Yhteinen kirjastoluettelo - oma kirjastoluettelo: puolesta ja vastaan

Suomen yliopistokirjastot – myös Eduskunnan kirjasto - ovat kokeneet vuoden 2008 lopulla kaksi isoa kokoelmatietokantojaan koskevaa muutosta.

Kirjastojen käyttämä tiedontallennusformaatti vaihtui kansallisesta kansainväliseksi MARC 21 –formaatiksi. Samalla kirjastotietokannoissa muutettiin miljoonia julkaisutietoja uuden formaatin mukaisiksi. Formaatin vaihdolla mm. helpotetaan tietueiden vaihtoa järjestelmien ja tietokantojen välillä.

Myös Suomen yliopistokirjastojen yhteisluettelon Lindan kirjastojärjestelmä vaihtui. Muutos koskettaa kirjastoja, jotka yhteistyönä tuottavat Linda-tietokannan, nyt siis Aleph-kirjastojärjestelmällä.

Kirjastot jatkavat omien kokoelmatietokantojensa päivittämistä Voyager-järjestelmällä. Lähes kahdeksan vuotta käytössä ollut Voyager ja uusi Aleph ovat kansainvälisesti laajasti käytettyjä järjestelmiä, ja molemmat ovat Ex Libris Groupin tuotteita.

Kuulostaako monimutkaiselta? Tämän kuvion toteuttamiseksi ovat tekniset ratkaisut olemassa. Kansalliskirjasto on tarjonnut työkaluja ja koordinoinut muutosprosessia kansallisesti.

Kirjasto valmistautuu muutokseen

Hyvissä ajoin ennen formaattikonversiota aloitimme Eduskunnan kirjastossa tietokantakorjaukset. Selma-tietokannan huollolla pyrimme laadukkaampaan tietokantaan. Historiallisista kerroksista paljastui luettelointikäytäntöjä, joita korjattiin formaattikonversion onnistumiseksi. Kenttiä, joiden koodimuotoiselle sisällölle ei ollut enää käyttöä, päätettiin poistaa. Asiasanalistauksista löytyi termejä, joiden käyttö ei ollut vakiintunut jne.

Minun, sinun ja meidän luettelomme

Tuotantosuunta on nyt yhteisestä paikalliseen. Lindaa tuottavat kirjastot luetteloivat (tai poimivat muista lähteistä) ensiksi yhteisluetteloon, josta tietueet siirtyvät paikallisiin tietokantoihin. Aiemmin kirjastot päivittivät ensiksi omaa tietokantaansa, josta tiedot siirtyivät yhteisluetteloon.

Ideaalitilanne on se, että yhteisesti tuotetun tietokannan tietueet kelpaavat kirjastoille mahdollisimman hyvin sellaisenaan. Voisiko julkaisu tulla luetteloiduksi vain kerran maailmanlaajuisessa kirjastoverkossa? Pääsemme lähemmäksi tätä tavoitetta, jos käytössä ovat samat säännöt ja sovellusohjeet. Tässä vaiheessa on tärkeintä päivittää yhteisiä toimintaperiaatteita kansallisella tasolla.

Voisimme kutsua vaikkapa ”push-teknologiaksi” Lindasta kirjastotietokantoihin tulevaa tietuevirtaa. Kirjaston tekemien omien päivitysten lisäksi se voi antaa muiden kirjastojen Lindassa tekemien päivitysten tulla omaan tietokantaansa. Se, että tietueet rikastuvat muiden päivityksillä, on hyvä asia. Tiedonhaun kannalta on vaikea ajatella, että tietoa olisi haettavana liikaa. Mutta voiko kirjasto antaa tietokantansa muuttua ”hallitsemattomasti”?

Kolikon toinen puoli on se, että kirjasto vastaa viime kädessä omasta tietokannastaan. Kirjastoilla voi olla hyviä ja säilyttämisen arvoisia käytäntöjä. Esimerkiksi Eduskunnan kirjastolla on laajat kansainvälisten järjestöjen kokoelmat, joita koskevia tietoja kirjaston Selma-tietokannassa on auktorisoitu johdonmukaisiksi. Kirjastoluetteloiden sisäisellä yhdenmukaisuudella tuetaan tiedonhakua ja voidaan esittää hakutulokset ymmärrettävästi.

Eduskunnan kirjaston Selma-tietokanta on asiakaskäytössä, ja uudet kirjat luetteloidaan Lindaan, josta tiedot siirtyvät Selmaan.

Tämänhetkisen tiedon mukaan yliopistokirjastojen kokoelmatietokannoista uudelleen rakennettu Linda-yhteisluettelo avataan helmikuun alussa asiakaskäyttöön.

Kaisa Paavilainen

Vuosi 2009 – suomenkielisen lakikirjan merkkivuosi

Alkanut vuosi on tärkeä merkkivuosi Suomelle. Tänä vuonna on kulunut 200 vuotta Suomen autonomisen ajan alkamisesta. Merkkivuoden 1809 kunniaksi järjestetään Suomessa lukuisa eri tilaisuuksia ja tapahtumia. Kotimaan tapahtumien lisäksi merkkivuotta muistetaan myös Ruotsin ja Venäjän kanssa yhteistyössä järjestettävillä tapahtumilla. Merkkivuoden verkkosivustolta löytyy lisää tietoa 1809 merkkivuoden tapahtumista.

Vuosi 2009 on myös suomalaiselle lakikirjallemme tärkeä merkkivuosi. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 250 vuotta siitä, kun ensimmäinen suomenkielinen lakikirja julkaistiin Suomessa. Kyseessä oli vuonna 1759 ilmestynyt Ruotzin Waldacunnan Laki, joka oli lääninsihteeri Samuel Forseenin käännös 1734 vuoden laista. Forseenin käännös valmistui jo vuonna 1738, mutta ilmestyi lähes 20 vuotta myöhemmin Turun hovioikeuden aktuaarin, Yrjö Saloniuksen, ostettua painatusoikeudet Forseenin perillisiltä.

Vuosien varrella suomenkielinen lakikirja on ilmestynyt eri muodoissa useiden eri kustantajien toimesta. Suomalaisen kirjallisuuden seura julkaisu vuonna 1865 valtion tuella suomenkielisen lakikirjan josta sittemmin otettiin useita uusia painoksia. Vuodesta 1939 ilmestyi K.J. Ståhlbergin toimittama ja valtion kustantama Julkisen oikeuden lakikirja. Vuosina 1955-1973 ilmestyi Y. J. Hakulisen toimittama Lakikirja, jota yleisesti kutsuttiin Pikku-Hakuliseksi. Ensimmäinen Suomen Laki I –teos ilmestyi puolestaan vuonna 1955.

Tänä päivänä Talentumin kustantama Suomen Laki –teos on paisunut kolmiosaiseksi. Lisäksi Suomen Laki –teos on vuodesta 1997 ilmestynyt myös sähköisenä, Suomenlaki.com –nimisenä palveluna. Viime vuonna Editan toi markkinoille Lakikirja –teoksensa johon on koottu lainsäädäntöä yksityis-, rikos- ja prosessioikeuden aloilta. Tänä vuonna Editan Lakikirjasta ilmestyy julkisoikeuden lainsäädäntöä sisältävä toinen osa.

Suomalainen lakikirja on vuosien varrella käynyt läpi monta murrosvaihetta. Voimassa oleva lainsäädäntö on nykyään pitkälti saatavilla sähköisessä muodossa mm. Finlex-tietopankissa. Tästä huolimatta painettu lakikirja on oikeuden ja lainkäytön symboli joka edelleen puoltaa paikkansa myös lainlaatijan ja lainsoveltajan käytännön työkaluna.

Eduskunnan kirjasto kunnioittaa 250-vuotista lakikirjaa lokakuussa järjestettävällä näyttelyllä.

- Erika Bergström