Parlamenttikirjasto

perjantai 28. helmikuuta 2014

EU-verkostojen opintomatka Viroon 27.1-29.1.2014


Osallistuin suomalaisten EU-verkostojen mukana opintomatkalle Tallinnaan ja Rakvereen tammikuun lopussa.  Verkostoihin kuuluvat nykyään EU-tallekirjastot (lähinnä yliopistokirjastot) sekä maakuntaliittojen EU-tietokeskusten edustajia. Aiemmin niihin kuuluivat myös Ulkoministeriön Eurooppa-tiedotukset sekä Team Europen edustajat (asiantuntijaluennoitsijoita). Toiminnassamme korostuvat verkostokoulutuspäivät kerran vuodessa, vuosikokous, sähköpostiviestintä sekä ajoittaiset opintomatkat komission hyödyllisinä pitämiin kohteisiin. Tämänkin opintomatkan järjesti Euroopan komissio.

Matkamme ohjelma koostui erilaisista luennoista ja vapaamuotoisista keskusteluista liittyen EU-kysymyksiin erityisesti Viron näkökulmasta.

Ensimmäisenä iltana Erkki Bahovski kertoi meille toukokuun tulevista EU-vaaleista Virossa.  He odottavat reilusti yli 40%:n äänestysvilkkautta vaaleissa. Ensimmäistä kertaa on myös venäjänkielinen ehdokas vahvasti tulossa valituksi yhtenä kuudesta virolaisesta EU-parlamenttiin.

Komission edustuston päällikkö Hannes Rumm kertoi puolestaan Viron ja EU:n suhteen ajankohtaisista aiheista. 67% virolaisista sanoi kyllä vuonna 2004 Euroopan unionin jäsenyydelle. Kannatus on edelleen samaa luokkaa.  Venäjä ei ole suhtautunut EU:n voimakkaaseen kannatukseen Virossa kovin myönteisesti. Viro on myös nettosaaja EU-varoista.  15% maan budjetista on EU-rahaa. Sen sijaan Rummin mukaan virolaiset poliitikot eivät ole erityisen kiinnostuneita EU:sta.  Kuitenkin 70% virolaisista kannattaa eurovaluuttaa. Näin ollen  haluavat olla mukana EU:n ytimessä euron ja Schengen-sopimuksen myötä.

Viro sai ensimmäisen EU-virastonsa 1.12.2012, jolloin eu-LISA niminen virasto aloitti toimintansa Tallinnassa. Saimme kuulla viraston toiminnasta antoisan luennon. Virasto on perustettu EU-asetuksella 1077/2011. Sillä on toimipiste myös Ranskassa ja Itävallassa. eu-LISAn päätehtävä on taata korkeatasoiset IT-järjestelmät Euroopan unionin sisällä. Erityistä painopistettä suunnataan rajakontrolliin, viisumipolitiikkaan (Schengen), sormenjälkiin yms. Lisää viraston toiminnasta eu-LISA:n verkkosivuilla.

Viron sosiaali- ja terveysministeriön virkamies Häli Tarum esitteli meille puolestaan maastamuuttoa Virosta muualle. Heti aluksi Tarum totesi, että migraatiota tapahtuu nimenomaan Virosta poispäin, vetovoimaa Viroon päin ei juuri ole. Paluumuuttajia toivotaan jatkossa enemmän takaisin Viroon.

Hyvänä puolena maastamuutolle mainittiin se, että työmarkkinoille tulee tilaa työvoimalle. Työttömyys vähenee, mikä on hyväksi maan taloudelle. Huonoja puolia luonnollisesti ovat, että väestö vähenee sekä tietyille sektoreille tulee ongelmia.

67% emigranteista suuntaa Suomeen. Miehet siirtyvät naisia enemmän ulkomaille. Erityisesti rakennusalan työntekijät siirtyvät muualle, etenkin Suomeen. Parempi palkkaus on suurin syy maastamuuttoon. Suomen lisäksi muuttoliike suuntautuu etenkin Iso-Britanniaan ja Norjaan.

Matkamme viimeisenä esityksenä saimme nauttia Länsi-Virumaan maaherran Einar Vallbaumin esityksestä omasta maakunnastaan Rakveren kaupungissa. Vallbaum esitteli maakunnan elinkeinorakennetta, yrittäjyysmahdolllisuuksia, yleensäkin maakunnan talousnäkymiä. Luennon jälkeen saimme tutustua Rakveren kuuluisaan linnaankin  opastetun kierroksen muodossa.
 
Tommi Peuhkurinen

torstai 20. helmikuuta 2014

Paluu Aurorankadun tiloihin lähestyy


Olemme olleet evakossa Postitalossa pian kaksi vuotta. Eduskuntakiinteistöjen peruskorjaus on nyt etenemässä siihen vaiheeseen, että pääsemme tämän kevään aikana palaamaan Aurorankadun tiloihimme. Kirjavarastojen siirrot ovat jo käynnissä.

Muutto Postitalosta alkaa maaliskuun lopulla. Aurorankatu 6:ssa avaamme toukokuun puolivälin jälkeen. Kirjasto tulee olemaan kiinni muuton ajan. Ilmoitamme tarkan sulkuajan viimeistään kahta viikkoa ennen sulkeutumista.

Väliaikaistilamme Postitalossa ovat olleet pienemmät kuin eduskuntakiinteistössä, joten paluu Aurorankadulle merkitsee kirjastossa kävijöille väljempiä olosuhteita. Aurorankadun peruskorjatuissa tiloissamme on lukusali, tutkijainsali ja koulutustila sekä useita asiakastietokoneita ja työskentely- ja lukupisteitä. Esteettömyyttä tukee kerrosten välille käyttöön tuleva asiakashissi. Kerromme uudistetuista tiloistamme myöhemmin tarkemmin.

Eduskunnankiinteistöjen peruskorjaus on kestänyt jo useita vuosia ja tavoitteena on sen valmistuminen vuoteen 2017 mennessä, joka on Suomen itsenäisyyden juhlavuosi.

Seuraa muuttotiedotteitamme kirjaston verkkosivuilla ,Facebookissa  ja Twitterissä!

Sirkka-Liisa Korkeila