuri ennen tietotekniikan tuloa kirjastoon. Kirjastotyön ja asiakkaiden tarpeiden mukaisia muutoksia tiloissa on tehty vuosikymmenien myötä. Kirjaston tietopalvelulle järjestettiin oma päivystystila 1990-luvun alussa ja kirjastokortistojen paikan ovat vallanneet asiakkaiden tietokoneet. Tiedonhallinnan koulutukselle eristettiin oma tila kirjaston alimmaisen kerroksen äärimmäisestä nurkasta. Aika on ajanut ohi jo näistäkin tilaratkaisuista. Suurimmat muutostarpeet asiakastiloissa ovat tällä hetkellä asiakkaiden ryhmätyötilan järjestäminen ja päivystyksen keskittäminen yhteen pisteeseen. Sen lisäksi tutkijansali, koulutustila ja asiakkaiden taukotila siirtyvät toiminnallisesti parempaan paikkaan.

Tilojen uudelleenjärjestelyyn liittyy myös aineistojen sijoittaminen niin, että asiakkaat pääsevät helposti kiinni sekä painettuun että sähköiseen aineistoon. Pyrkimyksenä on, että kirjaston tilat palvelevat yhteisöllistä tavoitetta eli eduskuntatiedon, oikeudellisen tiedon ja yhteiskuntatiedon saatavuutta kaikille kansalaisille.

Eduskuntakiinteistö on kokonaisuudessaan suojeltu ja museovirasto valvoo kaikkia muutoksia, joita eduskunnan kolmessa eri-ikäisessä peruskorjaukseen joutuvassa rakennuksessa tehdään. Kirjaston aula, asiakaspalvelutila ja lukusali ovat kirjaston tiloista tarkimmin suojellut. Myöskään työhuonekerrosten käytävätiloihin ei voida tehdä suuria muutoksia. Tämä rajoittaa työhuoneiden merkittävämpää uudelleen järjestelyä. Suurin parannus työoloihin tulee olemaan talotekniikan perusteellinen uusiminen, jonka jälkeen ilmastointi, lämmitys ja viilennys toimivat kuten on tarkoitettu. Ergonomiaan, muunneltavuuteen, esteettömyyteen, akustiikkaan ja tieto- ja viestintätekniikkaan tullaan kiinnittämään erityistä huomiota tiloja ja niiden kalustusta suunniteltaessa.

Suuri haaste kirjastolle on peruskorjauksen aikainen toiminta. Eduskunnan eniten tarvitsemat palvelut, kuten hankinta, kaukopalvelu ja eduskunnan arkisto, on saatava toimimaan saumattomasti. Tästä meillä on mainiona esimerkkinä Bundestagin kirjaston palvelut aikana, jolloin liittopäivät jo toimivat Berliinissä, mutta kirjasto oli vielä Bonnissa. Palvelut toimivat niin hyvin, että kansanedustajat luulivat kirjaston jo muuttaneen Berliiniin. Emme myöskään halua, että muut asiakkaat unohtavat Eduskunnan kirjaston, vaan pyrimme järjestämään kirjaston kokoelmien ja palveluiden käytön myös peruskorjauksen aikana. Ratkaisu on vielä avoin. Siirtyisimmekö pyörille, kuten kollega tässä blogissa taannoin visioi? Vai ryhdymmekö matkasaarnaajiksi ja jalkaudumme muihin kirjastoihin välittämään eduskuntatietoa?

Marja Oksa-Pallasvuo

Vakavaa kirjallisuutta

2009-11-13T10:23:00.001+02:00

Olette varmaan kuulleet espoolaisesta kirjastosta, jonne ei aikoinaan tilattu Aku Ankkaa eikä Enid Blytonin Viisikkoja? Syynä oli se, että kirjastoväki halusi kattonsa alle vain laatukirjallisuutta. Akun pyrstösulkia paheksuttiin silloin laajemmaltikin Suomessa. Enid Blyton taas oli saanut maailmanlaajuisesti kuulla olevansa muukalaisvihamielinen ja sanavarastoltaan rajoittunut. Kirjastoalan opiskelijana tuumin silloisen maakuntakirjastoni väen olleen turhan virkaintoisia ja syyllistyneen jopa sensuuriin. Tunsinhan Viisikkoni ja Aku Ankkani.

Olen aikuisena lukenut niin Akua kuin Viisikkoakin, kiitos lapsenmielisyyteni (Ankka) ja omien lasteni (Viisikot). En edelleenkään voi niitä kovin paljon paheksua, mutta aikuisuus tuo syvempää näkemystä. Nykyään tiedämme, ettei Disney itse tehnyt kaikkia ankkatarinoita, vaan lukuisat eri piirtäjät ja käsikirjoittajat. Tarinoissa on siksi "laadullista huojuntaa". Carl Barksin työt nauttivat yleistä ihailua siinä missä jotkin toisten tekemät tarinat ovat laadultaan heikompia.

Ja tuottelias Blyton osasi kirjoittaa lasta miellyttäviä seikkailuja. Vuosikymmen toisensa jälkeen lapset löytävät tarinat joko omin päin tai niiden pariin opastettuina. Aikuisen silmiin saattaa pistää Viisikon Paulin (oikeasti Paula) halu olla poika, koska pojat tekevät niin paljon kivempia juttuja. Hänen serkkunsa, arka Anne, sitä vastoin viihtyy siivoten ja laittaen toisille ruokaa. "Hänestä tulee oikea pikku perheenemäntä." (Myönnän, että olen sensuroinut itse jälkimmäisiä kohtia lukiessani kirjoja lapsille!) Miksi Blyton näin kirjoitti? Se selviää lukemalla teos Enid Blyton : elämäkerta / Barbara Stoney.

Koska kirjastot ovat taistelleet laadukkaan kirjallisuuden puolesta, olen tuntenut itseni kengättömäksi suutarin lapseksi. On jäänyt lukematta Alastalon salissa ja Toni Morrisonit. Lukupiirit varmasti pitävät pintansa edelleen. Ehkä laatukirjallisuus ja klassikot kaipaavat oppaita kuten taidemuseot. Ne avautuvat paremmin, kun joku opasta katsomaan tietyllä tavalla ja kertoo taustoja. Ehkä Alastalon salissa ja Morrisonit tulee vielä luettua. Kevyemmän kirjallisuuden lisäksi aikaani on vienyt tietokirjallisuus. Voin suositella esimerkiksi kirjaa Lyhyt historia lähes kaikesta / Bill Bryson. Eikö muka tiede ole kiinnostavaa!

Eduskunnan kirjasto ei pahemmin tarjoile viihdekirjallisuutta. Me täällä pysymme asiassa. On tosin suhteellista millaista kirjallisuutta lukemalla viihtyy. Toivon, että löydän aikaa lukea nämä Eduskunnan kirjastosta löytyvät kirjat: Tykit, taudit ja teräs : ihmisen yhteiskuntien kohtalot / Jared Diamond ja The road to hell : the ravaging effects of foreign aid and international charity / Michael Maren. Ja tämän parissa viihdyin hyvin: Historian suurnaiset / Reinhard Barth.

Palvelin tässä juuri asiakasta, joka on tekemässä väitöskirjaa oikeuden alalta. Kerroin että hän on näin ollen oikeutettu saamaan meiltä nämä-ja-nämä palvelut. Väitöskirjan tekijän kasvot kirkastuivat ja hän ilahtui suuresti, sillä hänellä on ollut vaikeuksia saada juuri tähän aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Asiakkaan ilo kosketti minua. Mukavaa, kun mahdollisuus saada luettavaksi vakavaa ja asiallista kirjallisuutta aiheuttaa melkein riemunkiljahduksen!

Raija Hietala